Viking Line jakoi matkustajat etnisen taustan mukaan

Ruotsalainen laatulehti Dagens Nyheter kertoo, että laivayhtiö Viking Line on jakanut matkustajat etnisen taustan mukaan eri linja-autoihin. Saman uutisen ovat kertoneet useat radio-yhtiöt kun tapahtumasta loukkaantuneet ihmiset ovat kertoneet kokemuksiaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013032416821778_ul.shtml

USA:n etelä-valtioissa ja Etelä-Afrikassa kärjistyivät asiat juuri siitä kun linja-autoissa asetettiin rodun mukaisesti jakaen ihmiset istumaan eri paikoille. Toivotaan ettei täällä pohjolassa nyt ala mellakat vaan tuo vastenmielinen tapahtuma saadaan muuten soviteltua ja laivamatkailu voi jatkua kaikkia matkustajia kunnioittavasti.
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat
  • Eihän tuo ole mitään floodausta vaan tässä on otettu asiaan syvempi näkemys. Tapahtumanahan tuo Viking Linen teko on yhteiskunnallisesti huomattavankin vakava etenkin kun se tapahtui Ruotsissa, joka yleensä kulkee eturintamassa samanarvoisuuden puolustajana.

    Tuon tapauksen seuraukset voivat todellakin olla arvaamattomat ja kauaskantoiset. Noin räikeää etnisen taustan erottelua ei ole aikoihin tapahtunut Ruotsissa ja siksi siitä keskustellaan ja ennenkaikkea tulee saada keskustella.

    Minusta jokainen joka yrittää vaimentaa keskustelua rotuerottelun vastaisuudesta on ihmeellisellä asialla. Rasismia vastaan taisteleminen on aivan varmasti jokaisen avoimen yhteiskunnan etu ja pyrkimys. Sitä ei pidä yrittää vaimentaa.

    Äänestä

  • Pro tasa-arvo kirjoitti:

    Eihän tuo ole mitään floodausta vaan tässä on otettu asiaan syvempi näkemys. Tapahtumanahan tuo Viking Linen teko on yhteiskunnallisesti huomattavankin vakava etenkin kun se tapahtui Ruotsissa, joka yleensä kulkee eturintamassa samanarvoisuuden puolustajana.

    Kirjooita se "syvempi näkemys" siihen ketjuun.

    Mikä ihmeen "syvempi näkemys"????

    Otsikkosi on ainakin paljon pinallisempi kuin aikaisemmassa ketjussa.

    Äänestä

En väitä mitään näistä muista kirjoittajista tai heidän motiiveistaan, mutta en vain voi välttyä siltä ajatukselta, että yrittääkö joku vaimentaa rasismin vastaista kirjoittelua. Se, että vaientaa tai yrittää vaientaa rasismin vastaista kirjoittelua on minusta rasismin hiljaista hyväksymistä vähintäänkin.

Kirjoittelun motiivit ovat niitä mitkä merkitsevät. Minulle ainakin herää kysymys mieleeni: Miksi joku yrittää noin kiivaasti vaientaa rasismin vastaista kirjoittelua?

Pohdin ja ihmettelen tätä vain itse tykönäni mielessäni syyttämättä yhtään ketään. Tässä kohdin ihmettelen omista ja yleisistä demokraattisten maiden moraali käsityksistä käsin asiaa. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä kunhan vain niiden kanssa noudattaa lakia.

Äänestä
  • "Kirjoittelun motiivit ovat niitä mitkä merkitsevät"

    jotkut kirjoittavat vain mustamaalaus mielessään

    Äänestä

  • näinhän se aina on kirjoitti:

    "Kirjoittelun motiivit ovat niitä mitkä merkitsevät"

    jotkut kirjoittavat vain mustamaalaus mielessään

    Mutta joillekin asia on niin tärkeä, ettei sitä voi esittää muiden samansisältöisten juttujen kanssa.

    Äänestä

  • Mä oon jottai! kirjoitti:

    Mutta joillekin asia on niin tärkeä, ettei sitä voi esittää muiden samansisältöisten juttujen kanssa.

    mustamaalaamiselle täytyy aina saada maksiminäkyvyys,
    joillekin on tuo mustamaalaus tärkeää ....

    näinhän se on aina mennyt, ja näemmä jatkuu edelleen.

    mitähän voisit kertoa omakohtaisesti tuosta tapahtumasta,
    nythän luotat ainoastaan juorulehtien uutisointiin,
    jotka tälläkin "sensaatiolla yrittävät nostaa levikkiään.

    oletko nähnyt mitä nimiä siinä toisessa listassa oli ....

    Äänestä

Oho! Onpa jollain kova tarve mustamaalata rasismin vastaisuutta. Siitähän tässä on näköjään kyse. En aseta itseäni Sinun yläpuolellesi, mutta demokraattisissa yhteiskunnissa, kuten Suomi ja Ruotsi, yleisesti pyritään pitämään arvossa tasa-arvoisuutta ja toisten hyväksymistä lakien puitteissa.

En edelleenkään mitenkään osoita juuri Sinua, mutta minusta ainakin alkaa tuntua oudolta mitä ajat takaa jankkaamalla mustamalauksesta kun kertoo epäkohtia siitä miten rotu-erottelua (!!) tapahtui Ruotsin kaltaisessa oikeusvaltiossa. Sinustako ei ole oikein ihmetellä ja paheksua sellaista toimintaa, joka voidaan hyvinkin perustellusti luokitella rasistisluonteiseksi?

Sitäpaitsi Dagens Nyheter ei ole mikään sensaatiolehdeksi luokiteltava lehti alkuunkaan vaan laatulehdeksi profiloituva lehti, joka ei kirjoittele mitään tarkistamatonta hömppää van pyrkii korkeatasoiseen journalismiin.

Äänestä
  • Siis mistä sä oikein puhut? Keskustelun aiheenahan on se, miksi pitää avata useita samansisältöisiä ketjuja, vaikka fiksuinta olisi jakaa omaa mielipidettään jo olemassa olevaan ketjuun.

    Ei tuossa ole hiukkaakaan rasismia ja tuskinpa Dagens Nyheteriä nämä foorumikeskustelut kiinnostavat.

    Äänestä

Vai ei rotuerottelu ole rasismia!?! Taisit tuntea piston omassatunnossasi kun piti laittaa asianvierestä argumentteja ja yrittää alkaa johdattamaan keskustelua pois ikävistä tosiasioista..

Keskustelun aiheenahan on alunperin se että rasismi nostaa päätään myös täällä Pohjolassa ja eri rotuisia aletaan erottelemaan kuin 60 luvulla ikään mikä on aika huollestuttava juttu.

Nimenomaan tuo rasismin vähättely on rasismin hiljaista hyväksymistä.

Äänestä
  • Mitä ihmeen rotuerottelua floodauksessa on?

    Jos samasta asiasta avaa uusia ketjuja, niin mitä rotua vastaan se on?

    Äänestä

  • Nyt on kyllä ketjun aloittajalla pahasti ryynit sekaisin.

    Äänestä

  • 3+13 kirjoitti:

    Nyt on kyllä ketjun aloittajalla pahasti ryynit sekaisin.

    Taisi viskata soppaan silkkaa hukkakauraa.

    Äänestä

  • Hukkakauraa! kirjoitti:

    Taisi viskata soppaan silkkaa hukkakauraa.

    Ihmeelliseltä tuntuu että tästä tärkeästä ja vakavasta asiasta, josta tässä on puhe, tuo yksi tekee koko ajan pilaa asiasta ja yrittää jopa viedä ajatukset pois itse asiasta.

    Koko ketjun puhehan pitäisi olla ja on rasismin ja rasistiseksi luonnehdittavan tapahtuman esiintuomisesta ja sen tuomitsemisesta. Siis tässä tapauksessa ihmisten sijoittamisesta busseihin etnisen taustan mukaisesti Viking Linella.

    Voin tietenkin vain arvailla tuon yhden (?) kirjoittajan motiiveja tässä ketjussa, en jaksa enkä halua uskoa että enemmän kuin yksi ihminen olisi tässä noin kiihkeästi mollaamassa rasismin vastaista keskustelua. Se kun on selvästi rasismin hiljaista myötäilyä ja jopa hyväksyntää kun yrittää vaientaa rasismin vastaista keskustelua.

    Se aihe on käsittelyssä toisessa samansisältöisessä ketjussa. Nyt puhutaan floodauksessa eli saman ketjusisällön monistamisesta.

    Selvää häiriköintiä!

    Äänestä

Ootteko kuulleet sitä laulua, jossa lauletaan "linja-autossa on tunnelmaa..."????

Äänestä

Viking Line jakoi matkustajat etnisen taustan mukaan
18 VASTAUSTA 29 LUKUKERTAA

Vapaa Maailma!?! 28.3.2013 12:55

Äänestä

samanlaista huonoa ja rasistista kohtealua saa kokea mariellalla ja gabilla ihan joka kerta

Äänestä
  • Olisiko vika käytöksessäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vapaa Maailma!?! kirjoitti:

Ruotsalainen laatulehti Dagens Nyheter kertoo, että laivayhtiö Viking Line on jakanut matkustajat etnisen taustan mukaan eri linja-autoihin. Saman uutisen ovat kertoneet useat radio-yhtiöt kun tapahtumasta loukkaantuneet ihmiset ovat kertoneet kokemuksiaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013032416821778_ul.shtml

USA:n etelä-valtioissa ja Etelä-Afrikassa kärjistyivät asiat juuri siitä kun linja-autoissa asetettiin rodun mukaisesti jakaen ihmiset istumaan eri paikoille. Toivotaan ettei täällä pohjolassa nyt ala mellakat vaan tuo vastenmielinen tapahtuma saadaan muuten soviteltua ja laivamatkailu voi jatkua kaikkia matkustajia kunnioittavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu