Ihan järjetön ahdistus päällä. Ei ole mitään lääkitystä päällä nyt, en ole käynyt lääkärissä aikoihin. Minulla on sydän särkynyt, ystävyyssuhde katkennut ja nyt on ihan akuutti hätä.
En pysty keskittymään mihinkään, yritän tehdä töitä, enkä onneksi ole kotona, etten ihan perheen edessä romahda. Mutta maanantaihin mennessä on pakko saada ajatukset kasaan ja työt etenemään. Mitä voi tehdä? Joku mielikuvaharjoite tai joku on nyt pakko saada päähän. Joku millä saan oman häpeäntunteeni ja tuskani laimenemaan? Olen mokannut niin pahasti, en näe just nyt enää mitään hyvää itsessäni. Itken vaan läppärin edessä ja yritän taistella tätä pahaa oloa vastaan...
Psykiatrian päivystykseen en uskalla mennä, eikä ne mua sydänsurujen takia edes sisälle ottaisi... :( Vaikka on mulla pari kuolema-ajatustakin ollut, mutta ne on kuitenkin ohimeneviä. Onko olemassa jotain auttavaa puhelinta tms. aikuisille? Minä romahdan nyt, nyt on pakko saada apua...!
Minulle saa laittaa myös viestiä, jos joku pystyy auttamaan! Tämä paha olo ihan kestämätön!
En pysty keskittymään mihinkään, yritän tehdä töitä, enkä onneksi ole kotona, etten ihan perheen edessä romahda. Mutta maanantaihin mennessä on pakko saada ajatukset kasaan ja työt etenemään. Mitä voi tehdä? Joku mielikuvaharjoite tai joku on nyt pakko saada päähän. Joku millä saan oman häpeäntunteeni ja tuskani laimenemaan? Olen mokannut niin pahasti, en näe just nyt enää mitään hyvää itsessäni. Itken vaan läppärin edessä ja yritän taistella tätä pahaa oloa vastaan...
Psykiatrian päivystykseen en uskalla mennä, eikä ne mua sydänsurujen takia edes sisälle ottaisi... :( Vaikka on mulla pari kuolema-ajatustakin ollut, mutta ne on kuitenkin ohimeneviä. Onko olemassa jotain auttavaa puhelinta tms. aikuisille? Minä romahdan nyt, nyt on pakko saada apua...!
Minulle saa laittaa myös viestiä, jos joku pystyy auttamaan! Tämä paha olo ihan kestämätön!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Löysin kriisipuhelimen numeron. Sinne saa soittaa kolmelta. Akku vaan taitaa loppua... :( Pitää mennä metsään juoksemaan ja itkemään vähäksi aikaa, jospa se edes auttais.
Kriisipuhelimen täti oli ihan ymmärtäväinen. Helpottihan se vähän, että joku sanoo, etten ole ihan paha ihminen.
Mulla on hirveä ahdistus päällä kun me muutetaan ja kammottaa kaikki epäjärjestys ja remonttikin vielä kesken. Mies kaverinsa kanssa remppaa ja mua vituttaa kun oon selkävammanen enkä pysty auttaan. Sit pelottaa, että kotiudunko uuteen kämppään vai pitääkö panna heti myyntiin. Mulla on likakammo ja joudun siivoon hirveesti ennen kuin tuntuu puhtaalta.
Pala kurkussa koko ajan ja lyricaa ja pameja syön. Tiedän siis tunteen varsin hyvin. Ajattelin jo mennä pöpilään rauhottuun ja pitää kai kohta mennäkkin jos olo ei helpota, en kestäis olla yksin.
Ensinnäkin sinulle. Minulla on vaimo ihan samanlainen. Imuri huutaa pitkin päivää. Mattojen tupsut pitää olla suorassa jne. Aina, kun menemme esimerkiksi vuokra mökille, niin heti katsotaan, että on puhdasta. Jos ei ole, niin rätti heiluu.
Aloittajalle sanoisin, että älä pelkää näyttää perheellesi sairauttasi. Jos pakenet perhettäsi, voi käydä paljon pahemmin. Perhe on kokonaisuus ja voima. Kyllä ne ymmärtävät, jos joudut hakemaan apua ahdistukseesi. Miksi mennä psykiatriseen päivystykseen, kun voit saada lääkkeet normaali päivystyksestä. Hae hitossa bentsoja eka hätään ja kerro vaimollesi asiasta. Hän on nyt se, jonka rauhoittavaa tukea tarvitset.
Otan osaa, tuo siivousjuttu on niin energiaa vievää. Minä yritän olla kehittämättä mitään pakko-oireita, joskus tekisi mieli pestä käsiä ja myöskin kenkiä tosi paljon, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Mulla on ongelmana äänet ja näyt, kun väsyn liikaa niin alan kuulla ylimääräistä ja joskus myös näen hahmoja, joita ei oikeasti ole.
En minä voi perheelle kertoa mitään (olen muuten nainen ja minulla on mies ja lapsia). Se johtuu siitä, mitä häpeän ja mitä olen mokannut. Minulla oli salainen suhde tai jotain sinnepäin ja se on nyt ohi.
Nyt on vähän rauhallisempi olo, se juttelu kriisipuhelimessa auttoi oikeastaan tosi paljon. Teki hyvää, kun joku otti minun tunteeni vakavasti ja vakuutti, että minulla on oikeus ajatella ja tuntea näitä juttuja. Kyllä hänkin kehotti menemään lääkärille, jos tämä jatkuu. Kun olen ollut potilaana aiemminkin.
Kyllä tämä tästä. Hengitysharjoituksia ja rakkautta sieltä, mistä sitä saa. Näillä mennään.
Kävin eka kirjoitukseni jälkeen lukemassa vähän muita juttujasi. Nyt tilanteesi selvisi. Itkeskelet toisen miehen perään. Sinulla on kotona kumminkin oma mies.
Oletko kenties ajatellut, että kenties hän rakastaa sinua. Jos teillä on mitään yhteistä, niin miksi et voi kertoa hänelle ahdistuksestasi.
Itse kärsin ahdistus ja paniikkihäiriöstä. Herra jumala, jos minä hengailisin muiden naisten kanssa, niin tapetteja varmaan katselisin kotona ainoastaan. Olen pari kertaa joutunnut syöjättärien kanssa tanssin jälkeen ahdistuneena tulemaan kotia jännittyneenä, näkeekö vaimo päältä, vaikka en ole tehnyt mitään pahaa.
Nyt ryhdistäydy hyvä luoja. Kerro miehellesi, että tarvitset apua. Hän todennäköisesti tukee sinua.
Ja ihan turha miettiä mereen hyppäystä sellaisen takia, mikä ei ole muuten kuolemaksi.
Kiitos vastauksestasi ja neuvoista. Arvostan kaikkia neuvoja.
Kyllä minun mieheni tietää minun ongelmistani muuten, paitsi tätä suhdejuttua ei tiedä. Tiedän, että hänelläkin on ollut jotain säätöä jonkun naisen/naisten kanssa tässä taannoin, ei tosin juuri nyt taida olla ketään. Minä annan sen anteeksi ja toivon, että voidaan jatkaa yhdessä. Juuri nyt on raha- ja työhuolet päällimmäisenä ja niissä me osataan tukea toisiamme, onneksi.
Kyllä minä selviän tästä, minä olen selvinnyt pahemmastakin.
Siis piti sanoa, että raha- ja työjutut on päällimmäisenä huolena meillä yhteisesti miehen kanssa. Ja siihen päälle sitten tulee nämä minun omat salaiset murheet.
Minulla on ollut tämä ihmissuhde kauan ja olen tullut sen kanssa toimeen. Mutta tein virheen, kun päästin itseni rakastumaan häneen. Se oli minulle henkisesti liikaa. Ja sitten tein virheen, kun kerroin siitä hänelle. Hän torjui minut täysin, meidän välit katkesivat ja nyt tuntuu siltä kuin olisi toinen käsi tai jalka leikattu irti. Hän on ollut niin kiinteä osa minun elämääni ja nyt häntä ei ole. Hirveä paniikki tulee kun ajattelen sitä, ei henki kulje ja itken vaan.
Olitte siis molemmat varattuja tahoillanne kun suhteilitte keskenänne ? EN ihmettele oöoasi tollasen säätämisen jälkeen.Mietit varmaan ennen kun ajat itsesi uudelleen henkisesti turpaan saamaan ?
Kyllähän me varattuja ollaan.
Mutta ehkä lieventävä tekijä on se, että ei ole seksisuhdetta. Oli vain ystävyys, jonka hän koki kivana kaveruutena ja minä elämää suurempana rakkautena.
Ja minulla on mennyt tässä oikeasti monta vuotta, ennenkuin nyt tajusin, että hän ei todellakaan rakasta minua. Sekin sattuu ja sitten tämä häpeän tunne. Häpeän kaikkea, mitä olen hänelle kertonut ja miten olen avautunut.
Se on varmasti ollut ihan tolkuttoman kiusallista hänelle ja hänkin on varmaan kärsinyt tosi paljon, kun on yrittänyt luovia minun hulluuteni kanssa. Ja nyt en voi enää tehdä mitään, kuin surra sitä menetettyä yhteyttä.