Minulla on suunnitelmissa rakentaa ikkunan alle n.30m2 katettu kissahäkki.
Olen aivan tumpelo,en osaa suunnitella,en tiedä mitä kaikkea tarvitaan ja kuinka paljon.
Vasaraa,sahaa ja porakonetta osaan käyttää.Mutta kun pääsisin alkuun!!
Onko joku teistä rakentanut sellaisen?Olisiko ohjeita ja neuvoja?
Kissahäkki
3
528
Vastaukset 3
- poltinkarva
Haukkuivat minua toisessa keskustelussa, mutta olen minä muutamia häkkejä rakentanut, en kissahäkkejä kuitenkaan. Aloitan keskustelun ja kaipa ihmeinsinöörit kaivautuvat sitten esiin.
Panssariverkosta saa kestävän, kalliin. Muovitettu metalliverkko on halvempaa. Silmäkoon pitää olla alle viisi senttiä. Verkon korkeus noin pari metriä. Katteeksi käy kevyempi verkko, jos on tarkoitus pitää Kisua avoimen taivaan alla.
Häkin rakentamisessa on otettava huomioon, että joku ulkopuolinen taho saattaa haluta syödä Kisun. Eritysesti on varmistuttava, ettei verkon ali pääse kaivautumaan ulos häkistä eikä sisään häkkiin. Verkon helman voi upottaa maahan tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi asentaa raskaita laattoja häkin ulkopuolelle maahan koko verkon pituudelta. - ap.
Miten rakennetaan aitaukseen ovi?Ajattelin ihan kunnollista saranallista verkko-ovea.Onko jossain kenties saatavilla piirustuksia sellaiseen?Ihan pohjilta tässä lähdetään kun olen niin avuton,mutta ei se mitään,olen vakaasti päättänyt,että minähän sen häkin teen :)
- poltinkarva
Rakennusalan harrastelehdistä tai kirjoista voi katsoa mallia häkin rungon ja oven tekoon. Jos ei löydy aitauksen teko-ohjeita, niin voi katsoa jonkun kevyen
vajan tai katoksen rakennusohjetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437