Anne Brunila kannusti pohtimaan tämän päivän Helsingin Sanomissa Big Society-mallin tuomista Suomeen. Big Society-mallissa yritykset, järjestöt ja aktiiviset kansalaiset ottavat julkisia palveluja hoitaakseen.
Ehdotan, että Hämeenlinna ja sen päättäjät ottavat Big Society-mallin käyttöön eturintamassa ja toimivat esimerkkinä muille alueille Suomessa. Näin Hämeenlinna voisi luopua pakonomaisesta tarpeesta perustaa omia yhtiöitään hoitamaan palveluja, joista kaikki eivät ole edes lakisääteisiä. Hämeenlinnassa ja sen lähiympäristön alueella on jo riittävästi yrityksiä (=valmiita yhtiöitä/yrityksiä) hoitaamaan mm. Linnan Infran ja monen muun kaupungin yhtiön tuottamia palveluja.
Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja-malli on tähän mennessä tarkoittanut pelkästään menojen lisäystä tuottaja puolella, kun tilanteen pitäisi johtaa menojen pienentymiseen. Ei voi olle taloudellisesti kestävää ja järkevää perustaa tuottaja puolelle uusia kaupungin yhtiöitä, kun ko. palvelujen tuottamiseen on jo olemassa yksityisiä yhtiötä vaikka kuinka paljon ja jotka toimivat paljon tehokkaammin kuin kaupungin yhtiöt.
Nyt voisivat päättäjät kerrankin olla eturintamassa etsimässä todellisia säästöjä tavoitteena hyvin toimiva kaupunki, joka voisi lisäksi ylpeillä tulevaisuudessa alhaisella veroprosentilla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaupungilla kannattais tutustua EVA:n analyysiin:"Valta yhteisölle" vuodelta 2011. Aika tyhjentävä aiheesta.
Mutta kuka ottaisi pysäköintiyrityksen hoitaakseen? Siinähän kunta on tuottanut palveluita, joita ei kukaan edes tarvitse? Onko mallilla tuohon ratkaisua?
Big Cityn tavoitteena on jälleen uudenlainen huijaus. Yhtiökikkailulla kaupunki järjesti lähinnä hyväpalkkaisia töitä hyville veljilleen saavuttamatta siinä juuri mitään hyötyä, esim pysäköintitalot ovat juurikin menneet perseelleen. Yhtiöiden epäonnistuneet nyt leikitään johtajaa- johtajat ovat surutta vailla omaa konkurssin uhkaa katselleet toimistossa pornoa ja muita laskevia käyriä ihan rauhassa. Big city yrittää kauniilla ilmaisuillaan vaan lopettaa hyvinvointivaltion. Big Cityn kannattajien kannattaa kuitenkin muistaa, että sen minkä verojen maksussa häviää omaisuuden varjelussa voittaa. Nämä oman onnensa seppä puheet olisi tuomittava yhteiskunnallisesti haitallisiksi. Brunila ajattelee kauniisti omaa etuaan. Yhteisöt ja vapaaehtoiset ilman palkkaa tai yrittäjästatuksella ilman palkkaa saataisiin tekemään ne työt jotka nyt kustannetaan verovaroista. Tätä kehitystä on jo paljon ja se onkin hyvin huolestuttavaa. Afrikan malli ei kiinnosta, eli se että jokainen tekee bisnestä ja yrittää myydä torilla milloin mitäkin. Veroja ei maksella. Brunilan ihanneyhteiskunta ei ole inhimillistä elämää. Hän nauttii varmasti suunnattomasti ihmisistä, jotka eivät kovasta työstä huolimatta menesty, tai siitä ettei kaikkea esim. läheistyötä edes lasketa työksi. Naiset osaavat joskus olla aika vallanhimoisia piruja, israelin armeija alkoi käyttää ensimmäisenä naisia, koska nämä olivat julmempia ja sitkeämpiä ja julmempia sotilaita kuin miehet tosipaikan tullen.
Keskustelun avaus oli tarkoitettu avaukseksi laajemmalle keskustelulle palveluiden järjestämisestä ja järkeistämisestä. Kysymys ei ole hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta, vaan uuden mallin käyttöönotosta, jolla jatkossa taataan tarvittavien palveluiden saatavuus.
Julkisen sektorin osuus bkt:sta kasvaa vuodesta toiseen. Tämä tarkoittaa korkeampaa kokonaisveroastetta. Veroja peritään mitä erilaisimmin keinoin ja mitä erilaisimmin perustein, mutta tosiasia on, että verorahat näin käytettynä eivät tule koskaan riittämään kaikkien palveluiden tuottamiseen. Verorahoja haaskataan tehottomissa julkisissa organisaatioissa, niin valtion kuin kaupunkienkin.
Big Society - mallin tarkoitus on ensinnäkin lisätä julkisen sektorin päätösten läpinäkyvyyttä, vähentää näihin organisaatioihin pesiytynyttä tehottomuutta, käyttää hyväksi jo olemassa olevia yhteisöjä ja yrityksiä.
Väittäisin sen suuremmin kyselemättä, että kukaan meistä ei rakasta veronmaksua. Viinaralli, pimeä työnteko ja pimeän työn teettäminen ovat vain jäävuoren huippu verojen maksun välttelemisessä. Kaikki tämä on kuintenkin pois ns. yhteisestä hyvästä.
Ei voi myöskään olla oikein, että elämä pyörii entistä enemmän sen tosiasian ympärillä, että me veronmaksajat palvelemme ja ruokimme veroeuroilla julkisen sektorin tehottomuutta ja kasvua.
Olet väärässä: minä rakastan veronmaksua. Saan paljon enemmän kuin maksan. Voisi vaikka lisätäkin veroja.