Oma kielipoliittinen ohjelmani on pohdiskeltuna tällainen:
Pakkoruotsi ei ole olennainen kysymys ruotsinkielisen väestön asemaa arvioitaessa. Näin katsoisin olevan jopa heidän omasta näkökulmastaan arvioituna, johon arvioon uskaltaudun suomenkielisenä ulkopuolisena. Olennainen kysymys on se, miten perustuslain mukaiset oikeudet oman kielen käytöön viranomaisissa ja tuomioistuimissa turvataan ja myös kysymys siitä, miten perustuslain takaama oikeusyhteiskunnallisten ja sivistyksellisten tarpeiden huolehdinta täytetään. Nämähän ovat molempia maan pääkieliä koskevia oikeuksia.
Näiden perustuslain asettamien velvoitteiden täyttäminen ei edellytä pakkoruotsia, joksi ymmärrän kielen pakollista opettamista kaikilla koulutusasteilla.
Paljon on täälläkin puhuttu perustuslaissa tarkoitetun kaksikielisyyden muuntamista yksikielisyydeksi. Oli sitten ruotsin kielen asema vähemmistökieli tai maa sitten perustuslaillisesti kakskielinen, olisi vähemmän puhutun kielen puhujien asema järjestettävä. Paljon parjatttu kielilaki, jonka todellinen sisältö näyttää olevan suurimmalle osalle täysin tuntematon ja lähinnä kuulo- ja luulopuheisiin perustuvaa tietoa, on juuri se laki, joka keskeiseltä sisällöltään säätelee näitä vähemmistön kiellellsiä oikeuksia tuomiostuimissa ja viranomaisissa asettaen julkiselle vallalle erityisiä velvoitteita, joiden taso on erilainen riippuen hallintoalueen kielijakaumasta. Kysymys siitä, olisko maa yksikielinen vai kaksikielinen, ei ratkaise tätä vähemmistön kieliistä kysymystä; kärjistäen sanottuna siinä on se vähemmistökielilakimme. Itse asiassa en miellä mitään erityistä etua yksikielisyyteen siirtymisellä.
Olen tuossa omassa mallissani, jota pidän pitkälle pohdittuna tuonut esille tulevaisuuden neljä kulmakiveä, jotka ovat.
1. Suomi on edelleenkin kaksikielinen valtio, kansalliskielinään suomi ja ruotsi. Tarvittaessa kansalliskielten piiriä voidaan tulevaisuudessa kielijakauman muutosten johdosta jopa laventaa.
2. Kielilain mukaisten velvoitteiden tulee kohdistua viranomaiseen tai tuomioistuimeen. Yksittäisellä virkamiehellä ei ole velvoitetta kielen osaamiseen vaan velvoite kielipalvelujen järjestämiseen - eriasteisena virka-alueen kielijakaumasta riippuen - on tuomistuimen ja viranomaisen velvoite. Yksittäisen virkamiehen tai tuomarin osalta ei kielitaitovaatimusta ole ja näin ollen kielitaitoa koskeva lainsäädäntö voidaan kumota. Kielilakia täsmennettäköön tämän periaateen topteuttamiseksi. mallini perustuu käitykseen, jossa voimassa olevia resursseja kohdennetaan sinne, missä kiellisten palvelujen tarvetta ilmenee. Mallini olisi kustannustehokas ja tuottaisi myös nykyistä parempia kielellisä palveluja.
3. Ruotsinkielen pakollinen opetus ei ole mallissani enää millään tavoin välttämätöntä, mutta totta kait ruotsinkielen opiskelullekin löytyy tarvetta ja opiskelijoita vapaaehtoisuuden pohjalta. Tasavertaisuuden periaatteen vuoksi luonnolliseti ruotsinkielisiltä poistuisi "pakkosuomi".
4. Ruotsinkielisen vähemmistön yhteiskunnalliset tarpeet (muun muassa Folkitng) ja oikeus omakieliseen koulutukseen säilyvät perustualain turvaamina kuten aiemminkin.
Pakkoruotsi ei ole olennainen kysymys ruotsinkielisen väestön asemaa arvioitaessa. Näin katsoisin olevan jopa heidän omasta näkökulmastaan arvioituna, johon arvioon uskaltaudun suomenkielisenä ulkopuolisena. Olennainen kysymys on se, miten perustuslain mukaiset oikeudet oman kielen käytöön viranomaisissa ja tuomioistuimissa turvataan ja myös kysymys siitä, miten perustuslain takaama oikeusyhteiskunnallisten ja sivistyksellisten tarpeiden huolehdinta täytetään. Nämähän ovat molempia maan pääkieliä koskevia oikeuksia.
Näiden perustuslain asettamien velvoitteiden täyttäminen ei edellytä pakkoruotsia, joksi ymmärrän kielen pakollista opettamista kaikilla koulutusasteilla.
Paljon on täälläkin puhuttu perustuslaissa tarkoitetun kaksikielisyyden muuntamista yksikielisyydeksi. Oli sitten ruotsin kielen asema vähemmistökieli tai maa sitten perustuslaillisesti kakskielinen, olisi vähemmän puhutun kielen puhujien asema järjestettävä. Paljon parjatttu kielilaki, jonka todellinen sisältö näyttää olevan suurimmalle osalle täysin tuntematon ja lähinnä kuulo- ja luulopuheisiin perustuvaa tietoa, on juuri se laki, joka keskeiseltä sisällöltään säätelee näitä vähemmistön kiellellsiä oikeuksia tuomiostuimissa ja viranomaisissa asettaen julkiselle vallalle erityisiä velvoitteita, joiden taso on erilainen riippuen hallintoalueen kielijakaumasta. Kysymys siitä, olisko maa yksikielinen vai kaksikielinen, ei ratkaise tätä vähemmistön kieliistä kysymystä; kärjistäen sanottuna siinä on se vähemmistökielilakimme. Itse asiassa en miellä mitään erityistä etua yksikielisyyteen siirtymisellä.
Olen tuossa omassa mallissani, jota pidän pitkälle pohdittuna tuonut esille tulevaisuuden neljä kulmakiveä, jotka ovat.
1. Suomi on edelleenkin kaksikielinen valtio, kansalliskielinään suomi ja ruotsi. Tarvittaessa kansalliskielten piiriä voidaan tulevaisuudessa kielijakauman muutosten johdosta jopa laventaa.
2. Kielilain mukaisten velvoitteiden tulee kohdistua viranomaiseen tai tuomioistuimeen. Yksittäisellä virkamiehellä ei ole velvoitetta kielen osaamiseen vaan velvoite kielipalvelujen järjestämiseen - eriasteisena virka-alueen kielijakaumasta riippuen - on tuomistuimen ja viranomaisen velvoite. Yksittäisen virkamiehen tai tuomarin osalta ei kielitaitovaatimusta ole ja näin ollen kielitaitoa koskeva lainsäädäntö voidaan kumota. Kielilakia täsmennettäköön tämän periaateen topteuttamiseksi. mallini perustuu käitykseen, jossa voimassa olevia resursseja kohdennetaan sinne, missä kiellisten palvelujen tarvetta ilmenee. Mallini olisi kustannustehokas ja tuottaisi myös nykyistä parempia kielellisä palveluja.
3. Ruotsinkielen pakollinen opetus ei ole mallissani enää millään tavoin välttämätöntä, mutta totta kait ruotsinkielen opiskelullekin löytyy tarvetta ja opiskelijoita vapaaehtoisuuden pohjalta. Tasavertaisuuden periaatteen vuoksi luonnolliseti ruotsinkielisiltä poistuisi "pakkosuomi".
4. Ruotsinkielisen vähemmistön yhteiskunnalliset tarpeet (muun muassa Folkitng) ja oikeus omakieliseen koulutukseen säilyvät perustualain turvaamina kuten aiemminkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiallista tekstiä, joskin ensimmäinen "kulmakivi" on ongelmallinen. Mielestäni pitää siirtyä alueellisen kaksikielisyyteen. Eli tunnustetaan kaksikielisiksi vain sellaiset alueet, jotka todellisuudessa sellaisia ovat. Koko maan kaksikielisyys on kohtuutonta ja epärehellistä.