Miten tästä eteenpäin?

Tiina

Erosin kolme viikkoa sitten vuoden kestäneestä suhteesta, jonka luulin kestävän ikuisesti. Tai jonka edes toivoin kestävän kaiken.
Minä annoin sille ihmiselle kaikkeni Ja näin jälkeen päin voin sanoa, että annoin liikaa. Hän käytti minun rakkauttani hyväkseen.
Lukemattomia kertoja jäin itkemään hänen jälkeensä, kun hän jätti minut yksin. Kaverit olivat tärkeimpiä kuin minä. En ole mikään takertuja, jos sitä luulette. Mielestäni vain ihmisen jonka kanssa seurustelee pitäisi olla se elämän tärkein asia. Se jonka vuoksi luovutaan edes joskus omista suunnitelmista ja tehdään jotain yhdessä.
Hän särki sydämeni miljooniksi paloiksi. Vaikka tiesin, että ero on edessä, että en enää jaksa taistella suhteemme eteen, silti se sattuu niin kovasti. Kaipaan sitä ihmistä välillä aivan mielettömästi. Ja kuitenkaan en ottaisi hän takaisin vaikka hän pyytäisi. Minä ansaitsen parempaa, kun loputtomia tyhjiä lupauksia, surua ja kyyneliä.
Nyt yllättäen elämääni saapui uusi ihminen. Ihminen johon voisin ihastua, mutta en tahdo uskaltaa. Elämäni on täysin palasina eron jälkeen, enkä pysty aloittamaan uutta suhdetta. Sanoin sen hänelle, ja siitä huolimatta hän tahtoo tavata minua. Hän on saanut ajatukseni täysin sekaisin. Vaikka tiedän, että en pysty nyt seurustelemaan silti ajattelen häntä.
Hän ei ole ollenkaan sitä tyyppiä johon ihastuisin normaalisti ja se sekoittaa ajatuksiani. Hän on kaikin tavoin mukava ja herkkä, mutta minä olen aina ihastunut niihin joissa on jotain säröjä. Kaikkein vaikeinta on se, että hän todellakin ymmärtää minua. Hän on sanonut, että ei halua painostaa minua mihinkään ja että kaikki saa edetä minun ehdoillani. Tunteeni repivät minua kahteen suuntaan, toisaalta tahtoisin tutustua häneen paremmin ja toisaalta taas tunnen, että minun pitää jättää menneisyyden painajaiset taakseni ennen kuin voi jatkaa elämääni mitenkään.
Ja etteivät asiat pääsisi menemään liian helpoiksi, molemmat ovat lähdössä opiskelemaan eri kaupunkeihin. Ei nyt ihan toiselle puolelle Suomea, mutta kuitenkin. Edellinen suhteeni alkoi tavallaan yhtä yllättäen. Silloin poika joutui lähtemään armeijaan seuraavalla viikolla ja kaikki eteni niin nopeasti. Ja nyt tuntuu siltä, että en kestä toista etäsuhdetta. En ainakaan näin pian.

1

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie

      kirjoituksesi tuntui heti tutulta.
      Mutta yleispätevänä neuvona voisin sanoa, että
      Nyt kannattaa ottaa askel taaksepäin ja rauhoittua. Se vanha tyyppi on historiaa, uuden aika on silloin kun sulta niin tuntuu. Jos uusi tyyppi välittää sinusta(kuten ymmärsin) antaa hän sulle aikaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe