Kristus ja Buddha (kysymys)

sumeri

Sumerilaisten kanssa olemme olleet Abramin kotimaassa, Raamatun maailmassa ja myös teu on kokenut olonsa kotoisaksi, täydentäen ja rikastuttaen matkaamme.

Yhteydet Jahvistin (J) eli JH kanssa ovat yllättävän syvälliset ja laajat: Raamatun 11 ensimmäisen luvun kohdalla.

Eedenin puutarha eli Paratiisi - Ninhursag ja Enki myytti
Kainin sukutaulu - sumerilaiset kuninkaat ennen vedenpaisumusta
Nooa ja vedenpaisumus - Atrahasis eepos, Gilgamesh Taulu XI
Baabelin torni - ziqqurrat

Sitten Abram saa kutsun lähteä kotoaan Kaldean Urin kaupungista, Sumerin pääkaupunki Ur III ja mainitaan myös Harran ja Nahor amorilaisten asuinalueita.

Raamatun kertomuksen painopiste siirtyy Kanaanin maahan, mutta vielä Siddimin laakson taistelussa on vahvasti mukana Mesopotamian ja Elamin porukkaa.

Näitä olemme käsitelleet muistaen, että rovastin elinaikana kaikki tämä oli vielä maan kätköissä tuntemattomana. Ainoastaan Raamattu kertoi näistä omalla vaikuttavalla tavallaan, mutta ihmiskunnalla ei ollut tarkkaa käsitystä, mistä on kyse.

1870 luvulta lähtien Mesopotamian tutkimus on edennyt räjähdysmäisesti ja valaissut kirkkaasti Raamatun kertomusten todellista historiallista taustaa ja kontekstia.

11

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumeri

      Sumerin pikainen kierroksemme on päättynyt ja koetin kertoa luomiseen liittyen myös hieman ihmisen alkuperästä saadusta tiedosta sekä JH painotuksesta maatalouteen - joka on sangen moderni ja merkittävä asia.

      kerberos mainitsee kommentissaan jälleensyntymisopin ja Buddhan.

      Olemme pääsiäisviikolla ja aikamme suomalaiset kyllä ovat kiinnostuneita ja tuntevat idän uskontoja, hindulaisuutta, joogaa, Buddhaakin jonkin verran.

      Mitä on jälleensyntyminen, mistä on kyse Kristuksen ylösnousemuksessa ja kristittyjen tulevaisuuden toivossa kuoleman jälkeen?

      Tämä aihe vie meidät kuitenkin kauemmas tutuilta maisemilta kuin Sumer ja sen kulttuuriaarteet, Raamatun oma kotipuutarha.

      Ei varmaan äänestys onnistu täällä, ja ymmärrän ettei lestadiolaisuudesta keskusteltaessa kaikkia kauhiasti kiinnosta Gautama Buddha.

      Miten on, lähdetäänkö pääsiäisen teemoja tutkimaan Intiaan vai jätetäänkö kaukomatka tekemättä?

      • muuttis^^

        Mahdollisista soraäänistä huolimatta mennään vaan Intiaan. Uskon sumeriin, että Herra Jeesus tulee kyllä mukana ja kirkastetuksi.

      • 5+7#

        Jatketaan vaan eteenpäin. Samalla voidaan vertailla molempien hyviä ja huonoja puolia ja katsoa, mikä on villakoiran ydin, jos niin voi sanoa. Mennäänkö merta pitkin, vai erämaalaivalla?

    • sumeri

      Jokainen meistä kuolee.

      Tämä asia on varma.

      Jumala yksin tietää lähtömme hetken. Joku voi kuulla kolkon kutsun "tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta" ja mihin silloin tosiaan tarvitaan laajennettua vilja-aittaa?

      Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu... Se on uskontojen, uskomusten maailman olennainen osa, sillä ihmisen sielun ei ole helppo alistua katoavuuteen.

      On toki niitä, jotka sanovat, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu ja eimole kuolematonta sielua. On vain biologinen kone, joka luulee sisällään olevan jotain ikuista.

      Mutta niidenkin välillä, jotka uskovat sielun kuolemattomuuteen on suuria eroja käsityksessä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

      Yksi suuri vastausten meri virtaa Hindus-joen ikivanhasta arjalaisesta kulttuurista, ja sen keskellä omana suuntanaan on Buddha.

      Näin olemme Intiaan kääntäneet katseemme ja sielunvaellukseen, karman lakiin, jälleensyntymiseen.

      Jatkammeko vai jäämekö Hindus virran tälle puolen kuten Aleksanteri Suuri aikoinaan sotilaidensa pyynnöstä!

      • Kuka sitä nyt matkaa kesken jättää kun kerran on lähdetty? Ei muuta kuin eteenpäin. Kuten joku täällä sanoi, pelkurit työntäköön päänsä pensaaseen.

      • teu.35
        Eslest kirjoitti:

        Kuka sitä nyt matkaa kesken jättää kun kerran on lähdetty? Ei muuta kuin eteenpäin. Kuten joku täällä sanoi, pelkurit työntäköön päänsä pensaaseen.

        Niin , minusta ei iha siitä ole kyse , Nimittäin kaatuha mukin lumessa nokalleen
        ei sattunut pahasti sanoi mummo ,sekin on eteenpin .
        Ei minusta tällä viikolla , keksitään muuta ,Tai otetaan Raamatusta toinen sivu
        kyllä niitä riittää ,ensinnäkin se seikka mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ,selviää
        kun lukee Pääsiäis tapahtumaa .
        Jeesuksen ollessa ristillä ,ehkä 8-9 hetken välillä Sanoi Katuva ryöväri Jeesukselle
        Muista minua kun tulet valtakuntaasi , Jeesus katsoi hänen sydämeensä , ja näki
        kuinka siihen oli tullut Usko , ( Hän tiesi kyllä kuka uskon antaa) , ja se oli hänenkin
        vahvistukseseksi , Hän vastaa ,,Totisesti, totisesti , tänä päivänä sinä olet minun
        kanssani Paratiisissa .. Eikä kauankaan kun kun Jeesus kuolee , nousee myrskyä
        maanjäristystä haudoista nousee vainajia Esirippu halkee joka oli niin vahva ettei
        sitä olisi kasi tankkiakaan saanut halkaistua , se oli 10 cm paksu , joka eristi .
        Temppelissä kaikkein pyhimmän .

        Nämä teot tuntenut Sadanpäämies joka oli vartiomieten esimies , ROOMALAINEN
        Sanoi kauhuissaan ,Tämä oli varmasti Jumalan Poika . kun ilta kääntyi sille
        puolelle että tuli ;Ryövärinkin aika kuolla , otti JEESUS hänen sielunsa mukan
        ja kiitivät Paratiisin ,.Se on paikka jonka Jumala oli valmstanut joskus Eedenin
        paratiisin ja Jeesuksen kuoleman välissä . kun ryövarin oli hyväolla , Lähti Jeesus
        Tuonelaan hakemaan VT:n sielut samaan pakkan ,,

      • sökkömestari
        teu.35 kirjoitti:

        Teu, avaa oma palsta kärsimyshistoriasta.

      • teu.
        sökkömestari kirjoitti:

        Teu, avaa oma palsta kärsimyshistoriasta.

        Kyinkahan se käy , minä ahkä osaan ketjun avata , siinä se sit olisikin
        sama on tuhottu joka pääsiäisenä , katsotan nyt

      • elävässä uskossa
        teu. kirjoitti:

        Kyinkahan se käy , minä ahkä osaan ketjun avata , siinä se sit olisikin
        sama on tuhottu joka pääsiäisenä , katsotan nyt

        Shalom....

        Kannatan, että veli Teu avaisit ketjun pääsiäisen kärsimyshistoriasta.
        Edellisvuosina on ketju tuhottu, toivotaan ettei nyt tuhottaisi niin tärkeää ketjua.

        Siunausta Pääsiäiseen...

      • sökkömestari
        elävässä uskossa kirjoitti:

        Shalom....

        Kannatan, että veli Teu avaisit ketjun pääsiäisen kärsimyshistoriasta.
        Edellisvuosina on ketju tuhottu, toivotaan ettei nyt tuhottaisi niin tärkeää ketjua.

        Siunausta Pääsiäiseen...

        siks, että pysyttäis palstan aiheessa ehdotin teulle omaa avausta.

    • sumeri

      Kiitos palautteesta! Avaan kaksi ketjua, Kristus ja Buddha sekä risti teloitusvälineenä.
      Kumpikaan ei ole kevyttä, mutta tiedän että esikoisissa on paljon syvää sydämen kristillisyyttä, jossa ei vaikeita aiheita kaihdeta.
      Mielestäni saarnaajat liikaa pelkäävät, että usko haihtuu kuon aamukaste kovassa maailmassa. Ei Jeesus mihinkään pumpulilla suojattuun lastentarhaan tullut.
      Eivätkä Hänen omansa elämän kovimmissakaan kierroksissa mihinkään haihdu, kun se on Kristuksen itsensä aloittama ja täydelliseksi tekemä (kerran, jos emme niin ihan vielä näe)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      327
      659
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe