Niin kepulaista, niin kepulaista

Kunnanvaltuutettujen äänestyspäätöksiä kuntaliitosasioissa ohjaa se, miten liitos vaikuttaa valtuutettujen mahdollisuuksiin menestyä seuraavissa kuntavaaleissa. Asia selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta.

Johtopäätös tutkimuksen tuloksista on se, että valtuutettujen pyrkimys välttää poliittista kilpailua johtuu valtuutettujen omista, kuntalaisten tarpeista riippumattomista kannusteista, ja voi siten johtaa kuntalaisten kannalta epäedulliseen kuntakarttaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57899-tutkimus-nain-kuntaliitoksista-paatetaan-taustalla-kilpailu-valtuustopaikoista
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti uutisen kirjoittajalla ei ollut joko tietoa tai rohkeutta kertoa, miten tuo kilpailuasetelman muutos vaikuttaa yksittäisten valtuutettujen kuntaliitoskantoihin.

Vanhastaan tiedetään, että kunnanvaltuuston suhteellisen koon pienentyessä suurien puolueiden ääniharavat ja kärkinimet tulevat edelleen valituiksi. Näin ollen maaseudun kuntaliitoksissa kepun kärkiehdokkaat eri kylillä voivat olla huoletta, koska tulevat valituksi edelleen. Sen sijaan pienten puolueiden kärkiehdokkaat joutuvat olemaan huolissaan, koska moni vanha kannattaja alkaa ajatella, että "ei se pääse läpi kuitenkaan, joten turvaan edes yhden oman kylän edustajan läpimenon, vaikka onkin kepulainen". Tällainen tutkimustulos saatiin kymmenkunta vuotta sitten muun muassa Mikkelin seudulla toteutetusta kuntaliitoksesta.

Samasta syystä Uudenmaan suurten kuntien keskinäisissä kuntaliitoksissa vahvojen puolueiden kokoomuksen ja demareiden kärkipoliitikkojen läpimeno on turvattu, kun taas niiden kakkosketjun ja pienpuolueiden (mm. kepu) läpimeno vaikeutuu.

Mitään hirveitä vääntöjä kunnanvaltuustoissa ei ole kuitenkaan kuntaliitoksista käyty. Päätökset joko puolesta ja vastaan on tehty yleensä varsin yksimielisesti. Rivivaltuutetuthan eivät Suomessa ole kovinkaan innostuneita tehtävästään ja joka vaaleissa suuri osa valtuutetuista luopuu paikastaan vapaaehtoisesti. Ehdokkaaksikin on yleensä ryhdytty vain jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta.

Äänestä

Miksi sitten siellä Pääkaupunkiseudulla vastustetaan liitoksia. Ei siellä ainakaan ole Kepulla valtaa puolustettavana.

Äänestä
  • Tuon tutkimuksen perusteella samasta syystä. Ennen viime syksyn kuntavaalejahan muutamilla helsinkiläispoliitikoilla tuntui olevan kova suru siitä, että Vuosaaresta ei edellisessä valtuustossa ollut yhtään valtuutettua ja sen vuoksi pitäisi kuulemma antaa kunnallispoliittista valtaa ohi valtuuston toveri... ei kun asukasneuvostoille.

    Pääkaupunkiseudun kuntaliitoksen toteuduttua noita Vuosaaria olisi siellä enemmänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On se tiedetty kirjoitti:

Kunnanvaltuutettujen äänestyspäätöksiä kuntaliitosasioissa ohjaa se, miten liitos vaikuttaa valtuutettujen mahdollisuuksiin menestyä seuraavissa kuntavaaleissa. Asia selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta.

Johtopäätös tutkimuksen tuloksista on se, että valtuutettujen pyrkimys välttää poliittista kilpailua johtuu valtuutettujen omista, kuntalaisten tarpeista riippumattomista kannusteista, ja voi siten johtaa kuntalaisten kannalta epäedulliseen kuntakarttaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57899-tutkimus-nain-kuntaliitoksista-paatetaan-taustalla-kilpailu-valtuustopaikoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu