Näitä juttuja kun lukee, tulee mieleen, että missä suurin osa teistä oli silloin, kun järkeä jaettiin?!
Ette tiedä mistään mitään ja kukaan ei kerro! Mitä varten te olette siellä lääkärissä käyneet?! Juttelemassa mukavia?! Kun minulle selvisi, että kilpirauhasessani on vajaatoimintaa, kysyin siinä samassa kaiken mahdollisen ja mahdottoman aiheeseen liityvän ja se mitä en tajunnut kysyä, niin lääkäri kyllä kertoi.
Esim. tuo että thyroxin-lääke pitää ottaa tyhjään mahaan aamulla ennen ruokaa, kuinka kukaan voi sanoa, ettei ole kuulut sitä? Jollei toisin ole määrätty, niin se jopa lukee siinä etiketissä, joka apteekissa purkkiin tarrataan kiinni. Ja sitä paitsi jokainen on yksilöllinen, kaikille ei sovi lääkkeen tyhjään mahaan ottaminen. Kyllä lääkäri kertoo annostelu ohjeet, miten ja missä, aivan varmasti kaikille.
Jos ette saa hoitavalta lääkäriltänne tarpeeksi tietoa, vaihtakaa lääkäriä!
Ettekö osaa vaatia tietoa
20
2268
Vastaukset
- minä myös
Sitä tässä minäkinolen ihmetellyt: lääkäristä toiseen juostaan ja sitten täällä kysellään faktoja ja valitetaan, että ei tiedetä mitään.
- ei me
..pystytä sillä hetkellä kun tieto sairaudesta on saatu, kysymään kaikkea. Vasta kun tieto on mennyt 'perille' saakka, aivot sulatellut asiaa ensin, sitten tulee kysymykset.
Eikä pienellä paikkakunnalla niin vaan vaihdeta lääkäriä, jos niitä on vain yksi *=)
Ja vaikka saisikin heti tietoa, lääkäri kertoisi ummet ja lammet, mitä muistat kun olet päässyt pihalle -vain sen että mulla on vajaatoimintaa.
Siis selvää paperilla olevaa faktaa minä ainakin kaipaisin. Kun saat diagnoosin ja lähdet lääkärin luota, joku vastaanoton henkilöistä tulostaisi sinulle A4: n jossa on tarpeellinen tieto. Siitä voisi löytyä samaa tietoa mitä yhdistykseltä saa. Ei luulisi nykyaikana olevan kovin vaikeaa.- minä myös
Jos sinne vastaanotolle mennään kuulemaan esim. kilpirauhaskokeen tuloksia, kannattaisiko sitten jo kotona valmistautua tilanteeseen kirjoittamalla vaikka lapulle kysymyksiä?
Vai onko liian paljon vaadittu, että potilas itsekin vähän ottaa vastuuta tilanteessa? - Minäkin
minä myös kirjoitti:
Jos sinne vastaanotolle mennään kuulemaan esim. kilpirauhaskokeen tuloksia, kannattaisiko sitten jo kotona valmistautua tilanteeseen kirjoittamalla vaikka lapulle kysymyksiä?
Vai onko liian paljon vaadittu, että potilas itsekin vähän ottaa vastuuta tilanteessa?Nyt olet asian ytimessä.Minä olen jo kauan laittanut ns."tuntemukset" ja vaivat paperille ylös.Muuten niitä ei siellä vastaanotolla kaikkia muista.
- Sani
minä myös kirjoitti:
Jos sinne vastaanotolle mennään kuulemaan esim. kilpirauhaskokeen tuloksia, kannattaisiko sitten jo kotona valmistautua tilanteeseen kirjoittamalla vaikka lapulle kysymyksiä?
Vai onko liian paljon vaadittu, että potilas itsekin vähän ottaa vastuuta tilanteessa?Terveyskeskuksen lääkäreiltä ei vopi odottaa liikoja, niinpä minäkin menin kilpirauhaseni kanssa sisätautilääkärille, joka vaikutti erittäin asiantuntevalta ja selitti kaikki mihin en edes osannut olevan vastausta. Maksaa tietysti, mutta kannattaa.
- Satu
Entäs jos ollaan lääkärin kanssa oltu erimieltä? Lekuri sanoo, ei tarvitse huolestua noista arvoista. Ja täällähän on piruvie lääkitys monella jo pienemmilläkin arvoilla!
- minä myös
Mieti nyt kuitenkin, kumpi on parempi asiantuntija: tämä palsta vai kouluja käynyt lääkäri.
- Minäkin
minä myös kirjoitti:
Mieti nyt kuitenkin, kumpi on parempi asiantuntija: tämä palsta vai kouluja käynyt lääkäri.
Oman olonsa paras asiantuntija on potilas itse.Arvot voi olla toleranssissa,mutta jokainen potilas on erilainen tuntemuksineen.Toinen tuntee olonsa hyväksi korkeammilla toinen matalemmilla arvoilla.
- leelia
Minäkin kirjoitti:
Oman olonsa paras asiantuntija on potilas itse.Arvot voi olla toleranssissa,mutta jokainen potilas on erilainen tuntemuksineen.Toinen tuntee olonsa hyväksi korkeammilla toinen matalemmilla arvoilla.
korkeasti koulutetut asiantuntijat voivat olla samasta tapauksesta aivan eri mieltä. Näkeehän sen tästä palstasta. Toisella on lääkitys vaikka TSH oli 2,8, toiselle sanotaan että normaalin rajoissa, kun arvo on 4,7. Kyllä lääkärin vähän pitäisi katsoa potilasta: jos on lihonut, hiukset ohentuneet, valittaa väsymystä ja palelua, on lääkärin ammattitaidottomuutta väittää, että arvo on normaalin rajoissa.
Luulen että joillakin lääkäreillä on pihistelevä luonne ja asenne että potilas on aina väärässä. On toisaalta myös lääkäreitä jotka kuuntelevat potilasta, näkevät muutakin kuin paperissa lukevat viitearvot.
Mutta kyllä läheiselle sydänpotilaallekin alkuun lääkäri antoi kehotteen mennä psykiatrille. Hänelle on nyt tehty pallolaajennus, ohitusleikkaus ja pallolaajennus. Jos ensimmäinen lääkäri olisi nähnyt todellisen tilanteen, ehkä ei tilanne olisi päässyt näin pahaksi. - Tietoa
leelia kirjoitti:
korkeasti koulutetut asiantuntijat voivat olla samasta tapauksesta aivan eri mieltä. Näkeehän sen tästä palstasta. Toisella on lääkitys vaikka TSH oli 2,8, toiselle sanotaan että normaalin rajoissa, kun arvo on 4,7. Kyllä lääkärin vähän pitäisi katsoa potilasta: jos on lihonut, hiukset ohentuneet, valittaa väsymystä ja palelua, on lääkärin ammattitaidottomuutta väittää, että arvo on normaalin rajoissa.
Luulen että joillakin lääkäreillä on pihistelevä luonne ja asenne että potilas on aina väärässä. On toisaalta myös lääkäreitä jotka kuuntelevat potilasta, näkevät muutakin kuin paperissa lukevat viitearvot.
Mutta kyllä läheiselle sydänpotilaallekin alkuun lääkäri antoi kehotteen mennä psykiatrille. Hänelle on nyt tehty pallolaajennus, ohitusleikkaus ja pallolaajennus. Jos ensimmäinen lääkäri olisi nähnyt todellisen tilanteen, ehkä ei tilanne olisi päässyt näin pahaksi.Minä olen myös yrittänyt apua saada lääkäreiltä jatkuviin lihasongelmiini, jotka ehkä voisivat liittyä vajaatoimintaani. Löysinkin netistä asiasta tietoa, tulostin sen ja annoin eräälle lääkärille. Hän ei ollut kiinnostunut minun näkökannoistani ja papereistani. Hyvä, että ei suuttunut.
Kun tauti löydettiin oli terveyskeskuslääkäri ihan pihalla, kun kysyin taudista, aikaa oli rajoitetusti ja kysyessäni sairaudesta sanoi hän, että ei se kuolemaksi ole. Mitään informaatiota en saanut terveyskeskuksesta. Luulisi, että tehtäisiin esim. jonkinlainen esite, kaikilla ei todellakaan ole nettiä mistä tietoa etsiä. Itse olen tietoni netistä ja muutamasta tosi vanhasta kirjasta etsinyt. Endolla käynti ei juurikaan tuonut lisävalaistusta sillä aika oli puoli tuntia ja se mitä "jäi käteen" oli iso lasku ja tieto, että ei saa syödä heti lääkkeenoton jälkeen.
Siksi sitä täällä kirjoitellaankin, kun sitä tietoa ei saa, se on sitä vertaistukea ja hieno juttu meille kaikille, joilla on netti käytössä, joten voimme saada vinkkejä pärjäämiseen. Itse olen ainakin juuri palstojen kautta osannut kiinnittää huomiota myös ravintopuoleen ja myös muita hyviä asioita kanssasisariltani/veljiltäni tätä kautta saanut :).
- Anna
meitä ihmisiä on niin moneksi. Kaikilla ei ole kykyä eikä rohkeutta lähteä vaatimaan tietoa. Sitä on vaikea ymmärtää, jos itsellä on vaikkapa sairaanhoitajan koulutus tai muuten on saanut opillista sivistystä. Kysymysten teko käy silloin sutjakammin.
Jos koulutus on häthätää kansakoulu eikä sen jälkeen ole harraastanut tiedonhankintaa, voi olla koko kilpirauhanen vähän hämärä asia. - tuloksetta
Minä olen ainakin tehnyt kaikkeni saadakseni tietoa omasta kilpirauhassairaudestani, mutta tulokset ovat olleet tosi niukat. Ainoa tieto on oikeastaan tullut röntgenlääkäreiltä ultraäänitutkimuksen ja ohutneulanäytteen oton yhteydessä. Muut lääkärit mukaanlukien endokrinologi eivät ole osanneet tai viitsineet vastata kysymyksiini, vaan vastaanottoaika on loppunut. Jos endokrinologin vastaanotto kestää 10 min uudelle potilaalle, ei siinä todellakaan saa edes välttämätöntä tietoa.
- meku
Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ihan äskettäin, ja kyllä tuo informaatio taudistani on ollut todella vähäistä. Netin kautta olen löytänyt vastauksen kysymyksiini. Arvoni normaalin rajoissa, ainakin lääkärin mukaan, mutta oireet sietämättömät, joten vaadin lääkityksen. Lääkäri määräsi lääkkeen ja sanoi, että 2 kk:n päästä uusintakokeisiin. Että se siitä. Tuntuu, ettei tätä tautia pidetä minään lääkäreitten keskuudessa, vaikka tämä vaikeuttaa elämää todella paljon. Hain vastauksia pahaan olooni kauan, nyt viimeinkin löytyi syy. Monta vuotta meni elämästäni hukkaan, kun tämä olisi ollut todettavissa aiemmin.
- äiti -65
meku kirjoitti:

En saanut edes noita arvoja ennenkuin itse ymmärsin pyytää labrasta tulosteen. Lääkäri sanoi vaan, että hyvät on! Silti tsh on 4,72. Kolesterolia ei ole koskan katsotukaan. Nyt olen muutamana päivänä ahkerasti selaillut netistä sivuja ja liiton sivuilla 4 on yläraja, jopa 2,5 nykyisten tulosten mukaan, joten eihän ne nyt ihan hyvät mulla ole. Huomenna lääkäri ja aion nyt olla tiukkana, kun on itsellä tietoa enemmän. Kuitenkin tuntuu, että ei kai potilaan tarvitse tietää kaikkea, kai se olisi lääkärin tehtävä olla ajan tasalla.
- merja
äiti -65 kirjoitti:

uskokaa pois! Ei yksi terveyskeskuslääkäri pysty hallitsemaan kaikkia erikoisaloja. Jos tietokoneella sanotaan että viitearvo on 4, mistäpäs hän sen voisi arvata liian korkeaksi. Siksi on hyvä että on erikoislääkäreitä. Ja nettipalstoja joilla me voimme vaihtaa tietoja ja saada tukea tilanteessamme.
- Tuore
merja kirjoitti:

Lainaus:
Jos tietokoneella sanotaan että viitearvo on 4, mistäpäs hän sen voisi arvata liian korkeaksi.
-------------------------------------------------
Potilasta ei siis tarvitse mitenkään huomioida?, se riittää kun töllää tietsikan näyttöä ja arvailee, huuh...... :O - ihmettelevä
meku kirjoitti:
Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ihan äskettäin, ja kyllä tuo informaatio taudistani on ollut todella vähäistä. Netin kautta olen löytänyt vastauksen kysymyksiini. Arvoni normaalin rajoissa, ainakin lääkärin mukaan, mutta oireet sietämättömät, joten vaadin lääkityksen. Lääkäri määräsi lääkkeen ja sanoi, että 2 kk:n päästä uusintakokeisiin. Että se siitä. Tuntuu, ettei tätä tautia pidetä minään lääkäreitten keskuudessa, vaikka tämä vaikeuttaa elämää todella paljon. Hain vastauksia pahaan olooni kauan, nyt viimeinkin löytyi syy. Monta vuotta meni elämästäni hukkaan, kun tämä olisi ollut todettavissa aiemmin.
ihan vain uteliaisuuttani kysyisin, että miten tämä sairaus vaikeuttaa elämääsi niin paljon? Ymmärrän, että silloin kun ei vielä tiedä mikä vaivaa, niin on vaikeeta. Kuten itselläni, kun vikaa etsittiin, hiukseni ehtivät lähteä melkein kokonaan ja nukuin 18 tunnin "yöunia". Silloin voisin sanoa, että voi kun minulla on vaikeeta. Mutta kun diagnoosi selvisi ja lääkitys saatiin aloitettua ja muutaman kuukauden kuluttuta tasapainotettua oikeisiin mittasuhteisiin, niin minulla ole enään mitään vaikeuksia. Lääkkeen muistaa nyt jokainen tervejärkinen ihminen ottaa aamulla tyhjään mahaan, siinä samassa kun otat vaikka e-pillerin taikka päivittäiset vitamiinit. Jos, tarkoitat ylimääräisiä kiloja joita tuli ennen kuin sairaus varmistui, niin ei muuta kuin tahdonvaoimaa peliin ja liikkumaan. Tsemppiä sinulle!
- otetaan selvää
ihmettelevä kirjoitti:

oon syöny thyroxinia 10 kk, kokoajan nostaen annosta nyk. 0,15mg:aan päivässä. Vaikeeta on ku kukaan ei ymmärrä, mielialat vaihtelee, mikään ei huvita ja väsyttää, hiukset lähtee... Sinun pitäisi ymmärtää kun olet kerta saman kokenut! Veriarvot heittelee ylös ja alas. Hyvä että sinulla on helppoa. Minäkin luulin, että kaikki muuttuu hyväksi taikaiskusta kun saan lääkityksen. Nyt tyreoidiitti tuhoaa kilpirauhasta, eikä koskaan tiedä, mikä lääkitystaso on sopiva. 'tahdonvaoimaa peliin ja liikkumaan' Mistä sais voimaa? 'siinä samassa kun otat vaikka e-pillerin taikka päivittäiset vitamiinit' Ei kai ne vitamiinit sisällä rautaa? Muistathan vähintään neljän tunnin välin thyroxinin ja raudan sekä kalsiumin välillä!
- Terveystieteilijä
Kilpirauhasen erittämät hormonit vaikuttavat elimistön kaikkiin rasva-aineenvaihdunnan biokemiallisiin reaktioihiin, kirjoittavat japanilaiset tutkijat endokrinologian alan erikoislehdessä. He ovat havainneet, että kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä henkilöillä välttämättömät rasvahapot ovat usein epätasapainossa ja että kliiniset oireet korreloivat tiettyjen rasvahappojen pitoisuuteen veressä.
Tutkijat selvittivät asiaa rotilla aiheuttamalla niille kilpirauhasen vajaatoiminnan ja antamalla osalle niistä suojaksi tiettyä kalaöljyä, etyyli-EPAa. Se näytti korjaavan rasvahappojen epätasapainoa ja samalla kilpirauhasen toimintaa. Etyyli-EPA esti kilpirauhashormonien vähenemisen sekä kilpirauhasfollikkeleiden rakenteelliset muutokset.
Tulosten perusteella etyyli-EPAa voi suositella kilpirauhasen vajaatoimintaa poteville ihmisille. Etyyli-EPA kuluu kalaöljystä tunnettuihin omega-3-rasvahappohin, jotka ovat kaikin puolin muutoinkin terveellisiä, koska ne tasapinottavat länsimaisen ravinon vääristynyttä omega-6/omega-3-rasvahappojen suhteita. Kilpirauhaspotilaiden omalla keskustelupalstalla monet ovat kertoneet saaneensa siitä "virtaa" elämään. Yle3isesti käytetty päiväannos on 500 -1 000 mg/vrk. Etyyli-EPAa (E-EPAa) saa ostaa ihan vapaasti luontaistuotekaupoista ja -osastoilta sekä hyvin varustetuista apteekeista.
Makino M, Oda N, Miura N, et al. Effect of eicosapentaenoic acid ethyl ester on hypothyroid function. J Endocrinol. 2001;171(2):259-65. [PubMed]
Lisäöksi on syytä otaa huomioon, että
alkoholin käyttö heikentää kilpirauhasen toimintaa.- mim
alkoholin jatkuva säännöllinen liikakäyttö vaikuttaa kaikkeen sisäeritystoimintaan ja yleensäkin heikentää ihmisen terveyttä.
Mutta en ole huomannut itselläni muutosta kilpirauhasen toiminnassa (siis kokeiden perusteella) vaikka olen sekä lopettanut alkoholinkäytön melkein kokonaan että aloittanut kalaöljyn käytön. Voi tietysti olla että tulokset olisivat kehnommat jos en noihin toimenpiteisiin olisi ryhtynyt. Kuka tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380