Vuosiasitten kunnallipolitiikassakin mukana ollut henkilö varsin ahkerasti kirjoitteli
nimimerkillä Vanha Hevonen arvostellen harjoitettua kuntapolitiikkaa.
Nyt kun oma varsa on saanut vaalikauden johtaa kuntaa ja jolle tarkastuslautakunta ei esittänyt edes vastuuvapauden myötämistä ei hirnahteluja ole kuulunut.
Voipa tällä palstalla nimimerkin suojassa kirjoitellakin puolustellen varsansa paskomisia.
"Vanha hevonen" ei hirnu enään?
7
340
Vastaukset 7
- M-liitto
Taitaapa vielä iukuakin nimimerkkien suojassa tällä palstallamme.
- M-liitto
Kirjoittelee tyylistäpäätellen tänne vanhanapersuna.
- X-kepu
Taisipa hirnua avauksen tai hänen varsansa seutuhallituksen valinnasta kaksikin kertaa tuttuun tyyliinsä.
- Lait on tehty rikott
Mitä noita erittelemään kun kaikki määkii saman käsikirjoituksen mukaan? Kun nyt ensin kaatavat hallituksen sen jälkeen kohteena ovat persut. Yhteinen vetoomus persujen kanssa oli sen takia lähinnä hyvää viihdettä. Persut pudotti keput kahdesti oppositioon yksissä vaaleissa ja sitä keput ei unohda.
Sama kärsämäessä kuin valtakunnan tasolla. Ensin tehdään kaikki mahdollinen kuntaliitoksien estämiseksi ja sen jälkeen persut poletaan maanrakoon.
Olihan viesti eduskunnasta jossa neuvottiin kuntaisiä rikkomaan lakeja? Kertoo ihan kaiken siitä, mihin keput ovat valmiita ettei valta hyvävelijärjestöineen kunnissa mene.- X-kepu
Miten sellaista lakia rikotaan jota ei ole säädettykään.Nythän ollaankin rikkomassa perustuslakia, joka takaa kunnille itsemääräämisoikeuden.
- Mitä lakia ei ole s
kerro sinä miten keskustan kuntaliitokset oli hieno asia ja nyt kun samaa tekee katainen keskusta eduskunnasta käsin neuvoo tekemään kaiken ettei liitoksia tule? Pienenä vihjeenä tämän vuoden alussa kuntaliitoksien yhteydessä jaettiin vielä kepujen porkkanarahoja.
Ei kunnilta olla itsemääräämisoikeuksia viemässä. Entisten kuntien kepuilta sen sijaan elämänsisältö ollaan viemässä kun paikallishallinto menee kuntaliitoksien mukana.
Virkkunen kertoi kuinka kuntaisit päättää valtuustossa tuleeko liitoksia vai ei ja keput neuvoi rikkomaan lakeja. - fqwef
Onhan ne lait olemassa joissa kunnat velvoitetaan selvityksiin kriteerien täytyttyä ja sitä lakia keskusta neuvoi rikkomaan. Epätoivo saa tekemään epätoivoisia tekoja.
Kuntaliitokset koskee pääasiassa kehäkolmosen pohjoispuolen kuntia ja ne on kepujen näpeissä joille viesti oli lyhyesti älkää tehkö mitään niin me säilytämme teidän valtapaikat seuraavassa hallituksessa. Vitsi on vain siinä ettei kepuillakaan ole muita vaihtoehtoja kuin kuntaliitokset. Huonoksi vitsi muuttuu siinä vaiheessa kun keskusta liittää ensi kaudella kunnat mutta antaa kepuille paikallishallinon palkinnoksi ex-kuntien kepuille ja keput taputtaa suuria karvaisia käsiään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.98740En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483