Äänisenrannan lumous

Matkat Syvärille, Osa 1 (3).

Moni lukijoista varmaan miettii ja suunnittelee ensi kesän retkiä lähialueille.
Miten olisivat Syväri, sen maisemat, historia ja nykyisyys?

Perustelu: Syvärin paikannimet ja historialliset tapahtumat ovat osa Suomen kansan kertomusta.

Niinpä olisi hyvä tuntea historian perusasiat vaiheista, jolloin kansan tulevaisuutta ratkaistiin Syvärillä 1941-44. Parhaiten asioihin paneutuu osallistumalla matkoille Syvärin ja Aunuksen maisemiin. Vasta siellä, aidossa ympäristössä, historiallisten tapahtumien kulku usein avautuu parhaiten. Samalla näkee ne monet kiintoisat maisemat, kylät, konnut ja nykyelämän.

Monissa perheissä sukulaisia palveli Syvärin rintamalla. Heidän ja muiden sotaan osallistuneiden sotapolkujen (suku)tutkimus kiinnostaa yhä useampia. Ja omatoimisessa tutkimuksessahan kantakortti tai sotilaspassi auttavat alkuun.

Lisäksi tietojen digitalisointi on helpottanut esimerkiksi isovanhempien sota-ajan vaiheiden selvittelyä. Tutkimuksessa kannattaa perehtyä kantakorteissa esiintyviin lyhenteisiin (netistä löytyy googlella lista) ja hankkia kartat, joista paikkakuntien seuraaminen on helpompaa.

Kantakortin voi tilata internetin kautta Kansallisarkistosta tai pyytää apua esimerkiksi Jalkaväkimuseolta tai Tykistömuseolta.

Syväri on aika kaukana, mutta vaihtoehtoja matkailuun on monia. Ehkä paras tapa aloittaa on ns. matkatoimiston perusmatka. Tällä tarkoitan (1) ”Iso bussi” –matkaa.

Sen jälkeen voi tehdä hartaamman ja yksityiskohtaisemman (2) ”Pienseuruematkan” jonkin yhdistyksen, seuran, järjestön, oman sukuporukan, kaveri- tai työporukan tai kotiseuturetkeläisten mukana.

Kolmas tapa on (3) Omatoiminen automatka. Sellaisen suunnittelu ja toteuttaminen lieneekin kaikkein kiinnostavinta ja hauskinta, kun on ennestään jotain edellä mainittua perustaa olemassa. Kyse on siis prosessista.

Matkalaisen ”kehitysprosessi ”Isosta bussista >> Omatoimimatkaan" vie helposti pari kesää.

Jotta matkalle ylipäätään pääsisi, ensin on tietenkin ”tartuttava härkää sarvista” ja tehtävä se ensimmäinen matka rajan yli. Eka kerta itään tuntuu monille olevan iso kynnys ylittää. Moni miettii ja vatvoo asiaa vuodesta toiseen. Mutta: rennosti vaan matkaan - ja sillä hyvä!

Kommentoin seuraavassa em. matkatapavaihtoehtoja tarkemmin:

(1) ”Iso bussi” -matkoja ovat rakennelleet esimerkiksi seuraavat liikkeet (huom. En kokoa tähän täydellistä listaa; googlaamalla löydät lisää. En tässä myöskään mainosta mitään, ketään. Lisäksi näiltä toimistoilta voi löytyä monenkokoisia busseja, ei pelkästään isoja 30-50 hengen kulkupelejä):

http://www.japi-matkat.fi/

http://www.lomalinja.com/sotahistoriamatkat

http://www.vihdinliikenne.fi/venaja.html

”Iso bussi” -matkoilla asiantuntevat oppaat ovat yleensä entisiä aktiiviupseereita tai historiantutkijoita, jotka ovat perehtyneet historiaan, kulttuuriin ja sotatapahtumien kulkuun.

Sodanaikaisten joukko-osastojen nimet ja numerot ovat heille tuttuja. Havainnolliset kartat ja asiaankuuluvat selostukset on laadittu ja mietitty valmiiksi.

Sen sijaan kritiikkiä on saanut se, että yleensä Syvärin suunnalla yhden ajopäivän perusreittinä on pelkkä ajo Petroskoi- Voznesenja– Aunuksenkaupunki. Aamulla lähdetään suurkaupungista ja illansuulla saavutaan Aunuksen lakeudelle. Matkana tämä tekee 340 kilometriä ja siihen sisältyy Syvärin ylitys lautalla, joka vie matkapäivästä tunnin–pari tuntia. Kokonainen päivähän tuolla reitillä menee.

Olen ollut tällaisilla matkoilla ja kuullut joidenkin murisevan siitä, että Syvärin rintaman maisemat, kohteet ja sotahistoria on kuitattu pelkkänä läpiajona. Syvärin eteläpuolella viivytään korkeintaan 3–4 tuntia. Sisällöltään tällainen matka-ajo voi olla melko kehnoa matkapalvelua, etenkin, jos kylät, kulttuurikohteet ja taistelupaikat sivuutetaan kaukaa tai ohitetaan pysähtymättä.

Matkat Syvärille, Osa 2 (3).

On totta, että Syvärin eteläpuolella valtatien P 37 varressa on yllättävän vähän näkyviä sotahistoriallisia kohteita. Monet Syvärin taistelutantereet kun vaan sattuvat olemaan hieman hankalien yhteyksien takana. Etulinjahan kulkee 5–10 kilometriä mainitun tien eteläpuolella.

Toisaalta, luonto on saanut olla rauhassa sen jälkeen, kun sotatoimet Syvärin eteläpuolella päättyivät vuonna 1944. Rakenteet jäivät sellaisenaan ja ehjinä paikoilleen. Rakentaminen korpeen oli ollut valtava askare, ja tulokset näkyvät molempien osapuolien puolustusasemissa yhä selkeästi.

Mm. aikataulusyistä ”Iso bussi” –matkoilla taistelutapahtumat ja muu käydään yleensä läpi bussiselostuksina. Matkaoppaan ja –selostajan rooli historian, kulttuurin ja sotatapahtumien kertojana onkin erityisen tärkeä Syvärillä, sillä päivätaipaleella autossa ei saata olla juuri muuta tekemistä kuin katsoa loputonta metsää.

Ison bussin ikkunasta tienvarren leppäpuskat näyttävät yksitoikkoisilta, ja everstiluutnantin puhe voi kuulostaa monotooniselta... ellei napanteri matkailijaa herkistäisi ja antaisi ajatuksille siipiä.

Kuitenkin, sivuliikkeet ja pysähtymiset aidoilla etulinjan taistelupaikoilla olisivat monille tärkeitä. Olisi mukavaa nähdä edes yksi korsu tai edes 100 metriä Syvärin rintaman tukikohtaverkkoa! Mutta tähän ei kuitenkaan tahdo jäädä riittävästi aikaa ”Iso bussi” –matkoilla em. päiväajolla Petroskoi-Voznesenja-Aunuksenkaupunki, yhteensä 340 km lauttaodottelut.

Muut vaihtoehdot:

(2) ”Pienseuruematkoja” tekevät, esimerkiksi:

http://www.aikamatkat.fi/teemamatkat.html

http://www.matka-majuri.fi/

http://www.matkaviljanen.fi/

…ja monet muut matkatoimistot melkein jokaisessa Suomen kaupungissa.

Näitä seurueille räätälöityjä matkoja ei helposti netistä saa. Asiat lähtevät rullaamaan, kun soitat suoraan lähimpään matkatoimistoon ja kokoat oman porukan. Tai kysyt mukaanpääsyä johonkin porukkaan. Retkelle sopiva kulkupeli voi olla tila-auto, isompi maasturi tai pikkubussi (9-18 hengelle).

”Pienseuruematkoille” saa yleensä asiantuntevan oppaan. Matkaoppaan pitää pystyä herättämään maisema eloon ja antamaan sille merkityssisältö. Kulttuuri, historia, nykypäivä ja sotatoimet pitää tuntea ja osata viimeisen 100 vuoden ajalta erittäin hyvin. Syvärin suunnalla pärjäävätkin vain sellaiset oppaat, jotka ovat tehneet kotiläksynsä tavanomaista paremmin.

Matkalaistenkin olisi hyvä tutustua aiheisiin etukäteen. Kirjallisuutta löytyy kyllä ihan riittävästi. Kun Syvärille asti lähtee, kannattaa todella valmistautua etukäteen mahdollisimman paljon ja huolellisesti, niin harvoin sinne kuitenkaan tulee lähteneeksi. Mutta tästä perehtymisestä ei kannata tehdä kynnystä itselleen; tärkeintä on joka tapauksessa lähteminen ja liike - viis opaskirjoista.

Jos vielä joku oma sukulainen olisi taistellut Syvärillä, tällainen voisi antaa kivan lisäsäväyksen matkaan ja kimmokkeen etsiä ko. kohdepaikka.

Tässä linkissä on kätevästi aakkosjärjestyksessä Jatkosodan sotapäiväkirjoja:

http://www.aroundspb.ru/tmp/narc.html

(3) Oma automatka voi olla kaikkein palkitsevin tapa liikkua Syvärillä.

Omia automatkoja tekevät erityisesti taistelupaikkoja tutkivat ja koluavat porukat. Yleensä heillä on hyvät perustiedot Jatkosodan eri vaiheista, kulttuuriasioista ja viime käden tietoa tiestön kunnosta, majoituspaikoista ja erikoiskohteista.

He haluavat koko ajan täydentää tietojaan ja sen vuoksi palaavat rintamille ja taistelupaikoille, joilla ovat jo aikaisemmin käyneet. Palapeliä täydennetään. Jos tällaiseen innostuneeseen porukkaan pääsee mukaan, oppii ja näkee paljon.

Näille porukoille sodanaikaiset peruskartat 1:20 000 ovat itsestäänselvyys, jotta ehkä kaukanakin sijaitseva taisteluhauta, korsu, tukikohta tai komentopaikka löytyy.

Nuo kartat pitävät edelleen hyvin paikkansa. Kartoilta löytyy muun muassa sellaisia paikannimiä, vaaroja, kukkuloita, järviä ja rakennuksia, joita ei ole yleisesti tiedossa. Karttoja saa kopioina Kansallisarkistosta (so. Sota-arkistosta ja Maakunta-arkistoista).

Omatoimisen automatkan voi tehdä ihan itsekin. Tällaista matkailua varten viisumi- ja muut paperimuodollisuudet on kätevää hoitaa omin voimin.

Tiekarttoja voi ostaa venäläisiltä huoltoasemilta. Suomessa Karttakeskus valmistaa tiekarttaa 1:800 000:

http://www.karttakauppa.fi/workspace.client_organization/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=F201979

Venäjällä matka taittuu vaihtelevin nopeuksin. Yleisneuvona sellainen, että kirjoituspöydän ääressä tiestön kunnon arvioi helposti väärin ja suunnittelee liian pitkiä päivätaipaleita.

Päivämatkaksi Syvärillä ja Aunuksessa riittää varsin hyvin pari-kolmesataa kilometriä, etenkin, jos haluaa tutustua paikkoihin ja kohteisiin tavanomaista paremmin sekä viettää kivan illan päätepaikassa.

Hotellit kannattaa varata netistä tai sähköpostilla tai paikan päällä marssimalla hotellin vastaanottoon. Jos jätät väliin välittävät toimistot, saat hotellihuoneen huomattavan edullisesti, puoleen hintaan (eli 30–60 euroa/huone). Useimmilla hotelleilla on nykyään omat sivut, joiden kautta kommunikaatio kyllä onnistuu.

Majoituspaikkojen ja -kapasiteetin vähäisyys Syvärin eteläpuolella voi asettaa tietysti haasteita ja rajoitteita siellä viipymiseen. Hotellipaikkakuntiahan ovat:

- Vytegra
- Podporoze
- Mandrogi
- Lotinanpelto
- Lykkälä (Zolotaya Gorka)

Viime mainittu matkailukeskus on Lotinanpellosta kymmenkunta kilometriä etelään.

Vaikka majapaikkavaihtoehtoja löytyykin, niin tietynlaisille kierroksille niistä jokainen ei sovellu. Esimerkiksi, käytettävissä olevat matkapäivät ja -reitti johtavat helposti tietynlaiseen (rutiini-) matkakuvioon.

Lisäksi tietyt matkailun peruskohteet, joissa moni turisti haluaa käydä, eivät saata mahdollistaa omaperäisiä vaihtoehtoja. Kolmas tekijä on matkustajamäärä: iso bussillinen ei joka paikkaan sovi. Tämäkin rajaa pois vaihtoehtoja.

Mutta mikäli kiinnostusta Syvärin suunnan tutkimiseen kuitenkin on, pitää ennakkoluulottomasti miettiä uusiksi sen suunnan ajankäyttö, kohteet ja majoitus sekä näin rakentaa itseä kiinnostava kuvio. Silloin voi viipyillä parikin päivää seudulla ja tutustua perusteellisemmin kaikennäköisiin kiinnostaviin kyliin, maisemiin, kulttuurikohteisiin ja historiallisiin tapahtumiin. Esimerkiksi jo yksi yö ja yksi päivä lisää Syvärin eteläpuolen maisemissa on hyvä ratkaisu.

Eräs tapa järjestää aikaa ja viipyilyä Syvärin suunnalla voisi olla ajo ja majoitus Vytegraan:

Petroskoi–Voznesenja–Vytegra, 220 kilometriä lautta.

Vytegra satelliittikuvalla oikealla, Osta (Oshta) ja Voznesenja vasemmalla:

http://wikimapia.org#lat=60.9504432&lon=35.9479523&z=11&l=17&m=b

Vytegrassa on nähtävyytenä muun muassa sukellusvene, joka on palvellut viime vuosisadan lopulla Jäämerellä ja Itämerellä sekä Äänisen. Ynnä muuta.

Keskeisin kaupunki Syvärin suunnalla on kuitenkin Podporoze. Siellä on kolme varsinaista majoitusliikettä, joista hotelli U-Maksimycha on paras; tiedot:

http://www.komandirovka.ru/hotels/podporoge/umhotel/

Muiden majoitusliikkeiden esittelysivu:

http://www.komandirovka.ru/hotels/podporoge/

Podporozen eli Koskenalan (veps. Koskenaluinen) sijainti:

http://wikimapia.org#lat=60.9057347&lon=34.1805268&z=11&l=17&m=b

Oli touko-kesäkuun vaihde vuonna 2011. Olimme matkalla vanhalla Mersulla kohti Äänislinnaa (Petroskoita). Tarkoituksemme oli tutkiskella ja silmitellä Äänisen rantatiellä vastaantulevia paikkoja sekä tehdä hallittuja sivuliikkeitä.

Tämä on suppea matkaraportti tuolta Äänisen rantatieltä, tieltä P19.
Kertoilen tässä reitiltämme havaintoja, sattumuksia ja pieniä tarinoita. Tarkastelukulma on sotahistoriallinen, mutta rivien väleissä on jotain muutakin. Liitän tekstiin mukaan karttapisteitä ja kuvia.

Reittimme oli pääpiirtein seuraava:

Syvärinniska (Voznesenja) – Kallio – Himjoki – Kaskesoja – Kalajoki - Ruoppaoja – Soutjärvi – Soksu – Petäjäselkä – Latva – Tarsepol – Latvan asema – Latva – Petäjäselkä – Puujoki – Äänislinna.

Ylitimme Syvärin siis Syvärinniskalla, Voznesenjassa.
Aluksi tie joelta nousee parin kilometrin matkalla Bogatsevanmäkeen.
Sen laki on noin 50 metriä Äänisen pintaa korkeammalla.

Bogatsevanmäellä oli iso strateginen merkitys noin 70 vuotta sitten, Jatkosodassa. Kantalinnoituksin siitä pyrittiin tekemään Suomen kulmatorni.

Yhä mäen rinteiltä ja laelta löytyy betonisia puolustuslaitteita helposti. Tällä kertaa emme kuitenkaan jääneet niitä tutkimaan vaan köröttelimme eteenpäin.

Linnoituslaitteiden rakennustyö oli ollut suuri urakka. Kuitenkin kesällä 1944 Bogatsevanmäen linnoitus oli jätettävä taakse Karjalan kannaksen ja Aunuksen kannaksen länsiosan yleistilanteen takia.

Mutta Suomen mies seisoi vartiossa Bogatsevanmäellä vielä 23.6.1944. Mäkilinnoituksesta on linnuntietä matkaa Viipuriin 390 kilometriä.

Bogatsevanmäen puolustuskokonaisuuteen kuului myös rannan niemi, Kulikovan niemi. Sinne on tieltä matkaa viisi kilometriä. Niemessä on majakka. Karttakuva:

http://wikimapia.org#lat=60.9997499&lon=35.5620575&z=11&l=17&m=b

Kuten tiedetään, Ääninen on valtavan suuri järvi, jolla on pitkä rannikko. Jatkosodassa Äänisen rannikkopuolustuksesta vastasi Äänisen Rannikkoprikaati, jonka esikunta ja tukiyksiköt olivat Äänislinnassa.
Prikaatin raskaina aseina olivat noin 90 rannikkotykkiä, jotka oli sijoitettu yhteensä 17 linnakkeelle. Rannikkoprikaatin miesvahvuus oli 3600 henkeä.

Äänisen Rannikkoprikaatin alaisena toimi kaksi rannikkotykistörykmenttiä, joista toinen - Rannikkotykistöpatteristo 4, RTR 4 – vastasi Äänisen länsirannikon puolustuksesta.

RTR 4:n vastuualue oli Syvärinniskan ja Suunujoen (joki on Kontupohjan ja Äänislinnan välillä) välisellä alueella. RTR 4:n alajohtoportaina oli neljä linnakkeistoa, joihin kuului rannikkopattereita ja torjuntakomppanioita.

Eteläisin linnake oli nimenomaan Syvärinniskan Kulikova.

Edelleen, Syvärinniskasta etelään Äänisen rantaa riitti vartioitavaksi vielä kymmenkunta kilometriä; aina Voseroksapurolle asti. Täällä Äänisen rannan varmistuksesta vastasivat Linnoitustykistöpatteristo 2 ja Jalkaväkirykmentti 9:n Tykkikomppania. Niinpä Ilmavoimien ja tykkien ristitulen avulla pidettiin vihollisen tykkiveneet loitolla ja torjuttiin niiden syöksytkin Äänisen lounaisessa pohjukassa.

Bogatsevanmäeltä lasettelimme alas kohti seuraavaa kylää.
Rosoinen, paikattu asfaltti vonkui renkaissa.

Paikannimet:

- Syvärinniska (Voznesenja, Вознесенье)
- Syväri (Svir, Свирь)
- Ääninen (karjalaksi Oniegu, vepsäksi Änine, ven. Onežskoje ozero tai Onego)
- Kulikova (Kulikka, Куликов)
- Kulikovan niemi (Kulikan niemi, Мыс Куликов)
- Bogatsevanmäki

Äänisen rantatien varressa, vanhalla vepsäkansan asuma-alueella, on useita kyläkokonaisuuksia pienin välimatkoin. Syvärin jälkeen ensimmäisenä tulee vastaan Kallio.

Vaikka jossain kohdin näkee rakennuksia rempallaan tai romahtamaisillaan, yleisesti kaikki vepsäläiskylät olivat suhteellisen hyväkuntoisennäköisiä ja ryhdikkäitä.

Tyypillisesti vepsäläiskylä on rivikylä, jossa talot on ryhmitetty tien kahden puolen, aivan tien varteen ja yleensä päädyt tielle päin.

Talot ovat ”karjalaistyylisiä.” Seinät on tehty perinteisesti salvostamalla hirret yhteen ja koristelemalla räystäslaudat puuleikkauksilla. Taloissa on yleensä neljä ikkunaa päädyssä ja vielä yksi pienempi vintti-ikkuna. Ikkunanpuitteet ovat valkoiset ja usein myös koristeelliset. Useimmissa ikkunoissa on pitsiset verhot. Talot ovat harjakattoisia, ja uunin savupiippu nousee keskeltä taloa.

Vepsäläinen puu- ja kivimuotoilu ovat olleet huippua, ja käsityö on maineikasta. Kun meillä Suomessa on viime vuosina havahduttu puurakentamisen mahdollisuuksiin ja perustettu ”kaiken maailman Wood-Inno -projekteja” ja "Wood-Centereitä", ehkä kuitenkin kannattaisi tutustua vepsäläiseen puuosaamiseen ja innovaatioihin sekä soveltaa noita oppeja nykyajan tekniikoilla tehtäviksi.

Vepsä on ollut puuosaamisen ja puuseppien maa kautta vuosisatojen. Vepsäläisen kirvesmiestaidon komeimmat luomukset ovat Kizhin puukirkot. Samalla osaamisella on tehty tuhannet muut asuintalot ja kirkot Äänisen ympäristössä.

Yksi sellainen luomus on Kallion kylässä, jonne seuraavaksi siis saavuimme. Karttakuva on tässä (Shcheleyki):

http://mapcarta.com/13336414

Puukirkko hallitsee kylää, joka on komealla paikalla Äänisen rannalla. Kirkko valmistui vuonna 1783, eli noin 230 vuotta sitten. Kuva on tässä:

http://v5.lscache4.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22084855.jpg

Jatkosodassa Kallion kylä oli suomalaisjoukkojen sotalogistiikan keskus. Maantie kulki kylän läpi samaa uraa kuin nykyäänkin. Kesäisin vesitiekuljetukset tulivat Äänislinnasta Kallion satamaan. Rannikkopuolustuksen joukkoja tukeutui kylän infraan, rakennuksiin, kaivoihin, kellareihin, jne.

Lisäksi, Syvärin rintaman huollon helpottamiseksi ja varmentamiseksi rakennettiin Ylä-Syvärin kapearaiteinen kenttärata Muurmannin radan Pajusuon (Pain) asemalta Kallioon. Radan pituus oli noin 75 kilometriä, ja rata valmistui vuonna 1943. Nykyään radanpohja on metsätienä. Sen tosin katkaisee Iivinän (Ylä-Syvärin) tekojärvi 12 kilometrin matkalta.

Tämän linkin kuvasarjasta saa käsityksen siitä, kuinka Jatkosodankin rakennustöissä pystyttiin valtaaviin suorituksiin. Ylä-Syvärin länsi-itä -suuntainen kenttärata:

http://www.palasuomenhistoriaa.net/kuvat/rata/

Kallion kylästä sotamateriaali kuljetettiin kuorma-autoilla ja hevoskyydillä eteenpäin Voznesenjan kenttäsillan kautta Syvärin eteläpuolen rintamalohkojen huoltokeskuksiin, jotka huolehtivat materiaalin edelleenjakelusta.

Kallio on vepsäksi Kal’l’o. Muita nimityksiä ovat Sheleiki, Scelejki, Щелейки.

Syvärinniskalta (Voznesenjasta) on vajaat viisitoista kilometriä Kallioon.

Kyläkirkon maisemasta on tehty myös panoraama, jota voi hiiren kursorilla pyöritellä ja keinutella. Panoraamassa näkyy mm. Äänisen aava kirkkorakennusten vasemmalla puolella. Linkki on tässä (anna latautua muutama sekunti):

http://viewat.org/?i=en&id_pn=17995&pag=1&sec=pn&tp_ctr=RU

Etymologisesti Kallio viittaa tämän seudun kalliomäkiin. Osana paikallista elinkeinotoimintaa mäkien kiveä louhitaan, murskataan sekä laivataan kylän koillispuolella olevan kiviainessataman kautta eteenpäin.

Touhu näyttää samanlaiselta kuin mitä Pitkärannan ja monen muun paikkakunnan sepelimurskaus. Venäjän kehityksen kita nielee miljoonia kuutioita louhetta.

Louhimisen kohde, korkeahko kalliomassiivi, jää oikealle päätien ja rannan väliin, kun kylästä jatketaan kohti pohjoista. Pienempiä louhoksia on tien vasemmalla puolella, länsipuolella.

Matkamme siis jatkui kohti pohjoista. Kalliosta on viisi kilometriä Himjoen kylään. Himjoki on vepsäksi Himd’eg (Gimreka, Гимрека).

Himjoella – kuten myös muissa kylissä - talojen pihat ovat hyötykasvien peitossa ja kyläteillä vapaana kulkevien elikoiden vuoksi aidattu.
Terhakka koira teutaroi monessa pihassa.

Pihoilla viljellään enimmäkseen perunaa, juureksia ja vihanneksia. Tämä onkin monille elinehto, sillä monet ovat eläkeläisiä ja työssäkäyvänkin palkkataso voi olla kehno.

Pihoihin tuodut puupölkyt ja talven lämmitysten jäljiltä jääneet, huolella pinotut polttopuupinot kertovat, mihin osa asukkaiden ajasta kuluu.

Kylän uljas puukirkko sijaitsee vajaan kilometrin päässä maantieltä kylän keskustasta luoteeseen. Kirkon ääreen pääsee autolla vaivattomasti.
Kuva Himjoen kirkosta:

http://v21.lscache2.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22824978.jpg

Seuraavassa on 360:n asteen Himjoki-panoraama, jota voi hiiren avulla pyöritellä, pysäytellä, keinutella ja tutkiskella. Eräässä kohdassa näkyy horisontissa Kallion suunnalla oleva kalliomassiivi kuin törmänä. Klikkaa tästä:

http://viewat.org/?i=en&id_pn=17857&pag=13&sec=pn

Varsinainen Himjoki, joka on Ääniseen laskeva puro, alittaa tien vajaan kilometrin päässä Himjoen kyläaukean reunasta pohjoiseen.

Matkailijalle Himjoen, Kallion ja Juksovan puukirkot ovat viehättävä vaihtoehto Kizhin kirkkojen sijaan (Kizhi on karjalaksi Kiži, ven. Ки́жи. Sanana ”kizhin” uskotaan perustuvan muinaiskarjalaiseen sanaan “kizhat” tai "kizhansuari", mikä tarkoitti kokoontumista pelaamisen, leikkimisen, tanssin ja mukavan yhdessäolon merkeissä ko. saarelle).

Yksinkertainen laskuharjoitus valaisee asian.

Laivamatka ja pääsylippu Kizhille maksavat yhteensä 80 euroa per henkilö.
Kahdeksallakymmenellä eurolla saa Venäjän nykyhinnoilla (noin 0,80 euroa per litra) polttoainetta 100 litraa.

Tuolla määrällä polttoainetta ajelee ja katselee paikkoja sellaiset yli 1000 kilometriä, riippuen toki auton kulutuksesta; jokainen arvioi asian omalta kohdaltaan.

Haasteeksi muodostuu se, että miten selität asian kotona, työpaikalla, harrastuspiirissä, jne.?

Kizhihän on maailmankuulu puukirkkokohde. Jos reissun jälkeen kerrot näin: ”En käynyt Kizhissä. Sen sijaan katsoin ja kuvasin puukirkkoja (ilmaiseksi) Himjoella ja Kalliossa”, ei näistä paikkakunnista useimmat ole koskaan kuulleetkaan!

Matka jatkui, ja seuraava kylä oli Kukoinakja (vepsäksi Kukagd’). Se sijaitsee noin kolme kilometriä Himjoelta pohjoiseen. Kylä on pieni ja vaatimaton. Se hallintopiirinsä äärirajalla, eli siis periferiassa suhteessa keskukseen.

Kohta Kukoinakjan pohjoispuolella siirryimmekin Leningradin oblastista Karjalan tasavaltaan.

Karjalan tasavallan Kaskesoja (vepsäksi Kaskez) on Kukoinakjalta kolme ja Himjoelta rapiat seitsemän kilometriä pohjoiseen. Nyt oli kiintoisaa havaita, että Äänisenrannan kylien vepsänkieliset nimet oli laitettu kyliä osoittaviin taajamamerkkeihin. Merkit ovat pohjiltaan keltaisia, ja niissä teksti on mustalla.

Asutuksena Kaskesoja on aivan Äänisen rantatörmällä parin kilometrin matkalla. Korkeimmilta kohdilta avautuu näköaloja Äänisen aavalle.

Kaskesojakin on eräs paikkakunta hallintopiirinsä äärirajalla. Yleisesti, Kaskesoja oli varsin unelias kylä, joka näytti odottelevan kukoistuksensa päiviä. Kylässä on satakunta taloa, joista vain pieni osa oli asuttuna. Monet varmaan mielellään asuisivat täällä, mutta viranomaisten "optimoinnin" vuoksi kylässä ei ole enää terveysasemaa, koulua eikä työpaikkoja.

Käsitykseni on, että Äänisen rantatien varressa saataisiin paljon vaikutusta ja elinvoimaisuutta aikaan jo pelkästään sillä, että kaikki kylät - Syvärinniska (Voznesenja) mukaan lukien - kuuluisivat samaan hallintopiiriin.
Vaikutusta tehostaisi, jos Syvärinniskalle rakennettaisiin silta.

Edelleen, monessa Äänisenrannan kylässä on jo toimiva satama suuriakin laivoja varten. Tällainen rannikko, joka avautuu jokien ja kanavien kautta valtamerille, on ajattomasti voimaperäinen ja kehityspotentiaalia omaava.

Seuraavaan kylä oli Toinenjoki, vepsäksi Toižeg. Kaskesojalta oli sinne mureat kahdeksan kilometriä.

Kylän halki virtaa pieni joki, jonka loivasti viettävät rantamaat oli raivattu pelloiksi. Peltoalaa oli kylän kokoon nähden runsaasti. Lisäksi maatilkut talojen pihoilla ja ympärillä oli tavanomaisesti muokattu kasvimaiksi.

Nimistö:

- Kukoinakja, vepsäksi Kukagd’ (Volodarskaja, Володарская)
- Kaskesoja, vepsäksi Kaskez (Kaskesrutšei, Kaskesruchey, Каскесручей)
- Toinenjoki, vepsäksi Toižeg (Toisjoki, Drugaja Reka, Другая Река)

Tällä satelliittikuvalla näkyy tähän asti kulkemamme tie (keltainen viiva) Syvärinniskalta Toinenjoelle. Kun vie kuvalla kursorin eri kohtien päälle, saa niistä klikkaamalla esiin lisätietoa:

http://wikimapia.org#lat=61.133292&lon=35.6595612&z=11&l=17&m=b

Seuraavaksi tienvarressa oli taloja yhtenä nauhana. Talonauha muodostuu kahdesta yhteen kasvaneesta kylästä, Kalajoesta ja Ruoppaojasta.
Ruoppaoja (Ropruchey) on tässä karttapisteenä:

http://mapcarta.com/13303546

Ruoppaojan maisemaa hallitsee maantien länsipuolella oleva mäkitöyräs, jossa erottuu kivilouhimon jälkiä.

Aikaisemmin totesin, että puuosaamisen lisäksi Vepsä on kuuluisa kivistään ja kivenkäsittelytaidosta. Ja etenkin Äänisen länsirannikko on rikas kivimaa.
Täällä raaka-aine ja louhinta-alueet sijaitsevat lähellä rantaa ja satamia, joista materiaali on kätevää kuljettaa tarvitsijoille laivoilla.

Miten tähän on tultu, mistä nämä mäet? Pari miljardia vuotta sitten syntyi geologisessa prosessissa karjalainen poimuvuoristo eli Karelidit. Tämä kilometrejä korkea muinainen vuoristo kulki Laatokan koillisrannalta Itä-Suomen kautta Länsi-Lappiin.

Karelidien itäinen haara jatkui Äänisen länsipuolelle, Äänisenrantaan.

Nykyään Karelidit muodostavat perustan Itä-Suomen vaara-alueelle ja Länsi-Lapin tunturialueelle. Suomen vaarat ovat siis muinaisen Karelidien vuoriston jäänteitä, joita mannerjää on hionut ja muotoillut. Parhaiten jääkausien ja eroosion kulutusta ovat kestäneet - esimerkiksi - Koli, Vuokatti, Ruka ja Ylläs.

Suuretkin vuoristot voivat siis kulua käytännössä kokonaan. Näin on käynyt myös Karelidien itäiselle vuorijonolle Äänisen rantamailla. Vuoristo kului satojen miljoonien vuosien aikana niin, että sen kanta paljastui aarteineen. Vuoriston kantaan oli "muhimalla muodostunut" ja sitten hioutunut esiin erityisiä kivilaatuja.

Ja tätä aarrekätköä ryhtyi äänisen ranta-asukas hyödyntämään.

Äänisen rannikon luonnonkiviteollisuudella onkin vuosisataiset perinteet.
Nykyään tärkeimmät louhittavat kivilaadut ovat musta diabaasi (Ruoppaoja) ja punainen kvartsiitti (Soksu). Louhoksia on ainakin Kalliossa, Kaskesojan ja Toinenjoen välillä, Kalajoella, Soutjärvellä ja uusikylässä. Sepeliä, mursketta, soraa ja rakennuskiveä tuotetaan ja kuljetetaan rakennuskohteisiin täältä.

Vepsäläiset ovat työskennelleet satoja vuosia kivenhakkaajina, kadunkiveäjinä ja kivimiehinä. He ovat käyneet rakentamassa mm. Pietaria, Kronstadtia ja Moskovaa. Esimerkiksi Moskovan Punaisen Torin kiveys on vepsäläistä tekoa ja Äänisenrannan punertavaa kiveä.

Ruoppaojan diabaasiesiintymän emäkallio – korkea töyräs - on siis rantatien länsipuolella. Töyrään päällä on punavalkoinen matkapuhelinmasto.
Rantatie ja kyläasutus jäävät töyrään ja rannan väliin.

Musta diabaasi on muinaisen tulivuoren jähmettynyttä laavaa eli magnakiveä.
Kalajoen (Рыбрека) taajamamerkki on tehty siitä, kuva tässä:

http://v3.cache2.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22083557.jpg?redirect_counter=2

Ruoppaojalla pysäytimme auton sellaiseen kohtaan, josta arvioimme pääsevämme töyräälle. Louhimon sivukiveä oli reitillä, mutta nousu huipulle ja avautuva näköala olivat vaivannäön arvoisia.

Alapuolellamme avautui rannaton, sinisenkirkas Äänisen aava:

http://static.panoramio.com/photos/original/13993480.jpg

Siitä ajatuksen uusin siivin tuli parikin laulua. Nuo vanhat tutut sota-ajan laulut ja niiden esittäjät ovat kyllä oma, komea musiikkikulttuurin lajinsa. Esimerkiksi tämä sanoitus sopii Ruoppaojan maisemaan:

”… Ammoin me marssimme kahden,
Tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
Kelle nyt kertoa saa?...”

Musiikkikappale Äänisen aallot on yhä järisyttävä sävelteos., ole hyvä (huom: anna latautua 5-10 sekuntia, sitten musiikki alkaa automaattisesti kuulua):

http://www.histdoc.net/historia/pic/jorimalm.mp3

Jatkosodan aikana Ruoppaojalla toimi Rannikkotykistörykmentti 4:n esikunta ja kenttäsairaala. Täällä rannikkotykistön tulivoimasta vastasi 4. Moottoroitu Raskas patteri. Seuraavassa kuvassa etualalla näkyy eräs kantalinnoitettu asema Ruoppaojan töyrään päällä:

http://static.panoramio.com/photos/original/51655916.jpg

Jatkosodassa Äänisen rannikkopuolustus oli hyvin järjestetty. Tykkikalustolla, torjuntakomppanioiden ja muiden toimijoiden työllä pitkä ranta varmistettiin asiaankuuluvalla tavalla.

Äänisenranta onnistuttiin tekemään puolustuslaittein, joukoin ja asein niin taistelunkestäväksi ja tulivoimaiseksi, että viholliselle suurempikin maihinnousuhyökkäys olisi ollut kannattamaton ja tuhoon tuomittu.

Rannikkotykistörykmentti 4:n kaikki yksiköt paikkakuntineen on lueteltu tässä tietopaketissa. Huomaa! Aivan linkin lopussa on peitepiirros, josta käyvät selville rannikkotykistön asemapaikat ja maksimiampumaetäisyydet:

http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=59&p=1372244

Myös ilmavalvonta-asemia oli pitkin rannikkoa. Asemilla lotat silmät tarkkana ja korvat herkkinä tarkkailivat taivaanrantaa korkeissa torneissaan vuorokaudet ympäri; paisteessa, tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa, vuodesta toiseen. Työvälineinä olivat kiikari, kompassi, suuntalevy ja puhelin.

Tovin näkymiä silmiteltyämme palasimme alas maantielle. Ennen matkan jatkamista pyörähdimme vielä Kalajoen-Ruoppaojan satamassa. Siellä havaitsimme muun muassa lastausta odottavia puupinoja.

Vaikuttaa siltä, että jos luonnonkivituotannossa olisi katkoja markkinatilanteen vaihtelun vuoksi, vaurautta näihin kyliin toisi metsän puu. Ja jos oikein kunnon lama tulisi, viime kädessä elintarvikkeet otettaisiin maasta, metsästä ja Äänisestä. Kyllä tällä rannalla aina pärjätään, nou hätä.

Paikannimistö näillä main:

- Kalajoki, vepsäksi Kalag´ (Kaleig, Ribreka, Rybreka, Рыбрека)
- Ruoppaoja (Ruopp´oja, Roprutšei, Ropruchey, Ропручей)

Seuraavaksi hurautimme Kakkarovon kylän läpi. Se on vepsäksi Kakkarv (Каккарово). Kylässä oli peltoniittyjä, muttei pysyvää asutusta.
Kylältä oli matkaa pohjoiseen 10 km Soutjärvelle ja 95 km Äänislinnaan (Petroskoihin).

Kun reiteillämme eri kohdissa pysähtelimme, monet ihmiset tulivat kohta keskustelemaan. Yleensä he aloittivat venäjällä, mutta vaihtoivat pian puheensa vepsän kielelle (tai karjalaksi). Sitten solkkaamalla vepsää ja suomea kaikki asiat selkenivät ja juttuun tultiin. On hauskaa, kuinka vepsän kielen sanoista saattoi niin helposti tunnistaa monta tuttua suomen kielen sanaa. Tietenkin piti kuunnella avarasti miettien.

Vepsän ja suomen yhteyden voi havainnollistaa tekstinäytteellä.
Tässä ”Isä meidän” -rukous vepsäksi.

-xxxp-

”Meiden Tat

Meiden taivhaline Tatoi!
Olgha pühä sinun nimi.
Tulgha sinun valdkund.

Tehkaha kaik sinun tahton mödhe,
täl mal kut i taivhas.
Anda meile tämbei jogapäiväine leib.

I pästa meiden velgad,
kut mö-ki pästam meiden velgnikoiden velgad.

Ala ve meid kodvusehe,
no päzuta meid pahaspäi.

Sinun om vald
i vägi i hüvüz’ kaikeks igaks.

Amin'!”

-xxxp-

Lainaus on Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vepsän_kieli

Seuraavaksi saavuimme Soutjärvelle, joka on vepsäksi Šoutarv´. Taajamamerkki on pohjaltaan keltainen, teksti on musta. Soutjärvi näyttää tältä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Shyoltozero_road_sign.jpg

Kylän sijainti karttakuvalla:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=61.376660&lon=35.366364&z=12&m=b

Tässä on vanha karttalehti 1:250 000 Aunuksesta. Kartan pintaa napsauttamalla saat haluamastasi kohdasta esiin selkeälukuisen suurennoksen.

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-12.jpg

Soutjärvi on tunnetuin kylä Äänisen rantatien varressa. Se sijaitsee noin 85 kilometriä Äänislinnasta etelä-kaakkoon. Tämä on talousmaantieteellisesti varsin suotuisa etäisyys: kylä on tarpeeksi kaukana, mutta riittävän lähellä isoa keskusta.

Soutjärven kylässä on asukkaita tuhatkunta henkeä, kesäaikaan ehkä satoja enemmänkin. Valtatie P19 kulkee kylän halki. Kylän aukeilla muutamat puro-uomat antavat kumpuilevan ilmeen maisemalle.

Soutjärven tunnettuus johtuu siitä, että kylää pidetään yhtenä vepsäläiskulttuurin keskuksista. Muita keskuksia ovat mm. Vinnitsa Ojattijoen laaksossa ja Ladvan kylä Vepsän ylängöllä.

Soutjärvellä on kuulu vepsäläismuseo. Museon perusti Rjurik Lonin, kylän asukas. Jatkosodan aikana hän kävi Soutjärven suomalaista kansakoulua, mikä avarsi hänen näkemyksiään Vienan, Karjalan, Aunuksen, Vepsän, Suomen ja Inkerin asioista ja yhteenkuuluvuudesta. Myöhemmin, 1960-luvulta alkaen hänestä tuli vepsäläisen folkloren tallentaja ja esineistön keräilijä.

Soutjärven vepsäläismuseossa on nähtävillä suuri määrä koti- ja maataloudessa käytettyjä työvälineitä ja tarvekaluja. Lisäksi esillä on kauniita, kirjailtuja vaatteita ja muita naisten tekemiä käsitöitä sekä taidokkaasti veistettyjä muita arkielämän esineitä. Museo on auki päivittäin (paitsi maanantait) kello 10–17 (lounastauolla kello 13-14 suljettu).

Kaksikerroksinen museotalo on aivan valtatien P19 varressa, eikä sitä voi olla huomaamatta. Rakennus on koristeellinen, ”bombamainen”, ja sitä sanotaan "Karjalan puurakennustaiteen helmeksi." Talon rakentamisvuosi oli 1814.

Soutjärvellä on tarjolla myös kotimajoitusta. Paikalliset vuokraavat huoneita matkailijoille ja tarjoavat ateriapalveluja; lounaat, välipalat ja illalliset järjestyvät isoillekin ryhmille. Kaikki matkailun järjestelyt ja koordinaatio hoituvat Soutjärven museon kautta:

Sähköposti: [email protected]

Museon suomenkieliset esittelysivut ovat tässä:

http://vepsmuzei.narod.ru/httpvepsmuzeinarod2ru/

Edelleen, Soutjärveltä lähtee sivutie etelä-lounaaseen. Ajoimme seuraavaksi tähän suuntaan. Hiekkatien varrella viiden kilometrin päästä näkyi aukea kankare ja sen päällä Mäkikylä, vepsäksi Mägikülä. Karjalaistyylisiä taloja oli siellä täällä.

Kylässä huomio kuitenkin kiinnittyi tiilirakenteiseen kirkonraunioon. Tässä on neljä kuvaa tuosta rauniosta. Se olisi yhä komea kirkko, jos se olisi pidetty kunnossa:

http://v2.cache3.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/33630006.jpg?redirect_counter=2

http://v5.cache5.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/33630010.jpg?redirect_counter=2

http://static.panoramio.com/photos/original/9198243.jpg

http://sobory.ru/photo/?photo=83908

Kylätieltä lähti vasempaan tieura, jonka päässä parin kilometrin päässä olisi ollut kylä Metsäntaka, vepsäksi Mecäntaga.

Jatkoimme kuitenkin suoraan ja tulimme pian Syrjään. Näillä paikkeilla sijaitsi aikaisemmin alkuperäinen Soutjärven kylä. Kyläläiset kuitenkin muuttivat lähemmäs Äänisen rantaa, rantatien varteen. He ottivat entisen kylän nimen mukaansa. Sama koski osaa rakennuksista.

Kotijärvi, joka on aivan tien varressa, on alkuperäiseltä nimeltään juuri Soutjärvi. Tämä pieni järvi lienee ollut ranta-asukkaille jotenkin pyhä ja tärkeä.

Syrjästä jatkoimme yhä syrjemmälle. Vajaan parinkymmenen kilometrin päässä valtatieltä saavuimme Matjevanselkään. Se oli maanläheinen kylä keskellä metsää.

Tällä kartalla näkyvät sivutien kohteet (sori tuosta risuaitaviidakosta):

http://maps.yandex.ru/?text=Россия, республика Карелия, Прионежский район, село Шелтозеро&sll=35.352902,61.372094&ll=35.311487,61.339487&spn=0.437737,0.126163&z=12&l=map

Paikannimet:

- Soutjärvi, vepsäksi Šoutarv´ (Šoltozero, Sheltozero, Шёлтозеро)

- Mäkikylä, vepsäksi Mägikülä (Gornoje Šoltozero, Горное Шёлтозеро)

- Metsäntaka, vepsäksi Mecäntaga (Zalesje, Залесье)

- Kotijärvi, vepsäksi Kodijär’v (Kodjarvi, Озеро Кодьярви).
Entinen, seudun alkuperäinen kyläasutus sijaitsi näillä rannoilla.

- Syrjä (Sjürga, Сюрьга)

- Matjevanselkä, vepsäksi Matfejansel’g (Matinselkä, Matjevan Selga, Матве́ева Се́льга).

Viime vuosisadalla Soutjärvi ja Vepsänmaa kokivat sosialistisen suunnitelmatalouden ajat, kun kylät ja kyläläiset liitettiin osaksi valtiohierarkkista järjestelmää. Tuossa talousjärjestelmässä jokainen kansalainen organisoitiin työpaikkansa välityksellä sosialistiseen valtioon. Rakennelma oli ideologinen, keinotekoinen, ja se osoittautui epäonnistuneeksi.

Suunnitelmataloudessa ihmiset ja kylät organisoitiin siis kollektiiveihin. Tehtävänä oli pakollinen ja tavoitekiintiöiden mukainen maataloustuotanto, yhteismaanviljely tai yhteistavarantuotanto. Valtio otti haltuunsa valmistavan tuotannon, jatkojalostuksen. Näiden järjestelyjen myötä saatiin aikaan myös sekä poliittinen että liikkuvuuskontrolli.

Tutkimusmatkailuhengessä tätä ajanjaksoa voi tarkastella vanhojen karttojen avulla ja kiertämällä kyliä. Seuraava 1:250 000 -mittakaavainen kartta perustuu Saksan Armeijan ja NL:n laatimiin topografisiin kartta-aineistoihin vuosilta 1932-41. Kartan on koostanut ja painanut Yhdysvaltain Armeijan karttapalvelu 1950-luvulla (sama kartta on ollut esillä ylempänä ketjussa).

Kartalta voi lukea, että Soutjärvellä oli kaksi suunnitelmatalouden maatilaa, kolhoosia, ja että paikannimistöä oli pyritty venäläistämään.

1) Soutjärven kylä oli nimetty Stalinin kolhoosiksi (Kolkhoz Imeni Stalina).

2) Matjevanselästä viisi kilometriä pohjoiseen sijaitsi Leninin mukaan nimetty kolhoosi (Kolkhoz Imeni Lenina).

Soksussa olivat Vorosilovin ja Budennogon kolhoosit. Ja niin edelleen.

Kartalta löytyy monia kiinnostavia matkakohteita, kyliä, kulku-uria ja ”mennyttä maailmaa”. Esimerkkinä ”menneestä maailmasta” on Iivinän eli Ylä-Syvärin tekojärven alue, joka ei ole kartalla vielä veden vallassa. Tuo paisunta-allas muodostui vasta Podporozen (Syvärinkaupungin, Koskeanalan) padon pystytyksen jälkeen 1950-luvulla. Tekojärven sijainti on noin 35 km Syvärinniskalta länsi-luoteeseen. Ennen alueella oli pääasiassa soita ja puroja.

Lisäksi kartalta näkyvät karjalaisen poimuvuoriston jäänteet eli Karelidien kukkulat ja töppyrät. Nämä kalliot siis paljastuivat, kun jääkaudet kuluttivat vuoriston korkeat huiput pois. Vuoriston sisään hitaasti jähmettynyttä kuumaa kivisulaa sanotaan syväkiveksi. Se on arvokasta materiaalia. Tätä syväkiveä on osattu louhia ja jalostaa Äänisenrannassa siis jo satoja vuosia.

Karttalehti kattaa Äänisenrannan (Syvärinniska-Äänislinna) sekä suuren osan Aunuksen kannasta. Kartan pintaa napsauttamalla saat haluamastasi kohdasta esiin selkeälukuisen suurennoksen. Paluu koko larttalehden näkymään tapahtuu uudella napsautuksella:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-12.jpg

Iivinän eli Ylä-Syvärin tekojärvi on keskellä tätä karttakuvaa:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=61.157813&lon=34.899445&z=10&m=b

-xggx-

Perinteisessä vepsäläisessä (ja yleisesti karjalaisessa) taloudessa kotitalousbusinekset ja luonteva työnjako ovat olleet tärkeitä aina: joku toimi seppänä, joku laivurina ja joku teki vaatteet ihmisille.

Edelleen, muita yrittämisen ja elinkeinotoiminnan aloja olivat esimerkiksi maidontuotanto, meijerit, puuvillan viljely, kehräys, kudonta ja tekstiilituotanto, viljanviljely, myllyt, metallintyöstö, pajat, puutarhatuotanto, kotieläinten pito, kananmuna- ja lihantuotanto, maataloustuotteiden jalostus kaupan tuotteiksi, tavarankuljetus ja kaupanpito, savenvalanta, saviastiat

ja muu keramiikka, kivenlouhinta, kivenjalostus ja kivituotteet, metsätalous, puunjalostus, puurakentaminen, huonekalu- ja rakennusmateriaalituotanto, kalastus, yms. Ne olivat antaneet toimeentulon perheille ja kyläyhteisöille.

Suunnitelmatalouden vallitessa tämä ruohonjuuritason toimeliaisuus ja muu taloudellinen aktiivisuus kylissä romutettiin ja laitettiin uuteen järjestykseen. Linkki alkutuotannon ja jatkoprosessoinnin välillä katkaistiin. Valtiomonopoli vei raaka-aineet muualle työstettäviksi.

Sosialismi ja kollektivisointi siis tyrehdyttivät kehittyneet, luontevat tuotantoketjut ja –rakenteet. Kolhoositalouteen joutuneet Vepsä, Viena, Aunus, Inkeri ja Karjala menettivät kosketuksensa perinteiseen tuotannollis-taloudelliseen toimeliaisuuteensa. Tämä johti kylien ja alueiden kurjistumiseen ja jälkeenjääneisyyteen, mikä näkyy matkailijan silmiin yhä.

Edelleen, uskonnollisuutta ja uskontoa tärveltiin muuttamalla kirkkoja mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi varastoiksi ja tanssipaikoiksi, ja ateismin aikana kirkot ja luostarit rapistuivat. Kaikenlainen omintakeinen kansankulttuuri oli kiellettyä. Vuosikymmeniin kansanmusiikkia ja -lauluja ei saanut esittää eikä laulaa.

Mutta asukkaat osasivat ne laulut. He harjoittelivat niitä vapaa-aikanaan perunapelloilla, marja- ja sienimetsässä niin, että ne säilyivät heidän mielessään. Nyt ne on saatu tallennettua, ja niitä voivat vapaammin laulaa kaikki. Näin tapahtuu Soutjärvelläkin.

Kun automaattinen valtiontuki ja tuotantosubventiot lakkautettiin Neuvostoliiton mukana reilut kaksikymmentä vuotta sitten, kolhoosit ja sovhoosit menivät nopeasti konkurssiin, kun sosialistisen suunnitelmatalouden epäterveet rakenteet paljastuivat. Konkurssien seuraukset matkailija voi nähdä kaikkialla lähialueillamme esimerkiksi hylättyinä navettoina ja tehtaina, ns. "projekteina."

Suunnitelmatalouden vaikutus oli sen verran syvällistä, että Vepsän kansallinen toipuminen noista kokeiluista vie vielä aikaa.

Mutta Vepsä nousee yrittäjyyden avulla. Maa on rikas, ja vepsäläiset ovat ahkeraa, osaavaa, oppimiskykyistä ja aktiivista väkeä. Vepsässä on keskivertomäärää enemmän raaka-aineita per pää kuin monilla muilla alueilla.

Ja on tähdellistä, että työstä ja tuotannosta syntyvä pääoma jää aikaisempaa paremmin paikallisille ihmisille, heidän käyttöönsä, uudistaviin investointeihin ja elintason kohottamiseen.

Tällainen rannikko ja maa, joka avautuu jokien ja kanavien kautta valtamerille, on ajattomasti voimaperäinen ja kehityspotentiaalia omaava.

Vepsänmaan talouden potentiaali onkin varsin suuri. Yrittämisen energialla ja yksityissektorilla on keskeinen ajurimerkitys tuon alueen taloudessa.

Vaurauden vahvistuminen vaatii nimenomaan yritteliäisyyttä, paljon yksityisyrityksiä, markkinaohjautuvuutta, tuotantoketjuja, työnjakoa, erikoistumista, yhä sofistikoidumpia tuotteita ja palveluja, tuotekehitystoimintaa sekä rohkeaa vientisuuntautumista.

Edelleen, Vepsänmaan maanjuuri vaikuttaa hedelmälliseltä, ja peltoaloja on raivattu melkoisesti. Muun muassa maatalouden modernisointi ja viljavuustutkimukset kasvintuotannon kehittämiseksi ja kasvisatojen parantamiseksi voisivat johtaa Vepsän alueella nopeaan yleiskehitykseen.

Mikä Vepsä, missä? Vepsänmaata voi olla haastavaa hahmottaa selkeinä rajoina ja maantieteellisenä alueena. Tämä johtuu osittain vepsäläisestä tavasta elää vesien äärellä. Järvistä ja joista on saatu ruoka ja juomavesi, niitä pikin on voitu liikkua paikasta toiseen, niissä on voitu pyykit pestä, jne.

Vepsäläinen asutus siis on aikojen kuluessa muodostunut rantamaille, jokien ja järvien rannoille. Salomaat ja korvet ovat jääneet autioiksi. Näin ollen selkeitä rajoja ei ole, on vain vesien mukaisia vepsäläisiä asutusrönsyjä ja -vyöhykkeitä.

Voisi kai todeta: vepsäläinen = "rantalainen", "ranta-asukas."
Vepsäläinen kansanlaulusta kiteyttää asian:

”Vepsän ma om randanröunal” (‘Vepsän maa on rannan reunalla’).

Helsingin yliopisto tekee arvokasta työtä Vepsän tutkimuksen parissa. Tälle kartalle on paikannettu vepsäläiset kyliä, mikä auttaa hahmottamaan maantieteellistäkin aluetta:

http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/imsjohd/vepsa.gif

Kartan perusteella Vepsän ”yleiset rajat” ovat:

- lännessä Paksujoki (Paša, Паша́)
- etelässä Suda-joki linjalla Tihvinä-Tserepovets
- idässä Tserepovets-Vozejärvi-Kargopol
- pohjoisessa Aunuksenkaupunki-Petroskoi-Kargopol

Kartalla Äänisen länsirannikolla - Äänisenrannassa - erottuvat:

- Himjoki, Himd’eg (Himd’ög)
- Kaskesoja, Kaskez
- Kalajoki, Kal´eig
- Soutjärvi, Šoutarv´
- Matjevanselkä, Matjevansel´g
- Soksu, Šokš
- Puujoki, Pujeg

Vepsänmaan isompia kulttuurikyliä, jotka ovat hyviä matkakohteita, ovat ainakin:

- Soutjärvi, Šoutarv´ (Šoltozero, Шёлтозеро) Äänisenrannassa
- Vinnitsa, Vidl (Vingl, Винницы) Ojattijoen laaksossa, tien nro H 147 varrella
- Ladv eli Ladvan kylä Vepsän ylängöllä
- Arskalahti, Arškaht’ (Radogoštš, Радогощь) Etelä-Vepsässä

Lisätiedot esimerkiksi kirjassa:

Lassi Saressalo : Vepsä - Maa, kansa ja kulttuuri (2005)

Vepsänmaat voi hahmottaa myös kielen avulla. Tässä ovat vepsän tärkeimmät ja pääpiirteiset puhuma-alueet nykypäivänä. Ladvan kylä Vepsän ylängöllä on merkattu punaisella ympyrällä:

http://www.helsinki.fi/hum/sugl/vepsaproj/puhuma-alue.html

Seuraavassa kartassa näkyvät laajemmin muut itämerensuomalaiset alueet. Hyödyllistä kertausta ja yleistietoa jokaiselle matkailijalle:

http://www.finsk.no/fi.asp?id=238&nc=7087

Suomalais-ugrilaisten kielten puhuma-alueet ovat sitten jo aika laaja käsite. Näiden kohteiden saavuttamiseksi ja tutkimiseksi pitänee vuokrata Lada tai Volga. Kyse on helposti monen vuoden matkailuprojektista:

http://www.helsinki.fi/hyy/skv/sukukansat.html

Palasimme Matjevanselästä takaisin Soutjärven kylälle ja jatkoimme tietä P19 kohti pohjoista. Tavoitteenamme olivat seuraavaksi Vehkaoja ja Soksu. Ennen näitä kyliä halusimme vilkaista Soutjärven satamaa.

Pari kilometriä Soutjärven kyläaukeilta pohjoiseen on satamatien tienhaara.
Tienhaaran alueella ja satamatien varrella käytiin säälimätön Soutjärven taistelu 26.6.1944. Kerrattakoon tässä vielä taistelutapahtumien kulku.

-xggx-

Lyhyesti: Jalkaväkirykmentti 9:stä muodostettu Osasto Vuorensola jäi saarroksiin Soutjärven kyläaukean ja satamatien tienhaaran välisellä alueella, mutta murtautui saarroksista ulos.

Pidemmästi. Osasto Vuorensolan tehtävänä oli viivyttää vihollista Äänisen rantatien suunnassa kohti pohjoista. Pyrkimyksenä oli voittaa aikaa, jotta Äänislinnan varikot, varastot ja joukot ehdittäisiin evakuoida länteen.

Osasto oli jo onnistunut saavuttamaan aikavoittoa muutamassa viivytysasemassa, mm. Kalliossa ja Ruoppaojalla. Nyt se valmistautui pidempään, päivän – kahden päivän viivytykseen Soutjärvellä. Kenttälinnoitetut asemat oli varusteltu Soutjärven kyläaukean pohjoisreunaan sivupuron varteen. Kaikki oli valmista ja rauhallista. Tilanne oli hallinnassa, vielä.

Osaston vahvuus oli noin 350 miestä, eli kaksi vahvennettua komppaniaa. Tulitukena oli kaksi panssarintorjuntatykkiä, raskas krh-ryhmä ja konekiväärijoukkue ja neljä konekivääriä. Osastoon kuuluivat lisäksi lääkäri ja lääkintäryhmä, pioneeriryhmä, viestimiehiä ja oman huolto kenttäkeittiöineen. Kulkupeleinä olivat 12 kuorma-autoa, 2 ambulanssia, 1 henkilöauto ja jääkäreillä polkupyörät. Se oli siis varsin liikkumis- ja iskukykyinen joukko.

Soutjärven satamaa oli aikaisemmin suojannut Rannikkotykistörykmentti 4:n 403. Kevyt patteri. Sillä olivat olleet kantalinnoitetut asemat sataman vieressä, Nurkanniemessä. Patteri oli lähtenyt käskynsä mukaisesti 24.6.1944 uusiin asemiin taaemmaksi. Lähtö tosin jäi ilmoittamatta 7. Divisioonalle ja Osasto Vuorensolalle. Tällaista sattuu.

-xggx-

Samaan aikaan toisaalla… Venäläiset olivat aloittaneet Lotinanpellosta suurhyökkäyksen 21.6.1944 ja päässeet Syvärin yli. Suomalaiset olivat aloittaneet Laatokan itäisellä rantamaalla viivyttävän vetäytymisen kohti Laatokan koillisnurkkaa. Aunuksen Kannas on melkoinen alue hallussa pidettävää maata. Kesäkuun 1944 lopun tilanteessa, kun lähes puolet Aunuksen puolustusjoukoista oli siirretty Karjalan Kannakselle, Aunuksen pitäminen hallussamme oli mahdotonta; oli järkevää vetäytyä mahdollisimman hallitusti.

Laatokan itärannikolla vetäytymisvauhti ei kuitenkaan saanut olla liian nopea, sillä piti voittaa aikaa Aunuksen muille joukoille - mm. Äänisen rannikkoprikaatille, 7. Divisioonalle ja 8. Divisioonalle -, jottei niitä saarrettaisi suureen mottiin. Sellaiseen menetykseen Suomen puolustuksella ei olisi ollut varaa.

Edelleen, kun Laatokan rannikolla vihollisen merijalkaväkiprikaati nousi maihin ja pureutui rantaan Tuuloksessa 23.6.1944, puolustusjärjestelyjä oli tiivistettävä ja kiirehdittävä entisestään. Sotahistoriasta tiedämme, että kiperästä tilanteesta huolimatta tässä onnistuttiin Aunuksen kannaksella hyvin.

-xggx-

Palataanpa takaisin Soutjärvelle ja päivään 26.6.1944.

Iltapäivällä tilanne yhtäkkiä muuttui. Venäläisten Äänisen Laivasto-osasto seilasi röyhkeästi Soutjärven satamaan syöksyveneillä ja laivoilla sekä laski maihin merijalkaväkipataljoonan, joka hyökkäsi viivytyksettä ja onnistui katkaisemaan maantien sataman tienhaaran kohdalla. Näin Osasto Vuorensolan vetäytymistie oli katkaistu, ja tilannekuva oli sumea satamatien suunnalla, kerta kaikkiaan.

Osastoa oli kyllä varoiteltu lentäjien Äänisellä havaitsemista aluksista, mutta koska aktiivista tähystystä rannalta ei oltu järjestetty, vihollinen nappasi ensimmäisen erän 1-0.

Edelleen, maihinnousun tapahduttua Osaston etupuolellakin alkoi taistelu. Niinpä Osasto oli kahdessa suunnassa taistelukosketuksessa ja käytännöllisesti katsoen saarroksissa. Vasemmalla, idässä oli Ääninen. Edessä, etelässä hyökkäsi vihollinen. Oikealla, lännessä oli tietön korpimaasto. Takana, pohjoisessa tie oli poikki, ja siellä oli tuntematon määrä vihollisia. Omia apujoukkoja ei ollut lähimailla.

-xggx-

Se oli kauhun paikka saarretuille suomalaisille. Vihollinen painosti kahdesta suunnasta. Raivokasta taistelua oli kestänyt jo kolme tuntia. Osaston johtaja, kapteeni Ahti Vuorensola oli haavoittunut jouduttuaan vihollisen vangiksi taistelun alkuvaiheissa. Herättyään tajuttomuudesta vihollisjoukon keskellä hän oli karannut vangitsijoiltaan lähitaistelun jälkeen ja välttänyt perään ammutut konepistoolisarjat kuin ihmeen kaupalla.

Nyt Vuorensola mietti tilannetta: mikä olisi hyvä ratkaisu? Hänen komentopaikkansa oli suuren, paksurunkoisen männyn kohdalla maantien länsipuolella. Viereisessä notkossa oli sidontapaikka ja lääkintäryhmä töissään. Parikymmentä haavoittunutta valitti siellä tuskissaan. Heidän parahduksensa kuuluivat komentopaikalle. Vuorensola tiesi, että jos Osasto vetäytyisi vaikeakulkuiseen korpeen, länteen – ainoaan suojaisaan suuntaan -, haavoittuneita ei pystyttäisi ottamaan mukaan. Myös autot ja muu raskas kalusto jäisivät viholliselle…

Jotain oli kuitenkin tehtävä ja nopeasti. Pohdintansa tuloksena Vuorensola päätti, että Osasto murtautuu maantietä pitkin häikäilemättömästi vihollisen ryhmityksen läpi pohjoiseen.

Hän käski johtajien kuormata miehet autoihin ja sijoittaa konepistooli- ja pikakiväärimiehet autonlavojen reunoille. Lavoilta aseet suunnattiin tien varsiin. Lisäksi kärkikuorma-auton kopin katolle sijoitettiin konekivääri. Haavoittuneet nostettiin autojen kyytiin.

Letka järjestäytyi kolonnaksi: kärkikuorma-auto, jonka hyttiin asettui Vuorensola, sitten olivat yksi jääkärijoukkue polkupyörillä, ambulanssi, henkilöauto, ambulanssi, kuorma-auto, jääkärijoukkue polkupyörillä, jne. Kaksi viimeistä kuorma-autoa noukkisi pyörärikot, uudet haavoittuneet ja toimisi tulitukena puristavaa hyökkäystä tekevälle jääkäriosastolle sen irtautuessa aivan viimeisenä.

Läpisyöksyä siis pohjustettiin jääkärikomppanian puristavalla hyökkäyksellä, jolla maantie ja satamatien tienhaara saatiin hetkellisesti haltuun. Kysymys oli muutamien minuuttien aika-ikkunasta.

Vuorensola antoi merkin lähteä liikkeelle. Kuorma-autot kaasuttivat. Jääkärit nappasivat polkupyöränsä ja alkoivat polkea… Osasto tulitti ja rysäytti läpi vihollisryhmityksen ja vapautui saarroksista. Hurja hyökkäys ”liikkuvana tulipesäkkeenä” tuli sellaisena yllätyksenä, etteivät viholliset ehtineet järjestää pitävää torjuntaa.

Toinen erä suomalaisille, tilanne tasan 1–1.

-xggx-

Läpimurron ainoa tappio oli yksi kuorma-auton lavalle kuollut. Kaikki autot selvisivät vaurioitta. Mutta ise taistelussa oli kaatunut kahdeksan suomalaista sotilasta. He olivat vihollisen maihinnousun ensitorjujia huollosta ja krh-ryhmästä. Heidän ruumiinsa jäivät kentälle. Heidät on varmaan haudattu jonnekin satamatien varteen. Tietääkö joku tarkemmin asiasta?

Vihollisen arvioitiin menettäneen kaatuneina noin 120 miestä. Neuvostoliittolaisen tiedon mukaan kaatuneita oli 33.

Läpimurron tehnyt taisteluosasto jatkoi viivytystehtäväänsä Soksussa, jonne on Soutjärveltä matkaa parikymmentä kilometriä. Osaston johtajaksi määrättiin Ruskealasta kotoisin oleva kapteeni Yrjö Keinonen, sillä Vuorensolan taistelussa saamat vammat (luoti oli lävistänyt hänen käsivartensa) vaativat lisähoitoa.

-xggx-

Noiden taistelutapahtumien polttopisteenä olleesta tienhaarasta on 800 metriä Soutjärven satamaan. Keväällä 2011 kyseinen tie oli puoleenväliin asti varsin ajokelpoista henkilöautolla, mutta muuttui rannan tasaisemmalla alueella liian kuoppaiseksi. Tavallisella henkilöautolla ei päässyt ajamalla rantaan asti, joten loppumatka - noin 300 metriä - taittui kävellen.

Satamassa on laituri ja kaksikerroksinen konttorirakennus. Kaikesta näki, että täältä on joskus laivattu luonnonkiveä muualle; mursketta on siellä täällä. Mutta nyt satama oli siis autio, hiljainen ja toimeton. Siksi kai satamatiekään ei ole paremmassa kunnossa?

Kun satamalaiturilta katsoo Ääniselle, näkyy vasemmalla Nurkanniemi. Siellä olivat Jatkosodan aikana Rannikkotykistörykmentti 4:n 403. Kevyen patterin linnoitetut asemat. Niemi on keskellä tätä karttakuvaa (valkea risti). Kun napsautat niemen alueella valkoisella rajattua suunnikasta, saat esiin kuvia niemen linnoitteista:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=61.422349&lon=35.340614&z=12&m=b

Kirjallisuus:

- Sotilaan kunnia, Seppo Porvali. Muistelmateos (Vuorensola).
- Taistellen takaisin, Yrjö Keinonen. Muistelmateos (Keinonen).
- Kalvan taipaleelta – Jatkosodan 7 D:n vaiheet sodassa 1941-1944.
- Taisteleva JR 9 – Jalkaväkirykmentti 9 1941-1944. Rykmenttihistoria.

- Taistelleen sotilaan testamentti, Kalervo Savolaisen sotamuistelmat.
- Tunnettu sotilas, Kalervo Savolaisen sotamuistelmat.
- Syvärin saloilla, Yrjö Peltosen (Keinosen taistelulähetin) sotamuistelmat.
- Äänisen tie, Reino Lehväslaiho. Kaunokirjallinen romaani.

Soutjärven satamassa käynnin jälkeen jatkoimme tietä P19 Vehkaojalle.

Vehkaoja (vepsäksi Vehkoi) näytti hyväkuntoiselta vepsäläiskylältä. Siellä asuu noin 150 henkeä. Osa heistä saa elantonsa työskentelemällä paikallisella maanviljelystilalla. Pellot on raivattu valtatien ja rannan väliin.

Vehkaojan kyläkirkon raunio on aivan päätien varressa. Vahva tiilirunko näyttää olevan eroosion kourissa, ja puskat kasvavat katolla. Tässä on kolme kuvaa:

http://v1.cache2.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22071862.jpg?redirect_counter=2

http://v2.cache6.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22071873.jpg?redirect_counter=2

http://v3.cache1.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/58388747.jpg?redirect_counter=2

Seuraava kuva on Vehkaojan raitilta. Niin kuin tyypillisesti kaikkialla Aunuksessa, talot ovat päädyt tielle päin. Asfaltti kertoo Äänisen rantatien kunnon, tuollaista se pinta on:

http://v3.cache1.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/60931867.jpg?redirect_counter=2

Nimistö: Vehkaoja, vepsäksi Vehkoi (Vehrutšei, Вехручей)

Matka jatkui… Vehkaojan ja Soksun välillä, parin kilometrin päässä valtatieltä, olisi ollut kaksi hienohiekkaista uimarantalahtea. Nyt emme pistäytyneet niillä, mutta kesäaikaan ne olisivat kyllä hyviä leiriytymispaikkoja. Tässä toinen niistä; se sijaitsee 3,5 -4 kilometriä pohjoiseen Vehkaojalta. Rantaan vie autotie:

http://v15.lscache2.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/54642263.jpg

Seuraava kuva on edelliseltä lahdelta 5-6 kilometriä länsiluoteeseen oleva poukama, Губа Заячья:

http://v3.cache5.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/61429501.jpg?redirect_counter=2

Karttakuvana alue näyttää tältä:

http://wikimapia.org/#lat=61.4444298&lon=35.2307511&z=12&l=17&m=b

Jyristelimme siis tietä eteenpäin. Vehkaojalta viiden kilometrin päässä oli Isannila, vepsäksi Išan'. Se näytti käytännössä autiolta kylältä.

Sitten saavuimme Soksuun, joka on vepsän kielellä Šokš. Sieltä on Äänislinnaan eli Petroskoihin 65 kilometriä.

Soksun kylämaisema valtatien varressa vaikutti pääpiirtein samanlaiselta kuin mitä Soutjärven maisema. Asutusta ja rakennuskantaa oli noin 150 hengen verran. Maisemakuva:

http://v14.lscache6.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22071847.jpg

Tyypillisesti Soksukin voi olla sellainen seutu, jonka läpi matkailija suhauttaa ilman sen suurempia aatoksia tai muistijälkiä. Mutta seutu kätkee kuitenkin yllätyksen. Tämä yllätys löytyy Soksunrannassa, jonne asvalttitie lähtee Soksun keskustasta.

Kolmen kilometrin päässä päätieltä on Ustiin taajama. Äänisen lahdenpoukama näkyy oikealle puolelle tietä. Sitten saavutaan varsinaiseen Soksunrantaan, joka on suurehko, noin tuhannen asukkaan taajama. Soksunranta on myös kylähallinnollinen keskus.

Äänisen rantatieltä P19, Soksusta, sinne on matka runsaat neljä kilometriä. Taajaman talot ja muut rakennukset olivat kilometrin mittaisena nauhana lahden rannalla. Laitureissa näkyi muun muassa vetouisteluveneitä. Karttakuva:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=61.486660&lon=35.038147&z=13&m=b

Soksunrannan kylän jälkeen rantaniemekkeessä oli suuria kivilouhoksia. Täällä louhitaan punaista kvartsiittia (porfyyria), joka sopii mainiosti esimerkiksi rakennuskiveksi ja koriste-esineiden raaka-aineeksi.

Punainen kvartsiitti on muodostunut osittain laavan jähmettymisestä sekä osittain vulkaanisen tuhkan kerrostumisesta sekä "kivettymisestä" Karjalaisen poimuvuoriston eli Karelidien vuoriston sisään. Värikin on vaihteleva, useimmiten punainen, punaruskea ja violetti.

Tältä näyttää vuoriston sisässä aikoinaan muhinut sula kivimassa nyt Soksunrannassa:

http://v6.lscache8.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/36986742.jpg

Edelleen, tästä samasta luonnonmateriaalista syntyisi esim. punertava tori, eikö totta:

http://v3.cache4.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/36986774.jpg?redirect_counter=2

Silmittelimme aluetta hetken. Sitten otimme muistoksi mukaan murikat "Soksun Punaista" ja palasimme Soksun kylään, rantatielle P19.

Kivilouhosten lisäksi Soksun alueella työpaikkoja tarjoavat maatalous ja metsätalous.

Paikannimet:

- Isannila, vepsäksi Išan' (Išanino, Ишанино)
- Soksu, vepsäksi Šokš (Shoksu, Šokša, Шокша)
- Ustii (Ustje, Устье)
- Soksunranta, vepsäksi Šokšunranta (Kvarcitni, Kvartsitnyi, Кварцитный)

Soksun kohdalla tässä kirjoituksessa pitää mainita myös Jaasjärvi (Jääsjärvi), joka kuuluu samaan kylähallinnolliseen kokonaisuuteen, vaikka sijaitseekin korvessa, Soksusta 16-17 kilometriä etelä-lounaaseen.

Jaasjärvellä sijaitsee rapistunut luostari. Sen perusti Joona Jaasjärveläinen 1500-luvun lopulla. Hän kilvoitteli kivikkoisessa erämaassa, viljeli samalla peltoa ja hoiti karjaa. Myöhemmin hänet on kanonisoitu ”Karjalan valistajaksi ja pyhittäjäksi."

Neuvostoliiton aikana luostari raunioitui täysin. Luostari löydettiin uudelleen vuonna 1996. Paikka on keskellä Aunuksen korpea ja tätä karttaa (valkea risti pitkulaisen järven luona):

http://wikimapia.org#lat=61.3177249&lon=34.9420166&z=11&l=17&m=b

Sama kohta - Yashozero - löytyy Yhdysvaltain armeijan kartalta. Karttapintaa napsauttamalla tulee suurennos esiin napsukohdasta; isoon kuvaan pääset takaisin uudella napsautuksella:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-12.jpg

Kuva Jaasjärven luostarista ennen Venäjän Lokakuun vallankumousta:

http://www.yashezero.ru/browser.phtml?what=2&lnk=i3.jpg

Luostarialue lintuperspektiivistä vuonna 2010:

http://www.yashezero.ru/browser.phtml?what=2&lnk=3760.jpg

Talvikuva vuodelta 2009:

http://www.yashezero.ru/browser.phtml?what=2&lnk=146_0025668b.jpg

Luostarikirkko:

http://www.yashezero.ru/browser.phtml?what=2&lnk=m45.jpg

Luostarin omat nettisivut (venäjäksi):

http://www.yashezero.ru/

Irina Karvonen on vuonna 2003 kirjoittanut ortodoksisen teologian pro gradun "Kuka oli Joona Jaasjärveläinen? Luostarin perustajasta pyhimykseksi."

Ortodoksi.net -sivustolla on lyhyt kuvaus Joona Jaasjärveläisestä:

http://www.ortodoksi.net/index.php/Joona_Jaasjärveläinen

Soksusta Jaasjärvelle johtaa kapea ajotie, jonka kunnosta tai ajettavuudesta ei ole tietoa tätä kirjoitettaessa. Järven rannalle on kuitenkin äskettäin rakennettu vapaa-ajan mökkejä. Ne soveltuvat majoittumiseen, ja niitä käytetään tukikohtana mm. metsästysmatkoilla. Tässä on linkki matkapalvelua tarjoavan yrityksen sivuille,missä on myös kuvia mökeistä:

http://www.russiantrapper.com/bases/yashozero.html

Nimistö: Jaasjärvi, vepsäksi D’äšärv (Jašezero, Yasoezero, Озеро Яшезеро).

Soutjärveltä ajelimme Äänisen rantatietä P19 Petäjäselkään, joka on 35 kilometrin päässä Petroskoi-Äänislinnasta.

Kylässä on asukkaita noin 150 henkeä. Paikassa sinällään ei ole juuri erikoisuuksia. Kyläraitin varressa karjalaistyyliset talot tutusti nököttävät säännöllisenä rivistönä, kuva:

http://v3.cache5.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/41063036.jpg?redirect_counter=2

Petäjäselkä karttapisteenä:

http://mapcarta.com/13369232

Petäjäselkä on vepsän kielellä Pedasel´ga (Pedäiselkä, venäjäksi Педасельга).

Seuraavassa on hieman taustaa sille, miksi juuri tämä kylä on tunnettu Suomessa varsin hyvin. Kyse on sotahistoriasta ja siitä, että kymmenettuhannet suomalaiset miehet ja naiset ovat kulkeneet Petäjäselän raitilla 1940-luvulla. Nostalgisen, matkailullisen aasinsillan voisi kai muotoilla näin: missä kuljimme kerran.

Nyt on siis sotahistoriallista tarinaa muutama rivi, ja ne, jotka eivät ole siitä kiinnostuneita, voinevat silmitellä itsensä seuraavasta yli.

-xxxg-

Tausta. Kesäkuun lopulla 1941 ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi perusteilla olleen Karjalan Armeijan ensimmäiseksi tehtäväksi 29.6. annetulla käskyllä ”lyödä vastassa oleva vihollinen sekä saavuttaa Syväri ja Äänisjärvi.”

Karjalan Armeijalle osoitettu ensimmäinen ylipäällikön operatiivinen käsky on päivätty 30.6.1941. Siinä Mannerheim määritti perusajatuksensa seuraavasti:

”Aikomukseni on lyödä ja erottaa toisistaan Laatokan luoteis- ja koillisrannoilla sekä Jänisjärven ympärillä oleva vihollinen sekä kehittää hyökkäysoperaatiota edelleen Karjalan Armeijan osalta Laatokan koillispuolitse Aunuksen-Lotinanpellon suuntaan.”

Sen jälkeen tapahtui paljon, ja nyt keskitytään vain Äänisen rantatien tapahtumiin.

Jatkosodassa syyskuun lopulla 1941 Petäjäselkä oli kuin liikenteenjakaja: Osasto Lagus eteni etelästä kylän kautta pohjoiseen, Petroskoihin (Äänislinnaan), ja 7. Divisioona, joka tuli lännestä, kääntyi kylän kautta etelä-kaakkoon, Syvärin suuntaan.

Petäjäselän valtasi 23.9.1941 Taisteluosasto Hynninen, joka eteni Osasto Laguksen kärkenä. Näin Äänisen rantatie saatiin katkaistua, ja Osasto jatkoi etenemistään kohti pohjoista. Hynnisen osaston runkona oli Jääkäripataljoona 3, jota oli vahvennettu panssarikomppanialla ja panssarijääkärikomppanialla.

Taisteluosasto isku Petäjäselkään lähti kaukaa etelä-lounaasta Syväriltä, Syvärin asemalta, joka on Vaasenin-Podporozen paikkeilla Syvärin pohjoisrannalla. Mittaa isku-uralle oli 120 kilometriä.

Hyökkäys eteni kylästä kylään pääpiirtein reittiä: Syvärin asema-Mätysova-Pidmajärvi-Ostretsina-Iivinä-Latva-Petäjäselkä. Sivustoille jääneistä vastustajista ei kannettu isompaa murhetta; taaempana tulevat joukot hoitaisivat kyllä sivustojen varmistamisen ja haltuunoton.

Tämä oli Osasto Laguksen tyypillinen tapa toimia. Eversti Ruben Lagus, joka oli kotoisin Hämeen Koskelta, kävi keväällä 1941 Saksassa tutustumassa ns. salamasotaan. Hän tapasi Berliinissä kenraalieversti Heinz Guderianin, tuon panssarisodankäynnin suuren kehittäjän.

Berliinin vierailu ja Guderianin tapaaminen muuttivat täysin Laguksen taktista ajattelutapaa. Hän alkoi ymmärtää, että hyökkäyksessä oli pyrittävä rajuun läpimurtoon ja edettävä joutuisasti vihollisen selustaan, mikä romahduttaisi vihollisen puolustusta entisestään.

Juuri tätä taktiikkaa Laguksen Taisteluosasto Hynninen sovelsi viillossaan Aunuksen kannaksen halki etelästä pohjoiseen, Syväriltä Petroskoihin.

Viidessä vuorokaudessa (18.-23.9.) Osasto teki 120 kilometrin mittaisen hyökkäysiskun Syväriltä Petäjäselkään. Tämä oli kerrassaan ennennäkemätöntä Suomen sotahistoriassa. Kun hyökkäysreittikin oli yllättävä, tarmokas kärkiosasto sai vihollisen puolustuksen sekasortoon Aunuksen kannaksella.

Kärkiosaston johtajaa ja Petäjäselän valtauksen suunnittelijaa, Jäppilästä kotoisin olevaa kapteeni Jouko Hynnistä arvostettiin rohkeana ja päättäväisenä sotilaana. Hän johti joukkoaan enimmäkseen etulinjasta ja kannusti näin miehiään eteenpäin.

Samalla hänelle muodostui ajantasainen tilannekuva taistelusta omin silmin nähtynä ja omin korvin kuultuna. Näin hän pystyi tekemään varmemmin oikeita, tilanteenmukaisia jatkoratkaisuja. Hynnisen osaston toiminta saavutti legendaarista mainetta. Kun taisteluissa haluttiin tulosta, käskettiin: ”Konekiväärit eteen! Hynninen ja panssarit kärkeen!”

Ennen Petäjäselkää, heinäkuussa 1941, Hynninen haavoittui Jalovaaran taistelussa (Jänisjärven itäpuolella, Soanlahden lähellä). Toivuttuaan tästä hän palasi loppukesällä 1941 Jääkäripataljoona 3:n komentajaksi.

Kun Osasto Lagus oli saavuttanut Syvärin Lotinanpellossa 7.9.1941, ja seuraavana päivänä oli vallattu Syvärin asema ja katkaistu näin Muurmannin rata ensimmäistä kertaa, ylipäällikkö antoi käskyn hyökkäyksen jatkamisesta uusin tavoittein. Päätavoitteeksi määrättiin Petroskoin valtaaminen.

Tässä suunnitelmassa Taisteluosasto Hynninen sitten siis viipaloi vihollisen puolustuksen palasiksi etenemällä kärkenä Petäjäselkään ja edelleen Puujoelle, josta kärkeen siirtyi Hynnisen jäljestä tullut everstiluutnantti Sven Björkmanin komentama Taisteluosasto Björkman, joka saavutti Petroskoin aamulla 1.10.1941. Muutamaa tuntia aikaisemmin lännen suunnasta Kevyt Osasto 8 oli jo edennyt ensimmäisenä joukkona kaupunkiin, joka saatiin nopeasti vallattua yhteistoiminnalla. Lokakuussa 1941 kaupunki nimettiin Äänislinnaksi.

Sotilas Jouko Hynninen oli Jatkosodan aikana monessa tiukassa tilanteessa mukana. Esimerkiksi joulukuussa 1941 hänen johtamansa taisteluosasto - osana 1. Jääkäriprikaatia - mursi vihollisen puolustuksen, valtasi Karhumäen, eteni Stalinin kanavalle ja otti haltuun Poventsan.

Edelleen, kesällä 1944 Panssaridivisioonan kuulunut Hynnisen Jääkäripataljoona 3 teki Kuuterselässä Suomen sotahistorian erään raivokkaimmista vastahyökkäyksistä. Lisäksi Hynnisen miehet puristivat ja kuluttivat vihollista Tali-Ihantalassa sekä torjuivat heinäkuussa 1944 vihollisen joukkojen läpimurtohyökkäyksen Vuosalmen sillanpäästä syvemmälle Suomeen.

Lapin sodassa marraskuussa 1944 Taisteluosasto Hynninen valtasi mm. Inarin Saksan armeijan joukoilta. Sotien jälkeen Jouko Hynninen jatkoi Puolustusvoimien palveluksessa. Hän jäi eläkkeelle kenraalimajurina vuonna 1967.

Petäjäselästä käännyimme vasempaan, Latvan kylän suuntaan eli sille tielle, jota pitkin Taisteluosasto Hynninen ja 7. Divisioonan pääosat saapuivat Petäjäselkään syyskuun lopussa 1941. Tarkoituksemme oli piipahtaa Muurmannin radalla ja palata sitten takaisin Äänisen rantatielle.

Petäjäselästä viiden kilometrin päästä tulimme Puhtaan. Kylässä ei ollut erikoista, siinähän sinnittelee. Kylän läpi virtaa puro, Puhtajoki.

Edelleen, Puhtasta kilometrin päässä on Kuroselän tienhaara-alue. Tämän kohdan Osasto Hynninen valtasi 22.9.1941. Siitä lähtee tie oikealle (länteen). Se olisi vienyt Päsinselkään, kylään ja rautatieasemalle. Siitä suunnasta 7. Divisioonan joukkoihin kuulunut JR 9 marssi tähän, jatkoi edelleen Petäjäselkään, mistä kääntyi ja jatkoi etelä-kaakkoon, kohti Syväriä, Syvärinniskaa.

Ajoimme Kuroselästä suoraan eli kohti etelää.

Seuraavaksi tulimme Latvaan. Tuo kylä on keskellä suurta, monikilometristä peltoaukeaa (noin 6 x 6 neliökilometriä). Aukea on maljamainen, loivasti kohti keskiosaansa viettävä laakio. Iivinänjoki virtaa peltoaukean halki länsi-itä –suunnassa, ja Latvan asutus levittäytyy monen kilometrin matkalle joen ja päätien varrelle.

Internet-tietojen mukaan Latvassa on noin 2500 asukasta. Siellä toimii yksi Karjalan tasavallan suurimmista maatalousyrityksistä. Sitä on yritetty rakentaa entisen valtiontilan, sovhoosin, raunioille. Latvassa on myös maatalouskoulu. Pellot – kylän tärkeimmät tuotantovälineet – näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Karttakuvalla seutu näyttää tältä:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=61.356424&lon=34.622726&z=12&m=b

Jatkosodassa asemasodan aikaan Latvan kylässä toimi Aunuksen Ryhmän V Armeijakunnan esikunta. Sen johdossa olivat 7. ja 11. Divisioona. Nuo divisioonat olivat asemissaan Syvärin eteläpuolella rintaman vasemmalla sektorilla.

Nimistö:

- Puhta, Puhto (Пу́хта). * Pieni kylä.
- Kuroselkä, Kurselkä, Kursel´ga. * Tienristeysalue.

- Päsinselkä, vepsäksi Pjažijeva Selga (Пя́жиева Се́льга). * Kylä ja asema Muurmannin radan varressa.

- Iivinänjoki (Ivenka, рекa Ивина). * Joki, joka laskee Iivinän tekojärveen (eli Ylä-Syvärin tekojärveen). Iivinän entinen kylä on joen ja tekojärven yhtymäkohdassa.

- Latva, vepsäksi Ladva (Ла́два). * Elinvoimainen maatalouskylä laajan peltoaukean keskellä. Suomalaisen kenttälääkintähistorian eräs merkittävimpiä paikkakuntia.

Huomaa. Tämä Latvan kylä on eri Latva kuin mitä on Syvärin eteläpuolella - Vepsän ylängöllä - sijaitseva Latva (vepsäksi Ladv, venäjäksi Ладва). Tässä ovat tuon eteläisemmän Latvan koordinaatit ja viistoilmakuva:

http://wikimapia.org/#lang=en&lat=60.400289&lon=35.073509&z=12&m=b

Kuva: http://photos.wikimapia.org/p/00/02/57/83/32_big.jpg

-xaax-

Latvan kylä on Suomen kenttälääkintähistorian merkittävimpiä paikkakuntia. Miksi näin, siitä seuraava selvitys.

Aikaisemmin tässä kirjoitussarjassa selostettiin, kuinka syyskuussa 1941 Taisteluosasto Hynninen eteni läpi Aunuksen kannaksen. Osasto valtasi Latvan kylän 21.9. ja jatkoi juuri kulkemaamme tietä Petäjäselkään.

Kuitenkin, kärkiosaston huollolle pitkät etäisyydet alkoivat tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia. Tiet olivat syksyn sateiden johdosta jo liejuiset ja upottavat. Tämä esti ja hidasti voitelu- ja polttoainekuljetuksia panssarivaunuille ja –autoille taaempaa kärkeen. Osa kalustosta kulki jo viimeisillä polttoainelitroillaan Latvan seudulla. Olisi tarvittu myös lisää ampumatarvikkeita, sillä Osaston etenemistaistelut olivat olleet raivokkaita.

Samat haasteet koskivat tiettömän korven läpi, lännestä itään Muurmannin radalle hyökännyttä 7. Divisioonaa, jonka rykmentit – JR 9, JR 30 ja JR 51 - olivat kovissa taisteluissa lähistöllä, radalla ja Latvan rautatieaseman maastossa (asema sijaitsee Latvan kylästä linnuntietä 9 kilometriä länteen).

Ampumatarvikkeita kului, ja tappioita tuli. Neuvostojoukkojen tärkeimpänä tehtävänä oli kaikin voimin pitää hallussaan Muurmannin rautatie, joka oli uhattuna ja alkoi olla suomalaisten kontrolloima yli 50 kilometrin matkalla Syvärin pohjoispuolella. Ja etenkin Latvan asemalla vihollinen teki erittäin sitkeää ja aggressiivista vastarintaa tykistön, ilmavoimien ja panssarijunien tukemana.

Myös suomalaisjoukkojen lääkintähuollon järjestelyt olivat vaikeuksissa. Haavoittuneita oli varsin paljon, eikä heitä saatu jatkohoitoon kenttäsairaaloihin pitkien maayhteyksien takia. Lisäksi välimaastot olivat vielä osittain vihollisen hallussa, uhkaamia. Lääkkeistä, instrumenteista ja verestä oli pulaa.

Tässä yleistilanteessa kuopiolaislähtöinen lääkintäeversti Simo Brofeldt, joka oli Päämajan lääkintähuollon tarkastaja, esitti Mannerheimille, että järjestetäänpä huolto- ja evakuointilentoja Latvaan. Brofeldt ehdotti, että lentojen avulla vietäisiin joukoille lääkintätarvikkeita, polttoainetta ja ampumatarvikkeita. Paluulennoilla tuotaisiin hoitoon pikaista apua tarvitsevat haavoittuneet.

Päämajassa, Mikkelissä, tiedettiin, että Latvassa on jonkin sortin lentokenttä. Taisteluosasto Hynninen oli huomannut kylän pelloilla sellaisen. Osasto oli tutkinut ja ilmoittanut radiolla ruohokentän mitat ja kunnon Osasto Laguksen esikuntaan. Sieltä tieto oli mennyt Mikkeliin tilanneraportin yhteydessä.

Mannerheim hyväksyi hankkeen, kun Brofeldt tarjoutui itse organisoimaan esittämänsä operaation asiat. Brofeldt käski järjestelyistä ja lähti sitten Latvaan järjestämään haavoittuneiden huoltoa. Hänet lennätettiin 23.9. yhdessä armeijakunnan lääkärin kanssa kylään pienellä Fieseler Storch –yhteyskoneella. Hän vei mukanaan lääkintätarpeita ja ryhtyi järjestämään kenttälääkintää. Kahden paikalle keskitetyn kenttäsairaalaosaston toiminta organisoitiin.

Brofeldt päätti, että haavoittuneita hoidettaisiin pääosin toistaiseksi Latvassa, josta heidät myöhemmin maayhteyksien avautuessa evakuoitaisiin. Vaikeimmat tapaukset lennätettäisiin viipymättä sotasairaaloihin Sisä-Suomeen.

Ja niinpä kohta Brofeldtin perässä nousi ilmaan ja lähti matkaan kaksi polttoaineilla ja ampumatarvikkeilla lastattua kuljetuskonetta, joita saattoi kahdeksan Brewster-hävittäjää.

Kuljetuskoneet laskeutuivat Latvan pellolla olevalle kentälle ja vaihtoivat lastinsa haavoittuneisiin. Suojahävittäjät partioivat koko ajan Latvan kylän yläpuolella. Purku ja lastaus kestivät puoli tuntia. Sitten kuljetuskoneet nousivat ilmaan ja palasivat Sisä-Suomeen. Samantyyppisellä rotaatiolla mentiin lähipäivät.

Samaan aikaan Latvassa Simo Brofeldt leikkasi potilaita yli kolme vuorokautta nukkumatta. Hän piti itseään hereillä mm. pervitiinin voimalla. Toistasataa vaikeasti haavoittunutta suomalaissotilasta pelastui kuolemalta.

Toistuvilla lennoilla saatiin taistelualueelta kuljetetuksi hoitoon 130 haavoittunutta. Suurin osa kuljetuksista tapahtui Douglas DC 2 -lentokoneilla.

Lääkintäjoukoille vietiin runsaasti hoidossa tarvittavaa materiaalia, ja lääkintähuolto onnistui pääpiirtein hyvin. Latvan ympäristössä käytyjen taistelujen päätyttyä oli haavoittuneita kertynyt noin 700 sotilasta edellä mainittujen, lentokoneilla evakuoitujen lisäksi.

Kun samalla taistelujoukot saivat polttoaineensa ja ampumatarvikkeensa, jne., Petroskoin valtaus pystyttiin viemään ravakasti loppuun lokakuun alussa 1941.

Eversti Ruben Lagus saapui Latvaan 24.9. illansuussa. Hän totesi omin silmin Brofeldtin ideoiman huolto-operaation vaikutukset. Viikon kuluttua hän teki esityksen kunniamerkin myöntämisestä Brofeldtille.

Ylipäällikkö nimitti lääkintäeversti Simo Brofeldtin Mannerheimristin ritariksi 7.10.1941. Hän on ainoa Mannerheimristin saanut lääkäri.

Tässä linkissä ovat kunniamerkin hänelle myöntämisen perustelut:

http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=12

-xaax-

Matkamme jatkui. Latvan kylästä on tietä pitkin 12 kilometriä Latvan asemalle. Tie kulkee aluksi Iivinänjoen pohjois- ja länsipuolella, kunnes ylittää joen ja siirtyy sen eteläpuolelle. Iivinänjoki on melko vuolas ja leveä virta. Se kerää vetensä laajalta alueelta Aunuksen metsistä ja soilta.

Latvan nykyinen juna-asemarakennus:

http://photos.wikimapia.org/p/00/01/71/50/63_big.jpg

Seuraava kuva on otettu Latvan aseman paikkeilta Muurmannin radan rakentamisen aikaan vuonna 1915. Rata tehtiin 1. maailmansodan logistisiin tarpeisiin. Myöhemmin radan pohjoispäähän kehittyi Murmanskin kaupunki:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e5/Prokudin-Gorskii-229v.jpg

-xaaax-

Syyskuun lopulla 1941 lännestä saapunut Jalkaväkirykmentti 9 saartoi Latvan aseman ja siellä olleet vahvat neuvostojoukot. Asema-alueella käytiin monipäiväiset, kovat taistelut. Neuvostojoukot tekivät erittäin sitkeää vastarintaa tykistön, ilmavoimien ja panssarijunansa tukemana. Tässä esimerkkikuva panssarijunasta:

http://www.kassunkakarat.info/images/Panssarijuna.jpg

Peräänantamattomasti ja urhoollisesti taistellut vihollinen kaatui mieluummin asemiinsa kuin antautui. Hyökkäysten ja vastahyökkäysten seuratessa toisiaan raivokkaissa taisteluissa JR 9 valtasi Latvan aseman 25.9.1941.

Tässä taistelussa kuolivat muun muassa vihollisrykmentin komentaja sekä lippualiupseeri, joka lippuvalaansa noudattaen kaatui rykmentin lippu vartalon ympäri käärittynä. Myöhemmin sotavangeilta saatiin tietää, että neuvostojoukot olivat saaneet tehtäväkseen pitää Muurmannin rata hallussaan keinolla millä hyvänsä.

Aseman valtauksen jälkeen vihollisen takaa-ajo jatkui radan vartta pohjoiseen.
Kun kohta rata oli katkaistu toisten suomalaisjoukkojen toimesta myös 40 kilometriä pohjoisempana Orsijoen (Orzegan) paikkeilla, pelottava panssarijuna jäi satimeen. Samaan satimeen jäi toinenkin panssarijuna, kolme muuta junaa, viisi veturia ja yli 90 junanvaunua. Kaikki nämä siirtyivät suomalaisjoukkojen haltuun sotasaaliina.

-xaaax-

Latvan asemalta ajoimme runsaan kilometrin pohjoista kohti ja ylitimme Iivinänjoen. Tulimme Latva-Vetkan kylään, jonka asutus oli levittäytynyt joen varteen molemmin puolin rataa.

Kylässä on asukkaita hieman yli 1000 henkeä. Kylän väki saa elantonsa pääasiassa metsätaloudesta. Kylän kohdalla olikin raakapuun kuormausraide ja puupinoja. Puulogistiikkaa varten pääradalle tuli raide metsistä itä-koillisesta.

Joen pohjoisrannan kylä oli aiemmin nimeltään Sarri. Karttakuva:

http://wikimapia.org/#lat=61.3390565&lon=34.5142365&z=12&l=17&m=b

Paikannimet:

- Latvan asema (Вокзал Ла́два)
- Latva-Vetka (Ladva-Vetka, Ла́два-Ве́тка). * Kylä
- Orsijoki (Orzega, О́рзега). * Asemakylä 40 km Latvan asemalta pohjoiseen.
- Sarri. * Vanha nimitys Latva-Vetkan kyläasutukselle Iivinänjoen pohjoisrannalla.
- Iivinänjoki (Ivenka, рекa Ивина). * Virta, joka laskee Ylä-Syvärin tekojärveen.
- Säpsäjoki (Шапша). * Iivinänjoen latvaosa radan luoteispuolella.

Kyläkurkkauksen jälkeen palasimme takaisin Latvan asemalle ja jatkoimme etelä-lounaaseen kohti Tarsepolia. Latvan asemalta sinne olisi matkaa 6 kilometriä. Kohta tie ylitti radan ja myös joen, Tarsepolkajoen. Joki yhtyy pohjoisempana Säpsäjokeen.

Tarsepolin kylä on siis Muurmannin radan länsipuolella ja Tarsepolkajoen rantamailla. Kylässä on pienilukuinen, vanhahko rakennuskanta ja arviolta viitisenkymmentä asukasta.

Syyskuussa 1941 tähän kylään saapui yllättäen suomalainen 7. Divisioona lännestä.

Miten niin? Prääsän eteläpuolella käydyn Pyhäjärven suurtaistelun (motin laukaisun) jälkeen 7. Divisioona sai käskyn hyökätä suoraan itään, eli kohti Tarsepolia ja Muurmannin rataa.

Käsky on käsky, mutta ”länsi-itä” -suuntainen eteneminen ei kuitenkaan olisi käynyt helposti, se ymmärrettiin. Välimatkaa lähtöalueelta - Kaskanan kylästä - Tarsepolin oli 37 kilometriä. Kyliä yhdisti vain kinttupolku.

Maasto oli niin vaikeakulkuista kuusikkokorpea, ettei divisioona olisi voinut saada edes jalkaväkensä taistelevia osia läpi - puhumattakaan kuorma-autoista, henkilöautoista, hevosajoneuvoista, tykeistä ja tykinvetäjistä -, ellei se olisi rakentanut ensin tietä itselleen.

Mikäs siinä, divisioona teki tien. Joukkojen pääosat siirtyivät työryhmitykseen. Kinttupolku jaettiin 5-10 kilometrin pituisiksi tieurakkaosuuksiksi. Viisi päivää rykmentit ja patteristot olivat kukin omalla osuudellaan tietöissä. Kirveet paukkuivat, pokasahat soivat ja lapiot kirskahtelivat.

Tietä varten raivattiin 6-7 metrin levyinen ura, sitten tasoiteltiin pinta, aseteltiin puunrungot tien katteeksi poikittain, tehtiin siltoja, rumpuja, paalutuksia, jne. Näin syntyi siis 37-kilometrinen tie, kapulatie.

Jos työ oli rankkaa, niin ravinto oli vankkaa. Tienteon aikana divisioonan miehet söivät pääosan Kaskanassa vallatusta ja sotasaaliiksi saadusta 300-päisestä lehmälaumasta. Noista ”Stalinin lehmistä” riitti viikon ajan monta kiloa lihaa jokaiselle tietyömiehelle.

Tässä on esimerkkikuva kapulatien rakentamisesta:

http://www.kolumbus.fi/annsan/eero/eero60.jpg

Tietyömaa Kaskana-Tarsepol oli Jatkosodan hyökkäysvaiheen erikoisin ja suuritöisin rakennusprojekti.

Samalla se oli esimerkki siitä, kuinka määrätietoisen joukon käsissä erämaa voi suhteellisen lyhyessä ajassa menettää kokonaan passiivisesti suojaavan luonteensa sodankäynnissä.

Korpitie valmistui 23.9.1941, jolloin ensimmäiset 14 kuorma-autoa pääsivät Tarsepoliin. Jo kaksi päivää aikaisemmin divisioonan jalkaväkikärki oli edennyt ja vallannut kylän sekä katkaissut Muurmannin radan tällä tasalla.

Aunuksen erämaa ei siis suojannutkaan neuvostojoukkoja, joiden oli käsketty kokoontua junanradan varteen ja radan suojaksi. Ne osasivat kaikkein vähiten odottaa divisioonavahvuista hyökkäystä, joka tuli läpipääsemättömänä pidetystä metsästä.

Niinpä suomalaisten eteneminen läpi metsän tuli sellaisena yllätyksenä, että neuvostojoukkojen vastarinta muuttui epätoivoiseksi, murtui ja romahti lopullisesti Aunuksen kannaksella.

Tällä 1950-luvulla painetulla karttalehdellä välillä Kaskana (karttasana ”Kashkany”) Tarsepol (karttasana ”Verkhniy Tarzhepol”) näkyy 7. Divisioonan rakentaman kapulatien ura polkumerkintänä, katkoviivana:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-12.jpg

Yleiskuva alueelta:

http://wikimapia.org#lat=61.3368334&lon=34.4544983&z=12&l=17&m=b

Nimistö:

- Tarsepol, Tarsala (Таржеполь)
- Tarsepolkajoki (Таржеполка)
- Kaskana (Кашканы)

Kirjallisuutta lukutoukille:

- Kalvan taipaleelta – Jatkosodan 7. D:n vaiheet sodassa 1941-1944
- Taisteleva JR 9 – Jalkaväkirykmentti 9 1941-1944. Rykmenttihistoria.
- Täss´ Savon joukko tappeli – Jalkaväkirykmentti 30 1941-1944. Rykmenttihistoria.
- Pioneeripataljoona 35 Jatkosodassa 1941-1944
- Kärkijoukkona Syvärille. Muistelmateos (Yrjö Keinonen).
- Kaikki eivät juosseet. Muistelmateos, Kevyt Osasto 15 (Leevi Lakio)
- Kalpa ja teräs - 7. Divisioonan ja Raskas patteristo 28:n taistelut Jatkosodassa.

Sitten jätimme jäähyväiset sotamuistojen Muurmannin radalle.
Sujuttelimme Tarsepolista Latvan kylän kautta takaisin Petäjäselkään.

-xaax-

Kertauksena vielä: syyskuun lopulla vuonna 1941 näillä main Aunuksen kannaksen halkoi Suomen armeijan kaksi hyökkäyskiilaa:

1) Osasto Lagus eteni etelästä pohjoiseen,
2) ja 7. Divisioona eteni lännestä itään.

Nämä joukot ristesivät Petäjäselän kylässä. Yhden viikon aikana parikymmentätuhatta sotilasta kaikkine sotaväen varusteineen, panssareineen, autoineen ja hevosineen kulkivat kylän kautta. Kylän raitilla oli sellainen trafiikki, ettei koskaan ennen. Tai milloinkaan sen jälkeen.

Kylä oli kuin liikenteenjakaja. Petäjäselkään saapunut Osasto Lagus jatkoi pohjoiseen, Petroskoihin (Äänislinnaan), ja 7. Divisioona (sen pääosa) kääntyi etelä-kaakkoon, Syvärille.

Suomalaisjoukot saavuttivat aivan Äänisen rannan Puujoella 24.9.1941. Osasto Lagus (tarkemmin sanottuna Taisteluosasto Hynninen) oli siis ensimmäinen suomalainen joukko-osasto, joka eteni ylipäällikkö Mannerheimin kesäkuun lopussa 1941 määrittelemään pääpiirteiseen tavoitteeseen, Äänisjärvelle.

Me matkalaiset jatkoimme vanhalla Mersulla Laguksen perässä (...ja oli kevät vuonna 2011).

-xaax-

Seuraavaksi tulimme Puujoen kylään. Puujoelta on 25 kilometriä Petroskoihin. Kylän kohdalla Ääniseen ranta kaartuu suojaisena lahdelmana. Päätie kulkee hetken aivan rannassa.

Kylässä on 1300 asukasta. Väestö saa elantonsa pääasiassa puunjalostusteollisuudesta. Paikkakunnalla on rakennustarviketeollisuutta, tielaitos ja puunjalostusyritys.

Puujoen kunnan alueella on 42 kesämökki- ja puutarhapalsta-aluetta, jotka käsittävät yli 4 000 tonttia (Wikipedia 2013).

Juuri ennen Puujoen kylää lähtee länsi-lounaaseen tie, joka vie Uudenkylän asemalle. Asemakylän liepeillä, radan itäpuolella, on kivilouhos ja sen erillinen kivenjalostuslaitos. Karelidien vuoriston materiaalia louhitaan ja jalostetaan siis täälläkin.

Yleisesti, Karjalan tasavallassa paperi- ja metsäteollisuuden ohella kaivannaisteollisuudella on tärkeä merkitys elinkeinotoiminnassa. Nimenomaan Puujoen kunnan alueella hyötykaivannaisiin kuuluvat gabrodiabaasi, hiekka, sora ja turve.

Karttakuva, jossa Orsijoki ja Uusikylä näkyvät vasemmalla, radan varressa, ja Puujoki oikealla, Äänisen lahden rannalla:

http://wikimapia.org/#lang=fi&lat=61.611294&lon=34.575348&z=12&m=b

Jatkosodassa, asemasodan aikana, Puujoen rantaa varmisti 404. Kevyt rannikkopatteri/ RTR 4. Patterin tykeistä yksi oli asemassa Golomansaaressa. Se sijaitsee karttakuvalla näkyvän, alasimenmuotoisen niemen pohjoispuolella, se pohjoisempi saari. Tykin tulisektori suojasi Puujoen edustan vesialueen.

Nimistö:

- Puujoki, vepsäksi Pujeg, alunp. D’ärven ojaine, Tervasoja (Derevjannoje, Деревянное) * Joki ja kylä
- Uju, Uja (Уя). * Ikivanha kylä lahden, johon Puujoki laskee, etelärannalla
- Uusikylä (Derevjanka, Деревянка). * Asemakylä Puujoelta lounaaseen
- Orsijoki (Oržeka, О́рзега ) * Asemakylä Puujoelta länsi-luoteeseen
- Golomansaari (Остров Голомянный). * Sotahistoriallinen tuliasemapaikka

Seuraavaksi Krasnyi Bor.

Puujoelta viitisen kilometriä pohjoiseen ja parikymmentä kilometriä ennen Petroskoita on sellainen kangasmaa, missä punahehkuiset petäjät muodostavat yhtenäisen ja kivannäköisen metsän.

Ja missä mänty viihtyy, siellä maaperä on ihanteellinen myös - esimerkiksi - kaivamiseen, joukkoteloituspaikaksi ja hautaamiseen. Lisäksi, tuohon tarkoitukseen, juuri tämä kangasmaa oli riittävän kaukana, mutta silti logistisesti kätevän matkan päässä.

Täällä, Krasnyi Borissa, Äänisen muinaisrannan elinvoimaisen mäntymetsän puut ovatkin erityisen puhuttelevia, sillä niiden juuret ovat ruumiiden joukossa.

Krasnyi Bor oli Stalinin vainojen uhrien teloitus- ja hautapaikka.
Paikka sijaitsee aivan valtatien P 19 varrella, tien länsipuolella, siis noin 5 kilometriä Puujoelta pohjoiseen. Matkailijalle paikka erottuu hyvin valkoisten ristien ja muistokivien ansiosta, kuva:

http://v2.cache5.c.bigcache.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/56541676.jpg?redirect_counter=2

1920- ja etenkin 1930-luvuilla sosialismiin hurahtanut Neuvosto-Venäjä kävi likaista sotaa omia kansalaisiaan ja vähemmistöjään kohtaan.

Kymmenettuhannet kyyditettiin esimerkiksi Krasnyi Boriin, Sandarmohiin, Levashovoon tai Krivtsyyn (Puutoisten kaakkoispuolella). Heudät teloitettiin hautojen äärillä niska- tai otsalaukauksilla. Sitten ruumiit vaan potkaistiin kuoppaan toisten ruumiiden joukkoon – ja sillä hyvä.

Suuri maa, suuret kuopat ja lukemattomat määrät uhreja.

Neuvosto-Venäjä tapatti suuren määrän esimerkiksi uuden maan rakentajiksi tulleita ulkomaalaisia ja Karjalan suomalaisia miehiä ja naisia. Heidät katsottiin kansanvihollisiksi, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan.

Pidätykseen ja tuomitsemiseen oikeuttava Neuvosto-Venäjän laki on sellainen sisällöltään, että siihen voi vedota kaikkien kidutettavien ja tapettavien syyllistyneen. Rikoslain 58. pykälän mukaan tuomion saattoi saada kuka tahansa, milloin tahansa ja mistä vain.

Edelleen, Neuvosto-Karjalaan muuttaneiden suomalaisten tyly kohtalo "uudessa sosialismin ihmemaassa" on lähialuehistoriamme traagisin episodi.
Karjalan suomalaiset, karjalaiset, vepsäläiset ja muut itämerensuomalaiset joutuivat yleisen etnisen puhdistuksen uhreiksi, menettivät henkensä tai joutuivat vankileirien saaristoon, Gulag-järjestelmän ojennustyöleireille.

Mutta oliko minkäänlaista vastarintaa? Pitivätkö kansalaiset vallitsevaa asiaintilaa kaikkiviisaan kaitselmuksen lähettämänä koettelemuksena, eivätkä panneet tikkua ristiin estääkseen tapahtumia? Siitä ei ole suuremmin näkynyt tietoja. Niin tai näin, paljastuneiden asiakirjojen mukaan Krasnyi Borissa teloitettiin 1196 ihmistä: suomalaisia, karjalaisia, venäläisiä ja muita kansalllisuuksia. Että näin. Nimistö:

* Krasnyi Bor, Punainen kangas (Красный бор)

Karttakuva alueesta (paikan koordinaatit ovat keskellä kuvaa valkean ristin kohdalla):

http://wikimapia.org/#lang=fi&lat=61.650852&lon=34.572258&z=13&m=b

Lisätiedot:

KRASNYI BOR

http://fi.wikipedia.org/wiki/Krasnyi_bor_%28Petroskoi%29

http://heninen.net/punakangas/suomeksi.htm

SANDARMOH (Karhumäen lähellä):

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sandarmoh

http://heninen.net/sandarmoh/suomeksi.htm

LEVASHOVO (Pietarin pohjoispuolella):

http://www.jormanmaailma.fi/index.php?juttuId=jutut/ven%E4j%E4/levashovo.htm&menuId=ven%E4j%E4

KARTTA vanki- ja keskitysleireistä Luoteis-Venäjällä:

http://www.memo.ru/history/NKVD/GULAG/maps/rus01.htm

VANKILEIRIJÄRJESTELMÄ: http://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag

Krasnyi Borin joukkoteloituspaikalta jatkoimme kohti Petroskoita. Asfalttipintainen tie kaarteli loivasti käyden välillä rantamaalla ja kiertyen sitten sekametsän katveeseen.

Kahdeksan kilometrin ajon jälkeen lähti oikealle tie, jolle uteliaina käännyimme. Kohta sieltä tuli vastaan tuttu ilmiö: venäläinen mökkikylä. Se koostui kirjavasta joukosta pikkurakennuksia. Rakennuskanta oli asettunut ikivanhan vepsäläisen Uusiselän kylän alueelle. Uusiselkä kartalla:

http://wikimapia.org/#lat=61.7228254&lon=34.4876289&z=13&l=17&m=b

Mökkikylien torpillaan moni venäläinen kaupunkilainen touhuilee ja hoitelee kasvimaata talven ruokavaliota monipuolistaakseen. Mökit kasvipalstoineen ovat ikään kuin siirtolapuutarhoja. Siellä voi myös esim. ottaa ns. kuppia ja painia naapurin Igorin kanssa. Sellainen mättö mökkikylässä ei herätä huomiota tai pahennusta niin kuin herättäisi kaupungin kerrostalossa. Monien Venäjän kaupunkien ympäristöissä mökki-ilmiö on suosittu ja laajalle levinnyt. Mökkikyliä on esimerkiksi Petroskoin ympäristössä 30 kilometrin säteellä kymmeniä. Niitä on erityisen paljon Maasjärven ja Lohijärven ympäristöissä.

Uusiselässä parin kilometrin ajon jälkeen kylän läpiajotie liittyi takaisin tielle P 19. Jatkoimme edelleen ajoa kilometrin verran kohti pohjoista, ja sitten hyväkuntoinen suora tie lähti oikealle eli kohti Äänisen rantaa.

Menimme katsomaan. Rantamaalla on Uusiselän öljysatama ja öljyterminaali. Sinne tuodaan ja varastoidaan alueen tarvitsemat öljytuotteet. Varsinaisia petrokemian laitoksia ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan terminaalin eteläpuolella rannassa oli kaupungin jätevesien puhdistuslaitos ominaishajuineen.

-xaax-

Suomalaisten Äänisen laivasto-osasto tukeutui Uusiselän satamaan Jatkosodan aikana. Täältä lähtivät mm. vesitiekuljetukset rannikkoa seuraillen Kallion satamaan, josta materiaali siirtyi hienopiirteistyvän logistiikan avulla aina Syvärin rintaman etulinjan poteroihin saakka.

Niille, joita Äänisen asiat kiinnostavat, seuraavassa linkissä on selkeä, mutta seikkaperäinen selostus Äänisen rannikkopuolustuksen järjestelyistä sekä erityisesti Limosaaresta. Mukana on erinomaista perustietoa, kirjallisuusluettelo, kertomuksia ja paljon vanhoja kuvia:

http://erkkimarttila.blogspot.com/2009/02/limosaari.html

-xaax-

Tähän Äänisenranta-kirjoitukseen liittyvä seudun nimistö:

- Uusiselkä, vepsäksi Užeselga (У́жесе́льга). * Kylä ja mm. öljytuotteiden satama.
- Kesämökkikylä, Дачный посёлок. * Yleisnimitys venäläisestä mökkikylästä.

- Neljänvirstanjärvi (Озеро Четырёхвёрстное). * Järvi valtatien P 19 ja rautatien välissä eteläisellä esikaupunkialueella. Jatkosodan aikainen taistelupaikka.
- Maasjärvi (Озеро Машезеро). * Järvi noin 20 km Petroskoin etelä-lounaispuolella
- Lohijärvi (Озеро Лососинное). * Järvi noin 15 km Petroskoin lounaispuolella. Kaupungin läpi virtaavan Lohijoen alkuvesistö.

- Limosaari (Klimetskinsaari, Остров Большой Климецкий). * Äänisen suurin saari. Se sijaitsee Äänisniemen eteläpuolella noin 50 kilometrin päässä Petroskoista itä-koilliseen (kartalla valkean ristin kohdalla):

http://wikimapia.org/#lang=fi&lat=61.955742&lon=35.252380&z=9&m=b

-xaax-

Saavuimme Petroskoihin ja majoituimme kaupungin pohjoislaidalla olevaan pikkuhotelliin, jonka nimi on Petr. Se on siisti, kohtuuhintainen ja kelpo hotelli. Jos ketä kiinnostaisi, hotellin yhteystiedot, kuvia ja kuvausta on tässä:

http://www.all-karelia.ru/hotels/hotel_petr.html

Seuraavana aamupäivänä teimme lyhyen kiertoajelun kaupungin keskustassa.
Kaduilla värähteli paikallinen pörinä. Seuraavassa linkissä on kaupungin opaskartta. Sitä voi zoomata ”rakennustarkkuuteen” asti. Sivun oikeassa laidassa on erilaisia kategorioita, mm. majoituspaikat, huoltoasemat ja ravintolat, jotka saat esiin laittamalla ruksin ruutuun. Hyödyllinen suunnittelutyökalu jokaiselle matkailijalle:

http://www.ptzmap.ru/

Trollikat ja reittiautot (marshrutkat) ovat edullisia kulkupelejä. Trollikkaverkosto:

http://ptz-trans.ru/images/605.jpg

Palasimme vielä hotellille noutamaan tavaramme ja luovuttamaan avaimet.
Tämän jälkeen ajoimme Sigma-tavaratalolle, joka on ohitustien varressa, tien länsipuolella, eikä sitä voi ohittaa huomaamatta.

Oikeastaan Sigma on samalla kauppa ja varastotila. Tavaraa on suuret määrät, ja hyllyt jatkuivat korkeuksiin. Sinne oli pinottu vielä kuormalavoilla olevat, hyllyttämättömät tavaraerät. Edelleen, harvoin näkee sellaisia liha-, makkara- ja juustotiskejä kuin mitä on tuossa Sigmassa.

Tavaratalolta jatkoimme Petroskoin ohitustietä kohti pohjoista. Tien varrella on Lukoilin huoltoasema. Siellä käy Beoscanin tankkauskortti. Huoltoasema on 900 metriä Sigma-tavaratalolta pohjoiseen ja samalla (länsi-) puolella tietä.

Toki Beoscanin tai East Oilin kortilla tankkaaminen maksaa muutamia senttejä extraa litralta, mutta usein hyöty tulee siitä, että käteisruplat voi käyttää muihin tarkoituksiin, ja polttoainelaskun maksamiseen tulee asiallinen lisäaika.

Venäläisen polttoaineen nykyhinnoilla – 75-85 senttiä per litra – muut asiat kuin vähäiset extrasentit laskulla per litra ovat paljon tähdellisempiä asioita monelle automatkailijalle. Sitä paitsi, eri matkaajien tarpeet ja tilanteet ovat vaihtelevia. Tankkauskortti voi myös toimia Venäjällä hätävarana, tiettyä taloudellista liikkumavaraa tuomassa. Siksi tankkauskortti on hyvä palvelumuoto monelle kulkijalle. Mikä on toiselle OK, voi olla toiselle tarpeetonta. Kukin arvioi asiat omista lähtökohdistaan.

Paikannimet:

- Petroskoi (Äänislinna), alkuperäisesti Onegaborg. Vepsäksi Petroskoi, myös Zavodad. Karjalaksi Petroskoi (Petrozavodsk, Петрозаво́дск). * 262 000 asukkaan yliopistokaupunki Äänisen länsirannalla.

- Lohijärvi (Озеро Лососинное). * Järvi noin 15 km kaupungin lounaispuolella.

- Lohijoki (Lososinka, река Лососинка). * Jokipuro, joka saa alkunsa Lohijärvestä, virtaa kaupungin läpi ja laskee Ääniseen.

- Sigma. * Prismatyyppinen tavaratalo ohitustien varressa runsaat 2 kilometriä Petroskoin rautatieasemalta länteen. Trollikat 1 ja 8 ajavat tavaratalon ja rautatieaseman kautta. Toinen isompi tavaratalo on Lenta, os. Leningradskaya katu 13.

On ennustettavissa, että suomalaisten liikkuminen matkailuautoilla lisääntyy lähivuosina Äänisen ja Laatokan ympäristöissä.

Matkailuautolla rajanylitys on byrokratialtaan samanlainen suoritus kuin mitä on henkilöautolla; ihan normihommaa EU:n ulkorajalla, ei siis mitään ihmeellistä.

Tarvitaan passi ja viisumi, maahantulokortti (migraatiokortti) täyteltynä sekä autoa koskeva tulliselvityslomake kahtena kappaleena. Sitten rajalla paperit virkailijalle, leimat niihin ja takaisinsaatujen lappujen säilyttäminen matkan ajan. Rajalle takaisin palattaessa leimatut laput ja yksi uudelleentäytelty auton tulliselvityslomake mukana palveluluukulle – ja sillä selvä. Tarvittavat tuliaiset mukaan tax-freestä ja ajo Suomen tulliin, kotiin.

Matkailuautolla voi liikkua varsin vaivattomasti, sillä päätiet ovat pääosin hyvässä kunnossa. Kännykkä toimii suht´ luotettavasti, ja kuuluvuuspeitto tihentyy koko ajan. Turvallisuustilanne on vakaa. Normaalilla omalla huolellisuudella, suojaamisella ja varautumisella pärjää hyvin.

Karavaanareitten leirialueita on tulossa pikkuhiljaa lisää. Niiden lisäksi auton voi yöksi pysäköidä esim. jonkin hotellin pihaan, vartioidulle pysäköintialueelle tai vaikkapa kerrostalon pihaan. Tässä on eräs lista lähialueen leiripaikoista:

http://futuristfi.customers3.travelize.se/upload/pdf/Karjala\Karavaanari-hinnasto.pdf

Venäjällä pärjää ilman kielitaitoakin. Yleisesti suomalaiset matkailijat ovat hyvässä kurssissa, ja paikalliset ihmiset avuliaita ja ystävällisiä. Tarvittaessa suomi-venäjä-suomi –matkailusanakirjasta voi näyttää kohtia ja kynällä piirtää lisähavainnollistuksia.

Nuoret venäläiset puhuvat englantiakin ja ovat innostuneita päästessään keskustelemaan ja harjoittamaan kielitaitoaan ulkomaalaisten kanssa. Edelleen, esimerkiksi Aunuksessa puhutaan itämerensuomalaisia murteita jonkin verran. Se voi olla positiivinen yllätys milloin missäkin paikassa.

Rekisterikilpien kertomaa. Venäjällä on kiinnostavaa seurata autojen rekisterikilpiä. Niissä on mielikuvitusta kiihottavaa informaatiota. Kilvistä voi päätellä monia asioita, sillä autot Venäjällä rekisteröidään alueiden perusteella.

Järjestelmä on samantyyppinen kuin mitä oli Suomessakin joskus vielä yli 25 vuotta sitten. Silloin, jos rekisterikilven ensimmäinen kirjain oli vaikkapa ”L”, saattoi päätellä, että auto ja kuljettaja olivat Lapin läänistä. ”H” tarkoitti Hämeen lääniä, ”O” Oulun lääniä, ”R” Kymen lääniä, jne.

Suomessa rekisteröintiläänin kirjainyhdistelmä saattoi kertoa myös auton kotikunnan, sillä läänin sisälläkin yleensä tietty tunnus oli jaossa tietyssä kunnassa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tarkkaavainen bongari saattoi erottaa espoolaiset ja vantaalaiset autot.

Venäläisten autojen rekisterikilpien oikeassa yläkulmassa on siis aluetunnus. Se ilmaistaan pikkunumerolla.

Esimerkiksi numero 10 tarkoittaa, että auton rekisteröity ”kotipaikka” on Karjalan tasavallassa.

Leningradin oblastista tulevat autot, joiden aluetunnus on 47.
Pietarin kaupunkiin osoittavat numerot 78, 98 ja 198.

Omaan automatkailuun Venäjällä saa siis halpaa lisähupia, kun tulostaa netistä mukaansa aluetunnukset. Tässä linkissä on kattava selvitys asiasta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäläinen_rekisterikilpi

Matkailukartat Venäjällä ovat kehittyneet paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Asiallisia tiekarttoja saa ostettua lähes jokaiselta huoltoasemalta.

Lisäksi Suomessa julkaistaan Autoilijan Karjala -tiekarttaa mittakaavassa 1:800 000. Painos on vuodelta 2011:

http://www.karttakauppa.fi/workspace.client_organization/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=F201979

.. tai karttaa Laatokan Karjalasta mittakaavassa 1:240 000:

http://www.karttakauppa.fi/workspace.client_organization/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=F124947

Taustatietoa karttamateriaaleista. Venäjällä oli vielä 7 vuotta sitten voimassa karttoja vääristävä laki. Tuo Neuvostoliiton aikainen Laki valtiosalaisuuksista tarkoitti, että teiden, siltojen, mastojen, kaivosten ja muiden vastaavien kohteiden sijaintitieto ei saanut olla 30 metriä tarkempi. Kohteiden sijaintitiedoissa saattoi olla jopa useiden kilometrien epätarkkuuksia.

Niinpä sijainti- ja paikkatietojen rajoitus hidasti Venäjän liikenteen, tietoliikenteen, elinkeinojen, maanmittauksen ja kartografian kehittymistä. Laki myös esti Venäjää täyttämästä kansainvälisiä meri- ja ilmaturvallisuussopimuksia. Lisäksi karttojen epätarkkuus johti toistuviin onnettomuuksiin maassa, merellä ja ilmassa.

Myös kaikki gps-laitteet ja navigaattorit olivat laittomia, sillä ne antoivat sijaintitiedon alle 30 metrin tarkkuudella. Navigointilaitteen käyttö rikkoi siis valtiosalaisuuslakia ja saattoi johtaa vankeusrangaistukseen.

Kuitenkin tekninen kehitys, maahan tuodut länsiautot, joissa olivat navigaattorit kiinteästi asennettuina sekä muun muassa Google Earth –satelliittikuvapalvelu 2000-luvun alusta alkaen (GE kertoo tarkasti kohteiden koordinaatit katselijalle), pakottivat Venäjän luopumaan vanhentuneesta valtiosalaisuuslaista vuonna 2007.

Nyt matkaa voi suunnitella nettikarttojen avulla. Zoomilla pääsee joustavasti käsiksi yksityiskohtiin tai luomaan laajemman yleiskatsauksen. Mutta niin nettikarttojen kuin perinteisten karttojen kohdalla on hyvä pitää mielessä, että joskus informaatio voi olla vanhentunutta, sillä jatkuvastihan jotain aina jossakin rakennetaan.

Wikimapia on kartta- ja satelliittikuvayhdistelmä, johon on kuvailtu matkailijaa hyödyttävää tietoa, ym. ja lisätty kuvia. Tiedon saa tarvittaessa esiin klikkaamalla asianomaista kohtaa. Tässä näkyvät Laatokka, Aunus ja Ääninen:

http://wikimapia.org/#lat=61.5043551&lon=34.3487549&z=8&l=17&m=b

Vanhat kartat tuovat esiin historiallista tietoa. Tämä on 1950-luvulla Yhdysvaltain armeijan karttapalvelun julkaisema aineisto Aunuksen kannakselta. Pintaa napsauttamalla saat esiin suurennoksen ko. napsukohdasta, uudella napsulla tapahtuu paluu isoon kuvaan:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-12.jpg

Opaskartat ovat käteviä suunnittelussa ja taajama-ajossa. Niitä valmistuu nettiin ja älypuhelinkäyttöön jatkuvasti lisää. Tässä on Petroskoi:

http://www.ptzmap.ru/

Navigaattoreihin ja älypuhelimiin voi ladata kartat etukäteen. Ja matkan edistymistä voi sitten seurata gps:n avulla.

Navigaattori- ja älypuhelinkartoista löytyy tuoretta lisäinfoa ja latausohjeita tämän palstan kirjoituksista, kun laitat sivuston oikeassa ylälaidassa olevaan keskusteluhakuun sanat ´kartta navigaattoriin´.

Lisään tähän kolmenlaisia karttamateriaaleja.

A) Ensimmäisenä ovat Yhdysvaltain armeijan karttapalvelun 1950-luvulla painamat topografiset kartat. Ne perustuvat 1930- ja 1940-luvun karttoihin ja jopa ilmakuviin, kartoitusilmakuvauksiin. Mittakaava on 1:250 000. Kartoista saa suurennoksen esiin klikkaamalla pintaa.

1A. Laatokan pohjoisosa; Käkisalmi, Sortavala, Valamo ja Pitkäranta:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-11.jpg

1B. Syväri, Ojattijoen laakso, Vinnitsa ja Vepsän ylänkö; Lotinanpelto, Podporoze, Barani, Osta ja Äänisen lounaisperukka:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-16.jpg

1C. Äänisen pohjoisosat; Kontupohja, Karhumäki, Poventsa ja Äänisniemi:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-8.jpg

1D. Äänisen itäpuoli; Vytegra, Puutoinen ja Kargopol:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np37-9.jpg

1E. Laatokan lounais- ja eteläosat; Kiviniemi, Metsäpirtti, Staraja Ladoga, Novaja Ladoga:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-15.jpg

1F. Leningrad (Pietari) ja kaupungin etelä-kaakkoispuolinen alue:

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-no36-1.jpg

1G. Tihvinä. Saksan 39. Panssariarmeijakunta eteni syksyllä 1941 Tihvinään ja valtasi kaupungin. Armeijakunnalle annettiin seuraavaksi tehtäväksi ottaa yhteys noin 110-150 kilometrin päässä Syvärillä oleviin suomalais-saksalaisiin joukkoihin, jotka tekisivät osana kokonaisuutta Syvärin ylimenon Lotinanpellon lounaispuolella ja etenisivät Ojatin kylään, jonka seutuvilla joukot sitten ottaisivat keskenään yhteyden. Lisäksi 39. Panssariarmeijakunnan tuli aloittaa operaatiosuunnittelu hyökkäyksen jatkamiseksi 360 kilometrin päässä olevaan Vologdan kaupunkiin…

Mutta sitten tapahtui käänne… Kaukaa Uralin takaa junilla paikalle kuljetetut talvitaisteluihin tottuneet siperialaisdivisioonat tekivät Tihvinän alueella suuren vastahyökkäyksen, mikä löi saksalaiset Olhavajoen taakse joulukuussa 1941. Joki näkyy karttalehden vasemmassa laidassa.

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-no36-2.jpg

B. Seuraavassa ovat suomalaiset peruskartat ja muut kartat suomalaiselta alueelta Karjalan Kannas, Laatokan Karjala ja Aunus. Zoomilla pääsee aina peruskarttamittakaavaan 1:20 000 asti. Kyliä ja muita paikkoja voi etsiä hakuruudun avulla:

http://www.karjalankartat.fi/

C. Kolmantena aineistona on kartta ajalta, jolloin Neuvostoliiton aikainen Laki valtiosalaisuuksista oli vielä voimassa (kts. edellinen kirjoitus). Kartta perustuu 1990-luvun materiaaleihin, mutta pääosiltaan asiat ovat yhä paikkansapitäviä. Yhdistämällä tätä muihin kartta-aineistoihin voit löytää uusia ulottuvuuksia. Linkissä on karttalehti-indeksi. Numerolla merkittyä indeksiruutua klikkaamalla saat esiin yksityiskohtaisemman kartan.

Tämä kattaa Aunuksen, Karjalan sekä Vienan rannat ja maat:

http://www.afanas.ru/maps/kar-ind.html

-xsssx-

Lisää tietoa karttamateriaaleista.

Kansallisarkiston Sota-arkistosta (Työpajankatu 6, Helsinki) on mahdollista hankkia suomalaisten valmistamat peruskartat 1:20 000 Syväriltä ja Aunuksesta. Kukin karttalehti kattaa 10 x 10 kilometrin alueen.

Kartat on laatinut vuosina 1942-44 Suomen armeijan Topografipataljoona eli kartanteon ammattilaisyksikkö. Kartoitettu alue ulottuu noin 40-50 kilometriä eteläiseen syvyyteen Syvärin eteläpuolella.

Osiltaan kartoitettu alue kattaa myös Syvärin pohjoispuolista aluetta Aunuksen Kannaksella, etenkin Aunuksenkaupungin ympäristössä.

Kartanteon perusaineistona olivat ilmakuvat, joista stereomittauksen ja –tulkinnan sekä maastokartoitusten avulla tehtiin kelpo kartat korkeuskäyrineen. Lähi- ja kaukopartiot rintamalinjan etupuolella täydensivät ja tarkistivat paikkatietoja retkillään. Nuo kartat ovat kolmivärisiä, ja niillä on helppo suunnistaa, sillä karttamerkit ovat tuttuja jokaiselle meistä.

Tutkittaessa esimerkiksi Syvärin rintaman kulkua sodanaikaiset peruskartat ovat itsestäänselvyys. Silloin ehkä kaukanakin sijaitseva taisteluhauta, korsu, tukikohta, tulenjohtopaikka, partioreitti tai komentopaikka löytyy turhia hakematta.

Nuo kartat pitävät edelleen hyvin paikkansa. Kartoilta löytyy muun muassa sellaisia paikannimiä, vaaroja, kukkuloita, vesistöjä ja rakennuksia, joita ei ole yleisesti tiedossa.

Taisteluvarustusten rakentaminen Syvärillä oli valtava askare. Koska suomalaiset irtautuivat salaa ja vihollisen huomaamatta Syvärin pohjoisrannalle, korsut ja muut rakenteet jäivät sellaisenaan ehjinä paikoilleen. Sama koskee venäläisten tekemiä varustuksia. Ja luonto on saanut olla pääpiirtein rauhassa sen jälkeen, kun sotatoimet Syvärijoen eteläpuolella päättyivät kesäkuussa 1944.

Edelleen, kirjoista saa kopioitua mukaan karttapiirroksia. Peruskartan ja piirroksen avulla voi päästä alle kymmenen metrin tarkkuuteen asioiden ja paikkojen tunnistamisessa. Esimerkiksi kaatuneen sotilaan sijaintiin voidaan päästä näin käsiksi.

Mukana autossa on hyvä olla edellä mainittu Autoilijan Karjala-tiekartta 1:800 000. Lisäksi paikallisilta huoltoasemilta voi ostaa varsin hyvätasoisia tiekarttoja. Suuremmilla mittakaavoilla 1:100 000 – 1:200 000 kartoissa voi olla mukana korkeuskäyrästö.

Nettiä selaamalla voit löytää teemakarttoja. Tässä on esimerkkinä Syväristä tehty kuvaelma. Joen päällä olevaa ruudukkoa klikkaamalla saat esiin tarkemman kartan ja lisäinfoa:

http://map.infoflot.ru/region_europe/sever_zapad/svir/index_svir.htm

xsssx-

Aunuksen ja Syvärin karttamateriaalit. Esimerkki-aineistoja tiedonhaluisille kulkijoille.

1) Ensimmäinen kartta kuvaa Aunuksen kuvernementtiä eli Aunuksen lääniä. Tämä hallinnollinen alue oli muodostettu 1800-luvun alussa niin, että Ääninen ja Syväri olivat kokonaan saman hallintopiirin sisällä. Tällöin mm. kyseisten vesistöjen hyötykäyttö ja kehittäminen kuljetusjärjestelyissä saattoi olla mutkattomampaa, yhden hallintorajan sisällä tapahtuvaa toimintaa:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b1/Olonets-gub.jpg

Tässä linkissä on samaan aiheeseen liittyvä suppea selostus:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aunuksen_kuvernementti

2) Toinen kartta kertoo karjalan kielen murteista Vienan ja Aunuksen alueilla ja vähän niiden eteläpuolellakin. Kartan on laatinut Kotimaisten kielten keskus (Kotus) vuonna 2006:

http://www.kotus.fi/files/523/uusi-karjala.jpg

3) Kolmantena on Eurooppa vuonna 814. Tästä historiallisesta kartasta voidaan nähdä, kuinka suomalaiset kansoittivat Laatokan, Äänisen ja Vienanmeren ympäristöä:

http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/europe_814_colbeck.jpg

4) Tilastokartoissa on usein kiintoisaa tietoa esimerkiksi matkailijalle, oppaalle tai taloustutkijalle. Tällä sivustolla näkyvät mm. Laatokan syvyyskäyrät sekä Aunuksen kannaksen pohjois- ja luoteisosan kallioperä ja vuotuinen sademäärä:

http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Karjalan_tasavalta/Karjalan_tasavaltaX.htm

5) Sitten raportti Karjalan ja Aunuksen kartoista ja niiden tekijöistä.
Tämän koosteen on laatinut Pohjois-Karjalan ympäristökeskus vuonna 2007:

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=74275

Viimemainittu materiaali on hyvä esimerkki siitä, kuinka tutkijat pystyvät kokoamaan hajallaan olevan tiedon yhteen raporttiin. Ja sitten tarjoilemaan tietopaketin jokaisen ulottuville internetin välityksellä. Raportin informaatioarvo on vieläkin hyvä. Siitä riittää ammennettavaa jokamiehelle ja joka lähtöön.

6) Lopuksi, Helsingissä (Bulevardi 7) karttamateriaaleja Venäjältä maahantuo ja myy Kirjakauppa Ruslania.

Kartat voi ostaa verkkokaupasta, ja Posti tuo aineistot kotiin.
Tässä liikkeen karttavalikoimista ote:

http://www.ruslania.com/context-193/entity-9/category-1.html

-xaaax-

Tuossa Leo Miralan kotisivuilla on paljon tuttuja paikkoja Sortavalasta, Pitkärannasta ja Salmista. Joku tuttu oli myös matkaajissa.
Kauniita maisemia on kuvissa varsinkin Laatokan rannoista Salmin ja Rajakonnun tienoilta.

Matkailijan 17 periaatetta:

1. Tee matka Aunukseen, Ääniselle ja Syvärille.

2. Valitse tarkempi matkakohde samoin perustein kuin valitsisit uskollisen, kiihkeän rakastajan.

3. Hanki tietoa matkakohteestasi.

4. Suunnittele rajantakaisille teille maksimissaan 200-300 kilometrin päivittäisiä ajotaipaleita. Suosi matkalla myös jalkatyötä – näin itsestä ja maisemasta voi löytyä täysin uusia puolia.

5. Kirjoita paperille ne paikat, jotka haluat nähdä. Revi paperi ja sirottele palaset menomatkalla Tohmajokeen. Jätä sydänsurut taaksesi.

6. Sitten lähde jatkamaan kohti Aunusta rohkeasti tunnustellen.

7. Pidä mielessä elämän leikinomainen perusluonne.

8. Viipyile kaupungeissa ja kylissä, taistelutantereilla ja muistoisilla paikoilla, sinisillä vaaroilla, solisevien koskien kohinassa, välkehtivillä Äänisen aalloilla, satujen saarelmissa.

9. Löydettyäsi mielenkiintoisen paikan älä kiirehdi pois.

10. Muista heimosi, kansan ja maan kunniatyöt.

11. Tee mahdollisimman tarkkoja havaintoja aisti kerrallaan. Maistele, haistele, kosketa, tunne. Vedä keuhkot täyteen Aunuksen virvoittavaa ilmaa. Puhalla vanhaa ilmaa ulos, vedä uutta sisään. Käy tunnekirjosi läpi. Kasvata mieleesi usko uus.

13. Löydä mieluisia yllätyksiä ja pääset oivallusten sarjan alkuun.

14. Jos olet tarpeeksi rohkea, tapaat matkallasi hänet...

15. Kerro näkemästäsi ja kokemastasi. Jaa ja levitä matkatietoa.

16. Lähde nyt, lähde nopeasti, toinen maailma on mahdollinen.

17. Muista, miss onnesi on: matkailijan tie on ilon ja vapauden tie.

-- viimeinen --

Kiitos mahtavasta tietopaketista. Mieleni tekisi vähintään linkittää tai jopa kopioida koko teksti Raja-Karjala-keskustelufoorumiin.
Sopiiko niin?

Kiitos todella paljon vaivannäöstäsi tuon kertomuksen kirjoittamisessa, Itse matkailuhan on ollut aikaavievää, mutta antoisaa! Linkki on nyt lisätty tuonne
http://salmi.phpbb-host.com/phpbb/forum7.php

Selasin itsekin eilen noita sa-kuvia. Sielläkin on paljon piilossa ollutta hyvää materiaalia. Kannattaa suhtautua varauksella kuvateksteihin. Ne eivät aina näytä olevan ihan nappiin osuneita .

Äänis-Vepsässä ja Äänisniemellä kahdeksana kesänä valokuvanneena ja kiertäneenä voin sanoa että komeaa seutua on. Äänisjärven kierron voisi vielä tehdä, ilman valokuvanäyttelyn tekoa.

Google Mapsin Street View kattaa nyt lähes koko Karjalan Kannaksen sekä valtatie A-129:n eli tien Sortavala-Lahdenpohja-Jaakkima-Käkisalmi-Pietari. Lisäksi sinne on tullut Syvärin rannan maanteitä näkyville vaikka millä mitalla mm. Lotinapellosta itään aina suunnilleen Levinaan saakka. Eli pn paljon seikkailtavaa nyt.
Joka jaksaa voi surffata Karjalassa myös vaikka Murmanskiin ja Arkangeliin asti.