tämä on kysymys joka piinaa minua, ei jätä rauhaan.
onko jokaisella ihmisellä yhtä paha olla kuin minulla?
minun elämäni on ollut helppo. miksi niin monet muut joilla on ollut vaikeampaa, pystyvät silti elämään normaalisti? miksi minä olen oman, olemattoman tuskani lamauttama? onko se vain heikkoutta, muut ovat vahvempia, osaavat pitää naamiota yllä, tukahduttaa pahoinvointinsa?
ei kellään ole helppoa. ja silti, niin monet saavat sen näyttämään helpolta. minä en kykene edes arkirutiineihin, kaikki on ylivoimaista, siivota, tehdä ruokaa, mennä töihin, hankkia ystäviä, seurustella.
onko onnellisuuden salaisuus se, että hyväksyy jatkuvan henkisen kärsimyksen väistämättömäksi osaksi elämää ja turruttaa itsensä siihen? onko onnellisuus vain myytti, jonka hollywood meille myi? onko onnellisia ihmisiä olemassa, vai ovatko he ainoastaan niitä, jotka pitävät maskia yllä parhaiten?
ja jos onnea ei ole, ainoastaan kärsimyksen sietämystä, mikä tekee elämästä paremman vaihtoehdon kuin kuolema, joka on sentään tila ilman tuskaa?
onko jokaisella ihmisellä yhtä paha olla kuin minulla?
minun elämäni on ollut helppo. miksi niin monet muut joilla on ollut vaikeampaa, pystyvät silti elämään normaalisti? miksi minä olen oman, olemattoman tuskani lamauttama? onko se vain heikkoutta, muut ovat vahvempia, osaavat pitää naamiota yllä, tukahduttaa pahoinvointinsa?
ei kellään ole helppoa. ja silti, niin monet saavat sen näyttämään helpolta. minä en kykene edes arkirutiineihin, kaikki on ylivoimaista, siivota, tehdä ruokaa, mennä töihin, hankkia ystäviä, seurustella.
onko onnellisuuden salaisuus se, että hyväksyy jatkuvan henkisen kärsimyksen väistämättömäksi osaksi elämää ja turruttaa itsensä siihen? onko onnellisuus vain myytti, jonka hollywood meille myi? onko onnellisia ihmisiä olemassa, vai ovatko he ainoastaan niitä, jotka pitävät maskia yllä parhaiten?
ja jos onnea ei ole, ainoastaan kärsimyksen sietämystä, mikä tekee elämästä paremman vaihtoehdon kuin kuolema, joka on sentään tila ilman tuskaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
"onko jokaisella ihmisellä yhtä paha olla kuin minulla?"
Ei. Monilla on parempi olo ja monilla on pahempi olo.
Kannattaisi varmaan selvittää, mitkä on ne sun pahan olon syyt ja puuttua niihin syihin tai opetella suhtutumaan joihinkin asioihin toisin (vaatii aluksi apua esim. terapeutilta, diapamilta, koiralta, hevoselta tai naapurin lapselta)
Mutta pahalta tuntuu, joo. Tiedän oman pahan oloni syyt ja puutun niihin joihin voin puuttua ja loppuihin yritän suhtautua toisin. Välillä helpottaa hetkeksi ja sitten mennään taas.
Onnellisia ihmisiä on olemassa, tosin nyt laman kynnyksellä vähemmän.
En tiedä mikä tekee elämästä paremman vaihtoehdon kuin kuolema, en todellakaan tiedä. Minut on pitänyt pystyssä haave matkustella tietyissä paikoissa joista osassa olen jo käynytkin.
Mitä olen kertomuksia kuullut ja omia kokemuksia kertynyt niin osaan antaa jonkinmoisen vastauksen.
Ihmismieli on kuin perhonen. Lapsena kuin toukka, autuaan tietämätön maailman vaaroista ja pahuudesta. Nuorena kotilovaihe ja lopullisesti itsenäistyessä kotilosta kuoriutuu perhonen.
Kun lähtee sitten lentelemään elämän niityllä etsien sitä onnea vailla mitään varsinaista päämäärää saattaa törmätä hämähäkin seitteihin joiden takana on se unelmien kukka. Kun satut lentämään mutkien kautta tuohon seittiin, jäät jumiin. Näet kuinka se kukka on siinä, muttet pääse seitistä mihinkään vaikka kuinka rimpuilet, siinä odotat epätoivoisena ja lopulta hämähäkki tulee ja alkaa imemään elämän halun pois, kunnes olet vain zombie ja riudut katsoessasi sitä unelmien kukkaa johon sinun olisi kuulunut lentää. Nyt vain voi odottaa tuskallista ja hidasta kuolemaa.
Kaikilla näin ei käy, ja he eivät halua tulla tietenkään sotkeutumaan samaan seittiin vaan lentelevät niityllä vapaina etsien sitä omaa unelmaansa. Toiset sen löytää, toisille käy samoin ja tulevat kuiviin imetyiksi jääden jäänteiksi roikkumaan seitteihin, yksinäisenä ja unohdettuina.
Minulle lähes jokainen päivä on kärsimystä, pahaa oloa.
Näin on ollut yli puolet elämästäni ja olin täällä jo kuulentojen
aikaan. En pysty määrittelemään kenenkään toisen pahan olon
tasoa, tiedän vain omani. Juhlat, tapahtumat, yleensäkin paikat
mihin toisia ihmisiä kokoontuu, olen sieltä poissa, alan voida pahoin,
vieläkin huonommin kuin yleensä, toisten ihmisten seurassa.
Ollessani pakosta muiden minulle vieraiden ihmisten kanssa
tekemisissä asioitani hoitaessani, useasti saan osakseni jonkin
käsittämättömän purkauksen, nämä henkilöt yrittävät tehdä
laillaan minulle selväksi, etteivät halua olla jatkossa missään
tekemisissä kanssani. Tämä johtuu kyllä varmaankin myös
ainakin osittain paikkakunnasta, jolla elän.
En koe, että elämäni olisi ollut helppo, erittäin paljon henkistä
väkivaltaa joka vaiheessa. Syrjäydyin muista ihmisistä jo
varhaisessa vaiheessa, nyt elän syrjäytyneen erakon elämää.
Tätä vaihetta on kestänyt jo todella kauan, eli olen turtunut jo
siihen, mitään en siitä enää kykene muuttamaan, enkä tiedä
haluanko edes enää mitään muuttaakaan.
Tosiaan muiden olotilasta en ole tietoinen, mutta sen tiedän
että ei niiden suurimman osan elämä ole tällaista.
Senkin ymmärrän, että se on lopulta aika pienistä asioista kiinni,
kun elämä muuttuu tämmöiseksi. Nuoruus menee tietyllä
tavalla tietynlaisessa ympäristössä ja elämä alkaa junnaamaan
paikoillaan. Kärsi kurja kärsi, sillä kärsimään sinut on tänne luotu.
Pitäisikö sinun hankkia itsellesi apua tuohon pahaan oloon ja ihan ensin muuttaa pois sieltä vittumaisten ihmisten paikkakunnalta?
Nuorelle ihmiselle avun haku ja myöhemmin muutto toiselle
paikkakunnalle varmaan useinkin voi olla kohtalaisen toimiva resepti.
Tällä iällä ja vaivahistorialla en näe siinä enää mitään lisäarvoa.
Aikanaan ensimmäisillä käynneillä julkisella puolella alkuhöpinät
olivat jotain 'mitä tässä kovin vanhaksi kun kerkiää, enää voidaan',
siis minua tarkoittaen. Ja kuinka ollakaan, oikeansuuntaisia olivat
höpinät, ei niistä käynneistä siellä sitten tämän kummempaa apua
tullut, aikas lailla yksinäinen erakko olin jo sinne mennessä,
ja olen edelleenkin.
Vanhemmiten olen oppinut vaan, että kun elämässä on enää
huonoja vaihtoehtoja jäljellä, pitää yrittää valita vähiten huono.
Muutto muualle tämmöisenä on minulle se huonompi vaihtoehto.
Ja kun on huonoja kokemuksia niistä avun hakemisistakin.
Tämä on minun henkilökohtainen vastaus aloittajan kysymykseen onnesta. Totta on että kokemus onnesta on jokaisella hekilökohtainen ja sitä on vaikea ulkopuolisen määritellä. Itsellänikin on ollut elämässä aikoja jolloin on ollut vaikeaa ja ollut paha olla ja silloin hyvän olon tuntemukset ovat ollet harvinaista herkkua. Nyt on toisin päin että pahaa oloa on vain satunnaosesti ja harvoin. Siis voin verrata. Itselleni onni on juuri sitä, että on hyvä olla ja on mielekästä elää.
Onneni salalaisuus itsellä on että elämän tietoiset vaikeudet ovat poistuneet, olen löytänyt elämälleni tarkoituksen ja mielekkyyden uskon kautta Jumalaan. Elän hyvin vaatiamttomasti - mutta on kaikki on ok. Siis onnen kokeminen ei ole teeskentelyä ja itsepetosta.
Monella paha olo kumpuaa kyllä alitajunnassa olevista kätketysitä tunne - ja muistolukoista. Asiat voivat olla niin kipeitä, että niitä ei edes muista ja on syvästi torjuttu. Joskus syynä on aika kolmen esimmäisen vuoden aikana koetut traumat, jotkut psykiatrit jäljittävät syitä jopa äidin raskausaikaan.
Sinun kannattaa tehdä ajatusmatkoja lapsuuden aikoihin mikäli ilmeisiä syytä pahaan oloosi ei näytä tällä hetkellä olevan.
Ihmiset kokevat asioita,tilanteita ja tunteita yksilöllisesti.Aika monella on paha olla,joillain kevyen onnellinen,toisilla taas niin p....keleellisen raskasta ettei hengittää jaksais.Vaikea sanoa onko muilla yhtä paha olo kun sinulla ap mutta sen tiedän,ettet ole ainut jolla vastaava olo.
Oletko puhunut olostasi kellekkään? Hakenut tai saanut apua? Suosittelen molempia.