Kaikki joilla televiisso, ihan varmasti kuistavat sarjan, väkiselläkin sitä on joskus nähnyt. Saksalainen yksityisdekkatisarja, pääosan esittäjän roolinimenä Matula, autona melkein aina Alfa Romeo. Hyvä sarja, katon ite mieluusti saksalaisia sarjoja.
Sen tekeminen on aloitettu vuonna 1981 ja viimeinen jakso esitetään saksassa perjantaina. Menestyssarja, harmi kun loppui. Sarjan päättynisen syy on, että pääosan näyttelijä Claus Theo Gärtner, päätti laiskuuttaan alkaa loispummieläkeläiseksi 70 vuoden nuorella iällä.
En tarkemmin ole zoomaillut, mutta kyllä toi on varmasti yksi pisimpään jatkunut telkkarisarja, samalla nimellä, samalla idealla ja etenkin samalla pääosan esittäjällä. OK. Coronation street vissiin oli valtavan pitkäikäinen sarjis, mutta mulla ei nopeesti miettimällä tullut mieleen yhtään telkkarisarjaa, jonka päänäyttelijänä ois ollut sama heebo noin pitkään.
Monet sarjat kehittyvät salkkari tyyliin, näyttelijät vaihtuvat, homma jatkuu. Oletan, toi ollut niin hyvä pisnes, että ihan varmasti koittavat jatkaa eri pääosan esittäjän kanssa. Noh, James Bond nyt eräänlainen esimerkki elokuvapuolelta, mutta sarjoista nopeesti tuli mieleen toinen saksalainen telkkarisarja ja dekkari, nimittäin Kettu. Jotenkin muistelen, oliko sen nimi "Vanha kettu" aiemmin, muta pääosan esittäjä vaihdettiin sujuvasti ja homma pyöri taas.
Myös yks suosikeistani, brittisarja "Sydämen asialla" käytti metodia, homma jatkuu, vaikka ukot vaihtuu. Se tosin erilainen, siinä ei varsinaisesti ole pääosaa, siinä on useita pääosia, aina joskus joku vaihtunut matkan varrella. Mutta jotain Dallasia ei ois voinut alkaa tekemään uudelleen ilman niitä paria heeboa, jotka lähti mukaan eläkepäivillään. Hagman taisi kuolla, eikä comeback kai onnistunut, mutta olihan tuossa yritystä.-
Jaa. No suomessa esittämättömiä jaksoja ilmeisimmin paljon jäljellä ja vanhimmat niin vanhoja, että ei niistä kukaan muista mitään. Oletettavasti tota saakin katello sitten krematoorioonsa asti telkkarista. Mainittakoon, Ihmemies Mä Käiverri näyttää pyörivän uusintoina parillakin kanavalla. Enkä usko, että telkkarista katottava muutenkaan ihan vähällä loppuu.
Muistaneeko sattumalta kukaan toista sarjaa, jossa ois ollut sama pääosan esittäjä pitempään, ite en siis muistanut.
=DW=
Kahden keikka
21
1002
Vastaukset
- TV-Vesa
Claus Theon eläkeiän lähestyessä oli saksalaisessa mediassa juttua asiasta pari kuukautta sitten. Matula, siis Claus Theo Gärtner on virkaiältään toiseksi vanhin saksalainen TV-poliisi. Vanhin on Der Alten Gerd Heymann, näyttelijä Michael Andella jo 36 vuotta täynnä virassa.
- Der Suzuki Alto
Saksalaissarjat näyttää olevan pitkäikäisiä, Amerikkalaissarjat yleensä kestää vain muutaman tuotantokauden korkeintaan, poikkeuksena jotkut saippuasarjat.
Mistähän niillä riittää ideoita jaksojen tarinoihin kymmeniksi vuosiksi? Varmaankin aika paljon kuitenkin samankaltaisia tarinoita rikossarjoissa jokatapauksessa, aina tapahtuu yksi tai useampi murha jota sitten selvitellään.
Ihan mukavia katsottavia sarjojahan nuo Matula, Kettu (ja Vanha Kettu) ja esim Derrick ovat olleet. Olen hankkinut näistä sarjoista DVD:tkin joissa on muutama valikoitu jakso.
Der Alte eli Kettu on katsottavissa myös Netflixissä jossa pari kautta n. 10 vuoden välillä, vanhemmissa on Kress ja uudemmissa Herzog. Alkuperäinen Vanha Kettuhan oli Köster -niminen.
80-luvulla oli ainakin jonkinaikaa myös sellainen saksalaissarja jossa pääosan roolinimenä oli Faber, ehkä Johannes Faber, ehkä sarjan nimikin oli Faber. Muistan että pidin siitäkin (olin tuolloin ala-asteikäinen).
Vuoristosairaalastakin pidin, ei tainnut tosin kovin montaa vuotta pyöriä.
Vierailevat näyttelijät vaan tahtoo monesti olla samoja naamoja näissä sarjoissa mutta ilmeisesti vapaiden näyttelijöiden lukumäärä on rajallinen. Sama akka tapetaan kymmeniä kertoja eri saksalaissarjoissa :D- Ringelmann
Myös Vanha kettu on alkuperäiseltä nimeltään Der Alte. Erwin Kösterin roolissa Siegfried Lowitz.
Faberin sarja on nimeltään Der Fahnder, suomennettuna Ajo päällä.
http://www.imdb.com/name/nm0704351/
Derrickin edeltäjä on Der Kommissar, suomennettuna Komisario. Siinä komisarion nimi on Keller, ja mukana on Harry Klein (Fritz Wepper), joka on myös Derrickissä. - TV-Vesa
Der Fahnder, jonka pääosanesittäjän, Klaus Wennemannin roolinimi oli "Faber", oli suomalaisittain poikkeuksellinen saksalaispoliisisarja siinä, että sitä lähetti MTV. Lyhyen aikaa vain, tosin.
Muistoja voivat virkistää Astraan suunnatun satelliittiantennin haltijat. "hr"-kanava lähettää sarjaa lauantai-öisin. Seuraavaksi on tulossa jakso 78. - TV-Vesa
TV-Vesa kirjoitti:
Der Fahnder, jonka pääosanesittäjän, Klaus Wennemannin roolinimi oli "Faber", oli suomalaisittain poikkeuksellinen saksalaispoliisisarja siinä, että sitä lähetti MTV. Lyhyen aikaa vain, tosin.
Muistoja voivat virkistää Astraan suunnatun satelliittiantennin haltijat. "hr"-kanava lähettää sarjaa lauantai-öisin. Seuraavaksi on tulossa jakso 78.Ajankohtainen päivitys. WDR, joka löytyy Astrasta alkaa lähettää "Der Fahnder"-sarjaa uusintana. Tänään (17.4.2013) tulee eka jakso.
- naurisväki
tosi hyvä oli kans simanski -90 luvun taitteesta. matula oli kait ainoo joka ajo muulla kun saksalaisella autolla,muut suosivat kotimaisia. ja kaikki epäilyttävät jenkki autoilla. kaikki dekkarithan oli vaaleita ja sinisilmäisiä... joo ja ne naiset oli välillä äitejä ja tyttäriä vuorotellen,riippuen jäksoista
- kjhfkljgh
naurisväki kirjoitti:
tosi hyvä oli kans simanski -90 luvun taitteesta. matula oli kait ainoo joka ajo muulla kun saksalaisella autolla,muut suosivat kotimaisia. ja kaikki epäilyttävät jenkki autoilla. kaikki dekkarithan oli vaaleita ja sinisilmäisiä... joo ja ne naiset oli välillä äitejä ja tyttäriä vuorotellen,riippuen jäksoista
Horst Schimanski seikkaili Tatort-sarjassa, kuten Klaus Borowskikin (Axel Milberg). Borowskihan kävi Ilomantsissakin tutkimassa rikoksia.
TV-Vesa kirjoitti:
Der Fahnder, jonka pääosanesittäjän, Klaus Wennemannin roolinimi oli "Faber", oli suomalaisittain poikkeuksellinen saksalaispoliisisarja siinä, että sitä lähetti MTV. Lyhyen aikaa vain, tosin.
Muistoja voivat virkistää Astraan suunnatun satelliittiantennin haltijat. "hr"-kanava lähettää sarjaa lauantai-öisin. Seuraavaksi on tulossa jakso 78.sitä minäkin muistelin, että MTV lähetti sitä jonkin aikaa. Ainakin maanantaisin tuli tv:stä ja tottakai sitoi mut tv:n ääreen. Sitten se tuli yle kakkoselta ja keskiviikko taisi olla esityspäivä.
naurisväki kirjoitti:
tosi hyvä oli kans simanski -90 luvun taitteesta. matula oli kait ainoo joka ajo muulla kun saksalaisella autolla,muut suosivat kotimaisia. ja kaikki epäilyttävät jenkki autoilla. kaikki dekkarithan oli vaaleita ja sinisilmäisiä... joo ja ne naiset oli välillä äitejä ja tyttäriä vuorotellen,riippuen jäksoista
Viikko sitten torstaina jatkuivat Kahden keikan vanhojen jaksojen uusinnat ja ne tulevat kolmena päivänä viikossa tv:stä. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Yllätyin viimeisintä jaksoa katsoessani, sillä Matulalla olikin käytössään Audi eikä perinteinen Alfa-Romeo.
- Ringelmann
Heartbeatissa (Sydämen asialla) oli pysyviäkin näyttelijöitä, kuten
William Simons "PC Alf Ventress" (355 episodes, 1992-2009)
Derek Fowlds "Oscar Blaketon" (342 episodes, 1992-2009)
Tricia Penrose "Gina Ward" (338 episodes, 1993-2009)
Mark Jordon "PC Phil Bellamy" (323 episodes, 1992-2007)
Samoin pitkäaikaisia hahmoja samoilla näyttelijöillä on sarjassa Last of the Summer Wine (Vielä virtaa):
Peter Sallis "Norman Clegg" (295 episodes, 1973-2010)
Jane Freeman "Ivy" (274 episodes, 1973-2010)
Kathy Staff "Nora Batty" (245 episodes, 1973-2008) - muille maille
Ylen ja yleensä TV pitäisi ottaa ohjelmin myös muiden kuin Amerikkalaisia tai Englantilaiset.
Aasia tarjoaa vaikka mitä, samoin Afrikka ja Pohjois-Amerikka
Australia on myös hyvä ja rikas tuottaja viihteessä...
Mikä helvata siinä on ettei meille tarjota kun Amerikkalaista murhakulttuuria..- bvhjgjg
Yleltä tulee kyllä paljonkin muuta kuin amerikkalaista murhakulttuuria. Syyllisiä ovat MTV3 ja Nelonen sivukanavineen.
- Hauka.horst.tappert
Australialaisista sarjoista on pakko mainita tallijengi. Ihana hevosmaailmaan sijoittuva sarja.
- TV-Vesa
Kahden keikan parasta ennen päivämäärä on varmaan ohitettu ajat sitten. Sarjan ilmeisen loppumisen kunniaksi katsoin juuri viimeisen jakson. Päähenkilöt kyllästyivät hommiinsa, ja ainakin "Lessing" lähti karjankasvattajaksi Argentiinaan. Sen verran jätti tuotantoyhtiö lankoja auki, että tulevaisuudessa on mahdollista aasinsillalla jatkaa sarjaa uusilla henkilöillä.
- Lemppari Matula
Kahden keikan nettisivulla kirjoitettiin viimeisen jakson yhteydessä, että sarja loppui. Onneksi minulla on nauhoitettuna niin paljon saksankielisiä jaksoja (Astra) monen vuoden ajalta, ettei tule ihan heti Matulaa ikävä.
- schimanskin ystävä
Schimanski oli kova. Tänä vuonna on kuvattu Saksassa uusi tv-elokuva, vaikka Schimanski eli näyttelijä Götz George on jo 75-vuotias. Hänet palkittiin talvella elämäntyöstään.
- kjfdhglkj
Stephan Derrickin esittäjä Horst Tappert on myös palkittu aikoinaan, mutta sittemmin selvisi näyttelijällä olevan natsimenneisyyttä.
- schimanskin ystävä
kjfdhglkj kirjoitti:
Stephan Derrickin esittäjä Horst Tappert on myös palkittu aikoinaan, mutta sittemmin selvisi näyttelijällä olevan natsimenneisyyttä.
No, sota-aika on sota-aikaa. Vanhoja asioita on mielestäni melko turhaa penkoa. Varsinkin kun on kyse kuolleesta henkilöstä. Kaipa tavallisten saksalaisten ihmisten piti jatkaa elämäänsä, natsimenneisyydestä huolimatta.
kjfdhglkj kirjoitti:
Stephan Derrickin esittäjä Horst Tappert on myös palkittu aikoinaan, mutta sittemmin selvisi näyttelijällä olevan natsimenneisyyttä.
Korjataanpa tämä asiavirhe, joka näyttää esiintyvän jopa suomalaisten toimittajien jutuissa. Suomalaisten luulisi tuntevan sotahistoriansa paremmin.
Horst Tappert taisteli jonkin aikaa SS-joukoissa haavoittumiseensa asti ja SS-joukoissahan taisteli myös suomalaisia sotilaita.
Tappertin nimeä ei kuitenkaan löytynyt natsipuolueen jäsentiedoista:
http://www.welt.de/geschichte/zweiter-weltkrieg/article115745281/Tapperts-Totenkopf-Division-war-beruechtigt.html
Tappertilla saattoi olla hyvä syy kieltäytyä puoluejäsenyydestä, eikä tutkijoille ole vielä selvinnyt miten Tappert SS-joukkoihin liittyi - tahtoen vai tahtomattaan.
Suosittelen aina tutustumaan alkuperäisiin asialähteisiin ennen kuin keskustellaan "natseista". On myös syytä muistaa, että britti- ja venäläislähteissä kaikki sota-ajan saksalaiset olivat aina "natseja" sukupuolesta, uskonnosta ja iästä riippumatta. Tappertilla ei siis ollut "natsitaustaa", elleivät tutkijat jonain päivänä jotain muuta todista.
Palataapa itse ketjun aiheeseen, eli olisi mukava saada tietää, koska YLE aikoo näyttää ne Kahden keikan uusinnat, jotka jäivät tänä kesänä näyttämättä.
En aivan jaksa ymmärtää TV2:n linjaa. Miksi kanavalla kuitenkin pyörii kesäuusintana esim. sellainen sarja kuin "McLeodin tyttäret"? Onko tämä sarja TV2:n nykyisen linjan mukaan profiloitu lapsille, vai miksi kyseisen sarjan uusinnat ovat ajaneet esim. Kahden keikan ohi?- <<<
DER FAHNDER KESÄLLÄ 91 JA 92 TELKASTA KATOIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1672069- 1211921
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561596Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791482- 1611409
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771395- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191075