Teiden kuningas

Olinpahan matkalla Valkeakoskelta Tampereelle jolloin päätin ohittaa ohituskaistalla n. 81-82 km/h kulkevaa beigen värisen Nissan primera sedania noin 83-84 km/h, eli tosi rauhallisesti pidemmän matkan ohitus. Kun keulani meni pikkasen Nissanin ohitse päätti kuljettaja nostaa samaan vauhtiin. Ajattelin, että tässä taas näkyy tämä ohitustilanteen ilmiö jossa ohitettavalla alitajuisesti nousee myös vauhti. Mutta ei... Nostin itse taas parilla km/h vauhtia ja kaista naapuri sitten painaa kaasun pohjaan. Annan torven soida ja siirryn takaisin Nissanin perään ja vauhti putoutui jälleen sinne alkuperäiseen 81-82. Ohituskaistan jälkeen tuli katkoviivaa ja vastaantulijoita ei ollut joten aloitin pienen ohitus kiihdytyksen ja sieltähän Nissanin pakoputkesta samantien pöllähti lisää potkua. Ohitin Nissan hetken päästä valitettavasti sulkuviivoilla mutta se yllätti Nissanin jonka vastakiihdytys tuli liian myöhään. Ohitettuani jäi Nissani taaksi 81-82 m/h ja minä n.85 km/h.

Mikä saa ihmiset käyttäytymään Nissanin tapaisesti? Voisiko joku joka tätä harrastaa kommentoida näin anonyymisesti ja kertoa rehellisesti mikä siinä on, että näin on kiva toimia?
40427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Aivan tyypillistä kiusantekoa eräiltä autoilijoilta. Ajetaan satasen alueella 70-80km/h ja kun alkaa ohituskaista osuus niin kuinka ollakaan vauhti nousee yli satasen. Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa 1. Aja ohituskaista osuus tuon kiusantekijän takana ja ohituskaista osuuden päätyttyä aja jälleen 70-80km/h.
2. Ohita tämä kiusantekijä reilulla ylinopeudealla ja odota kuunnes saavutat seuraavan kiusantaekijän.

Äänestä

Itselle on käynyt samoin ja en voi kuin ihmetellä tuota pissapäistä käytöstä. En kyllä käyttäytynyt itsekkään enää mitenkään "herrasmiesmäisesti" sen jälkeen kun ohitettava oli ensimmäisen ohitukseni estänyt.
Odottelin perässä kaikessa rauhassa, että sopiva ohituspaikka tuli jonka jälkeen ryhdyin ohittamaan aivan normaalisti sääntöjen mukaan.
Ja eikö mitä ohitettava lähti kiihdyttämään, mutta tälläkertaa olin valppaana ja kiihdytin rivakasti vierelle ja tööttäsin äänimerkin. Ohitettavan auton kuljettaja katsoi minuun päin jolloin näytin tylysti keskisormea ja kiihdytin autosta ohi. Urpo jäi taakse hämmästelemään mitä tapahtui.

Äänestä

Kirjoituksestasi muistuu mieleen aika, jolloin moottoritie Tampereelta Helsinkiin loppui jo Lempäälään.
Silloisen tyttöystäväni (nykyinen vaimoni) kävimme usein Tampereelta Helsingin seudulle sukuloimassa ja autona meillä oli vanhempi, mutta tehokas amerikkalainen henkilöauto.
Nopeusmittarin olimme "kellottaneet" "nolian mittasuoralla" porintiellä, joten vauhtimme tiesin tarkasti ja ajoin yleensä suurinta sallittua joten ohituksia tuli useita joka matkalla, koska siihen aikaan autojen nopeusmittarien virhe oli vielä suurempi, kuin nykyään.

Ajokäyttäytymiseni oli (on edelleen) fiksua, käytin vilkkua hyvissä ajoin yms, mutta lähes aina, kun olin lähdössä ohittamaan, alkoi ohitettavan auton pakoputki savuta selvästi enemmän.
Aloimme huviksemme laskemaan näitä kiihdyttäjiä ja pääsimme lukuun 7/10:stä kiihdytti, kun olin aloittanut ohituksen.
Tietenkin osan tuosta aiheutti viha/kateus/tms. syy, jolla piti tehdä kiusaa amerikkalaisella autolla ajavaa kohtaan.
Eihän noista kiihdytyksistä muuten ollut mitään haittaa, kun että piti kaasua painaa vähän enemmän, mutta se vit.. harmitti enemmänkin periaatteesta.
Miksi pitää vaarantaa liikennettä tuollaisella älyttömällä kiusanteolla.

Äänestä
  • Yleisin syy ohitukselle on se että väitetään toisena olevan auton siihen jonoon syyllisenä. Ja kuka nyt haluaisi olla se syntipukki joka toisena on jonossa. Pitää ohittaa silloin vaikka kuinka vaarallisessa paikassa tahansa.

    Eikö jo olisi aika syyllistää se jonon ensimmäinen syyliseksi eikä se toinen mikä ohituspaikkojen vähyyden vuoksi on juuttunut siihen toiseksi.

    Äänestä

No huh huh. Provot vaan huononee. Jos on pakko ajaa ylinopeutta, niin ajetaan sitten reilusti.

Äänestä

Ohitukset suoritetaan reippaasti eikä tuolla tavalla madellen mutta luonnollisesti nopeusrajoituksia noudattaen.

Tässä tapauksessa sä olet ollut se ärsyttävä osapuoli vaikkakin tuollainen ohitettavan kiihdyttely on vittumaista.

Äänestä
  • kyllä ohitettavaan autoon pitää olla vähintään sellainen 20 km/h nopeuseroa.

    Moottoritiellä ärsyttää nämä vakionopeuspellet, joilla ohitus kestää 5 kilometriä.

    Äänestä

  • Ohituskaista?? Siis tarvii kaahata ohituskaistallakin, jotta pääsee ohi???? siis täh? Sinua ärsyttää, että joku ohittaa hitaasti??? Onko sulla muuten beigen väristä sedan Primera?

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    kyllä ohitettavaan autoon pitää olla vähintään sellainen 20 km/h nopeuseroa.

    Moottoritiellä ärsyttää nämä vakionopeuspellet, joilla ohitus kestää 5 kilometriä.

    Moottoritie on juuri siitä hyvä, ettei siinä tarvitse pitää kiirettä. Kun samaan suuntaan on useampia kaistoja, vakionopeudellakin pääsee hitaammasta ohi.

    Missään ei sanota, että ohituksessa pitää olla jokin tietty nopeusero. Tieliikennelaissa sen sijaan sanotaan, (19§2): "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

    Eli näissä tapauksissa ohitettava syyllistyy lain rikkomiseen. Voi olla, että ohittajakin teki niin, mutta sehän ei tunnetusti oikeuta toista rikkomusta.

    Äänestä

  • mikä mikä mikä? kirjoitti:

    Ohituskaista?? Siis tarvii kaahata ohituskaistallakin, jotta pääsee ohi???? siis täh? Sinua ärsyttää, että joku ohittaa hitaasti??? Onko sulla muuten beigen väristä sedan Primera?

    vakionopeuspellet tukkivat koko ohituskaistan, on tosi kiva odotella takana ohipääsyä.

    Joustava kuski ohittaa nopeasti ja antaa muille tilaa.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    kyllä ohitettavaan autoon pitää olla vähintään sellainen 20 km/h nopeuseroa.

    Moottoritiellä ärsyttää nämä vakionopeuspellet, joilla ohitus kestää 5 kilometriä.

    Kyllä kyllä, mutta sen laki kieltää. Ei edes ohituskaistaosuudellakaan saa vauhti nousta yli sallitun. Laillinen ohitus on usein turhan pitkä ja myös vaarallinen.

    Äänestä

  • koska nämä kirjoitti:

    vakionopeuspellet tukkivat koko ohituskaistan, on tosi kiva odotella takana ohipääsyä.

    Joustava kuski ohittaa nopeasti ja antaa muille tilaa.

    On muutamia ohituskaitoja joiden lopussa on peltipoliisi. Keräämässä helppoja sakkoja.

    Äänestä

  • Autoilija3 kirjoitti:

    On muutamia ohituskaitoja joiden lopussa on peltipoliisi. Keräämässä helppoja sakkoja.

    vieras tie, eikä navia, ei tietysti kannata testata tuuriaan.

    Äänestä

  • jos on kirjoitti:

    vieras tie, eikä navia, ei tietysti kannata testata tuuriaan.

    Valoisalla nuo tolpat näkee satojen metrien päästä, pimeällä tietysti vasta kun osuvat valokeilaan, mutta eipä pimeällä niin lujaa voi ajaakaan kuin valoisalla (turvallisesti siis).

    Tolpat ovat siinä mielessä hieno keksintö, että niistä saavat sakot vain ne, jotka eivät seuraa ympäristöään. Pysäköidyt pakut ovat paljon pahempia, varsinkin kaupunkialueella. Mutta kyllä nekin oppii tunnistamaan...

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    kyllä ohitettavaan autoon pitää olla vähintään sellainen 20 km/h nopeuseroa.

    Moottoritiellä ärsyttää nämä vakionopeuspellet, joilla ohitus kestää 5 kilometriä.

    Sehän johtuu siitä, kun te persaukiset mulkut krapuloissanne ajelette niillä vanhoilla paskoilla, joissa ei ole vakionopeussäädintä, ja krapulainen jalka pumppaa nopeuttaa 10-20km/h edestakaisin. Painuisitte saatana hevonvittuun tai ajelisitte öisin, niin ette häiritsisi niin paljon muuta liikennettä.

    Äänestä

Miksi lähdet ohittamaan, vaikka nopeutesi on käytännössä sama? Noin vähäinen nopeuden vaihtelu on jo tarkkaa ajoa. Sovita nopeutesi muun liikenteen mukaan, kuten järkevät ihmiset tekevät.

Äänestä
  • Aivan niin. Haluaisin ajaa 100 km/h nopeudella, mutta kun edellä mennään vaihtelevasti 92-98 km/h niin jäädään siihen taakse sitten. Onhan se keskinopeus toki 95 km/h, eli vain 5 km/h vähemmän kuin mitä haluaisin ajaa.

    Ai mutta, vähän ajan päästä edessä on rekka ajamassa 89 km/h rajoitinta vasten. Noo, kuusi km/h vähemmän kuin äsken, mutta sentään nopeus ei pumppaa. Jatketaan tässä.

    Huppista, rekan eteen tulee henkilöauto kärryn kanssa. Tunnollinen kuski ajaa 80 km/h nopeutta. Nyt mennään jo 20 km/h alle haluamani nopeuden, mutta toki vain 9 km/h vähemmän kuin äsken. Eihän tässä ole mitään tarvetta ohittaa. Eikä se oikein onnistukaan, kun edessä on tappituntumalla hinaamassa henkilöauto, rekka ja peräkärryllä varustettu toinen henkilöauto...

    Siksi ohi, että jonossa on vaan pirun tyhmää ajaa. Hermot säästyvät, polttoaine säästyy ja ennen kaikkea turvallisuus paranee!

    Äänestä

  • Nämä k-päät jotka ei ohita saavutettuaan hitaamman on ruuhkien ja jonojen tekijöitä.
    Miksi pitää jäädä rakentamaan ruuhkaa?
    Ohita, kuten järkevät ihmiset tekevät!

    Äänestä

  • olet yksi heistä kirjoitti:

    Nämä k-päät jotka ei ohita saavutettuaan hitaamman on ruuhkien ja jonojen tekijöitä.
    Miksi pitää jäädä rakentamaan ruuhkaa?
    Ohita, kuten järkevät ihmiset tekevät!

    Ymmärryksessä vikaa? En näe tarpeelliseksi ohittaa 82 km/h ajavaa, jos oma nopeuteni on 83 km/h, eli käytännössä sama. Mahtaisi liikenne olla mielenkiintoista teidän opeilla. Joskus on vaan ajettava jonoissa eikä se niin kauheaa ole.

    Äänestä

  • kaikenlaisia k-päitä kirjoitti:

    Ymmärryksessä vikaa? En näe tarpeelliseksi ohittaa 82 km/h ajavaa, jos oma nopeuteni on 83 km/h, eli käytännössä sama. Mahtaisi liikenne olla mielenkiintoista teidän opeilla. Joskus on vaan ajettava jonoissa eikä se niin kauheaa ole.

    Sinä et näe ohitusta tarpeelliseksi, koska olet itsekäs etkä ymmärrä liikennettä kokonaisuutena.
    Sinua ei haittaa, kun pudotat vauhtisi 83km/h:sta 82km/h:iin, mutta et ilmeisesti huomaa ollenkaan,että olet juuri aloittanut jonon tekemisen.
    Sitten kun teitä, vain itseään ajattelevia autoilijoita on kymmenen peräkkäin ja nopeutenne on 55km/h (kuten Rat esimerkissään osoitti), niin tietenkin ohitukset vaikeutuu ja kun joukossanne on yleensä niitäkin, jotka ohituksen havaittuaan kiihdyttävät ja liikenneturvallisuuteen vedoten estävät ohittajan palaamisen omalle kaistalleen, niin soppa on valmis.

    Jos sinä et jäisi sen hitaamman saavutettuasi ajamaan sen perään, vaa menisit ohi, niin Suomessa ei olisi niitä jonoja, joissa sinun mukaasi pitää tottua ajamaan.

    Jonossa ajaminen on rajoitetun näkyvyyden vuoksi vaarallista. Ja kyllä jonossa ajaminen on kauheaa. Ehkä se sopii sellaisille ihmisille, joille ajattelu ja asioista itsenäisesti päättäminen on vaikeaa. Niitä voisi kutsua lampaiksi.

    Epätoivoista selittelyä. Ajetaan sitten niin, että jokainen ohittaa muita 1-2 Km/h nopeammin ajaen. Rakennetaan tarvittava määrä kaistoja, ettei ihan kaikki kuole liikenteessä.

    Äänestä

  • koomikot.... kirjoitti:

    Epätoivoista selittelyä. Ajetaan sitten niin, että jokainen ohittaa muita 1-2 Km/h nopeammin ajaen. Rakennetaan tarvittava määrä kaistoja, ettei ihan kaikki kuole liikenteessä.

    Ajaa ja ohittaa on kaksi eri asiaa. Jos et halua ajaa kuin 1-2km/h nopeammin kuin se jonka saavutat, niin voit silti ohittaa suuremmalla nopeuserolla, jos nopeusrajoitus sen mahdollistaa.

    Äänestä

  • olet yksi heistä kirjoitti:

    Sinä et näe ohitusta tarpeelliseksi, koska olet itsekäs etkä ymmärrä liikennettä kokonaisuutena.
    Sinua ei haittaa, kun pudotat vauhtisi 83km/h:sta 82km/h:iin, mutta et ilmeisesti huomaa ollenkaan,että olet juuri aloittanut jonon tekemisen.
    Sitten kun teitä, vain itseään ajattelevia autoilijoita on kymmenen peräkkäin ja nopeutenne on 55km/h (kuten Rat esimerkissään osoitti), niin tietenkin ohitukset vaikeutuu ja kun joukossanne on yleensä niitäkin, jotka ohituksen havaittuaan kiihdyttävät ja liikenneturvallisuuteen vedoten estävät ohittajan palaamisen omalle kaistalleen, niin soppa on valmis.

    Jos sinä et jäisi sen hitaamman saavutettuasi ajamaan sen perään, vaa menisit ohi, niin Suomessa ei olisi niitä jonoja, joissa sinun mukaasi pitää tottua ajamaan.

    Jonossa ajaminen on rajoitetun näkyvyyden vuoksi vaarallista. Ja kyllä jonossa ajaminen on kauheaa. Ehkä se sopii sellaisille ihmisille, joille ajattelu ja asioista itsenäisesti päättäminen on vaikeaa. Niitä voisi kutsua lampaiksi.

    Jos "kaikenlaisia k-päitä" pitää riittävästi väliä jonon ensimmäiseen, hänen ajotapansa ei aiheuta mitään muuta kuin sen, että seuraavana tuleva nopeampi auto ohittaa ensimmäiset kaksi autoa eri järjestyksessä. Mikä tässä on sinun mielestäsi ongelma?

    Äänestä

  • olet yksi heistä kirjoitti:

    Ajaa ja ohittaa on kaksi eri asiaa. Jos et halua ajaa kuin 1-2km/h nopeammin kuin se jonka saavutat, niin voit silti ohittaa suuremmalla nopeuserolla, jos nopeusrajoitus sen mahdollistaa.

    No niin olet. Lue nyt k-pää tuo aloitus ja vastaa siihen.

    Äänestä

Aloittaja on ihme nysvääjä ohituksessaan, koska pelkää sakkoja. Jos kerran laillinen nopeus edellä vtuttaa, niin heitä sitten kunnolla ja reippaasti ohi. Ei tartte ihmetellä Nissan kuskia, kyllä tollanen nyhveröohitus pistää vtuttamaan.

Äänestä

Teiden kuningas, Mikä mikä mikä?? = Teiden idiootti (aivan kuten ohitettavansakin)

Äänestä

Ei noin pienellä 2 km/h:n nopeuserolla pidä alkaa mitään ohituksia kyhnyttelemään.
Parhaiten pysyn muista erossa, kun maantiellä painan ohi turvallisen reippaasti 30..40 km/h nopeuserolla ja muulloin maantiellä ja moottoritiellä huristelen cruiserilla 22 km/h rajoituksen päälle.
Näin on menty 20 vuotta ja ei ole tarvinnut kyykkiä savuuttavien tojotojen persiissä. Toki aina minustakin joku menee ohi mutta annan kohteliaasti tietä eikä se minua harmita.

Äänestä
  • kun ohittamaan kerran on lähdetty, on turha enää tuijotella sitä nopeusmittaria vaan painaa sitä pedaalia niin pohjaan kuin on tarvis, että ohituksesta tulee turvallista ja nopeaa.

    Mitä vähemmän aikaa käyttää vastaantulevan kaistalla, sen parempi.

    Äänestä

  • yleensäkin kirjoitti:

    kun ohittamaan kerran on lähdetty, on turha enää tuijotella sitä nopeusmittaria vaan painaa sitä pedaalia niin pohjaan kuin on tarvis, että ohituksesta tulee turvallista ja nopeaa.

    Mitä vähemmän aikaa käyttää vastaantulevan kaistalla, sen parempi.

    OLiko ylämäkeä siinä niinku ohituskaistoilla tuppaa olemaan.
    Jos ohitettavalla olikin vakkari, mikä antoi lisää kaasua, että nopeus palautuisi haluttuun tai siis asetettuun nopeuteen.

    Äänestä

Ajelen 70 tkm vuodessa ja mitenkään merkkejä moittimatta Primeraa ja uusimman kopan Avensista tuntuu tulevan tuulilasiin muita enemmän. Ajelen itse japsilla, M-alkuisella ja on jännää huomata, miten kilpailevien merkkien harmaahapsiset kuskit löytävät hinta-alkaen -malleistaan uusia ominaisuuksia vilauttaessani vilkkua vasemmalle.

Setien kannattaisi lukea tuulilasinsa paremmin, nykyriisselillä mennään heittämällä ohi noista vapareista, mutta ärsyttää tuo kikkelinmittailu joka ainua kerta.

Mä en ole tien päällä vain kisaillakseni jonkun tuhnun kanssa vaan päästäkseni A:sta B:hen sujuvasti, tuollaisella 400 km:n pätkällä jokaikisen jarrun perässä ryömiminen johtaa siihen, että vähintään viretilaa ylläpitävä kaffepaussi jää pitämättä puhumattakaan sovitun tapaamisen missaamisesta. En viittis laittaa heräkelloa soittamaan kukonlaululta joka ainua aamu vain sen takia, että tiellä on tulppa, luotan navin matka-aika -arvioon, joka yleensä mahdollistaa tauot.

Yksi hauska laji on 90-luvun B-merkkisillä sakuilla ajelevat lippispäät. Jesset väsäävät stereoitaan niin innolla, etteivät huomaa vauhdin pudonneen 20 alle rajan ja lähdeppäs ohittamaan niitä xenonvaloisella japsilla... tilanteen tajutessaan lippismies iskee kaasujalan syylärin tasalle ja riisin mentyä ohi alkaa perässä loputon valoshow aftermarketxenoneilla. Huimimmat jannut ovat seurailleet bensatilanteen salliessa mua kotiin asti, mutta nostaessani äijävartaloni täyteen mittaan riisikupin uumenista on 318i yleensä poistunut paikalta. Kasvukipuja.

Tampereen aamuliikenne on hauskaa, varsinkin ohitusteillä. Kesät talvet rajoitus on 100, mutta pirkanmaalainen ei siitä välitä. 85:ttä ajavan rekan voi ohittaa 86:n vauhdilla. Tampereella tai ylipäätään Hämeessä, jos tuon uudispirkanmaan saa siihen lukea, on maailman itsetuntoisimmat kuskit. Tiehallinnon rajoitukset eivät heitä koske, aina voi ajaa sen 20 alle. Fiilis on kuin kaupungin tavoitelluimmalla ukkomiehellä noin sadan auton seuratessa ohituskaistalla...

Juu ajelkaa rauhassa, mutta yrittäkää ny kiasuksen tähren saada se tienposken lätkän numero siihen nopeusmittariinkin...

Äänestä
  • maksalaatikko, ihan xenonvalot ja kaikki!

    Siinä ei muutama ruostepisama helmoissa haittaa mitään.

    Äänestä

  • lätkän numero siihen nopeusmittariinkin. Ei yrittäkää saada nopeusmittariin ainakin 5 km/h enemmän, kuin siinä lätkässä. Varmuuden vuoksi pistäkää 10km/h enemmän.

    Äänestä

  • Mahtaako tuo maksalaatikko olla MPS, kun nuo B-merkkiset sakut eivät pärjää kisoissa joita koitat niin kovasti vältellä?

    Itse olen pistänyt merkille samoja seikkoja. Tosin oma ei vakiotehoinen Ruotsin maalla suunniteltu Belgiassa valmistettu kulkine pärjää aika mukavasti noille B-merkkisille lippispäille. Olen myös onnistunut omalla äijävarrella ja tuimalla katseella kerran pelästyttämään lippispään joka seurasi kaupan parkkihalliin.

    Äänestä

  • 19- kirjoitti:

    Mahtaako tuo maksalaatikko olla MPS, kun nuo B-merkkiset sakut eivät pärjää kisoissa joita koitat niin kovasti vältellä?

    Itse olen pistänyt merkille samoja seikkoja. Tosin oma ei vakiotehoinen Ruotsin maalla suunniteltu Belgiassa valmistettu kulkine pärjää aika mukavasti noille B-merkkisille lippispäille. Olen myös onnistunut omalla äijävarrella ja tuimalla katseella kerran pelästyttämään lippispään joka seurasi kaupan parkkihalliin.

    kehui madzdansa olevan, luultavasti sellainen 140 heppainen mopedi.

    Äänestä

  • riisselin se kirjoitti:

    kehui madzdansa olevan, luultavasti sellainen 140 heppainen mopedi.

    Ei välttämättä, voipi olla 2.2l 160 heppanen sukkula. Kyllähän nykyriisselillä monet bensavaparit päihittää, mutta ahdetut bensakoneet ovat toinen juttu. Saatikka sitten suorat kutoset noissa vanhoilla B-merkkisissä.

    Äänestä

  • 33- kirjoitti:

    on nokkaketjuvikaa..

    Äänestä

Kiilaa ulos tieltä ens kerralla :)

Äänestä

älkää kilpailko maantiellä

Äänestä

Eiköhän monella ole se että tajuu, ajavansa liian hitaasti kun joku pyrkii ohi, tai sitten haluu vain koittaa miten sen ginneri kulkee koita kestää! eläkä ole mikään mielensäpahoittaja.

Äänestä

Itse en ikinä toimi noin jos minut ohitetaan minullahan on yleensä aina vakionopeussäädin päällä.

En myöskään ohittajana toimi siten kuin sinä. En lähde ollenkaan tekemään näitä "parin km/h kovempaa" pitkiä ohituksia; ei siinä ole yksinkertaisesti järkeä. Joko pienennän nopeuttani ja sopeudun edelläajavan nopeuteen, tai ohitan reippaalla nopeuserolla (vaikka menisi ylinopeuden puolelle), palaan kaistalle, ja jatkan rajoituksen mukaista nopeutta.

Itse ihmettelen monesti näiden toimintaa jotka lähtevät ohittamaan jos haluavat ajaa vain 1...4 km/h kovempaa kuin muu liikenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikä mikä mikä?? kirjoitti:

Olinpahan matkalla Valkeakoskelta Tampereelle jolloin päätin ohittaa ohituskaistalla n. 81-82 km/h kulkevaa beigen värisen Nissan primera sedania noin 83-84 km/h, eli tosi rauhallisesti pidemmän matkan ohitus. Kun keulani meni pikkasen Nissanin ohitse päätti kuljettaja nostaa samaan vauhtiin. Ajattelin, että tässä taas näkyy tämä ohitustilanteen ilmiö jossa ohitettavalla alitajuisesti nousee myös vauhti. Mutta ei... Nostin itse taas parilla km/h vauhtia ja kaista naapuri sitten painaa kaasun pohjaan. Annan torven soida ja siirryn takaisin Nissanin perään ja vauhti putoutui jälleen sinne alkuperäiseen 81-82. Ohituskaistan jälkeen tuli katkoviivaa ja vastaantulijoita ei ollut joten aloitin pienen ohitus kiihdytyksen ja sieltähän Nissanin pakoputkesta samantien pöllähti lisää potkua. Ohitin Nissan hetken päästä valitettavasti sulkuviivoilla mutta se yllätti Nissanin jonka vastakiihdytys tuli liian myöhään. Ohitettuani jäi Nissani taaksi 81-82 m/h ja minä n.85 km/h.

Mikä saa ihmiset käyttäytymään Nissanin tapaisesti? Voisiko joku joka tätä harrastaa kommentoida näin anonyymisesti ja kertoa rehellisesti mikä siinä on, että näin on kiva toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu