On sovittu, että mitään ei tule ja että kumpikin keskittyy omaan elämäänsä omilla tahoillaan. Vaikka se pahalta tuntuukin, niin eikö tällaisen sopimuksen jälkeen olisi järkevintä pyrkiä katkaisemaan yhteys kerrasta kokonaan ja lakata antamasta mitään itsestään toiselle?
Jos yhteydenpitoa sopimuksesta huolimatta jatketaan, suhde jotenkin syvenee koko ajan ja kiintymys kasvaa, kun tutustuu enemmän ja enemmän toiseen ja toisen ajatusmaailmaan. Se menee jotenkin väärin ja erossa oleminen tuntuu entistä pahemmalta. Jos tavallaan tuntee ihmisen ajatusmaailmaa enemmän kuin monen muun ja siltikään ei voi kutsua tätä ihmistä ystäväkseen (ei vietetä aikaa yhdessä) eikä rakkaakseen (suhde on platonisella tasolla), niin mikä suhde se on?
Ristiriitainen olo. Jää kummalliseen välitilaan, jossa yrittää horjua. Yrittää unohtaa toisen, mutta miten unohtaa, kun toista tuntee koko ajan enemmän ja enemmän ja kun sydän ei anna unohtaa. Toinen tuntuu ihanalta. Sitten jos ei yritäkään unohtaa vaan antaa tämän ihmisen vallata mielen, on umpikujassa. Miten voi olla sellaisessa suhteessa, että kiintymys ja tuttuus kasvaa samanaikaisesti kuin etäisyys? Että toinen on pään sisällä niin vahvasti, vaikka et näe häntä. Järjetöntä ja epätodellista. Eikö silloin olisi paras molempien oikeasti repäistä itsensä irti, eikä kumpikaan puhuisi enää rakkaudesta sen jälkeen, kun on muuta jo sovittu? Vaikka tuntisi mielessään mitä ikinä. Vai onko se sittenkin sitä, ettei kumpikaan ole valmis luopumaan vielä kokonaan toisesta.
Kylläpä on outo olo.
Jos yhteydenpitoa sopimuksesta huolimatta jatketaan, suhde jotenkin syvenee koko ajan ja kiintymys kasvaa, kun tutustuu enemmän ja enemmän toiseen ja toisen ajatusmaailmaan. Se menee jotenkin väärin ja erossa oleminen tuntuu entistä pahemmalta. Jos tavallaan tuntee ihmisen ajatusmaailmaa enemmän kuin monen muun ja siltikään ei voi kutsua tätä ihmistä ystäväkseen (ei vietetä aikaa yhdessä) eikä rakkaakseen (suhde on platonisella tasolla), niin mikä suhde se on?
Ristiriitainen olo. Jää kummalliseen välitilaan, jossa yrittää horjua. Yrittää unohtaa toisen, mutta miten unohtaa, kun toista tuntee koko ajan enemmän ja enemmän ja kun sydän ei anna unohtaa. Toinen tuntuu ihanalta. Sitten jos ei yritäkään unohtaa vaan antaa tämän ihmisen vallata mielen, on umpikujassa. Miten voi olla sellaisessa suhteessa, että kiintymys ja tuttuus kasvaa samanaikaisesti kuin etäisyys? Että toinen on pään sisällä niin vahvasti, vaikka et näe häntä. Järjetöntä ja epätodellista. Eikö silloin olisi paras molempien oikeasti repäistä itsensä irti, eikä kumpikaan puhuisi enää rakkaudesta sen jälkeen, kun on muuta jo sovittu? Vaikka tuntisi mielessään mitä ikinä. Vai onko se sittenkin sitä, ettei kumpikaan ole valmis luopumaan vielä kokonaan toisesta.
Kylläpä on outo olo.
Vastaukset 46
Vanhimmat
On outoa, on.
Jos olette sinkkuja, miksi ette yritä olla yhes? Minä roikun myös suhteessa, ja pahinta on se, että meistä kumpikin on varattuja. Kuinka monesti olen yrittänyt unohtaa hänet, tekstannut kymmeniä kertoja että älä soita enää koskaan, ja kaksi minuuttia heti sen jälkeen, että rakastan häntä yhä.
JOS olisinkin viisas, unohtaisin hänet. Mutta en pääse hänestä irti. Me saatetaan puhua 2 tuntia putkeen puhelimes, oman miehen kanssa muutaman minuutin päiväs. Oon jääny henkisesti häneen ihan kii, niin kii, etten tiedä millä täyttäisin elämän ilman häntä.
Olet tavallaan samas tilantees kuin minä. En tiedä pääsenkö koskaan hänest irti. Vai käykö joskus niin, että oma mies viskaa pihalle, kun saa tietää täst kaikest.
Ääh elämä on joskus vitu vaikeet.
Tää on kuin minun elämästä. Olen joutunut välitilaan jossa olen molempien järjellä ajattelimisen takia. Irti ei pääse, yhteen ei voi mennä ja toinen on kuitenkin lähempänä kuin kukaan koskaan.
Kuulostaa niin tutulta. Järki ei anna mennä yhteen, kun alla on tuttu ja niin turvallinen suhde. Ja nyt tunteetkin alkaa hangata vastaan, varsinkin, jos näkemisestä alkaa olla yli viikko.
Elämäni tärkein peruspilari on aina ollut turvallisuudentunne. Vain se tunne pitää minua kiinni vanhassa suhteessa, turvallisuus, tieto mitä tapahtuu ensi viikolla tai ensi vuonna. Eli ei mitään maatakaatavaa, mistä en selviäisi jollain tapaa.
Uskallanko koskaan poistua mukavuusalueelta, ja hypätä uuteen suhteeseen. Mieheen, jota kaipaan niin paljon, mutta jonka kanssa en koskaan tule saavuttamaan sitä turvallisuudentunnetta, jota elämässä kaipaan.
omasta suhteestas tai elämästäs puuttuu jotain ja ... ei ole universumin ensimäinen kerta kun koet että joku taikaihminen voisi täyttää sen tyhjyyden, ihminen jota et edes tunne, joka ehkä haluaakin säilyä mysteerinä, koska sä et ole sille niin big deal kuin hän sinulle joka vajoat koko ajan syvemmälle tunteeseen, joka ei ole aito, miten se voi olla kun et toista edes tunne!!!!!!!!!se on vain ihastus, suna kertoisin miehelles että oot ihastunut mutta et keneen pitäisit tiedon itselläsi, voisitte koettaa korjata suhteen ja tai ainakin lopettaa sen kunnollisen yrittämisen, mahdollisen havahtumisen kautta mieluummin kuin jonkun illuusiomiehen, ymmärrätkö??
kaikki on liian hyvää ollakseen totta= kaikki on kangastusta
toisaalta ei pidä mennä aina myöskään vaikeimman kauttakaan.
En ole näköjään ainut.
Ajattelen niin, että jos välissä on liian paljon selittämättömiä asioita ja molemminpuolista epäluottamusta ja että jos toisessa roikkuminen tuo enemmän pahaa kuin hyvää, pitäisi pystyä irrottamaan kerrasta ja sitten surra toisen menettämistä. Vielä pahempaahan on surra monta kertaa: lähentyä-menettää-lähentyä-etääntyä-menettää jne. Aika vahva saa olla, että kestää sellaista pitemmän päälle.
Olen todennut, etten itse ole riittävän vahva. Omasta jaksamisestani minun on ennen kaikkea huolehdittava, ja heti sen jälkeen toisesta. Olen melkein varma, että kummallekin meille olisi parempi se, että päättäisimme luopua lopullisesti kaikesta. Ettemme hakisi mitään yhteyttä emmekä muistelisi pahalla vaan muistaisimme, että oli paljon hyvääkin, ennen kuin kaikki alkoi mennä huonosti suhteen mahdottomuuden ja siitä seuranneiden tunteiden vuoksi.
Haluatko sitä? Tee se sitten selväksi toiselle.
Et todellakaan ole ainut.
Oletko miettinyt, mistä tuo eräänlainen riippuvuus toisesta saattaisi johtua?
Itse löysin tilanteen, jossa kohteeni taitaa olla jossain määrin narsistinen: ikään kuin olisi kaksi ihmistä, joista toinen niin ihana ja lähes täydellinen ja sitten se, joka aiheuttaa pahaa mieltä, kohtelee välinpitämättömästi ja on epäluotettava. Lopulta ymmärsin, että eroon pääseminen johtuu siitä, että hänen on niin mahdotonta päästää minusta irti! Sen havainnon tekeminen helpotti kummasti omaa tilannettani ja selkeytti omia ajatuksiani. Aika nopeasti kypsyin arvioimaan tilannetta uudestaan ja sen seurauksena sain henkistä etäisyyttä niin, että tuo kohde 'kutistui' mielessäni oikeaan kokoonsa.
Hae sitä etäisyyttä - sen saavuttaminen vie asiaa eteenpäin ja sitten elämä pääsee taas paremmin ja iloisemin virtaamaan!
Ei pidä antaa itsestään sellaista mikä tuntuu jo surulta ja pahalta.Lopeta juttu, ota etäisyys. Kyllä "kohde" tietää että pallo on hänellä.
Mitäköhän tämä tarkoittaa? Näinhän se suhteessa yleensä menee kun riidellään. Kumpikin on mielestään oikeassa ja toinen on kamala. Ei se toisesta narsistia tee, että haluaa pitää suhteesta kiinni! Voisiko olla, että toinen osapuoli vain yritti, mutta sinä olit töykeä ja tyrmäsit hänen tunteensa? Vähän noin minulle väitettiin myös, ja se tuntui hirvittävän pahalta.
tuossa "joku toinen kulkija"-kirjoituksessa on voitonriemuista sävyä: helpotti vasta kun tajusi, että sen toisen on mahdotonta päästää irti... sehän on suhteessa vain hyvä, kertoo syvistä tunteista. jos helposti päästää irti, ei ole ollut riittävästi tunteita.
jotkut eivät vain usko, että toisten tunteet voivat myös olla syvemmät kuin omat. silloin ei kyllä toista kannattaisi ainakaan loukata välinpitämättömyydellä vaan puhua asia selviksi.
on suhde vain silloin, kun ei ole yhteistä päämäärää, ei tietoa mitä suhteelta halutaan. Jos kaksi ihmistä riittävästi haluaa, suhteen saa kyllä toimimaan. Mutta sävelten pitää olla selviä.
Ja minä niin rakastin häntä :´(
Mikä tuli väliinne? Oletko n? Onko mies samaa mieltä?
Usko pois. Mutta.. nuo ajatukset vievät vielä liikaa tilaa elämästäsi. Muista keskittyä nyt itseesi. Koita unohtaa hetkeksi ja päästää irti.
Kun luen tätä ketjua, muistan kaiken niin elävästi.....
Ja kun nyt oikein tarkkaan mietin, niin nyt on oikein hyvä aika sille perheenlisäykselle ja omistautua perheelle, lapsille♥!
Kiitos tyhjästä.
Täytyy sanoa, että tutunkuuloisen tekstin ap kirjoitti. Soutaa ja huopaa, monennettako vuotta, herraties en enää jaksa laskea!!
Me ollaan tuttuja eli me näemme "pakotakin" joskus tosi useinkin. Väleissä siis pitää olla. Mutta on aikajaksoja kun emme törmää moneen kuukauteen. Sitä voisi kuvitella tuolloin voivansa paremmin, unohtavansa toisen tai muuta mukavaa. Se on totta, että "kuva" haalistuu tuossa mutta kun kuulen hänestä puheita (väkisinkin) niin taas mielessäni välähtää hän. Hän on siis koko ajan jollakin tavalla olemassa mulle ja mä hänelle. Ja kun taas koittaa aika kun kohtaamme, siinä sitä kummastellaan niitä tunteita jotka ovat edelleen hyvissä voimissa.
Eli tämä kytee koko ajan pienellä liekillä, hiilloksella ja odottaa sopivaa hetkeä kasvaakseen liekkeihin.
En osaa auttaa ketään, eikä taida olla ketään joka osaisi auttaa tässä. Kun kaksi ihmistä pitää toisistaan siihen ei ole olemassa lääkettä tai ratkaisuja. Pitää vaan kai hyväksyä se tosiasia ja elää sen kanssa, ei saa antaa sille liikaa happea tai tuulta purjeisiin, järki kädessä vaikka sydän kuinka olisi sykkyrällä tai mykkyrällä. Toisesta pitäminen ei ole pettämistä, eihän ketään voi valita että tuota minä vihaan tai tuota rakastan? Jos tunteet käy yksiin niin se vaan käy.
Eri asia on, että mitä sille sitten tekee!! Me ollaan platonisella tasolla, tunteet selvillä molemminpuolin. Piste.
Kyllä jos ei ole tulvaisuutta tällä erää kannattaa laittaa johonkin mappi Ö:hön tai katkaista välit siksiaikaa, ellei kumpikaan ymmärrä että elämä voi olla tosi lyhyt eikä halua juuri nyt vaan ehkä 5-vuoden päästä on turha jäädä odottelemaan ja ei todella kannata kiintyä sellaiseen jonka voi menettää.Jos ei se rakastu tai uskalla rakastua suhun nyt tuskin se tulee tapahtumaan myöhemminkään.Rakastunut kyllä alitajunnassa tietää mitä tuntee ja sen pystyy myöhemmin paljastamaan :)
Kyl kannattais edes soitella ja jutella mitä järkeä tuollaisessa muuten on.
Yhteyttä mutta ei jaktuvaa leikkiä ja pilailua, mutta onhan sekin "jotain" kuin vaikkapa se että naidaan ilman puhetta tai mitään yhteyttä,. .,huoh!
Kuulostipa tutulta, et naijjaan ilman puhetta. Joskus oon jollekkin tuommosenkin viestin laittanu. :D Ei sillä rakastan sitä ihmistä. Ei kyllä olla yhdessä. Ja oon nainen.
Lopeta se hyvissä ajoin. Jatko tuskin tietää hyvää!
diipa daapa
Lillukanvarsia läpätiläp
supinasupinatriumsuolaista
aijaijaijaijaijaijai
no niinhän se on se on
Kiitän vastauksista. Viikko on mennyt, ja olen yrittänyt katkaista yhteyden lopullisesti. Yritän olla ajattelematta, pysyä poissa täältäkin. Sellainen on olo, että taas kerran hoidin mahdollisimman huonosti asiani, ja siitä on syyllinen ja paha olo. Toinen ei toiminut myöskään aina kovin rakentavasti, ja paljon on jäänyt mieleen hänen sanojaan. Silti hän oli minua parempi, suorempi ja avoimempi.
Tiedän, etten tule unohtamaan häntä, mutta ehkä tämä vähitellen käy helpommaksi, jos vain pysyn jämynä.
Ehkä on yrittänyt myös sinusta päästä eroon? Voisit olla suorempi, avoimempi ja rehellisempi
On yrittänytkin, olen siitä tietoinen.
Olen ollut niin rehellinen, suora ja avoin kuin osaan. Kaikki eivät ole kovin taitavia sanoittamaan ajatuksiaan tai ylipäätään erottamaan erilaisia tunnetiloja itsessään. Sitäpaitsi toinen analyyttisena verbaalikkona tykitti niin kovilla, että sai minut lukkoon jo alkuunsa.
Se on varmaan vahinko...vaikutat itsekin hyvältä kirjoittajalta...
Mitä sitten tunnet toista kohtaan? Jos täällä palstalla anonyyminä on helpompaa analysoida...
Mitäkö tunnen? Se vaihtelee koko ajan, minkä vuoksi rehellistä vastausta on vaikea muotoilla. Mitä kerron nyt voi olla hetken päästä vanhentunutta tietoa. Yritän jotain: lämpöä, ikävää, ärtymystä, pelkoa, ihmetystä, ymmärtämättömyyttä, väsymystä, ihailua, epäilyä, toivottomuutta, tuttuutta, outoutta, samanlaisuutta, erilaisuutta, kiintymystä, suuttumusta, huolta, halua mennä syliin, halua sysiä kauemmas, tarvetta tuntea enemmän, tarvetta sulkea omat rajansa...
Ehkä ymmärrät, miksi haluaisin päästä hänen ajattelemisesta. Onhan maailmassa sellaisiakin ihmisiä, joiden lähellä tuntee lämpöä, turvaa, läheisyyttä ja vaikkakin myös ärtymystä ja turhautumista, niin yhtä kaikki kokonaistunne on paljon vähemmän ristiriitainen kuin edellä kuvaamaani henkilöä kohtaan.
Kiitos mielenkiinnosta. On tullut analysoitua aivan riittävästi ja liikaakin.
Toim. Huom. Aloitus ei ole minulta, toiv. et ole niin luullut. Ootan vastausta.
Luulin
hyvästele keskenäs, ei varmana ollu minulle
Saa vapaasti omia tai olla omimatta - sanat eivät kulu, vaikka ne jakaisi monellekin.
Toisaalta niin hahmotan hänen ajatuksensa juoksun.
Hän ei tiennyt, että minä en tiennyt. Jos luulisin, kuten hän luulee, ajattelisin ehkä, kuten hän ajattelee. Hän niin oletti, että minä oletin.
Ja miten paljon minulta veikään aikaa selvittää ja ymmärtää, ja lopultakaan en päässyt täyteen selvyyteen enkä tullut kaikkea ymmärtämään.
Mitäs sä nyt sitte hahmotat?
Mene sinne rantsulle biksuissa timminä ja mä hymyilen sulle ja sun ajatuksille, joita olet minulle antanut, jookosta?
http://www.youtube.com/watch?v=HcOo-CfSee0
http://www.youtube.com/watch?v=JUGmpSd5vyY
Hmm
http://www.youtube.com/watch?v=zkWtOrell7o
Heh, kiitos näistä. Olihan energistä, ihan muuttui myrtsi naama hymyksi.
Musta tuntuu just samalta...ei voi mitään. Tilanne omassa päässäni juuri tuollainen. Kaipaan ja ikävöin ihmistä -en niinkään fyysisesti vaan henkisesti...Sydänystävää?
Vaistoaa, että molemmat välittää toisesta paljon, mutta toistaiseksi suhde on ns. "vapaa". Miettikää molemmat, mitä haluatte.
Daa-a?
Oletkos nainen?
Eikö sukupuolta voi paljastaa? Ei tarvi kuvaa laittaa...;D
n - > m. "halu mennä syliin" ym
Tuntuu olevan muillakin pää enemmän tai vähemmän sekaisin, ihan niinkuin itselläkin on. Ei vain tiedä kuinka pitäisi toimia. Toisaalta haluaa jakaa koko elämänsä toisen kanssa, mutta on niin paljon mutkia matkassa. Ollaanko me valmiita selvittämään ne mutkat yhdessä? Pieni pelko on, että entä jos mikään ei oikeasti toimikaan niinkuin on ajateltu.. Tällä hetkellä ajattelen erästä ihmistä hyvin lämmöllä kaivaten. Sekunnin päästä olen turhautunut, pelokas ja epäileväinen. Kuitenkin koko ajan vain välitän syvästi, rakastan..
Vaikeita asioita...aina ei oikein edes tiedä mitä toinen haluaa, tai sitten haluaakin ihan muuta. Repii sisältä ja sattuu kuulla totuus? Onko se totuus -vai se mitä toinen haluaa antaa ymmärtää? Toisaalta omakin mieli muuttuu -välillä jostain pienestä sanavalinnasta tms.
Pitäisikö vain jättää ottamatta yhteyksiä, pyyhkiä mielestä ja sydänmestä? Vai roikkua utopistisissa haaveissa ja mielikuvissa, aina toiveikkaana ja iloisena ottamassa vastaan pienetkin muruset ilosta ja onnesta..
Joskus miettii, et onko näillä mielikuvilla ja todellisuudella mitään yhteistä? Luulemista, kuvittelua ja toiveita vaan...
Toinen on pään sisällä jatkuvasti, vahvemmin kuin kukaan koskaan. Olen hukannut itseni, ainakin luulen niin. Mielikuva ei koskaan haalistu, en pääse hänestä. Ei auta olla pois täältäkään, koska ajatuksissa hymyilen kaikelle. Hävettää, harmittaa, naurattaa. Kaipaan. Haaveilen. Enkä tiedä mistä. Kaikki tuntuu vieraalta ja kuitekin ehkä oikealta.
On helpompaa toisaalta ajatella, että hyvä että tämä nyt sitten meni näin ja seuraavassa hetkessä huomaan olevani umpikujassa. En pääse eteenpäin. Pakko mennä.
Ja mitäs sitten? Pelottaa, mitä tämä on? Ahdistaa. En saa itsestäni otetta.
juuri noin se menee. Tuohon lisäyksenä omasta tilanteestani, että olen kuitenkin jännästi hyväksynyt sen, että ei hän ikinä tule, ei hän ollutkaan loppuelämäni kumppani. Hän on siellä jossain, elää elämäänsä, ja minä elän elämääni. Kun aikaa vielä vähän kuluu, en usko haluavani edes nähdä häntä. Sillä haluan säilyttää hyvän, ehkä hieman valheellisenkin muiston.
Joskus tulee joku, joka saa elämän taas näyttämään hyvältä. Pitkän synkkyyden jälkeen se yllättää jostain nurkan takaa. Tiedän sen.
Näin minäkin ajoittain uskon, että on helpompaa olla kokonaan näkemättä ja kuulematta.
Uskoisin joskus jopa hieman haikeana ( jopa ahdistavana) hänen löytävän itselleen jonkun, joka tekee hänet onnelliseksi. Se sattuu. Toisaalta, jos tieto joskus korviini kantautuu tuosta, tiedän että on aika luopua ja itkeä se viimeinen itku.
Olis kiva kun ihmiset kirjoittais jonkun tunnisteen, edes ovatko miehiä vai naisia...ihan eri samaistua toiseen samaa sukupuolta olevan tekstiin, kuin luulla sen olevan eri sukupuolta olevalta...
Kaipaan miestä, vastaa jos laitan viestiä, mut ei laita itse. Pah! Niin turhaa ajankulua...pitäis unohtaa.
Ei tahdo luopua -tullut liian tärkeäksi