mä oon siis 16 vuotias, ja oon aina yksin. mitä nyt asun perheeni kanssa joten en ihan erakko ole. mä oon aina koulussa yksin, ja ihan joka paikassa.. mä oon niiin huono ja lämpelö sosiaallisissa tilanteissa sillä aina usein aina sönkkäämään yms.. mulla on myös niin että jos joku kysyy että voisko tulla meillä käymään niin yritän keksii kauheena tekosyitä että miksei sopis. mä tavallaan tykkään olla yksin, mutta sitte välillä havahdun että kuinka yksinäinen oonkaan ja ahdistun. mulla on ollu vaikeaa masennusta 7 luokalta asti ja se on varmasti osa syy siihen miten oon päätyny näin ystävättömään ja yksinäiseen elämään. oon kyllä aina ollut semmonen että tykkään olla enemmän omissa oloissani, mutta nyt tää tilanne on kyllä pahimmillaan.. haluisin niin olla semmonen jolla on paljon kavereita ja joka on tosi sosiaallinen..
vuoden päästä lähen opiskelemaan ja asumaan vieraalle paikkakunnalle ja mua pelottaa niin paljon.. oon myös ihan varma että tuun joskus tekemään itsemurhan..
haluisinkin siis vinkkejä että miten mä saisin kohotettua mun itsetuntoa ja miten tulisin sosiaallisemmaksi? vai haluunko mä vaan olla niin paljon yksin, ettei se oo mahdollista..
vuoden päästä lähen opiskelemaan ja asumaan vieraalle paikkakunnalle ja mua pelottaa niin paljon.. oon myös ihan varma että tuun joskus tekemään itsemurhan..
haluisinkin siis vinkkejä että miten mä saisin kohotettua mun itsetuntoa ja miten tulisin sosiaallisemmaksi? vai haluunko mä vaan olla niin paljon yksin, ettei se oo mahdollista..
Vastaukset 8
Vanhimmat
No alita juuri siitä, että kun joku pyytää tulemaan kylään niin mene.
Ala urheilemaan. Kun olin sun ikäinen niin mulla oli aina joku harrastus. Pelasin pesäpalloa, jalkapalloa, salibändyä, jääkiekkoa ja vaikka mitä. Olin aina jossain joukkueessa jossa oli paljon muita samanikäisiä. Asuin urheilukentän vieressä ja sinne menin aina pelaa muiden kanssa. Jos en olisi urheillut nuorena niin olisin varman vankilassa tai kuollut jo aikoja sitten. Ala vaikka tanssimaan ja liity jonnekkin tanssi ryhmään niin saat kavereita.
Jep, samoilla linjoilla tuon urheilukehoituksen suhteen.
Lisäisin kuitenkin edelliseen, ettei sen ole pakko olla joukkueurheilua. Minä aloitin muutama vuosi sitten erään yksilölajin, jonka kautta sosiaalinen elämäni on virkistynyt juuri sen verran, että olen pysynyt järjissäni. Itsetuntoni on ollut aina jokseenkin huono, enkä ole halunnut osallistua joukkuelajeihin siinä pelossa, että pilaan toisten ilot. Yksilölajeissa ei tätä vaaraa kuitenkaan ole.
Mainitsit (aloittaja) haluavasi olla yksin mutta kärsiväsi yskinäisyydestä. Tämä on monelle -myös minulle- tuttu ilmiö. Aika suuri osa maailman väestöstä on introverttejä eli yksin viihtyviä, ajattelevaisia ihmisiä. Elämä siis menee helposti ajatellessa ja kuvitellessa, mutta ihminen on kuitenkin aina lopulta sosiaalinen eläin ja tarvitsee seuraa. Tämän takia siitä yksinäisyydestä sitten aletaan kärsiä.
Kuten jo mainittu aiemmissa viesteissä: Aloita ihmeessä jokin harrastus, vaikka se aloittaminen hieman suurelta askeleelta tuntuisi, sekä yritä olla kieltäytymättä, jos joku pyytää sinua kylään tms.
Olen itse ihan samanlainen, joten ymmärrän hyvin tarpeen kieltäytyä ja pysyä kotona piilossa. Tällainen käytös on kuitenkin varsin haitallista, kuten olet itsekin varmasti pistänyt merkille.
Sitä se facebook sai aikaan.. Melkein kaikki luulee että on paljon kavereita, mutta mitä ystävyyttä se on ku chattaillaan koneella. Toisin oli ennen fb.a.
Mihin ystäviä tarvii kun voi jakaa tietoa facebookin kautta?
Ilmoittaudu jonkun kamppailulajin alkeiskurssille.
Siinä saat kuntoa, itsevarmuutta, opit puolustamaan itseäsi ja opit samalla myös sosiaalisuutta, kun treenikaverit jututtavat väkisinkin treenien lomassa.
Olin kans samanlainen sun ikäisenä, introvertti kun oon. Kokemuksen puutteen takia sosiaaliset tilanteet pelotti niin hitosti. Mulla sosiaaliset taidot kehittyi eniten kavereiden synttäreillä ja muis tilanteis mis tapas uusia ihmisiä. Hitsi, että ihatukselle kertominen jännitti silloin paljon. Se oli varmaan suurin käännekohta.
13 20 kertoi hyvin. Pyri välttäämään kotona piilottelua, kun tulee tilaisuuksia.
Kuten muutkin täälä sanoi jokin harrastus on ihan hyvä. Itse pelasin jonkin aikaa frisbeegolffia ja sulkkista. Tämä oli kyl sen jälkeen kun olin saanut pari hyvää kaveria joiden kans sit pelattiin.
Myös ne pienet askeleet tärkeitä, eli vaikka tervehtii muita. Kysellä joltain mukavan oloiselta vaikka et "miten koe meni" tai "onko sul pitkä päivä". Kunhan lähestyy toisia niin alkaa kokemusta kertyä ja itsetuntokin nousee.
Toi uus paikkakunta vaikuttaa voi vaikuttaa tosi pelottavalta. Samalla se on hyvä tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä varsinkin jos asuu pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee toisensa. Kyl asioilla on tapana järjestyä. Usko vaan itseesi ja pidä perhe lähellä.
Myös introverttiyttä ei kuulu mitenkään hävetä. Sosiaaliset introvertitkin tykää väillä olla omissa oloissa.
Laita kone kiinni, vapauta ittes ajattelemaan vähän ton sun laatikon ulkopuolelta: se vaikuttaa tosi ahtaalle ja synkälle. Mene ulos ja pidä hauskaa.>>>>>>>>