Sain postissa tänään esiätäytetyn veroilmoituksen.
Olen ollut koko vuoden 2012 töissä, mutta ansiotulot on 0e.
Eli ilmeisesti työnantaja ei ole maksanut veroja.
Lisäksi minulta puuttuu loppuvuodelta palkkanauhoja omistajan vaihdoksen myötä.
Miten tälläsissä asioissa yleensä toimitaan verottajan puolelta?
Joudunko itse maksumieheksi vaikka työnantaja on pidättänyt verot minulta?
Olen ollut koko vuoden 2012 töissä, mutta ansiotulot on 0e.
Eli ilmeisesti työnantaja ei ole maksanut veroja.
Lisäksi minulta puuttuu loppuvuodelta palkkanauhoja omistajan vaihdoksen myötä.
Miten tälläsissä asioissa yleensä toimitaan verottajan puolelta?
Joudunko itse maksumieheksi vaikka työnantaja on pidättänyt verot minulta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ota yhteyttä työnantajasi palkanlaskijaan ja kysy onko ilmoittanut palkkasi verottajalle. Ihan mahdollista että on unohtanut tms.
Tarkista työsopimuksestasi mikä palkka siellä on sovittu.
Oletko kirjannut tuntisi ja luovuttanut tuntikirjaukset oikealle henkilölle?
Olitko ministeri Hautalan remonttia tekemässä?
Palkkasi on niin häpeällisen vähän ettei verottajankaan mielestä kannattanut edes mainita sitä.
Olisikin aivan paikallaan nykyisen Suomen elinkustannustasolla ettei alle 25.000e vuosipalkoista tarvitsisi maksaa veroja lainkaan.
Keskipalkkahan on kuulemma jotain 30.000e niin maksakoot ne keskipalkkaiset niitä verojakin.
Taitaa kyllä verottajakin tietää että tuo ns. "keskipalkka" on pelkkää sumutusta ja todelliset suomipalkat jää alle 25.000 euron useimmilla duunareilla... kovapalkkaisia herrojahan ei sovi vaivata veroilla sitäpaitsi nehän ovat valtion pamppuja niin miksi antaa yhdellä kädellä ja ottaa toisella takaisin, tosin sehän on tyypillistä valtion toilailua muutenkin...
Jos kokopäivätyössä ollaan niin alle 25000€ ei jää enää kovinkaan moni duunari... Ihan duunarina itselläkin menee yli 40000€ päivätöissä ilman ylitöitä tai mitään muitakaan lisiä...
Siwan kassat ja siivoojat ovat sitten eri asia...
Mekaanisen metsäteollisuuden rakennuspuusepänteollisuuden työntekijät jää alle 25.000e. Kaikki muut teollisuudenalat tienaavat enemmän, tämä h3lvetin puuala on kaikkein surkeimmassa jamassa :/
Itse olen mekaanisen metsäteollisuuden alalla. Ja en jää (onneksi) alle tuon 25 000 vuosituloihin. Viime vuonna oli rapiat 31 000€