Takerrun tällaisiin ns.poikkeustapauksiin. Tämä yhteisö päättää siis asioista, jos jostain alkuperäisestä säännöstä vähän poiketaan.
No kysytäänkö sitä ensin kuitenkin Jumalalta, vai voiko joku/jotkut toimia ns.varajumalina ja päättää tämän korkeimman puolesta?
Toki terve järki minullekkin sanoo, että esimerkiksi väkinäinen eläminen väkivalta-avioliitossa on väärin väkivallan kohdetta kohtaan.
Mutta oletetaan, että on nainen ja mies, jotka ovat aviopari. Nainen haluaa olla koko sydämestään uskossa.
Miehellä on psyykkisiä ongelmia ja tämä alkaa pahoinpidellä vaimoaan esimerkiksi.
Jos nainen tässä kohtaa haluaa siis eroon miehestään, hänkö menettää uskonsa samalla?
Eikö ole tervettä itsesuojelua, jos haluaa eroon tällaisesta kurjuudesta?Mutta jos nainen ottaa eron, eikö hän ole enää tervetullut seuroihin?
Toinen tilanne sitten; Kuvitellaan edelleen avioliitto. Ja vaikka nyt sitten toisin päin,,
jos vaimo kieltää uskonsa, rakastuu johonkin ei-uskovaan mieheen, jättää uskovaisen miehensä ja läksii toisen matkaan.
Onko tämän uskovaisen miehen usko kielletty sitten automaattisesti myös, jos nainen vain päättää ottaa eron?
Minulla voi olla väärä kuva, mutta tällainen kuva minulla kuitenkin on. Kertokaa minulle!
kertokaapa uskovaiset
3
533
Vastaukset
- Onnellinen
Ei toinen ihminen voi toiselta uskoa riistää. Kaikki lähtee jumalasta.
- jesus freak
tämä viesti johon vastaan on lähetetty jo aikaa sitten, mutta vastaanpa silti...
ensimmäisessä esimerkissäsi on tilanne johon uskovainen nainen on joutunut vain sen tähden, että ei ole pysynyt Jumalan läheisyydessä eli on mennyt naimisiin ei-uskovaisen kanssa. Tilanteessa johon nainen on joutunut ovat vaihtoehtoina naisella rukoilla miehensä ja itsensä puolesta tai jättää miehensä. jos nainen jättää miehensä ei se tarkoita että hän jättäisi jumalan. ja mikä vielä tärkeämpää Jumala ei ikinä hylkää=) mitä taas tulee seuroihin missä nainen on käynyt, sanoohan raamattukin, että älkää tuomitko muita jottei teitä tuomittaisi!
toinen tilanne onkin yksinkertaisempi... jos nainen hylkää jeesuksen ei mies voi muuta kuin yrittää rukoilla naisen puolesta. sanot itsekin, että sinulla saattaa olla väärä kuva ja näin ilmeisesti onkin sillä itse en oikein ymmärrä miten mies joutuisi hylkäämään uskonsa sen takia, että vaimo luopui uskostaan...
olet varmaan jo itsekin miettinyt ja saanut vastauksia kysymyksiisi, mutta tässä hieman lisää ainesta ajatteluun - faravid
Kun Jeesus kirosi viikunapuun, niin opetuslapset sanoivat seuraavana päivänä:"katso viikunapuu jonka kirosit on kuivettunut"? Jeesus vastasi vain, että pitäkää usko Jumalaan. Eli siis miksi te ihmiset, niin uskovaiset kuin uskottomatkin takerrutte kuin tyhmät saappaat joka ikiseen pikku yksityiskohtaan? Miksi? Minä sanon, että järjen käyttö on sallittu, ettekö tienneet tätä? Ettekö osaa päätellä? Jeesus oli ja on maailman viisain ihminen. Ne jotka kiistelevät ovat vain omahyväisiä ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Te vähä uskoiset saivartelijat ja ateistit ja kaiken maailman mäkättäjät, ettekö tajua selviä ja yksinkertaisia asioita? Ja lopuksi kysyn"kumpiko on parempi, hyvääkö tehdä vai pahaa"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243