Törkeä kommentti

"Ole tyytyväinen, että ei kussut kintuilles" täräytti tänään iltapaivällä nuori, mäyräkoiraansa kuljettanut nainen vanhalle kepin kanssa kävelleelle rouvalle. Koira oli tullut häsläämään häiritsevästi vanhan rouvan jaloille ja hän oli siita huomauttanut koirantaluttajalle.
Tämä tapahtui Saukonpuiston lähellä Kaupinkadulla.
Että tallaista nuorisoa, syrjäytykää rauhassa, jos ette edes alkeellisimpia käytöstapoja hallitse. Mutta elättäkää itse itsenne ja koiranne!
16308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Joo. Nuoret naiset ovat nykyisin oma rotunsa. Ei puutu kuin täysparta.

Äänestä

Kyllä kuule vanhuksetkin osaavat tuon törkeän/ilkeän kielenkäytön, ja juurikin nuorisoa kohtaan.

Äänestä

Kyl on vanhuksetkin ilkeitä.. Antaa samal mital takas

Äänestä

Se on törkeä kommentti koiranulkoiluttajalta. Ei kannattaisi laukoa suustaan. Jotkut päästävät LIIAN LÄHELLE muita koiransa. Itse olen saanut maistaa koiran hampaita ja kynsiä. Huomaan heti omistajat, jotka ovat kouluttaneet koiransa toimimaan ja käyttäytymään hyvin.

Minusta tuo "elättää itsensä" kommentti on kanssa hyvin ikävä. Ei se ole työttömien syy, että joku työssäkäyvä nuori nainen soittaa suutaan! Työssäkäyvillä on varaa pitää eläimiä ja maksaa kalliit eläinlääkärilaskut useimmiten. Nuorilla on tapana puolustaa itseään, mutta kyllä oma moka pitäisi joskus huomata. Eikä olla pelkästään itsekäs. Koira meni liian lähelle ihmistä, olkoonkin pieni.

Äänestä
  • Kerran joltain omistajalta meinas päästä isokokoinen koira irti ja hyökätä minun kimppuun eräällä toisella paikkakunnalla kun olin hölkkälenkillä. Aiheutu kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuon tapauksen johdosta. Se koira olis aivan varmasti purrut minua tai ehkä raadellut pahastikkin jos se omistaja ei olis saanut pidettyä koiraansa aisoissa.

    Äänestä

Nuorten kielenkäytöstä on esimerkkejä myös esim. nokialaisen marketin häirintätapauksessa. Jengi notkuu marketin aulassa, meluaa ja rikkoo paikkoja, mutta kun kaupan henkilökunta tulee sanomaan häiritsevästä käyttäytymisestä, niin sieltä saa vastaukseksi kuulemma haistattelua törkeimmän jälkeen "onko sulla menkat?" "ook sä joku hiekkapill*" . Henkilökunnallahan on täysi oikeus pitää myymälän alueella järjestystä.

Äänestä

Laki pitäisi muuttaa niin että tuollaisen koiran voisi potkaista hengiltä.

Äänestä
  • Laki pitäisi muuttaa niin, että tuollaiselta "nettiaktivistilta" kielletään kaikkien laitteiden käyttö, jotka vaativat sähköä toimiakseen.

    Äänestä

Ei ole koiran vika ,jos talutushihnaa pitelee jauhopää.Miksi sitä nelijalkaista pitää potkaista?Potkaise kaksijalkaista.

Äänestä
  • Vaikka siksi ettei koirille ole tarvetta nyky-yhteiskunnassa. Ne ovat ylellisyystarvikkeita joita ihmiset käyttävät turhamaisuutensa takia.

    Äänestä

Niin vika ei todella ole koirassa jos omistaja on ku....ää. Koirahan oppii esimerkin kautta. Mistä tietää monenko jalkaa omistaja on nylkyttänyt koiran nähden tai vaikka nykiny koiran jalkaa? Sitten tuo vanhusten juttu on myös osittain aika räikeää. Hyvä esimerkki oli kun tulin bussilla keskustaan niin vanha mummo tuli bussiin laukkunsa ja keppinsä kanssa ja oli niin as ja huonosti kävelevä että ei päässyt kun ensimmäiseen penkkiin asti. Sama mummo lähti keskustorilta käveleen kauppahalliin aivan samaa vauhtia kun minä 31 v mies. Ei mitään merkkejä ja kun kuljin hallin läpi hallituskadulle niin mummo meni kauheeta kyytiä siä ympäri hallia ja veti keppiään perässä. Se on helppoa toisten vedota siihen ikään. On tosin aidostikkin huonokuntoisia mutta ei ne kaikki sitä ole vaikka niin näyttelee.

Äänestä

Kyllä vanhukset myös osaavat töykeitä olla ja eikö he huomaa itse sitä.Mitä nuoriin tulee eikö kotona enään opeteta käytöstapoja elikä taitaapa olla niin että käytöstavat periytyy.

Äänestä

Eniten koiranulkoiluttajista on opittavaa nimenomaan vanhuksilla. Antavat koiran juosta miten sattuu kun nuoremmat taas yleensä pitävät koiransa paremmin aisoissa.

Jos koiralla on pitkä remmi ja sen antaa juosta miten sattuu niin se on ihan yhtä paha virhe kuin pitää koiraa irti. Kummallisimpia ovat he, jotka eivät edes pyri mitenkään estämään kun näkevät koiransa ryntäävän päälle. Onneksi ihmisellä on jalat millä voi kätevästi näitä koiria ojentaa.

Äänestä

Niin näihin todella huonosti kulkemeen pääseviin vanhuksiin liittyen. Näin juuri tänä aamuna turtolan citarissa hauskan tilanteen 4 vanhusta 3 n 1 m tulivat bussipysäkiltä ja parkkipaikalla ei olisi saanut olla autoja että pääsevät liikkumaan kunon niin huonot jalat ja kulku tosi hankalaa. IHME PARANTUMINEN tapahtui kaupan ovilla kun alkoi jumalaton kilpajuoksu pelikoneille ja siinä melkein keppi heilu että vaan pääsi ennen muita ja siä hirveä sanasota eikä muuten ollu kovin kilttiä kielenkäyttöä kun toinen varas pelin jonka toinen olis halunnut. Näin meillä vanhukset toimii ja pelkää pieniä koiria muttei toisiaan.

Äänestä
  • Ehheh hehheh. sinä vissiin olit yksi niistä vanhuksista ja kiukuttelet nyt täällä kun et päässyt sille pelikoneelle jolle olisit halunnut.

    Äänestä

Väsyin kerran äijäni mauruamiseen ja sanoin: "Kerron sulle nyt suuren uutisen: Suomessa - ja myös muualla - säät vaihtelevat." Samalla lailla tekisi mieli kertoa teille, kaikki armaat kirjoittajat, suurenmoinen uutuus ja elämänviisaus: ihmiset ovat erilaisia. Oikeasti noita negatiivisia, huijaavia vanhuksia on hirveän pieni osa kaikista, ja törkeästi käyttäytyviä nuoria on vieläkin vähäisempi osuus kaikista nuorista. Vanhana maikkana ja erittäin iloisena ja reippaana vanhuksena tiedän tämän erinomaisesti. Nuoret ovat a i v a n ihania, suorastaan suloisia, pohjimmiltaan ujoja ja ajattelevia kultamussukoita. Mutta vielä suuri uutinen: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Olen monet kerrat ojentanut esim. liikennevälineessä meiskaavia tuntemattomia nuoria, mutta yhden yhtä kertaa ei minulle ole vastattu rumasti, ei edes millään lailla vastustaen - olisiko koska teen tuon aina nätisti ja huumorintajuisesti, ja koska nuoret näkevät minusta, että pidän heistä sydämestäni? Saan usein aivan uskomattoman hienoa apua nuorilta. Katsokaa tekin heitä aina myönteisesti, lämpimästi, huumorilla, niin ei tarvitse kuulla minkäänmoisia haistatteluja tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se toinen mummeli kirjoitti:

"Ole tyytyväinen, että ei kussut kintuilles" täräytti tänään iltapaivällä nuori, mäyräkoiraansa kuljettanut nainen vanhalle kepin kanssa kävelleelle rouvalle. Koira oli tullut häsläämään häiritsevästi vanhan rouvan jaloille ja hän oli siita huomauttanut koirantaluttajalle.
Tämä tapahtui Saukonpuiston lähellä Kaupinkadulla.
Että tallaista nuorisoa, syrjäytykää rauhassa, jos ette edes alkeellisimpia käytöstapoja hallitse. Mutta elättäkää itse itsenne ja koiranne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu