RÖYHKEÄTÄ!

Hallitus patisti työmarkkinajärjestöt etsimään sopua ennen puoliväliriiheä. Sopua ei löytynyt tietojen mukaan EK:n haluttomuuden vuoksi. Heti seuraavana päivänä kyllä jo selvisi hitaammallekin haluttomuuden syy: sangen avokätinen verotusratkaisu yritysten eduksi. Ratkaisun maksavat valtaosin palkansaajat vaikka epämääräisestä "dynaamisesta" maksajasta puhutaankin. Ilmiselvää on, että EK:n haluttomuus aiheutui kokoomuksen ministerikaverusten Katainen-Häkämies välisestä tiedonsiirrosta. Asian yhteys tuli etsimättä mieleen välittömästi hallituksen ulostulon jälkeen. Sitä ei muuksi muuta Kataisen kiertely. Asia on vaan miltä näyttää. EK lienee hauskuuttanut itseään pakahduksiin juoksuttaessaan työntekijäjärjestöjen edustajia luonaan kuulemassa "ei oo" ehdotuksiaan. Kuittauksen aika koittaa syksyllä.
Ihmeelliseksi on muuttunut kokoomuksen toiminta Kataisen aikana. Holkerin, Salolaisen ja Niinistön aikana itsekin äänestin kokoomusta, mutta en enää. Viime kesänäkin vanhuksille olisi annettu hoiva-apua vain, jos olisi itse saatu lisää verohelpotuksia (lisää kotitalousvähennyksiä). Nythän niitäkin sitten tuli.
Kokoomuslaisia äänestäjiä on yli 20 prosenttia. Onko muka niin paljon väkeä, jotka ovat työn antajia, pääomatulon saajia, kotinsa muilla siivouttavia tai muita palkkatulonsa pääomatuloiksi muuttaneita verokiertolaisia? Jos et tunnista kuuluvasi em. joukkoon, voisi äänestyskäyttäytymisessäsi olla korjattavaa. Demarien toiminta oli myös munatonta. Kataisen painostus lienee ollut päällekäyvää, kuten hallitustyöskentelyä on yleisesti luonnehdittu.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


EKIX.X kirjoitti:

Hallitus patisti työmarkkinajärjestöt etsimään sopua ennen puoliväliriiheä. Sopua ei löytynyt tietojen mukaan EK:n haluttomuuden vuoksi. Heti seuraavana päivänä kyllä jo selvisi hitaammallekin haluttomuuden syy: sangen avokätinen verotusratkaisu yritysten eduksi. Ratkaisun maksavat valtaosin palkansaajat vaikka epämääräisestä "dynaamisesta" maksajasta puhutaankin. Ilmiselvää on, että EK:n haluttomuus aiheutui kokoomuksen ministerikaverusten Katainen-Häkämies välisestä tiedonsiirrosta. Asian yhteys tuli etsimättä mieleen välittömästi hallituksen ulostulon jälkeen. Sitä ei muuksi muuta Kataisen kiertely. Asia on vaan miltä näyttää. EK lienee hauskuuttanut itseään pakahduksiin juoksuttaessaan työntekijäjärjestöjen edustajia luonaan kuulemassa "ei oo" ehdotuksiaan. Kuittauksen aika koittaa syksyllä.
Ihmeelliseksi on muuttunut kokoomuksen toiminta Kataisen aikana. Holkerin, Salolaisen ja Niinistön aikana itsekin äänestin kokoomusta, mutta en enää. Viime kesänäkin vanhuksille olisi annettu hoiva-apua vain, jos olisi itse saatu lisää verohelpotuksia (lisää kotitalousvähennyksiä). Nythän niitäkin sitten tuli.
Kokoomuslaisia äänestäjiä on yli 20 prosenttia. Onko muka niin paljon väkeä, jotka ovat työn antajia, pääomatulon saajia, kotinsa muilla siivouttavia tai muita palkkatulonsa pääomatuloiksi muuttaneita verokiertolaisia? Jos et tunnista kuuluvasi em. joukkoon, voisi äänestyskäyttäytymisessäsi olla korjattavaa. Demarien toiminta oli myös munatonta. Kataisen painostus lienee ollut päällekäyvää, kuten hallitustyöskentelyä on yleisesti luonnehdittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu