Mikään ei auta... :c

No ei tilanne vielä toivoton ole. Sinulla on nyt suru poikaystävän vuoksi. Ei toinen ihminen riitä tekemään ketään ehyeksi, voi olla vain tukena. Sinulla taitaa olla liian kova paine suoriutua opinnoissa ja olla erittäin hvyä.
Eikö olisi nyt hyvä mahdollisuus opiskella jonkin aikaa yksityisesti ja kotoa käsin.
Yhden neuvon annan sinulle: tee se ihan ensiksi.Tuohoa nuo lääkkeet joita olet jemmannut välittömästi.
Outo että terapeutti on sanonut noin, vaikka vaikeampiakin tapauksia maailmassa ole selvitelty ja heikin ovat ihmisiä. Eivät he mitään jumalolentoja ole. Ei non saisi missään nimessä potilaalle sanoa. Voisi sanoa, että minä en psyt nyt auttamaan, mutta tepsiskö jokutoinen tarapeuttinen menetelmä.
Sinun pitää nyt saada purkaa tuo traumaattinen tilanne. Jos ei muuta ensi hätään niin kirjoittele tänne. Se jollain tapaa auttaa työstämään ja purkamaan pahaa oloa.

Sun poikaystävä on ihan paska, älä haikaile sen perään. Olet paremman arvoinen vielä sulle tulee vastaan se kunnon tyyppi joka rakastaa sua oikeasti. Jos vain maltat odottaa olet nuori ja aikaa on vielä mihin. Unohda nyt kaikki velvollisuudet ja anna itsellesi aikaa toipua.

Kaikki nuoret kokevat rakkaussuhteissa pettymyksiä, joten et ainakaan siinä suhteessa eroa muista.

Et voi ripustautua toiseen ihmiseen ja kuvitella, että se tekee sinusta ehjän. Sellainen ei ole rakkaussuhde, vaan symbioosia. Sellaista ei kestä kukaan, eikä tarvitsekaan.

Pettymys on pettymys, iso itsetunnon kolhu, mutta ne kuuluvat elämään. Yritä päästä sujuiksi pettymyksesi kanssa, niin olet jo paljon vahvempi ihmisenä.

jota nyt syöt, on tehnyt sinusta eri ihmisen kuin mikä oikeasti olet. Lamaannuttanut tunteesi, ajatuksesi, kehosi ja väsyttää niin, että et jaksa opiskella. Poikaystäväsi ja vanhempasi ei voi saada sinuun otetta koska et luultavasti pysty normaaliin vuorovaikutukseen. Aito alkuperäinen lounaneiti on kyllä olemassa mutta paksun töhnän peitossa jonka lääkärit ovat ympärillesi luoneet. Venlafaxia ei pitäisi edes antaa lapsille, joiden persoona on vielä kasvuvaiheessa. Oletko kiinnittänyt huomiota onko oireesi jotenkin yhteydessä lääkkeen ottoaikaan?

Eipä terapeuttikaan voi millään parantaa lääkkeiden tuomia sivuvaikutuksia niin kauan niitä syöt. Tuskinpa hän edes tajuaa mistä kaikki johtuu vaan on vain ymmällään mitä sinun kanssasi pitää tehdä.

Ei ihme että koet itsesi yksinäiseksi.

Heips!

Ja hyvä, kun tulit tänne palstalle kertomaan tilanteestasi ja tunteistasi. Täältä kyllä tukea löytyy, toki sinun pitää itse ottaa huomioon vain ne kommentit, jotka sinusta tuntuvat hyvältä/tärkeältä, meistä ihmisistä kun löytyy niin monenlaista ja aina tänne joku eksyy sanomaan, että "ota vaan itseäsi niskasta jne..."

Kommentoin tekstiisi:
Vanhempien eroon liittyvä traumaattinen kokemus. Oliko siinä jotakin erityisen traumaattista (monet lapset joutuvat nykypäivänä eron kokemaan ja ainahan se on jonkinasteen trauma)? Ja vain sinun kohdallasi vai koskiko myös sisartasi?(jos myös, niin ehkä saisit vertaistukea häneltä...?)

Poikaystävästä. Aika harva teini-iän seurustelusuhde kestää kovinkaan pitkään. Ja varsinkin, jos toisella osapuolella on mielenterveyden kanssa ongelmia. Harva teini on niin selvärajainen ja tasapainossa itsensä kanssa, että jaksaisi toisen kipuilua. Ja yleensä varsinkaan pojat, meillä Suomessahan (varmaan monessa muussakin maassa) on edelleen vähän vallalla se "ei puhu eikä pussaa" -mentaliteetti, kun miesten käytöksestä puhutaan, poikia kasvatetaan myös erilailla, vähemmän tunteita ilmaisemaan (en jaksa kaivaa tutkimustuloksia nyt). En tahdo tällä sanoa, että vika suhteenne katkeamiseen olisi sinussa, vaan että on ihan yleistä, että seurustelu noin nuorena on lyhytaikaista. Kipeää se tekee, mutta siitä oppii. (Ja hei, maailma on miehiä täynnä... ;) )
Ja olen samaa mieltä kuin aiemmin kommentoineet siinä, että toiseen ihmiseen ei voi ripustautua, se tukehduttaa suhteen kuin suhteen. Sinun pitää ensin löytää se, kuka sinä itse olet, ja omat rajasi, vasta sen jälkeen voit alkaa harkita sitoutumista toiseen ihmiseen. Koskaan kukaan toinen ihminen ei aiheuta sinun käyttäytymistäsi, vain sinä itse teet omat ratkaisusi. Toinen ihminen ei tee sinua ehjäksi, ei kukaan toinen. Sinun pitää ensin löytää oma ehjä itsesi, vasta sen jälkeen voit olla tasaveroisessa suhteessa.

Koulunkäynti on tärkeää, mutta se ei ole koko elämä. Ns. turvaverkko pitää olla monitahoinen, kun on ystäviä, hyvät perhesuhteet, harrastuksia/mielenkiinnon kohteita ja se työ/koulu. Kun yksi taho on heikompi, muut kantavat elämää sillä aikaa. Jos itsearvostuksesi on pelkästään siinä, millaisia numeroita saat koulusta/ylipäätään suorituksissa, niin sinulla on paljon puolia itsestäsi vielä löytämättä. :)

Terapeutin kommentti vaikutti oudolta, paitsi jos olet kieltäynyt yhteistyöstä täysin? Kukaan ulkopuolinen eikä mikään lääke voi sinua PARANTAA (auttaa voi hetkellisesti), jos et itse ole valmis ensinnäkin kertomaan terapeutille rehellisesti tunteistasi ja sitten vielä työskentelemään itsesi kanssa hänen ohjauksessaan. Korostan vielä, että minä EN VOI TIETÄÄ millainen tilanne on ollut ja millainen terapeuttisi on ollut. Ja se vielä, että terapeuttien koulutus on kuitenkin vain mielen tasolla, hyvin harva käyttää minkäänlaisia luovia menetelmiä edes keskusteluterapian apuna, saati, että luovat menetelmät olisivat pääosassa. Tällä en tahdo sanoa, että terapeuttisi on ollut ammattitaidoton (vaikka voi niinkin olla, en voi tietää), hän on vain oman arsenaalinsa käyttänyt loppuun. Sinä voit sitten miettiä (äitisi kanssa?), mikä olisi seuraava sopiva suunta sinulle.

Jemmaamasi lääkkeet kannattaa hävittää, riski tulla löydetyksi ja elämäsi jatkuminen esim. aivovaurioisena on paljon todennäköisempää, varsinkin, kun ilmeisesti vielä kotona asut?

Onko äitisi todella sanonut sinua "hyödyttömäksi narsistiksi" vai onko kyseessä vain oma tulkintasi? Millainen puhekulttuuri teillä kotona on, puhutaanko tunteista, saako niitä näyttää, onko äidilläsi aikaa ja halua kuunnella sinun asioitasi?

Lämpimiä ajatuksia sinulle lähettäen,

Lumi