Miksi oikis kauppista vaikeampi?

Minkä takia oikeustieteellinen on haastavampi kuin kauppatieteellinen? Minusta oikeustiede on loogisempi kuin kauppatiede joka muuttuu ja elää suhdanteiden mukaan.
172556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

enemmän lukemista

Äänestä

Jos mietitään tieteen tasolla, kauppatiede on konkreettisempaa kuin oikeustiede. Oikeus on hankala käsite, mutta kauppa, sen luulisi olevan aika monelle selvä. Oikeushan pohjautuu monien mukaan moraaliin, mistä voi totta kai kiistellä, kauppa taas on hyödykkeiden vaihtamista. Oikeustieteessä pitää mennä ihan ihme sfääreihin.

Äänestä
  • On huomattava myös se, että oikeustieteellä on huomattavasti pitempi historia tieteenalana ja akateemisena oppiaineena kuin kauppatieteellä. Jopa yhtäjaksoisen länsimaisen yliopisto-oikeustieteen historia on noin tuhat vuotta (roomalaisesta tai islamilaisesta oikeudesta nyt puhumattakaan), joka näkyy edelleen esimerkiksi latinankielisenä oppisanastona. Kauppatieteen historia on parhaimmillaankin siinä 300 vuotta ja erillisenä yliopistollisena oppiaineena vielä huomattavsti vähemmän. Vielä 1900-luvun alussa esimerkiksi Saksassa oltiin yleisesti sitä mieltä, että kauppatieteet eivät edes kuulu yliopistoon eivätkä ole oikeasti "tieteitä" vaan jonkinlaista kauppamiesten ammattikoulutusta. Tämän vuoksi useimmissa maissa - myös Suomessa - kauppatiedettä on perinteisesti (siis noin sadan vuoden ajan) opetettu erillisissä "korkeakouluissa" (kuten Aalto-lipastoon fuusioitu Helsingin kauppakorkeakoulu).

    Äänestä

  • lucerna iuris kirjoitti:

    On huomattava myös se, että oikeustieteellä on huomattavasti pitempi historia tieteenalana ja akateemisena oppiaineena kuin kauppatieteellä. Jopa yhtäjaksoisen länsimaisen yliopisto-oikeustieteen historia on noin tuhat vuotta (roomalaisesta tai islamilaisesta oikeudesta nyt puhumattakaan), joka näkyy edelleen esimerkiksi latinankielisenä oppisanastona. Kauppatieteen historia on parhaimmillaankin siinä 300 vuotta ja erillisenä yliopistollisena oppiaineena vielä huomattavsti vähemmän. Vielä 1900-luvun alussa esimerkiksi Saksassa oltiin yleisesti sitä mieltä, että kauppatieteet eivät edes kuulu yliopistoon eivätkä ole oikeasti "tieteitä" vaan jonkinlaista kauppamiesten ammattikoulutusta. Tämän vuoksi useimmissa maissa - myös Suomessa - kauppatiedettä on perinteisesti (siis noin sadan vuoden ajan) opetettu erillisissä "korkeakouluissa" (kuten Aalto-lipastoon fuusioitu Helsingin kauppakorkeakoulu).

    Se, että jollain on pidempi historia ei todellakaan tee automaattisesti paremmaksi. En kiistä oikeustieteiden suurta merkitystä historiassa tai tieteen kovuutta. Mutta itse molempia opiskelevana voin sen verran sanoa, että kumpikaan ei kalpene toisensa rinnalla. Kauppiksessa on yhdistetty monta tieteenalaa ja antaa loistavat valmiudet nykypäivän työelämään ja tutkimuksien tekemiseen. Tutkimuksia on tarkoituskin peilata vain lähihistoriaan, eikä tuhansien vuosien taakse. Kaikki voivat aina ryhtyä yrittäjiksi ja kauppamiehiksi, mutta ei sieltä kauppiksesta myyjiä pahemmin valmistu. Asiantuntijoita ja kovia alansa osaajia.

    Aikaisempaan viestiin voin vain naurahtaa. Luulisi kaupan olevan aikalailla selvä asia? Kauppa on vain vaihdantaa? Haluaisin nähdä teikäläisen arvioimassa rahoitusinstrumenttien volatiliteettejä ja tutkimassa johtamiskulttuurien psykologisia taustoja tai pohtimassa kulutuskulttuurien muutoksia aikakausien välillä. Noh, kaiken tuonkin voi kuitata vain sanomalla että kauppa se on joka kannattaa!

    Sen huomasin jo pääsykokeissa, että oikiksessa ei päätä pahemmin tarvinnut vaivata: silkkaa ulkoaopettelua ja vähän tulkintaa. Kauppiksen pääsykokeissa taas piti vähän enemmän pistää harmaita aivosoluja töihin. Ei kansiksen kirja auennukkaan pelkällä mekaanisella lukemisella tai rakas sivuaineeni taloustieteiden kvantitatiiviset menetelmät ilman matikan hallintaa.

    Äänestä

  • ettänoinTuosta! kirjoitti:

    Sä opiskelet vain kauppiksessa. Ehkä näät unia siitä, että opiskelet myös oikiksessa mutta todellisuus on toista.

    Äänestä

  • Lääkis on kovin kirjoitti:

    Sä opiskelet vain kauppiksessa. Ehkä näät unia siitä, että opiskelet myös oikiksessa mutta todellisuus on toista.

    Pääaineena laskis, sivuaineena matikka ja nyt ekaa vuotta oikiksessa tähtäimessä finanssioikeus jossain muodossa. Handle the truth!

    Äänestä

  • etTuost! kirjoitti:

    Pääaineena laskis, sivuaineena matikka ja nyt ekaa vuotta oikiksessa tähtäimessä finanssioikeus jossain muodossa. Handle the truth!

    Varmaan yritit sisään, mutta et päässyt. You can't handle the truth.

    Äänestä

  • Lääkis on ykkönen kirjoitti:

    Varmaan yritit sisään, mutta et päässyt. You can't handle the truth.

    Olet kateellinen reppana joka yrittää estää toisia menemästä eteenpäin elämässään

    Äänestä

mitä väliä sillä on, miksi kauppislaisten pitää aina kitistä tästä ja oikislaisten pitää aina korostaa kuinka paljon vaikeampi oikis on?

tulot/työtunneilla, kauppis voittaa helposti

Äänestä

kauppis on ihan mikkihiiritouhua vrt oikis

Äänestä

Onko tää joku pippelin mittaus ketju?

Eikö vielä sotketa tähän insinöörit, lääkärit ja mitälie.

Äänestä
  • Lääkärit oli jo sotkettu, mutta otetaan ne insinööritkin.
    TEKUUN ON VAIKEIN PÄÄSTÄ PERKELE, ELLEI L RIVII PITKÄSTÄ MATIKASTA, KEMIASTA JA FYSIIKASTA!!!!!!!!!!

    Äänestä

suuri osa helsingin kauppislaisista potee ainakin jotain ihme alemmuuskompleksia helsingin oikislaisia kohtaan

Äänestä
  • Siinähän näet märkiä uniasi, ei ketään kiinnosta

    Äänestä

Kauppikseen nyt pääsee todella helposti. Kaikki ,joilla ei rahkeet riitä oikikseen tai lääkikseen, menevät kauppikseen.

Äänestä

Eräs tuttavani on yliopiston professori. Hänen tyttärensä haki ja pääsi kauppikseen. Se oli valtava pettymys isälle, kun tytär meni vain sellaiseen ammattikouluun. Häpeä, häpeä koko perheelle!
Oikeustiede olisi ollut kunnon akateeminen ala.

Äänestä

No näihän se on. Kauppis on sellainen yleisamis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaappi kalevi kirjoitti:

Minkä takia oikeustieteellinen on haastavampi kuin kauppatieteellinen? Minusta oikeustiede on loogisempi kuin kauppatiede joka muuttuu ja elää suhdanteiden mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu