Saako "Royalty-free" musikkia soittaa yleisillä paikoilla kuten esim kaduilla tai yleiskäytössä olevissa rakennuksissa vapaasti vai onko tässä joitain tekijäoikeudellisia rajoituksia tai muita rajoituksia?
Esimerkiksi Creative Commons lisenssin alla oleva musiikki on esimerkki tälläisestä vapaasti levitettävästä materiaalista.
Royalty-free musiikin laillisuus Suomessa.
2
813
Vastaukset
”Royalty-free” on vain sana. Oikeudellisesti merkitsevää on, mitä tekijä on esittänyt teoksistaan, ei se, mitä sanaa käytetään. Jos tekijä sanoo vain, että hänen teoksensa on ”royalty-free”, hän on lyhytnäköinen eikä anna selvää pohjaa teoksen lailliselle käytölle. Jos joku muu sanoo toisen teoksesta, että se on ”royalty-free”, sitä ei lähtökohtaisesti pidä uskoa.
”Creative Commons” on yleisnimitys joukolle lisenssityyppejä (nykyisin kai 11:lle). Niistä osa sallii esittämisen vapaasti, osa rajoitetusti. Taaskin olennaista on, mitä tekijä on ilmoittanut.
Lisäksi on huomattava, että kukaan ei voi antaa toiselle parempaa oikeutta kuin hänellä itsellään on. Jos joku esimerkiksi säveltää jotain, hän voi antaa sävelmänsä vapaaseen käyttöön, mutta hänellä ei ole valtaa määrätä sävelmään tehdyn sanoituksen sanoittajan, laulajan, soittajien tai äänittäjien työstä.
Tosin jotkin Creative Commons -lisenssit sallivat teoksen vapaan käytön vain edellyttäen, että johdannaisteoksetkin ovat vapaasti käytettävissä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että sellaisen lisenssin alaiseen sävelteokseen tehtyä sanoitusta saisi vapaasti esittää, jos sanoitusta ei ole ilmoitettu vapaaksi. Päinvastoin esittäminen loukkaisi sekä sanoittajan että säveltäjän tekijänoikeutta,- ++++++++++++++
Totta, tämä lisenssi on laaja. Lähinnä oli nhuolissani että miten tämä lisessi tieto ilmaistaan.
Tällä sivustolla http://incompetech.com/music/royalty-free/licenses/ on näytetty , että lisenssi ilmaistaan näin:
Title Kevin MacLeod (incompetech.com)
Licensed under Creative Commons: By Attribution 3.0
http://creativecommons.org/licenses/by/3.0/
Title on kappaleen nimi. Onko tässä ongelmia jos se ilmaistaan juuri tällä tavalla?
Tässä on koko lisenssi: http://creativecommons.org/licenses/by/3.0/legalcode
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 543628
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.393073Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1512914SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722363Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s581869Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1011666Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai671134- 821111
- 511086
Miten tällaista voi tapahtua
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?43984