Lähdevero 30%

Kun lukee näitä uutisia uudistuneesta osinkoverosta, niin miten voi olla mahdollista, että lähdevero on aina 30%, vaikka korkotuotto olisi kuinka pieni. Osinkoveroissa mainitaan 21%, ja jopa 7-8 %. Onko tässä mitään oikeudenmukaisuutta?
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osakkeiden omistamiseen kuuluu riski, sillä niillä ei ole talletussuojaa. Konkurssitapauksessa omistaja menettää osakkeensa, mutta tallettaja saa valtiolta korvauksen. Tämän takia olisi periaatteessa kohtuullista, että osinkoa tai yleensä osakkeiden tuottoa verotettaisiin lievemmin kuin valtion turvaamia talletuksia.

Oikeudenmukaisuus riippuu katselusuunnasta, mutta nyt on käymässä juuri päinvastoin. Osinkovero on ensi vuoden alusta tavalliselle rahvaalle myös 30 %. Lisäksi yhtiö maksaa jo ennen osingonjakoa voitostaan 20 % veroa. Isoilla pojilla on tietysti omat sääntönsä, mutta hehän ovatkin hallitusherrojen kavereita.

Äänestä

Hallitus lähtee siitä, että tavallinen rahvas pidetään palkkatyössä niin pitkään, kun eläkeikä tulee vastaan. Joku saattaisi rikastua osakkeilla ja lopettaa työnteon ennen eläkeikää. Se ei käy, verotuksella asia varmistetaan.

Demarit ja vasemmisto olivat päättämässä isoille vakavaraisille perheyrityksille 7-8 % rajattoman osinkoverotuksen. Herlineistä ja kumppaneista tulee entistäkin rikkaampia, pienyrittäjät ovat tässäkin tavallisen rahvaan kanssa maksumiehiä.

Kokoomus halusi tätä, vasemmistolla ei ollut yrittäjiä eduskunnassa, joten he eivät osanneet, eivätkä ymmärtäneet mistä oli kyse päätöksessä. Juha Sipilä varoitti puheillaan eduskunnassa, miten tulee käymään, harva sitä paikalla olleista typeryksistä tajusi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi miksi siksi kirjoitti:

Kun lukee näitä uutisia uudistuneesta osinkoverosta, niin miten voi olla mahdollista, että lähdevero on aina 30%, vaikka korkotuotto olisi kuinka pieni. Osinkoveroissa mainitaan 21%, ja jopa 7-8 %. Onko tässä mitään oikeudenmukaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu