Bujinkan Hamina

Fotooja

Bujinkan Dojon opettaja on julkaissut Facebookissa kuvia joihin ei ollut kuvaajan lupaa. Alustavissa keskusteluissa kuulemma myäntänyt teon oikeaksi ja luvannut korvauksen. Korvaussumma on esitetty, ja kuvaaja (minä) on tehnyt asianajo valtakirjan toiselle henkilölle. Yhteyttä on otettu mutta Haminan vetäjä ei ole vastannut siihen, ei puhelimitse eikä soittopyyntöihin. Vaan tehnyt sen asian hoidon erittäin vaikeaksi ja tavoittamismahdollisuuden heikoksi. Bujinkan.fi sivustolla myös Hamina on ainut Dojo missä puuttuu yhteystietolomakkeesta opettajan nimi, tämä näyttää siltä että kyseessä on varsin venkuloiva persoona.

Vastuuta pakeneva, ja haluton hoitamaan asiaa hiljaisuudessa kuntoon. Asiasta avaan pian blogin jossa tuon tämän esille tarkasti, ja totuudenmukaisesti.
Haminan opettajan nimi on Ari Julku, valtakirjan jättämisestä ei ole erikseen säädetty minkäänlaista lakia, eli se on täysin laillista antaa valtakirja asian hoitamiseksi jollekkin, ja silloin sillä on valta olla välimiehenä jos asianomainen katsoo vastapuolen henkilön olevan erityisen hankala, ja haluaa siksi asian hoidettavan muiden tahojen kautta. Syylliselle pitäisi kelvata se että, saa hoidettua asian kuntoon asiamiehen välityksellä, eikä valtakirjan antaminen ole mitenkään laiton tai edes poikkeavaa tavaltaan.

2

315

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ropo1

      Ihmeen paljon säkin jaksat keuhkota ja valtakirjoja raapustella, mutta et kuitenkaan ole itse vaivautunut ottamaan yhteyttä ko. henkilöön. Paljonko aattelit netota tällä? Sun touhu vaikuttaa ilmiselvältä vedätykseltä. Jos olet mielestäsi joutunut rikoksen uhriksi, niin tee rikosilmoitus, äläkä täällä netissä mussuta.

      • ropo2

        Siihen henkilöön on hankala ottaa yhteyttä tai hoitaa mitään. Se rupee heti soittelee asian ulkopuolella oleville tahoille ja yrittää sitä kautta vaikuttaa asioihin. Julkun kanssa asioiminen (silloin kun se ei sitä miellytä) on sama kun aloittaisi sodan. Se on vaikein henkilö mitä ikinä on olemassa, niin mustavalkoinen kuin vaan voi olla.
        Jos tuo olisi vedätys siitä joutuisi vastuuseen, mutta kun se on tosi niin siitä on vaikea tehdä mitään vaatimuksia mihinkään suuntaan. olet ilmeisen tyhmä ihminen itseasiassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe