Uhkaukset pilaavat elämäni.

toivoton2

En tiedä mitä minun pitäis enää tehdä...
Elämässäni on kaikki hyvin,
olen vasta nuori ja unelmoin perheenperustamisesta,
vauva tulossa ja ihana mies rinnalla.

Juuri vuosi sitten pääkaupunkiseudulle muuttanut onnellinen nainen,
ihana työ ja rakastava perhe.
Autan aina muita ja annan pienestä palkastani köyhemmille.

Mutta...
Minua kiusattiin jo ala-asteelta lähtien.
En vieläkään ymmärrä miksi. Ehkä että olin monien mielestä kaunis ja
minusta pidettiin. Pidetään edelleen todella paljon.
Mutta siihe joukkoon mahtuu 3 ihmistä jotka vihaavat minua.

En ole koskaan sekaantunut mihinkään laittomaan, enkä mihinkään huumehommiin, jotta kyse olisi siitä.

Olen saanut olla poliisien kanssa paljon tekemisissä kun on tultu koulumatkalta usein hakattuna kotiin.

Kiusaaminen ei lopu vieläkään, saan oudoista numeroista (tod.näk prepaideistä..)
tappouhkauksia, jossa minua ja perhettäni uhataan todella kauhein yksityiskohdin.
Se masentaa todella paljon.

Miten voin elää onnellisena ja kasvattaa tulevaa lastani ilman että saan jatkuvasti pelätä?
En ymmärrä ihmisiä, onko kateus todella näin suuri asia että aletaan uhkaamaan henkeä?
Monia ärsyttää kun olen vasta nuori ja minulla on jo kaikki mitä monella ei ole vielä pitkään aikaan...
Mutta itse olen ne itselleni hankkinut ja löytänyt rakkauteni.
Minua ei ole koskaan lellitty, enkä ole todellakaan saanut kaikkea mitä tahdon,
vaan itse olen itselleni jokaisen senttinikin työllä tehnyt.

Haluaisin nauttia elämästäni koska kaikki on hyvin.
Mutta mistä voin tietää onko uhkauksissa perää? En edes tiedä kuka uhkailee...
Ehkä joku koulukiusaaja?
En halua tulla taas hakatuksi, on ollut jo tarpeeksi kestämistä...
Enkä enää mene poliisin puheille koska siitä tulee vaan turhaa stressiä, saa juosta oikeudenkäynneissä ym...

Auttakaa, miten voin jatkaa elämääni?
Olen joutunut salaamaan tietoni ja muuttamaan koko etu ja sukunimeni pelon takia
ettei uhkausviestejä tulisi...
Olen aivan rikki...

4

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peli poikki....

      Säilytä nuo uhkaukset ja eikö voisi ottaa yhteyttä poliisiin. Kyllähän tuollaiset saadaan kiinni nykyaikaan.

      • hrfgherwhr3rwh4

        Kiinnisaaminen voi tosin olla melko hankalaa jos puhelut/viestit tulevat prepaid-liittymästä.


    • Ihmiset on sairaita

      Tilanteesi kuulostaa ikävälle, toivottavasti tuo selviäisi. Kuka kaiken takana on ja miksi? ihmistä ei koskaan tiedä.

      Minulla hieman samansuuntaisia kokemuksia, paitsi nämä alkoivat vasta erään työpaikan jälkeen. Entisen työpaikan esimies on ottanut tehtäväkseen elämäni tuhoamisen ja siinä hän on onnistunut aika hyvin.

      Töitä en saa mistään ja elämme lasten kanssa köyhyysrajalla.

      Minun painajaiseni loppuu vasta kun muutan maasta ja vaihdan nimeni.

      Voin siis aavistella miltä sinusta tuntuu.

    • SOS-kriisikeskus vastaa

      Hei,

      saattaisit hyötyä keskusteluavusta tilanteessasi. Ehkäpä ulkopuolisen avun kautta löytyisi myös joitain konkreettisia asioita, mitä voisit tehdä elämäsi rauhoittamiseksi. Sinulla on hienoja, tärkeitä asioita ja toivoisi, että saisit rauhassa keskittyä elämääsi tässä päivässä.

      Pääkaupunkiseudulla toimii Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskus http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus . Rikosuhripäivystys on myös varteen otettava vaihtoehto, mikäli harkitset tai teet kiusaamisesta rikosilmoituksen. Valtakunnallinen kriisipuhelin on myös väylä keskustella elämäntilanteestasi ja jaksamisestasi.

      Ystävällisin terveisin,
      SOS-kriisikeskus/Anni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe