luottoKELVOTON

Löytyykö Seinäjoen alueelta yhtäkään vuokranantajaa joka antaisi mahdollisuuden sellaisellekin ihmiselle jonka luottotiedot eivät ole puhtaat?

Olen lähes kolmikymppinen sinkkunainen joka joutuu asumaan vanhempiensa luona...

En tupakoi tai ryyppää ja muutenkin olen hyvin rauhallinen enkä aiheuta häiriötä kenellekään, alan olla jo epätoivoinen!

Käsittääkseni Suomessa nykyään on aika paljon muitakin joilla luottotiedot menneet, missä he asuvat!


Vuokranmaksun laiminlyönneistä merkinnät eivät ole, mainittakoon nyt tuokin vaikka sillä merkitystä ei olisikaan.
13745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinä olet aikaisemmin jättänyt velkasi maksamatta, miksipä et toisenkin kerran? Vuokralaisen häätäminen on niin hankalaa, ettei kukaan halua ottaa riskiä. Asuntoihin on aivan riittävästi sellaisiakin tulijoita, joilla on puhtaat paperit.

Äänestä
  • " kesäyö on lämmin "
    Joko olet lapsi tai lapsenmielinen.
    Tuomitseminen ja arvostelu on helppoa, erityisesti nimettömänä.

    Totuus on että jokainen voi joutua tilanteeseen missä luottotiedot menevät.

    Ei muuta kuin tsemppiä niille jotka taistelevat talouden kanssa.

    Äänestä

  • apu ulkomailla kirjoitti:

    " kesäyö on lämmin "
    Joko olet lapsi tai lapsenmielinen.
    Tuomitseminen ja arvostelu on helppoa, erityisesti nimettömänä.

    Totuus on että jokainen voi joutua tilanteeseen missä luottotiedot menevät.

    Ei muuta kuin tsemppiä niille jotka taistelevat talouden kanssa.

    Jokainen voi joutua, mutta harva joutuu itsestään riippumatta. Merkintä kertoo yksinkertaisesti, että velallinen on varsin äskettäin päästänyt taloutensa karkaamaan hallinnastaan. Tsemppiä sellainen henkilö tarvitseekin, mutta vuokraisännän asia ei ole ryhtyä vieraan ihmisen ongelmia hoitelemaan eikä varsinkaan kärsimään niistä. Tukipalvelut on löydettävä jostain muualta.

    Äänestä

Kyllähän joku yksinoleva mies saattaa ottaa hyyryläisen 30v naisesta. Juttu vaan on niin, että maailma ei ole hyväntekeväisyyttä, eli voit unohtaa koko asian.

Äänestä

Seinäjoella ei ole tulorajoja kunnan vuokra asuntoihin ja ne ei katsele onko luottotiedoissa merkintöjä. Ellei sitten ole maksamattomista vuokrista kyse. Niihin vain paperit ja jos tuloja ei ole niin saat asumistukea. Yksityisiltä voí kyllä olla hankala saada asuntoa.

Äänestä
  • Mene sevalle ja kysy sieltä asuntoa sano rehellisesti millainen tilanteesi on.

    Tarvitsen kuukauden vuokratakuun tai henkilöyakauksen 1-2 henkilöä.

    Äänestä

  • velkaa on kirjoitti:

    Mene sevalle ja kysy sieltä asuntoa sano rehellisesti millainen tilanteesi on.

    Tarvitsen kuukauden vuokratakuun tai henkilöyakauksen 1-2 henkilöä.

    Vähintään kuukauden vuokratakuun vaaditaan kaikkiin vuokra asuntoihin oli luottotiedot kunnossa tai ei. En tiedä yhtään kuntaa joks antaisi vuokra asunnon ilman kuukauden vuokratakuuta. Jos sitä rahaa ei ole niin voi anoa sossulta...

    Äänestä

Mitä jos Isäsi ja Äitisi hankkisi vuokra-asunnon ja menisit asuntoon alivuokralaiseksi siihen asti kunnes luotto merkintä poistuu .
Maksaisit Isällesi ja Äidillesi vähän jotta heidän ansioveroitus ei nouse ehkä vähän koska vuokra on ansio tuloa siten verotetaan ansiotulo verona .
Jotta Äitisi ja Isäsi palkkatulo vero ei nousisi ainakaan paljoa niin maksaisit vähän vuokraa .
Jos Äidilläsi ja Isälläsi on varaa ostaa sijoitus asunto niin muuta sinne vanhempiesi sijoitus asuntoon jos heillä on varaa sijoittaa asuntoon .
www.omatieto.fi löydät kuinka pitkään sinun luottomerkintä eli kuinka pitkään voisit olla Äidillesi ja Isällesi ali vuokralaisena .

Äänestä

Usein yksityisillä markkinoilla vuokraaminen on oikeasti sijoitustoimintaa, jonka tuottokuvio kusee jos vuokria ei kuulul. Alkaa sitten kuulumaan vihaisia puheluita pankista kun sijoitusasunnon lainaa ei makseta.

Juuri siitä syystä monet eivät ota riskejä jos luottotiedollisiakin on tarjolla. Lisäksi luottotiedottoman talous ei kestä elämän yllätyksiä budjetissa esim. auto hajoaa ja autoa tarvitaan työmatkaan, koska ulosotto nappaa aina palkasta kaiken ylimääräisen vanhojen velkojen maksuun ja luottotiedoton ei saa mitään puskurirahaa oikeasti säästöön.

Joten siihen "byaa byaa olen asunnoton!!! säälikää minua!!! ei ollut mun syyyy vaan toisten!!!!" on turha vedota!

P.S. Helsingissä on lähes mahdotonta saada asuntoa jos on luottotiedoton, koska hakijoita on monesti 10-50 per asunto jos vain on markkinahintainen (kohtuullinen).

Äänestä
  • Sääliä en hae enkä muita syytä tilanteestani, terveisin aloittaja

    Äänestä

Myllytiellä Nurmossa voi olla rivarikaksio, jos saan taivuteltua vuokraisännän yhteistyöhaluiseksi, takaisivatko vanhempasi? vuokravakuus on pari kuukauden vuokra. (1000€)

Äänestä

Niin, tietysti muutama muodollinen kysymys:

- Oletko töissä? (helpottaa asiaa)
- Kotieläimiä? (ei sallittu)

Pystytkö maksamaan 500€ vuokraa kaksiosta, 20€ vedestä sekä talvisin n. 160€ sähköstä (suora sähkölämmitys)

Jos et ole töissä, niin sossu harkintansa mukaan voi maksaa vuokratakuun, mutta edellyttää, että vanhemmat kampee sut pihalle. Kelan asumuistukeakin voit saada, jos tulot ei ylitä jotakin rajaa.

Ulosottomaksuja ei yksikään viranomainen huomioi yhtään mihinkään.. Suojaosuudella pitää nykyaikana valitettavasti tulla toimeen.

Tämä keskustelu pitää valitettavasti käydä, mutta voimme jatkaa asian puimista ihan privaatisti, jos et halua kurjuuttasi täällä retostella? Minun pitää tietää, miksi minä suosittelisin sinua naapuriini vapautuvaan asuntoon.

Äänestä

Suomi on paha maa.

Se väittää olevansa "hyvinvointivaltio" vaikka totuus on kaikkea muuta.

Suomi hyvä maa rikkaille: he saavat suurimmat tuetkin, mm. Wahlroos & Herlin (yli 200 000 euroa vuotuisia maataloustukia.)

Ihmisoikeuksien törkeää polkemista se on että talousrasistisen luottomerkinnän saaneet eivät saa edes asuntoa, kotia... kattoa pään päälle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vailla ihmisoikeuksi kirjoitti:

Löytyykö Seinäjoen alueelta yhtäkään vuokranantajaa joka antaisi mahdollisuuden sellaisellekin ihmiselle jonka luottotiedot eivät ole puhtaat?

Olen lähes kolmikymppinen sinkkunainen joka joutuu asumaan vanhempiensa luona...

En tupakoi tai ryyppää ja muutenkin olen hyvin rauhallinen enkä aiheuta häiriötä kenellekään, alan olla jo epätoivoinen!

Käsittääkseni Suomessa nykyään on aika paljon muitakin joilla luottotiedot menneet, missä he asuvat!


Vuokranmaksun laiminlyönneistä merkinnät eivät ole, mainittakoon nyt tuokin vaikka sillä merkitystä ei olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu