Alkoholismia hoidetaan pian uusin konstein

Täysraittiutta on pidetty pitkään ainoana ratkaisuna alkoholismista toipumiseksi.

Markkinoille on tulossa vielä tämän vuoden aikana lääke, jonka yhdessä hoidon kanssa pitäisi mahdollistaa paluu kohtuukäyttäjäksi. Alan asiantuntijat suhtautuvat muutokseen myönteisesti, sillä tällä hetkellä vain 10 prosenttia alkoholisteista on jatkuvassa hoidossa.

– Yhden arvion mukaan 70 prosenttia alkoholiriippuvaisista henkilöistä on työelämässä, ja asiat ovat jotenkuten vielä kunnossa. He eivät ehkä halua lähteä A-klinikkaan tai hoitopaikkoihin, missä tavallaan leimautuu. Heille ei ole oikeastaan ollut tarjolla mitään hoitomuotoa, toteaa päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta.

Uusiin hoitomuotoihin suhtaudutaan myönteisesti myös A-klinikkasäätiössä.

– Itse henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan positiivisesti. Ne potilaat, joilla kohtuukäyttö on mahdollista, eivät tällä hetkellä ole hoitojen piirissä. Juominen aiheuttaa kuitenkin heille sekä kansantaloudelle ja -terveydelle suuria haittoja. Jos saamme juomisen vähenemään merkittävästi, niin kyllähän siitä on kaikille hyötyä, sanoo A-klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualueen ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

Professori Alho kuitenkin muistuttaa, että pahimmin alkoholin kiroihin ajautuneille uusista hoitokeinoista kuitenkaan ei olisi apua.

– Jos henkilöllä on maksakirroosi, niin se nyt on ainakin yksi merkki, milloin tulisi lopettaa kokonaan alkoholin käyttö.

Joka tapauksessa hoidon piiriin tulevien määrän uskotaan kasvavan. Päihdepalvelut eivät voi yksin kysyntään vastata, ja siksi apua kaivataan muualta.

– Näiden lääkkeiden osalta on tavoitteena, että perusterveydenhuolto ja erityisesti työterveyshuolto alkaisivat hoitaa itse näitä "ei niin moniongelmaisia" potilaita lääkkein ja muilla hyviksi todetuin keinoin, toivoo ylilääkäri Simojoki.
19189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Millä lääkkeillä?
Antabukset ja Reviat tiedetään, melkein yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä

Turkulaisen lääkekehitysyhtiö Biotien kumppani Lundbeck on saanut helmikuun lopulla Euroopan komissiolta myyntiluvan alkoholismilääkkeelle.

Biotien kehittämää Selincroa käytetään alkoholin kulutuksen vähentämiseen alkoholiriippuvaisilla potilailla. Sen vaikuttava aine on nalmefeeni. Myyntilupa kattaa kaikki EU-maat.

– Tämä on erittäin hyvä uutinen alkoholiriippuvaisille potilaille ja äärimmäisen merkittävä etappi Biotielle lääkekehitysyhtiönä, sanoo toimitusjohtaja Timo Veromaa.

Reseptilääke voi tulevaisuudessa tuoda Biotielle jopa kymmenien miljoonien eurojen rojaltitulot vuodessa, Veromaa arvioi.

Markkinoille tabletti on tulossa tämän vuoden puolivälissä. Lundbeck tuo tuotteen markkinoille osana hoitokonseptia, johon sisältyy psykososiaalista tukea.

Äänestä
  • Mitäs iloa lääkkeistä on jos ei voi juoda itseään känniin?

    Äänestä

  • kuplakänni kirjoitti:

    Mitäs iloa lääkkeistä on jos ei voi juoda itseään känniin?

    Joopa..Onhan se melko kummallinen ajatuskuvio. Juodaan liotinmyrkkyä, koska siitä on joskus onnistuttu saamaan euforinen olo. Ja nyt lääkkeellä viedään mahdollisuus euforiseen oloon ja juodaan silti liuotinmyrkkyä. Kehitys kehittyy..:D

    Äänestä

  • plautus kirjoitti:

    eihän sitä lääkettä ole pakko ottaa jos haluaa dokata.

    Äänestä

"– Jos henkilöllä on maksakirroosi, niin se nyt on ainakin yksi merkki, milloin tulisi lopettaa kokonaan alkoholin käyttö."

Kun vielä professori kertoisi miten tämä lopettaminen tapahtuu. Alkoholismi on juuri sitä, ettei kärsijä pysty lopettamaan pakonomaista käyttöä, vaikka itsekin tietää sen tuhoavan elämänsä.

Mutta taas rikastuu muutama lääkärikin juoppojen kustannuksella, joten Show What..

Äänestä
  • Siinä on malliesimerkki siitä miksi päihdehoidossa ei ole mitään tuloksia, vaikka siihen uhrataan veromarkkoja satoja miljoonia vuosittain.

    Kantsis lopettaa dokaaminen..:D

    Äänestä

  • Maksakirroosia poteva lopettaa pakosta, ellei halua satavarmaan ennenaikaiseen hautaan.
    Projekti on lääketehtaan rahastusta, mutta yrittäähän voi.

    Äänestä

Hirveät sivuvaikutukset kumminkin.

Äänestä
  • Oletko jo käyttänyt Selincroa, vaikka se ei ole vielä myynnissäkään?

    Äänestä

  • -?- kirjoitti:

    Oletko jo käyttänyt Selincroa, vaikka se ei ole vielä myynnissäkään?

    Käytän Nobelaneria. Se on myynnissä, Lidlissä.

    Äänestä

  • K k kirjoitti:

    Käytän Nobelaneria. Se on myynnissä, Lidlissä.

    Pysy, Kotko, siellä Huuhaan puolella, jookosta? Kiitos.

    Äänestä

Lääke kuin lääke, niin aina toistuu sama kuvio.
Juopon viinahammasta kun alkaa kunnolla kolottamaan, niin lääke jätetään ottamatta, ja voi alottaa taas kännäämisen entiseen malliin.
Vähänkös täälläkin on nähty kyselyjä, että lopetin Antabuksen ottamisen silloin ja silloin, ja voinko jo ottaa viinaa?

Äänestä
  • Totta puhut. Eihän nämä professorit ole näköjään viitsineet selvittää alkoholismin alkeellisimpiakaan lainalaisuuksia. Vai ihan rohvessori..

    Äänestä

  • tttviki kirjoitti:

    Totta puhut. Eihän nämä professorit ole näköjään viitsineet selvittää alkoholismin alkeellisimpiakaan lainalaisuuksia. Vai ihan rohvessori..

    Rohvessori Simojoki ei ymmärrä asiaa ollenkaan, kun itse ei ole juoppo.

    Äänestä

Simojoki vain markkinoi Biotien Selincroa.

Äänestä
  • Revia ei vaikuttanut juomiseeni mitenkään. Päinvastoin, join enempi vaan, koska se iloinen nousuhumala oli niin vaisua Revian takia.
    Antabus auttoi. Oli pakko olla juomatta se aika kun Antabusta söi, ja vielä viikko sen jälkeen, kun lopetti sen porejuoman nauttimisen.
    Minua ei mikään lääke vapauta alkoholin pauloista, jos en itse halua lopettaa juomista!

    Äänestä

Nimerkkiä Löylykauhakauppias :(

Äänestä
  • Kauhaa tarvitaan, kun saavista annostelleen kiljua mukeihin. Saas nähdä, miten lääke vaikuttaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kohtuukäyttöön! kirjoitti:

Täysraittiutta on pidetty pitkään ainoana ratkaisuna alkoholismista toipumiseksi.

Markkinoille on tulossa vielä tämän vuoden aikana lääke, jonka yhdessä hoidon kanssa pitäisi mahdollistaa paluu kohtuukäyttäjäksi. Alan asiantuntijat suhtautuvat muutokseen myönteisesti, sillä tällä hetkellä vain 10 prosenttia alkoholisteista on jatkuvassa hoidossa.

– Yhden arvion mukaan 70 prosenttia alkoholiriippuvaisista henkilöistä on työelämässä, ja asiat ovat jotenkuten vielä kunnossa. He eivät ehkä halua lähteä A-klinikkaan tai hoitopaikkoihin, missä tavallaan leimautuu. Heille ei ole oikeastaan ollut tarjolla mitään hoitomuotoa, toteaa päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta.

Uusiin hoitomuotoihin suhtaudutaan myönteisesti myös A-klinikkasäätiössä.

– Itse henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan positiivisesti. Ne potilaat, joilla kohtuukäyttö on mahdollista, eivät tällä hetkellä ole hoitojen piirissä. Juominen aiheuttaa kuitenkin heille sekä kansantaloudelle ja -terveydelle suuria haittoja. Jos saamme juomisen vähenemään merkittävästi, niin kyllähän siitä on kaikille hyötyä, sanoo A-klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualueen ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

Professori Alho kuitenkin muistuttaa, että pahimmin alkoholin kiroihin ajautuneille uusista hoitokeinoista kuitenkaan ei olisi apua.

– Jos henkilöllä on maksakirroosi, niin se nyt on ainakin yksi merkki, milloin tulisi lopettaa kokonaan alkoholin käyttö.

Joka tapauksessa hoidon piiriin tulevien määrän uskotaan kasvavan. Päihdepalvelut eivät voi yksin kysyntään vastata, ja siksi apua kaivataan muualta.

– Näiden lääkkeiden osalta on tavoitteena, että perusterveydenhuolto ja erityisesti työterveyshuolto alkaisivat hoitaa itse näitä "ei niin moniongelmaisia" potilaita lääkkein ja muilla hyviksi todetuin keinoin, toivoo ylilääkäri Simojoki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu