Eilinen ilta venähti pitkäksi, ensin tv:n ääressä puoleen yöhön, eikä sen jälkeenkään pian saanut unta, kun oli saanut kokea niin suuria tunteita. Suomi nimittäin pelasi eilen jalkapallon MM-karsinnassa Espanjaa vastaan ja ylsi tämän kotikentällä Gijónissa 1-1 tasaperiin. Tulos on sensaatiomainen, järisyttävä yllätys. Onhan Espanja edellinen maailmanmestari, voittanut kaksi edellistä Euroopan mestaruutta ja on maailman ykkösenä myös FIFA;n rankingissa, jolla listalla Suomi on sijalla 87:
http://www.fifa.com/worldranking/rankingtable/index.html
Urheilulla ja kaikella liikunnan harrastamisella on yksilölle, nuorelle ja vanhemmallekin, ja sitä kautta kansalle tärkeä myönteinen merkitys fyysisen kunnon, henkisen vireyden ja terveydenkin ylläpitäjänä. Niissä tarkoituksissa huippu-urheilua ei tarvita. Huippu-urheilulla on kuitenkin suuri merkitys maan kansainvälisen julkikuvan kannalta. Hyvä julkikuva sillä alueella tuo myönteisiä tuloksia muillekin alueille.
Menestyminen jalkapallossa huomataan maailmalla paremmin kuin menestyminen missä muussa tahansa urheilulajissa. Jalkapalloa harrastetaan kaikkialla maailmassa, kaikissa maissa kaikilla mantereilla, suurimmassa osassa maailmaa se on suosituin, harrastetuin ja arvostetuin urheilulaji. Varmasti tuosta Espanjan ja Suomen välisestä ottelusta uutisoidaan ja on jo uutisoitukin kaikkialla maailmassa.
”Tahko” Pihkala kehitti pesäpallon lähinnä sotilaskoulutusta täydentäväksi ja sotaväessä opittuja taitoja - käsikranaatin heittoa, syksyjä yms. - ylläpitäväksi lajiksi. Kyllä sekin hyvää liikuntaa on, mutta huippu-urheilua ja sen kansainvälistä merkitystä ajatellen sen merkitys on vain haitallinen; Suomen huippu-urheilun syöväksikin sitä joku on nimittänyt. Ei Vimpelin Veto, Sotkamon Jymy tai Hyvinkään Tahko pääse uutisointiin missään muualla kuin Suomessa.
Kovin suuri ei ole maastohiihdonkaan kansainvälinen huomioarvo. Äskettäisissä hiihdon MM-kisoissa menestyksemme oli historiamme heikoin ja Norjan menestys niissä oli häikäisevä; tuo Suomeakin pienempi maa taisi yksin kahmia yli puolet kaikista jaossa olleista mitaleista. Tuota häikäisevää suoritusta ei kai uutisoitu edes pikku-uutisissa puolissakaan maailman maista. Ja niissäkin maissa, jossa hiihdetään ja kilpahiihtoa seurataan, hiihdon tuloksien suhteen ollaan aina varautuneita, meillä ja muuallakin jopa pelonsekaisin tuntein, kun tiedetään hiihdon doping-historia. Jalkapallolla sellaista doping-historiaa ei ole, se on puhdasta urheilua, jota hiihto ei ole ollut enää aikoihin jos kilpahiihto koskaan.
Valitettavasti vain Suomen futismaajoukkue ei ole päässyt lähellekään maailman huippua viimeiseen sataan vuoteen. Kaikkien aikojen paras saavutuksemme on vuoden 1912 Tukholman olympialaisista, joissa Suomi oli neljäs, voittaen mm. silloisen emämaamme Venäjän, kisojen isäntämaan Ruotsin ja ikiaikaisesti maailman parhaimpiin kuuluneen Italian, joka nyt on FIFA:n rankingissa viidentenä Espanjan, Saksan, Argentiinan ja Englannin jälkeen. Jokohan Suomi tuon eilisen jättiyllätyksen myötä nousisi seitsemänkymmenen parhaan maan joukkoon listalla, jossa Ruotsi on sijalla 21, Tanska 25 ja Norja 29?
Keskustan palstalle pistän tämän siksi, kun kepulla on olemassa se tunnettu, surullinen yhteys hiihtoomme, ja myös joko-joko-peli pesäpallo on ainakin leimautunut varsin kepulaiseksi siksikin, kun sitä eniten harrastetaan siellä Kepulandiassa. Pysyn myös lupauksessani; lupasin tulla tänne heti, jos kepu siihen aihetta antaa; tämän parempaa aihetta se ei vieläkään anna.
Futiksessa ei ole kepuleita!
68
260
Vastaukset
- Sapiens dux
Keskustalle tyypillistä pitkäjänteistä asiaosaamista tarvitaan myös jalkapallossa. Kyllä sitä näyttää joukkueeseen jostakin tarttuneen.
Hieno saavutus kertakaikkiaan näin pitkään valmentajaosaajan näkökulmasrta. Keskustelkaa toki avauksen aiheesta - jotkut tosin haluavat keskustella muusta, heitä enemmän kiinnostavasta, kuten jo nähdään - mutta minun ei tarvinne siihen asialliseenkaan keskusteluun osallistua, kun mielestäni sanoin sanottavani jo avauksessani.
Sitä paitsi nyt ainakin iltapäivään asti on muuta. Lähden nyt kauppaan arkisille ruokaostoksille, ja sieltä palattuani täytyy siistiytyä ja vaihtaa vaatetta, sillä sydänyhdistykseni perinteinen pääsiäislounas Hotelli Helkassa on klo 13.00, ja tietysti menen sinne.
Ehkä pistäydyn illalla, ja pistän jotakin, jos tämä vielä silloin on palstalla, sillä poistopyyntöhän tästä on jo tietysti tehty.- Näin on näreet???
Lopuupäivä meneekin kapilla munakarvojaan kammatessaan ja vaippaa vaihtaessa....
- On jo huomattu
"Varmasti tuosta Espanjan ja Suomen välisestä ottelusta uutisoidaan ja on jo uutisoitukin kaikkialla maailmassa."
http://www.uusisuomi.fi/urheilu/57854-pukki-hammastyttaa-ulkomailla-shokkimaali
Koskahan lienee viimeksi ollut uutinen kepusta maailman lehdissä? Ei varmaan mitään Kaikkosen vankeustuomiosta uutisoidun jälkeen. - Onks hää
kaajeita vai meitä kaaleita?
http://www.suomi24.fi/yhteisö/sites/suomi24.fi.yhteisö/files/imagecache/mina-profile-full-490/a24/54e/4efdd2f969559e8b1c92e99f32ded48e.jpg?59959900 - entinen keskustalain
Herra Kapteeni on täysin oikeassa, kepulaiset olisivat kesken pelin ottaneet dopingia tai lyönneet veto tappiostaan. Näinhän tapahtui Siipen toimesta ja onneksi veikkauksen terävä toimihenkilö alkoi epäilemään, kun koko joukkue löi saman tappion verran vetoa. Hiihtoliitossa keskustalaisuus kiteytyy, Kuutsa ja Vähäsöyrinki, keskustan ydin...
- wickeds
Mistä tiedät pelaajien puoluekannan? Ei mitään yhteyttä taaskaan palstan aiheeseen.
Feikki kapi, elät edelleen mielikuvitus mailmassasi.
Lähden ulkoilemaan, kun on noin kaunis ilma, ei siis jää laillasi päivystämään kanssasi palstalle- Sapiens dux
Tarjotaan toki veljelleni ratevaa seuraa vaikka tuosta Keskustan ihmisten puuttumisesta maajoukkueessa voidaankin olla monta mieltä.
- Keskustaporvari
Potkupallossa ei ole dopingongelmaa siksi, kun kyseinen laji ei ole fyysisesti kuormittava. Ei golfissakaan ole dopingongelmaa.
Oletko muuten huomannut, miten eri tavalla valtamediassa on käsitelty potkupallon ja pesäpallon sopupelejä?
Mene joskus Hyvinkäälle katsomaan pesäpallo-ottelua, niin näet, millaisesta älypelistä on kysymys. Mutta ota mukaan joku lajia tunteva henkilö. - eivittu1
ei vittu okeesti mitä luusereita ne jotka sanoo että suomellla on minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä euroopan ja maailman mestarille, espanjalle.
suomi on ihan vitun paska jalkapallossa
suomalaiset possut ei voittanut ja juhli niinku olis maailman parhain. ei vittu oikeesti mikä suomalaisia vaivaa???
vitsin läskit humalaiset possut en minä kyllä katsonut moniakin pesismatseja, ihan täällä Stadissa, jossa myös menneinä vuosikymmeninä pesiskin oli ihan maan huippua, muistanet viipurilaislähtöisen stadilaisen seuran "Punamustat". Pienipalkkaisena kapitulanttina ollessani tein monina vuosina sivutöitä kaupungin urheilukentillä, ja luulisin vieläkin pystyväni "kalkkaamaan" myös pesiskentän kuten futiskentänkin tarvittavat merkinnåät. Mutta koskaan en ole pesikseen syttynyt samoin kuin futikseen ja eräisiin muihinkin urheilulajeihin.
Vai ei jalkapallo fyysisesti kuormittavaa! Tiedätkö, minä matkan pelaaja joutuu juoksemaan yhden matsin aikana? Luulenpa, että eilenkin esim. Teemu Pukin juoksumatka ei jäänyt auki 10 000 metristä, ja kun sen joutuu juoksemaan toistuvina spurtteina, niin kyllä se fysiikkaa vaatii. Mutta silti todellakaan jalkapalloilijoita ei ole kärähtänyt dopingista siten kuin hiihtäjiä, pyöräilijöitä ja ratajuoksijoitakin.- kapi_ korhonen
Ja sitten asiaan:
Munakarvoja kammatessani totesin kahden harmaimman taas irronneen.Ei ole helppoa tämä evp aliupseerin elämä. Korjaus vielä tuohon alkuun. Piti sanomani, että "olen minä kyllä katsonut moniakin pesismatseja. Loppu on oikein.
- Keskustaporvari
Sellaisissa lajeissa käytetään aineita, joissa niistä on hyötyä. Jos jalkapallossa olisi aineista hyötyä, niitä käytettäisiin.
Kas, kas! Luulin, että avaukseni ainekset olisivat vähäiset nuotion sytyttämiseksi, mutta väärässä olin. Olisi pitänyt ymmärtää paremmin, sillä jääkärijoukoissa sotaväessä palvelleena ja sissikoulutustakin saaneena, kuten jo sitä ennen Lapin jätkänä ja myöhemmin Lapissakin paljon retkeilleenä opin jopa jäisistä vaivaiskoivuista kokoamani nuotion saamaan palamaan vähän kuusen naavoja ja kuivia alaoksia sytykkeinä. Totta kainoilla kokemuksilla nuotion sytyttäminen onnistuu täälläkin.
No, eihän täällä tarvita edes sellaisia erämiestaitoja, vähän psykologiaa vain. Eläintieteilijät tietävät kunkin eläimen käyttäytyvän kaikissa tilanteissa lajille ominaisen kaavan mukaisesti. Minä täällä jo melko kauan liikuskelleena tiedän palstakepulaisen aina käyttäytyvän lajityypilleen ominaisen kaavan mukaan. Onhan hänen päästävä nuotiolle, vaikkei olisi mitään sanottavaa asiasta, mutta täytyy päästä puhumaan häntä aina niin kiinnostavista ja kiihottavista munakarvoista.
Olipa kiva pääsiäislounas tuolla Hotelli Helkassa! Pääruokana ollut lammaspaisti karpalokastikkeella oli aivan erinomaisen hyvä, ja hyviä olivat myös alku- ja jälkiruoat ja tietysti myös ruokajuomat, kahvit ja konjakit lopuksi. Kivaa ohjelmaakin oli, jossa mm. yhteislaulua joukkoomme kuuluvan Sibelius-akatemian emeritus-professorin johdolla.
Ei harmita, vaikka hyvä hiihtopäivä jäi nyt väliin. Menomatkalla klo 12.00 jälkeen bussi 66:ssa oli vaikka kuinka paljon hiihtolenkiltään Paloheinästä suksiensa kanssa palailevia, ja vielä muutamia oli paluumatkallanikin klo 16.00 jälkeen suksiensa kanssa hiihtämään meneviä. Huomenna menen kyllä taas minäkin hiihtämään, kun talvi yhä jatkuu myös täällä Suomen eteläisellä palmurannikolla.
Keskustaporvarille tuossa jo vastasin. Luulen, että minulla ei ole tämän avaukseni tiimoilta enää enempää sanottavaa. Tuskin lähipäinäkään, sillä ei kai kepu sille aihetta anna. Mutta sanokaa toki te muut, joilla sanottavaa on. Ja vaikkei sanottavaa olisikaan, jääkää toki lämmittelemään sytyttämälleni nuotiolle te kepulaiset, joita kepun läheisyys ei enää tarpeeksi lämmitä. Minä saan taas huomenna luokseni naisystäväni, ja hän varmaan lämmittää minua ihan tarpeeksi ja tietysti minä koetan pitää häntäkin lämpimänä;)).- kapi_ korhonen
Pieni lisäys:Mötkö aikoi naitattaa itseään kunnolla Mansessa, jotta jaksaa katsella minua eunukkia edes pienen tovin.
Vielä tämä: Kun tämä tummuuteni näkyy olevan kiusallista niille, jotka vain tällä palstalla kaiken aikansa viettävinä eivät ole juuri päässeet tummumaan ulkoisesti, sisäisesti tosin sitäkin enemmän, niin tässä asialle jo aikaisemmin antamaani selitystä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11344069#comment-60564602-view
Vielä haluan huomauttaa, että ei minulla toki ole mitään ennakkoluuloja erivärisiäkään ihmisiä kohtaan, sillä ”rasisti on reppana”, kuten kuuluu futiksemme lanseeraama väite, joka pitää täysin paikkansa. Olen tullut elämäni eri vaiheissa tuntemaan eri värisiä ihmisiä paljonkin, hyvin läheisestikin, sillä luulenpa, että naisystävissänikin on ollut enemmän kansallisuuksiakin kuin palstan pikkukepulilla yksilöitäkään.- Osmium 76
Niin mustalaisakkasi kuului tummiin, mutta jätti sinut nysäkullin, koska olit impotentti...
Nimenomaan futiksessa sitä kepulipeliä on ollut, jos jossakin. Kyllä suomalainen jalkapallo on ollut niin mielikuvituksetonta, että hirvittää. Lähes seisovilla jaloilla oman maalin edessä seisoskelua. Onneksi meille on kehittymässä hieman aikaisempaa juonikkaampaa pelaaja-ainesta, joten tiedä, vaikka laji menisi vielä eteenkin päin. Suunta monessa muussa urheilulajissahan on ollut suorastaan takapakkia. Mielikuvituksen lisäksi potkupalloilija tuskin tarvitsee muuta kuin nopeat jalat ja kyvyn hallita palloa. Siis periaatteessa sangen yksinkertainen resepti.
Sinänsä jalkapallon korottaminen joksikin kuningaslajiksi tuskin on aiheellista, sillä kyllä huomiota saa lajissa kuin lajissa, jos menestyy odotuksia paremmin. Eikä tämä ilmiö suinkaan rajoitu edes urheiluun, vaan mille tahansa elämänalueelle. Jos esimerkiksi Keskusta seuraavissa vaaleissa saa viidenkymmenen prosentin kannatuksen, niin arvelen, että tälli on sellainen, ettei siitä moni toivu. Voi käydä jopa niin, että terveydenhoitojärjestelmän käyttöastekin nousee korkeisiin lukemiin.
Doping on eittämättä vienyt paljon mielenkiintoa urheilusta. Kuka jaksaa seurata jonkin kemiallisesti valmennetun ja ties miten geenimuunnellun olennon reuhtomista stadionilla? Eihän sitä enää, hyvänen aika tiedä, onko kisassa ihminen ollenkaan. Esimerkiksi pikajuoksun ajat ovat sitä luokkaa, että hevosellekin tekee tiukkaa pysyä vauhdissa mukana.
Jääkiekko taas on vihoviimeinen laji, joka ylipäätään on keksitty. Se on laji, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Kyllä pesäpallo on jääkiekkoon nähden sentään jonkinlaisessa yhteydessä liikunnan ja urheiluksi nimitetyn asian kanssa. Jääkiekkohan on lähinnä silmitöntä väkivaltaa, pelitoverin vahingoittamista joko tietoisesti tai sitten aivan tahattomastikin, kun pelivälineenä on kova kiekko ja maila, joka jääkiekossa rinnastuu lähinnä astaloon pikemmin kuin johonkin pelivälineeseen.
Mutta kuten totesin kaikki yllätyksellinen herättää huomiota. Jos riittävästi yllättää, niin se kyllä pannaan merkille maailmanlaajuisestikin. Ei muuta kuin odottelemaan Keskustan tulevaa rökälevoittoa. Kyllä siinäkin on ainekset ihan maailmanlaajuiselle huomiolle. Ja mikä parasta, kotimainen huuto olisi valtava. Tosin eri syistä.- Perhon Susijahtipomo
miljoona jos otat syyn ja seuraksen henkilökohtaiseksi.. Esko Aho on pidettävä asian ulkopuolella, doping ei saa estää uuden presidentin valintaa.. Minkä puolueen pöytäkirjasta, tulee kohta julkisuuteen.....
- wickeds
Kapin ajatusmaailmssa on aina kepu, kenellekkään muulle ei ole voinut matsia katsoessa tulla mieleen politiikka. Tästä näkee miten kepu on kapin mielessä 24/7 , kapi näkee unetkin vain kepusta.
Kepu on niin vaikuttava ettei kapi voi olla ajattelematta sitä joka paikassa. Nuorena varmaan jos sattui saamaan, niin päässä takoi kepu, kepu, kepu.........- wickeds
Korjaus äskeiseen, kapireppanahan on vanhus, päässä takoi ML,ML,ML,ML, siinä se juttu sitten olikin
- kapi, kapi, kapi, ka
wickeds kirjoitti:
Korjaus äskeiseen, kapireppanahan on vanhus, päässä takoi ML,ML,ML,ML, siinä se juttu sitten olikin
Ja minun kepulaisessa kaikukopassa takoi, kapi, kapi, kapi, kapi, kapi, kapi, kapi, kapi, kapi,
- Eräs idiootti kirkui
SE OLI SITTEN TÄSSÄ!
Kun aloin kirjoitella tällä palstalla, kepu oli johtava hallituspuolue, enkä siitä ja sen politiikasta pitänyt. Aloin kirjoitella sitä vastaan. Ja jäin kai koukkuun, kun olen jatkanut sitä näihin saakka, vaikka kepu ei ole enää yhtään mitään. Kai siitä saan ottaa hieman ansiota itsellenikin. Kepu ei näy enää juuri antavan aiheita avauksilleni. Eiväthän siitä ole enää kiinnostuneet palstan ahkerimmat kepulaisetkaan, kun heillä on suuremman mielenkiinnon kohde. Mutta kun palstan aiheena on kepu eikä kapi, niin sääntöjä noudattavana kansalaisena en halua keskustella siitä aiheesta. Enpä usko kepun enää mielenkiintoisia avauksen aiheita tarjoavan, ja kun sen ruumiinvalvojaisiinkaan en halua osallistua, voinen lopetella täällä.
Olenhan jo tehtäväni täällä hyvin täyttänyt. Perustellut näkemykseni kepusta ja sen politiikasta ovat moneen kolahtaneet kipeästi, se on kuultu, mutta varmasti saaneet hänet myös havahtumaan ja hänestä on tullut entinen kepulainen. Niinpä kepun kannatus on pudonnut. Entinen kepulainen tulee vielä tuostakin, joka on niin kauhistunut tästä avauksestani, että pyytelee, etteikö kukaan voisi tulla katkomaan minulta sormia, etten voisi enää tänne kirjoitella.
Hieman ”pakkopullaa” tämä on jo kauan ollut minulle. Avauksen viikossa olen viime aikoina vielä viitsinyt tehdä, tosin matkojenikin vuoksi on tullut pitkiäkin poissaoloja, ja ehkä parina päivänä olen koettanut avausteni saamia vastineita kommentoida. Muutaman vastineen harvakseltaan olen heittänyt myös jonkun muun avauksille, mutta en enää ole oikein viitsinyt seurata palstaa, ja varmaan hyviäkin avauksia on jäänyt minulta huomaamatta.
Olen ollut eräiden palstalle hakeutuneiden syrjäytyneiden nuorukaisten tyhjän elämän ainoa sisältö. Poistumiseni on heille varmasti järkytys, ja heidän elämänsä tulee nyt entistäkin tyhjemmäksi, mutta kyllä he siitä toipuvat. He ovat lukeneet edellä antamani hyväntahtoisen valistuksen, ja varmasti he sitä tulevat ajattelemaan, häpeämään itseään ja lopulta muuttumaan, sillä kukaan ei ole toivoton tapaus, ei edes palstan pikkuinen kepulireppana! Vielä joskus he tulevat hiljaa itsekseen kiittämään minua siitä, että havahdutin heidät näkemään itsensä ja kehittymään ihmisinä ja hakemaan parempaa elämää.
Suljen tämän nikkini, mutta jätän vielä avoimeksi pari muuta, joilla voin joskus harvoin kirjoitella eräillä Yhteiskunta-pääotsikon takaa löytyvillä palstoilla (historia, maanpuolustus, maailmanmenoa). Matkailun palstoille varmaan teen jatkossakin matkakertomuksia, kun varauksessa on jo kaksi matkaa, huhti-toukokuussa Kyprokselle (antamaan osaltani tukeni vanhalle ”kotisaarelleni”, jolla matkaseurakseni lähtevä naisystäväni ei ole ennen käynyt) ja syys-lokakuussa lähden Norjan pohjoisrannikon vuonojen, Hurtigrutenin risteilylle (alustavasti kevääksi suunnittelemani Välimeren risteilyn muutin siis sinne).
Olen joskus aikaisemmin tietyssä tarkoituksessa piruuttani ilmoittanut lopettavani tämän huvin täällä. Onko tämäkin siis vedätys? Tuskin, sillä totuus on, että kun minulla ”korkeasta iästäni” huolimatta on elämässäni paljon muuta tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa, niin miksi ihmeessä minun pitäisi olla täällä? Sellaisessa seurassa, jollaisessa minun ei ole koskaan missään muualla tarvinnut olla. En toki pelkää, että seura tekisi minut kaltaisekseen, mutta helppo on jättää tämä seura, kun minulla on niin paljon parempaakin seuraa, kuten tiedätte.
Ei tämä ”harrastukseni” ole enää aikoihin paljonkaan aikaani vienyt, kun minulla vielä luistaa ajatus hyvin ja olen varsin nopea kirjoittaja. Mutta nyt alan käyttää noitakin taitojani enemmän jo vuoden verran vireillä olleeseen mutta hitaasti edistyneeseen hankkeeseeni: romaanin kirjoittamiseen. Tietyistä syistä se tosin tullaan julkaisemaan vasta post mortem, eli en tiedä koska, sillä ”Jumalassa on juoksun määrä”.
Luultavasti saatte nyt kuulla ilonpurkauksia eräiltä, mutta tuntien heidän tapansa puhua aina totuudenvastaisesti niin minusta kuin muusta, ymmärrätte sen varmaan heidän epätoivonsa tuottamaksi. Vaille minun huomiotani se jää, sillä kun nyt poistun tältä palstalta avaan sen vasta sitten, jos kepussa tapahtuu jotakin todella mielenkiintoista. Enpä oikein usko sellaista tapahtuvan.
Joten Matti Vanhasta lainaten voin nyt sanoa: ”Se oli sitten tässä”. Jääkää hyvästi - Tappi tippuu
Pallopeleissä Suomi on aivan maailman huippua. Niissä maailmantason pelissä ei Helsinki ole lähelläkään edes maan sisäistä huippua. Nimittäin kori- ja lentopallossa Suomi pelaa EM ja MM- kisojen sekä lentopallon maailmanliigan kärkissijoista.
Sinulle lyhyenä paksuna lyhyenä tappina ei nuo miesten mittoja edellyttävät pelit tietenkään ole koskaan olleet läheisiä.- T.C. Bogues
Vanhanen onkin sitten pitkänä miehenä oiva maailmantason pelaaja. Sen näkee heti ryhdikkäästä olemuksestaan ja joustavasta kepuselkärangastaan.
- dee vai tee?
Eikö stadilainen sano, että fudiksessa?
- Ei sano
Niin sanoo vain kepulainen, joka haluaa olla niin hieno, että sanoo myös psygolokia, gatekoria, atabderi, gadastrofi ja varmaan myös brosentti tai prosenddi.
http://futisforum2.org/ - Mie vain lainaan
Ei sano kirjoitti:
Niin sanoo vain kepulainen, joka haluaa olla niin hieno, että sanoo myös psygolokia, gatekoria, atabderi, gadastrofi ja varmaan myös brosentti tai prosenddi.
http://futisforum2.org/17. FUTIS
(fudis) jalkapallo (sekä pelistä että pelivälineestä).
Futaaminen on kuulunut stadin kundien kesähuveihin jo satakunta vuotta. Vuosisadan alkupuolella ei kuitenkaan kirkkoaikana pelattu. Me oltiin Haapiksella sunnuntaina futaamassa niin Valkoinen Kustu (tunnettu poliisi) tulee sinne ja sanoo että: "Se on pojat sillä lailla että kirkkoaikana tääll ei futata", kertoi Eemeli Paajanen.
Futis ei alkuaan kiinnostanut naisväkeä. Mä traisasin kerran mutsin tsiikaan futismatsii, mut ei se bonjannu minkä tähden ne tsalit tsuppas sen boltsin perässä, kertoi Harald Sjöblom. Poikienkin harrastusta haittasi rahapula: Ei sitä tahtonut saada, futariika. Helsingin Palloseura oli, siltä me saatiin joskus slumppaa semmosen käytetyn futarin. Kunnolliset futispläägät jäivät monilla vain haaveeksi. Eikä edes peleihin tahtonut päästä: Snadina tsalina oli vaikee saada futismatsii fribareita.
Kaikesta huolimatta Helsingillä on suuri menneisyys suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Parhaina vuosina stadin kunniaa oli mestaruussarjassa puolustamassa puolisen tusinaa joukkuetta. Vaikka Kultsi (Kullervo) tai Torsu (Helsingin Toverit) elävät vain vanhimpien stadilaisten muistoissa, Bolliksella ja Stadikalla riittää yhä kannustettavaa.
Vaikka Futiksen juuret ovat Englannissa, meille sana lienee tullut ruotsin kautta (ruots. fotboll, engl. football). Vuosisadan alkupuolella puhuttiin futiksesta ja futaamisesta; fudis ja fudaaminen ovat yleistyneet 1940-luvulta lähtien.
- Järkikin sanoo
Ei se voi olla futis. Sehän olisi kuin stati.
Sitäpaitsi kapi ei ole stadilainen enempää kuin minäkään. Miksi Kapi haluaa esiintyä stadilaisena, vaikka historiansa paljastamallakin tekee selväksi, ettei ole stadilainen?- Kielitiedettä
Onko se jalkapallo englanniksi foodball vai football? Tai ruotsiksi fodboll vai fotboll?
Kyllä se on football ja fotboll. Noistahan stadin (ruotsiksi stad) slangi juontuu.
Mikä onkaan jalkapallo espanjaksi? - Samalla logiikalla
Kielitiedettä kirjoitti:
Onko se jalkapallo englanniksi foodball vai football? Tai ruotsiksi fodboll vai fotboll?
Kyllä se on football ja fotboll. Noistahan stadin (ruotsiksi stad) slangi juontuu.
Mikä onkaan jalkapallo espanjaksi?Onko kappale englanniksi piece vai biece?
Stadilaiset sanovat musiikkikappaleita biiseiksi, joten oikea vastaus kysymykseeni on kaiketi biece.
- En ole asiantuntija
Hämeenlinnan potkupallokerho ja Rautavaaran kitaristi kuuntelee, sanooko laulaja, futaa vai fudaa?
http://www.naplyrics.com/tuomari-nurmio/tonnin-stiflat-lyrics.html- Kyllä se futaa
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en.
Monen vuoden jälkeen mä Hesarilla luudaan
ja dallaan sinne minne klabbit kuljettaa.
Snagarilla hodarin mä skruudaan,
ja rundaan kohti kulman kuppilaa.
Slurkit ohi bilikalla skujaa.
Näil kanteil ennen flindaa stikattiin.
Joka gubbel futas sillo vitun lujaa,
nyt futaa vähä iisimmin - päin helvettii.
Mä hiffaan Flemarilla Stigun, tutun dorgan.
Se pummaa huggen taikka febosen,
et se vois vetään boltsiin vaikka snadin borkan.
Mä biffaan sille stoben, bulin ja huurteisen.
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en.
Slade, vanha starbu, botskin alla bunkkaa.
Ei sil oo fyrkkaa luukkuun eikä skruudikseen.
Öögat valuu vodaa ja densalle se dunkkaa.
Ennen se tsombas dösaa duunikseen.
Mä dallaan Hagikseen ja venttaan sporaa.
Tää rundi pyörii niinku ennenkin.
Spurgujengi flänäpäissään joraa,
tai sit ne flaidaa, mä en maindaa - olkoon niin.
Ei täs kande paljo brassailla tai sniidaa.
Nyt on pakko panna tsigge flekkaamaan.
Mä griinaan, vaik mun tekis mieli spiidaa.
Tääl saa daijuun jos ei pysty gnekkaamaan.
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en. - En ole asiantuntija
Kyllä se futaa kirjoitti:
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en.
Monen vuoden jälkeen mä Hesarilla luudaan
ja dallaan sinne minne klabbit kuljettaa.
Snagarilla hodarin mä skruudaan,
ja rundaan kohti kulman kuppilaa.
Slurkit ohi bilikalla skujaa.
Näil kanteil ennen flindaa stikattiin.
Joka gubbel futas sillo vitun lujaa,
nyt futaa vähä iisimmin - päin helvettii.
Mä hiffaan Flemarilla Stigun, tutun dorgan.
Se pummaa huggen taikka febosen,
et se vois vetään boltsiin vaikka snadin borkan.
Mä biffaan sille stoben, bulin ja huurteisen.
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en.
Slade, vanha starbu, botskin alla bunkkaa.
Ei sil oo fyrkkaa luukkuun eikä skruudikseen.
Öögat valuu vodaa ja densalle se dunkkaa.
Ennen se tsombas dösaa duunikseen.
Mä dallaan Hagikseen ja venttaan sporaa.
Tää rundi pyörii niinku ennenkin.
Spurgujengi flänäpäissään joraa,
tai sit ne flaidaa, mä en maindaa - olkoon niin.
Ei täs kande paljo brassailla tai sniidaa.
Nyt on pakko panna tsigge flekkaamaan.
Mä griinaan, vaik mun tekis mieli spiidaa.
Tääl saa daijuun jos ei pysty gnekkaamaan.
Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Joskus mä stygen niille tsungaan,
silloin kun mä muille tsungaa en.Jaba_43 (aitostadilainen) kirjoitti aikoinaan, että hieno biisi, mutta slangi Nurmion biisissä oli hänen mielestään nimenomaan johonkin aikakauteen sidottua.
Eläisipä Jäbä vielä ja tarkentaisi näkemystään. En ole asiantuntija kirjoitti:
Jaba_43 (aitostadilainen) kirjoitti aikoinaan, että hieno biisi, mutta slangi Nurmion biisissä oli hänen mielestään nimenomaan johonkin aikakauteen sidottua.
Eläisipä Jäbä vielä ja tarkentaisi näkemystään.Tuomari Nurmion Oi mutsi, mutsi on muistaakseni peräisin jo 1910- tai 1920-luvulta, joten Tonnin stiflatkin on varmasti vanha. Kieli, murre ja varsinkin slangi muuttuu jo muutamassa vuosikymmenessä huomattavasti.
Viitaten tuohon t- ja d-keskusteluun huomautan, että sinäkin kirjoitit biisistä, vaikka sanan alkuperä on englannin kiele piece.
Varsinainen syy, miksi kommentoin, on kuitenkin viittauksesi Jäbän kuolemaan. Tämä mahdollisuus on nimittäin käynyt mielessä, koska Jäbä tai Transit-mies ei ole kirjoittanut tänne pariin vuoteen. Onko se totta?- Kysy mutsiltas
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Tuomari Nurmion Oi mutsi, mutsi on muistaakseni peräisin jo 1910- tai 1920-luvulta, joten Tonnin stiflatkin on varmasti vanha. Kieli, murre ja varsinkin slangi muuttuu jo muutamassa vuosikymmenessä huomattavasti.
Viitaten tuohon t- ja d-keskusteluun huomautan, että sinäkin kirjoitit biisistä, vaikka sanan alkuperä on englannin kiele piece.
Varsinainen syy, miksi kommentoin, on kuitenkin viittauksesi Jäbän kuolemaan. Tämä mahdollisuus on nimittäin käynyt mielessä, koska Jäbä tai Transit-mies ei ole kirjoittanut tänne pariin vuoteen. Onko se totta?Tonnin popot on kyllä ihan uustuotantoa.
- Sapiens dux
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Tuomari Nurmion Oi mutsi, mutsi on muistaakseni peräisin jo 1910- tai 1920-luvulta, joten Tonnin stiflatkin on varmasti vanha. Kieli, murre ja varsinkin slangi muuttuu jo muutamassa vuosikymmenessä huomattavasti.
Viitaten tuohon t- ja d-keskusteluun huomautan, että sinäkin kirjoitit biisistä, vaikka sanan alkuperä on englannin kiele piece.
Varsinainen syy, miksi kommentoin, on kuitenkin viittauksesi Jäbän kuolemaan. Tämä mahdollisuus on nimittäin käynyt mielessä, koska Jäbä tai Transit-mies ei ole kirjoittanut tänne pariin vuoteen. Onko se totta?Kysy Oiva Härköseltä tai homovihreältä Järki Laitiselta Nokialta. Kekkosen toinen poika oli hommeli--
Voi hyvä Luoja noita kepuleita! Ovat yrittäneet epätoivoisesti saada minut landelaiseksi, joka ei hallitse stadin slangia! Sen opin ja omaksuin jo 61 vuotta sitten pian Stadiin tultuani, sillä minullakaan ei vielä silloin ollut niin vahva itsetunto, että olisin kestänyt landelaiseksi paljastumista. Slangia puhuttiin silloin paljon yleisemmin kuin nyt.
Slangi tosin muuttuu koko ajan, kuten muukin puhuttu kieli, ja nykyisessä nuorisoslangissa on varmaan erilaisia sanoja kuin silloin aikanaan, mutta enpä ole niistä kiinnostunut, kun en enää vuosikymmeniin ole slangia juuri käyttänyt puhekielessäni - paitsi muutaman ikäiseni stadilaisen kaverin kanssa, lähinnä vain huviksemme.
On se kurjaa kepulaisella, kun pitää yrittää saada näytetyksi minun olevan väärässä, mutta ei millään siinä onnistu, vaikka lyö päätään seinään lyömästä päästyäänkin. Kuten muutama päivä sitten siinä 1950-luvulla vallinneessa silloisten kanta-aliupseerien peruskoulutuksessa. Kun sitten linkitin asiasta yliopistollisen tutkimuksen tehneen kertomani oikeaksi todistavaa tekstiä, silloin tuo inttäjä ilakoi, että siinäkin minun piti tukeutua johonkin toiseen. Niin piti, niin minä teen usein, kun en tyydy siihen kepulaisten ainoana arvostamaan metodiin: oman pään tuottamaan. Tuossa kyseisessä asiassa olin tosin varma oman kokemuksenikin perusteella, mutta eihän se riittänyt kepulaiselle.
Loppukevennykseksi juttu, jonka kuulin tuolla pääsiäislounaallamme:
Vuosituhannen vaihteessa puhuttiin paljon käsitteestä millenium. Eräs äiti laittoi lapsiaan nukkumaan, ja tyttö ei suostunut pukemaan ylleen yöpaitaa, vaan meni lakanoiden väliin alastomana ja valisti äitiään: ”etkö tiedä, että tämä on millenium-yöpaita”. Äiti tyytyi selitykseen ja hänkin tuli alastomana makuuhuoneeseen, jonne mies oli jo mennyt vuoteeseen lueskelemaan. Hän ilmoitti miehelleen, että ”minulla on nyt ylläni millenium-yöpaita”. Tähän totesi mies: ”olisit silittänyt sen ensin”.
Öitä!- kapi kertoi vitsin
- :))))))))))))
kapi kertoi vitsin kirjoitti:
Varsinainen "huuliveikko" tämä yksinkertainen evp aliupseeri...;)
- pari oikaisua
Ei osaa Kapi näköjään stadin slangia. Futiksesta puhutaan Kuopion torilla, stadissa puhutaan fudiksesta.
Muuten, se Rottakoulun ykköskurssi oli tarkoitettu vain niille, joilla ei ollut RUK suoritettuna eikä riittävää koulupohjaa. Tuo asia on aivan varma, siinäkin siis olet väärässä. Sinähän et tunnusta, että olit noiden luusereiden joukossa joka kävi puoli vuotta "yleissivistävää" peruskurssia.
- Öitä vaan
Tämäkin soittaa skebaa sinua paremmin.
http://www.youtube.com/watch?v=u1FXxfmbB34 - kana-aulis
Kepulaisia kyllä on, mutta sinusta persejalasta, eikä persejalkapojistasi ole pelaamaan kuin taskubiljardia.
Hoh, hoh, hooooooooo, kuse homo suuhusi.- Iso, komea Sonnimies
Parempaan me kusipääkepulaiset ei pystytä. Taskubiljadi on syrjäseuduilla päivittäin kovassa käytössä oleva urheilulaji, vastakkaista sukupuolta ei tahdo löytyä. Sudetkin pelottaa ihan sikana. Lapset kyllä meille kelpaa, olen keskustalainen ja lestadiolainen. Omasta laumasta saa syödä, olen keskustalainen lestadiolainen ja kymmenen lasta, nam nam.
- Tyrnävän kova poika
Keskustalainen päiväuni, Kapi alentuisi antamaan ilmaisen golden showerin keskustalaiseen suuhun, ilman maksua. Voisiko joskus toteutua? Ihana päiväuni ja Kapin munakarvakuva mielessä.
- Sapiens dux
Tyrnävän kova poika kirjoitti:
Keskustalainen päiväuni, Kapi alentuisi antamaan ilmaisen golden showerin keskustalaiseen suuhun, ilman maksua. Voisiko joskus toteutua? Ihana päiväuni ja Kapin munakarvakuva mielessä.
Olisi ihanaa saada Kapin kultainen suihku keskustalaiselle iholle!
- ihanata kepu, ihanat
Sapiens dux kirjoitti:
Olisi ihanaa saada Kapin kultainen suihku keskustalaiselle iholle!
Olisi kuplivan raikaista skumbbaa. Keskustalaiselle bollingeri notkeasti, kulinaristinen nautinto meille kepulaisille yleensä on lämmin keskiolut ja kylmä hampurilainen maatalousmessuilla ja jonkun piikkiin.
- VivaFinlandia
Hiihdossa vaikuttaa monet poliittiset suuntaukset. Entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on lähtöseuransa Inarin Yrityksen kautta vasemmistolainen, ehkä vasemmistoliittolainen. Entinen päävalmentaja Immo Kuutsa on julkikokoomuslainen. Entinen puheenjohtaja Paavo M. Petäjä on myös julkikokoomuslainen. Entinen huippuhiihtäjä Marjo Matikainen on hänkin julkikokoomuslainen. Hiihtoliiton johdossa mielellään päivää paistatellut Matti Louekoski on julkidemari. Jo yksistään näiden henkilöiden tulisi antaa riittävä signaali siihen, että hiihdon ja Keskustan yhteennaittaminen ei ole perusteltua.
Kirjoituksesi on tavallaan vedonlyöntiä sen jälkeen, kun oikea tulos on tiedossa. Olisitko voinut kirjoittaa avauksesi perjantaina ennen mm-karsintaottelun alkua ilmoittaen, että joukkuessa ei ole kepuleita. Jos Espanja olisikin voittanut esimerkiksi 5 - 0, olisitko voinut pitää mielipiteesi vai olisitko vaihtanut sitä kuin mustalainen hevosta.
Suomi kohtaa Espanjan uudelleen syksyllä. Ilmoita, millä summalla olet valmis lyömään vetoa sen puolesta, että Suomi ei ottelua häviä, ja millaista kerrointa olet valmis tarjoamaan vastapuolelle. Koska joukkuessa ei ilmoituksesi mukaan ole kepuleita, se ei voine hävitä. Siksi voinet asettaa merkittävän panoksen ja tarjota samalla korkeaa kerrointa vastapuolelle.- kreikkalaisroomakepu
Homopainikin postetaan olymppialaisista, mitä tekee pohjanmaan keskusta? Miten nyt miestenväliset homoeroottiset väännöt? Nelsonit ja ketoon baby.
- mäntyranta
Kuka oli Esko Aho ja Isometsä?
Kepuli on nykysyuomen sanakirjan mukaan joutava, huono, kehno, kiero, vilpillinen. Sanaa kyllä käytetään muussakin merkityksessä, mutta kyllä nuo määreet silloinkin ovat yleensä paikallaan. Futisjoukkueeseemme ei ainakaan tuossa ottelussa kepuli-määre sovi missään mielessä.
Tarjoat minulle vedonlyöntiä seuraavan Suomi-Espanja-matsin tuloksesta. En harrasta vedonlyöntejä mistään asioista. Ennustelemisenkin jätän eräille niihin tällä palstalla mieltyneille kepuleille… tarkoitan kepulaisille, joiden ennustuksien toteutumisvarmuus on tunnettua tasoa;))
Yhdyn otsikkoosi täydestä sydämestäni - siis viva Finlandia!- Asell & Ukkola
kreikkalaisroomakepu kirjoitti:
Homopainikin postetaan olymppialaisista, mitä tekee pohjanmaan keskusta? Miten nyt miestenväliset homoeroottiset väännöt? Nelsonit ja ketoon baby.
Esitetään sama kysymys myös Pirkanmaan demareille.
Joku kerran täällä totesi, että niin vähäisestä aiheesta en koskaan avaa, ettenkö herätä suurta kuohuntaa palstan kepuleissa ja saa valtavasti vastauksia. Muistaakseni hän kehotti minua tekemään avauksen tuohivirsujen merkityksestä jalkahien kannalta, jotta hänen väittämänsä tulisi todeksi todistetuksi. No, tuollaista avausta en ole tehnyt, vielä, mutta kuten jo eilen illalla totesin, pidin tämänkin avaukseni aineksia sen verran vähäisinä, etten uskonut tuollaista vastinetulvaa saavani.
En näköjään tunne itseäni tarpeeksi hyvin. Salaisuushan täytyy olla henkilössäni. Kai se osoittaa eräiden mielestä poikkeuksellista rohkeutta, kun uskaltaa esiintyä täällä omalla tiedetyllä henkilöllisyydellään - olipa nikkini mikä tahansa - ja jopa omalla naamallani. Mutta itse en kyllä koe sellaista minään urotekona, kun minulla ei ole mitään salattavaa eikä hävettävää, hävetkööt niitä harmaita munakarvojanikin ne, joilla ne ovat aina mielessä.
Joo, henkilössäni sen voiman täytyy olla. Ei tarvita muuta kuin mainita minut avauksen otsikossa, ja vastausten tulva on taattu. Se nähdään tuostakin avauksesta, joka on otsikoitu ”Kysymys Stadilaisille” (siis juuri noin, eli Stadilainen isolla alkukirjaimella kirjoitettuna). Kun kirjoittaja huomauttaa nikissään, että ”Ei Kapille”, hän varmaan siten saa monien huomion kiinnittymään avaukseensa, ja saa sitten myös paljon vastineita, jollaisia muutaman annoin minäkin - kiellosta huolimatta;))
Kai tuollaisen kepulien invaasion selittää perimmiltään vain asianomaisten turhimusten joutilaisuus ja täältä he ovat löytäneet paikan, jossa voivat täyttää elämänsä tyhjyyttä yrittämällä kiinnittyä minuun, kun tietävät elämäni niin paljon omaansa mielenkiintoisemmaksi. Siinä käsityksessään he ovat oikeassa, sillä ksin haaveisiinsa joudun heidät taas jättämään joksikin aikaa, kun monta päivää taas viipyy luonani naisystäväni, jota vastaan lähden kohta junalle, ja pääsiäisenkin aikana ohjelmassani on aivan muuta. Mutta he taatusti jäävät palstaa päivystämään ja minua odottamaan. Toivottavasti kestävät pitkän ikävänsä!- Ei kannata
todellakaan vaipua murheeseen, sillä
Kapi will be back...
Nopeammin kuin osaamme arvatakkaan ;))
Sillä missäpä se joutilas homo viettäisi muualla aikaansa kuin miesseurassa. - Poslari minäkin
Kapi on palstan rohkein evp aliupseeri.
Reppana on esitellyt jopa munakarvansa valokuvin ja analyysein.
Tällaiseen rohkeuteen ei kukaan muu palstalainen ole kyennyt....;) - ernesto-rakkaasi
Vitttu että sinä olet ruma punikiksikin. Ja tyhmä. Varo ettet saa toista kuppaasi mötkylästä.
- :))))))))))))))
Heikkolahjainenevp aliupseeri leikkii rottakoulupohjalta opettajaa....:))
- Älä laita kuvaas enä
Näytät olevan jo pappa toinen jalka haudassa,että se siitä sun viisuksistas!!!!!
- ernesto-rakkaasi
Kapotilla ja persejalkapojillaan alkaa puolipohjat siitä, mihin perse loppuu. Eihän niin lyhvillä kintuilla potkupalloa pelata.
- Onkos nyt
harmajahomo tyystin poistunut saitilta. Myötyriksi??
- Ompas ketju
Ei ollut "kepuleita" Espanjan kanssa tasurin pelanneessa joukkueessamme. Eikä näy olevan niissä polittisissa kepuleissa futiksesta mitään ymmärtäviä. Eikä kiinnostuneitakaan, enemmän näkyy kiinnostavan avauksen tekijä. Munakarvojaan myöden. Kovin on outoa porukkaa. Sellaiseksi kai maaseudun yksinäisyys ja joutilaisuus heikoimmat ihmispoloset tekee.
- Lisään vielä
Tänä iltana on sitten Suomi-Luxemburg matsi. Tulee tv:sta 21.35. Katsotaan, jos saatais taas ilon aihetta. Älä raportoi siitä sinne p-palstalle, siellä näkyy olevan muut mielenkiinnot. Kävin katsomassa, aivan sairasta meininkiä.
Lisään vielä kirjoitti:
Tänä iltana on sitten Suomi-Luxemburg matsi. Tulee tv:sta 21.35. Katsotaan, jos saatais taas ilon aihetta. Älä raportoi siitä sinne p-palstalle, siellä näkyy olevan muut mielenkiinnot. Kävin katsomassa, aivan sairasta meininkiä.
Ilon aihetta taas saimme. En toki muuta odottanutkaan, kun vastassa oli Luxemburg, joka FIFA:n rankingissa on sijalla 151. Hieno oli loppuhuipentuma, ”kolme nolla - hyvä olla”! Tulos olisi voinut olla kannaltamme vieläkin parempi, mutta muutamissa ”herkullisissa” tilanteissa sen esti perussyntimme - maalinteon vaikeus. Kenttäähän me hallitsimme koko ajan ihan dominoivasti.
Mutta on se hieno peli tuo futis, ehdottomasti joukkueurheilulajien ykkönen! Kunnon ja taidon loistava yhdistelmä! Nautittavaa katsottavaa jo tuollakin tasolla.
Oikea on havaintosi siitä palstasta, josta tänne siirrettiin avaukseni, joka varmaan teki siellä liian kipeää eräille. He kai uskovat aatemaailmansa olevan sen palstan nimeä ”lähellä”, mutta minä olen tainnut heidän mielenkiinnoissaan nousseen ykköseksi;))
Näköjään meillä on sama käsitys kepuli-sanan tarkoituksesta. Kun nykysuomen sanakirja uusitaan, varmaan sen selityksiin lisätään myös ”kepun kannattaja”;))- Soccer45
harmajapantteri kirjoitti:
Ilon aihetta taas saimme. En toki muuta odottanutkaan, kun vastassa oli Luxemburg, joka FIFA:n rankingissa on sijalla 151. Hieno oli loppuhuipentuma, ”kolme nolla - hyvä olla”! Tulos olisi voinut olla kannaltamme vieläkin parempi, mutta muutamissa ”herkullisissa” tilanteissa sen esti perussyntimme - maalinteon vaikeus. Kenttäähän me hallitsimme koko ajan ihan dominoivasti.
Mutta on se hieno peli tuo futis, ehdottomasti joukkueurheilulajien ykkönen! Kunnon ja taidon loistava yhdistelmä! Nautittavaa katsottavaa jo tuollakin tasolla.
Oikea on havaintosi siitä palstasta, josta tänne siirrettiin avaukseni, joka varmaan teki siellä liian kipeää eräille. He kai uskovat aatemaailmansa olevan sen palstan nimeä ”lähellä”, mutta minä olen tainnut heidän mielenkiinnoissaan nousseen ykköseksi;))
Näköjään meillä on sama käsitys kepuli-sanan tarkoituksesta. Kun nykysuomen sanakirja uusitaan, varmaan sen selityksiin lisätään myös ”kepun kannattaja”;))Minkä takia pitää politiikkaa vetää potkupalloon?
- suomi113
Espania Mailman paras
Espania-Suomi 1-1
Jaettu kakkostila
Kuka on kolmas
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798