Mäntsälä mielessäin

Mäntsälän kapina oli keväällä 1932 Lapuan liikkeen kannattajien yritys kaataa Suomen hallitus. Kapinassa Mäntsälässä, Seinäjoella ja Jyväskylässä toimineet Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät väkivallalla uhaten kaataa hallituksen ja korvata sen oikeistolaisella diktatuurilla. Kapina ei johtanut avoimiin taisteluihin ja päättyi kapinallisten antautumiseen sekä Lapuan Liike ry:n kieltämiseen. Mäntsälän kapina sai alkunsa niin sanotusta Mäntsälän Ohkolan metakasta 27. helmikuuta 1932. Kapinallisten mielestä hallitus ei ollut tehnyt kaikkia tarpeellisia toimia kommunismin hävittämiseksi, joten hallituksen oli erottava ja uuden astuttava tilalle. Kapina ei rajoittunut vain Mäntsälän seudulle, vaan kyseessä oli koko maan kattava Lapuan Liikkeen tuella tapahtunut aseellinen liikehdintä. Kapinakäsky ei tullut Lapuan Liikkeen keskusjohdolta, vaan kapina syntyi mäntsäläläisten omasta aloitteesta.



Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex rakentaa konesalin Mäntsälään. Yandex vahvisti päätöksensä tällä viikolla, ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva Invest in Finland tiedotti keskiviikkona.

Mäntsälään tuleva konesali työllistää vähintään 50 henkilöä.

Yandex on maailman neljänneksi suurin hakukoneyhtiö. Yandex työllistää noin 4 000 henkilöä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Yandex.ru kirjoitti:

Mäntsälän kapina oli keväällä 1932 Lapuan liikkeen kannattajien yritys kaataa Suomen hallitus. Kapinassa Mäntsälässä, Seinäjoella ja Jyväskylässä toimineet Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät väkivallalla uhaten kaataa hallituksen ja korvata sen oikeistolaisella diktatuurilla. Kapina ei johtanut avoimiin taisteluihin ja päättyi kapinallisten antautumiseen sekä Lapuan Liike ry:n kieltämiseen. Mäntsälän kapina sai alkunsa niin sanotusta Mäntsälän Ohkolan metakasta 27. helmikuuta 1932. Kapinallisten mielestä hallitus ei ollut tehnyt kaikkia tarpeellisia toimia kommunismin hävittämiseksi, joten hallituksen oli erottava ja uuden astuttava tilalle. Kapina ei rajoittunut vain Mäntsälän seudulle, vaan kyseessä oli koko maan kattava Lapuan Liikkeen tuella tapahtunut aseellinen liikehdintä. Kapinakäsky ei tullut Lapuan Liikkeen keskusjohdolta, vaan kapina syntyi mäntsäläläisten omasta aloitteesta.



Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex rakentaa konesalin Mäntsälään. Yandex vahvisti päätöksensä tällä viikolla, ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva Invest in Finland tiedotti keskiviikkona.

Mäntsälään tuleva konesali työllistää vähintään 50 henkilöä.

Yandex on maailman neljänneksi suurin hakukoneyhtiö. Yandex työllistää noin 4 000 henkilöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu