psykoottisen masennuksen ja uutena löydetyn bipon vuoksi. Sain kovan lääkityksen joka ajoi minut zombi tilaan, meni muisti ja älykkyys, nukuin paljon, toimintakyky hävisi jne
Lopetin lääkkeet omalla luvalla jo kahden kuukauden kuluttua aloittamisesta.
Olo parani, mutta masennus jäi päälle. Kuukausien vinkumisen jälkeen sain Voxra masennuslääkettä ja masennus on helpottamaan päin. Mitään vauhtia ei ole tullut, se painava tunne rintakehän takaa katosi. En olisi millään saanut psykiatrilta Voxra lääkettä, koska se ajaa minut kuulema maniaan. Mielummin siis ihmistä pidetään työkyvyttömänä masennuksessa kuin hoidettaisiin masennus asianmukaisesti.
Tiedän, että masennuslääkkeet voivat ajaa maniaan, mutta minulla on kuitenkin hyvin tiivis hoitosuhde psyk.polille joten varmasti jäisin mahdollisen maniani kanssa kiinni nopeasti.
Nyt viime viikon heittona: Minun on lähdettävä töihin, normaalisti etsittävä työmarkkinoilta normi töitä!!! Ei mitään eläkevakuutusyhtiöiden kautta työelämään kokeiluja. En ole saanut terapiaa, en kuntoutusta vain neuroleptejä suurella annoksella.
No viikon päästä menen työhaastatteluun jossa pitää esittää tervettä ja hyvinvoivaa. Mitä sanon tehneeni viimeisen vuoden? Lisäksi olen hoitoalalla töissä ja mieltäni askarruttaa olenko näinkin vakavien mielenterveysongelmien kanssa koskaan sopiva hoitoalan töihin.
Mutta psykiatri ei anna armoa.. minun on lähdettävä töihin, koska en saa mistään muuten rahaa ja huollettavana on lapsia. Pelkään kovin, että vuoden takaiset tapahtumat toistuvat.. monta työsuhdetta päättynyt omaan irtisanoutumiseeni (en kestä stressiä, ei ole enää paineensietokykyä, en luota ihmisiin, pelkään olla äänessä)
Mielestäni tilanteeni on kauhea, suorastaan malliesimerkki siitä miten ei saisi missään nimessä toimia. Miksi minulle ei tehty työkyvyn arviointia? miksen päässyt kuntoutustuelle vielä toipumaan ja mahdollisesti uudelleen koulutettavaksi?
mt-toimistolla sanottiin, että töihin ja jos työnteko ei maita niin jää kotiin.. kyllä miehesi sinut elättää.
Lopetin lääkkeet omalla luvalla jo kahden kuukauden kuluttua aloittamisesta.
Olo parani, mutta masennus jäi päälle. Kuukausien vinkumisen jälkeen sain Voxra masennuslääkettä ja masennus on helpottamaan päin. Mitään vauhtia ei ole tullut, se painava tunne rintakehän takaa katosi. En olisi millään saanut psykiatrilta Voxra lääkettä, koska se ajaa minut kuulema maniaan. Mielummin siis ihmistä pidetään työkyvyttömänä masennuksessa kuin hoidettaisiin masennus asianmukaisesti.
Tiedän, että masennuslääkkeet voivat ajaa maniaan, mutta minulla on kuitenkin hyvin tiivis hoitosuhde psyk.polille joten varmasti jäisin mahdollisen maniani kanssa kiinni nopeasti.
Nyt viime viikon heittona: Minun on lähdettävä töihin, normaalisti etsittävä työmarkkinoilta normi töitä!!! Ei mitään eläkevakuutusyhtiöiden kautta työelämään kokeiluja. En ole saanut terapiaa, en kuntoutusta vain neuroleptejä suurella annoksella.
No viikon päästä menen työhaastatteluun jossa pitää esittää tervettä ja hyvinvoivaa. Mitä sanon tehneeni viimeisen vuoden? Lisäksi olen hoitoalalla töissä ja mieltäni askarruttaa olenko näinkin vakavien mielenterveysongelmien kanssa koskaan sopiva hoitoalan töihin.
Mutta psykiatri ei anna armoa.. minun on lähdettävä töihin, koska en saa mistään muuten rahaa ja huollettavana on lapsia. Pelkään kovin, että vuoden takaiset tapahtumat toistuvat.. monta työsuhdetta päättynyt omaan irtisanoutumiseeni (en kestä stressiä, ei ole enää paineensietokykyä, en luota ihmisiin, pelkään olla äänessä)
Mielestäni tilanteeni on kauhea, suorastaan malliesimerkki siitä miten ei saisi missään nimessä toimia. Miksi minulle ei tehty työkyvyn arviointia? miksen päässyt kuntoutustuelle vielä toipumaan ja mahdollisesti uudelleen koulutettavaksi?
mt-toimistolla sanottiin, että töihin ja jos työnteko ei maita niin jää kotiin.. kyllä miehesi sinut elättää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Missä kaupungissa asut? Hoitoalalla ei voi toimia noilla oireilla mitä kuvailit sinulla olevan.
En kaupunkia lähde kertomaan... mutta paikka jossa ei laadukasta mielenterveyshoitoa saa.
Olen itsekin sitä mieltä ettei paikkani ole hoitoalalla (tuskin edes työelämässä) mutta minun on pakko lähteä töihin, koska tästä perheestä loppuu muutoin ruoka eivätkä lapset saa vaatteita päälleen.
Voiko psyk.poli olettaa ja odottaa, että mieheni elättää minua seuraavat 40 vuotta?
Olemme jo luopuneet omistusasunnosta sairaslomani aikana. Kohta myymme automme ja mitä sen jälkeen?
Mitä salattavaa on kaupungin kertomisessa? Tahdotko siis jatkaa salailua, jonka vuoksi potilaat kärsivät ja sinä itse kärsit? Miksi hait hoitoalalle, jonka tiesit? olevan psyykkisesti raskas, kai tiesit jo ennen sitä ettet tulisi jaksamaan; hoitoalalle hakeutuvathan yleensä osaavat analysoida jo etukäteen miksi juuri he alalle ovat soveltuvia, eikös pääsykokeissakin jo tällainen tule kartoitetuksi?
Miksi teitte lapsia tai ylipäätään hankitte omaisuutta, jos pitkän harkinnan tuloksena päädyitte johtopäätökseen jonka mukaan ei teistä kumpikaan olisi tulevaisuudessa kykenevä huolehtimaan perheestänne? Mm. bipolaarisuus ei puhkea yhtäkkiä vaan on diagnosoitavissa jo hyvin nuorena. Miksi menet työhaastatteluun jos jo etukäteen tiedät ettet pysty töitä tekemään?
Olipas kamalaa syyttelyä. Tuli paha mieli ap.n puolesta.
Ap on hoitoalalle kouluttautunut nuorena ja masennus ja mahdollinen bipo puhkesi vasta 45 vuotiaana. Ei minulla ole koskaan ennen ollut mitään mt-ongelmia..
Ai en olisi saanut hankkia ammattia ja mennä töihin sekä tehdä lapsia? Ei minulla ollut käytössä kristallipalloa josta olisin tulevaisuuden nähnyt. Olisiko pitänyt jäädä lukion jälkeen vain notkumaan? No, mistäs näitä etukäteen tietäsi.
Eläkkeelle itse olisin täysin valmis, mutta psykiatri ei B-lausuntoa kirjoita vaan on työntämässä HOITOalan hommiin. Ei mun psyyke sitä kestäkään vaan hyvin tod.näk on psykoosi kohta päällä ja sairaalaan taas mennään lepäämään.
Ai miksi töihin haen? Koska lääkäri niin määrää.. ja sanoo, että masiiviisen neuroleptilääkityksen turvin voi ihan hyvin tehdä töitä.
Tuosta bipon puhkeamisesta olen samaa mieltä, että se puhkeaa hyvin suurella tod.näk nuorena eikä minulla sitä ole, mutta psykoositaipumusta on
Ja eläkettä ei oo mieleen tullut hakea?