Jo vähälle aikaa tulossa 3 kaivosyhtiö pörssiin Talvivaaran ja Sotkamo silverin lisäksi. Ja pöljä kansa laittaa rahansa likoon tyhjänpantiksi.
Helsingin pörssi saa pian uuden kaivosyhtiön
.
Helsingin pörssi saa pian uuden kaivosyhtiön, kun tällä hetkellä Tukholman pörssissä listattu Endomines hakee rinnakkaislistausta.
.
.
Karjalan kultalinjalla Pampalossa kultaa kaivava Endomines sai tuotantonsa suunnitelmien mukaisesti käyntiin vuonna 2011.
Viime vuonna yhtiö teki jo positiivisen tuloksen tuottamalla 867 kiloa kultaa.
Tälle vuodelle yhtiö on ohjeistanut 900 - 1 000 kilon tuotantoa. Yhtiö toteutti juuri onnistuneesti suunnatun osakeannin, jolla se keräsi noin kuusi miljoonaa euroa. Varoilla on tarkoitus lisätä malminetsintää Karjalan kultarikkaalla alueella.
Yhtiö listattiin Tukholman First Northiin vuonna 2007 ja päälistalle se nousi viime vuonna.
Endominesin toimitusjohtaja Markus Ekbergin mukaan yhtiö tavoittelee rinkkaislistautumisella näkyvyyttä sekä uusia suomalaisia omistajia - onhan yhtiön toimintakin Suomessa.
"Haluamme tarjota suomalaisille sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa Suomesssa toimivaan kultakaivokseen", Ekberg kertoi Arvopaperille.
Hän uskoo yhtiön saavan positiivisen vastaanoton, vaikka kaivosala onkin ollut median pyörityksessä Talvivaaran tilanteesta johtuen.
"Meillä ei ole ollut minkäänalisia ympäristöongelmia ja olemme edenneet täysin lupaustemme mukaisesti."
Ekberg kertoo, että Sotkamo Silverin viime vuonna toteuttaman rinnakkaislistautumisen onnistuminen vaikutti osaltaan yhtiön päätökseen.
Virallisesti Endominesin hallitus selvittää rinnakkaislistautumisen mahdollisuutta toisen neljänneksen aikana.
Listautumisprosessia hoitavan Pareto Securitiesin johtaja Veli-Matti Parkkonen kertoi, että luultavasti listautuminen ajoittuu toukokuun paikkeille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskaltaako joku sijoittaa myös toisiin kaivosyhtiöihin.
Varmaankin kiinnostus on vähäisempää.