Onko lasiasen sumentumiin suunnitteilla lääkettä?

Onko lasiasen sumentumiin suunnitteilla lääkettä?
mailmassa kuitenkin on yhtä jos toista yrittäjää joka alalla niin luulisi että tähän asiaankin yrittettäisiin kehittää jotain kun markkinat olisivat ainakin rajattomat? tietääkö kukaan asiasta mitään?
1319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lasiainen on melko inaktiivinen aineenvaihdunnallisesti, sillä lasiaisella ei ole verisuonitusta. Lääkeaineen saattaminen lasiaiseen olisi siksi jo melko vaikeaa. Silmätipoillakin saavutetaan yleensä kunnon pitoisuuksia vain silmän etuosissa, lasiaisessa lääkeainepitoisuus jääkin sitten vähäisemmäksi. Samoin myös esim. silmäleikkauksen jälkeisessä (harvinaisessa) silmän sisäosien tulehduksessa suonensisäisesti annettujen antibioottien pitoisuus jää lasiaisessa liian pieneksi, siksi tuollaisissa hätätapauksissa annetaan antibiootteja usein suoraan lasiaiseen.

Tällä hetkellä lasiaissamentumia voidaan hoitaa leikkauksella (vain voimakkaissa samentumissa, esim. lasiaisverenvuodon jälkeen). Tästäkin toimenpiteestä voi kuitenkin myös syntyä samentumia silmän takaosaan. Joissakin tapauksissa voidaan lasiaissäikeitä rikkoa laserilla, jolloin samentumat saadaan esim. siirtymään vähemmän häiritsevään paikkaan lasiaisessa.
Molemmista toimenpiteistä voi olla vakaviakin haittavaikutuksia (verkkolavon irtoamisen riski jne). Siksi niitä ei vähäisten samentumien vuoksi tehdä (tässä tarkoitan siis silmälääkärin kannalta vähäisiä samentumia, potilaasta nuo "vähäisetkin" samentumat voivat olla tosi häiritseviä). Olen pari kertaa törmännyt nuoriin potilaisiin, jotka ovat huomanneet pienen samentuman joka sitten tuntuu häiritsevän kovasti ja on tullut ihan itkuakin kun on joutunut toteamaan, että niiden kanssa pitää vain elää eikä niille voi tehdä mitään (ilman kohtuuttoman suuria riskejä).

Poikkeuksen muodostavat silmätulehdusten aiheuttamat lasiaissamentumat, jotka muodostuvat tulehdussoluista. Nämä samentumat vähenevät usein tai niiden paheneminen pysähtyy/hidastuu lääkkeillä, joilla tulehdusta hoidetaan (esim. kortisoni). "Tavallisiin" lasiaissamentumiin nämä lääkkeet eivät kuitenkaan auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keijo kirjoitti:

Onko lasiasen sumentumiin suunnitteilla lääkettä?
mailmassa kuitenkin on yhtä jos toista yrittäjää joka alalla niin luulisi että tähän asiaankin yrittettäisiin kehittää jotain kun markkinat olisivat ainakin rajattomat? tietääkö kukaan asiasta mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu