Eläkkeelle pääsy pitkällä sairashistorialla

Hei Sinä! Minä just luin hyvin laaditun kertomuksesi itsestäsi. Ja huokaan, rukoillen taivaisiin, että jaksaisit ja että varsinkin käytännön elämään saisit sopivia ratkaisuja.

Menehän rohkeasti sinne psykille, älä näe vaivaa miettiä, mitä se mistäkin asiasta ajattelee. Oot vain oma itsesi kysymyksinesi ja tuskinesi; painotat nyt tätä tilannetta ja tulevaisuuden huoliasi. Oireitakin sinulla on. - Voi miten ikävää, mutta kuitenkin elämäsi kulku on edessäpäin. Parempaa ja helpotusta toivoen,

Itsetuhoisella käytöksellä pääsee eläkkeelle, tosin esim. halvaantuneena se ei oikein nyt ole senkään arvoista. Mieluummin olisin onnistunut siinä itsetuhoisessa käytöksessä vielä paremmin. Jos nirhaat ranteisiin pinta haavoja ja soitat ambulanssin, se on huomionhakua, sillä ei eläkkeelle pääse.

Olet aika nuori, joten pysyvälle eläkkeelle pääsy on vaikeaa.

Oletko saanut lääkinnällistä kuntoutusta kuten psykoterapiaa?

Oletko saanut ammatilista kuntoutusta?

Noita kaikkia pitää ainkin kokeilla jotta tulee selväksi ettei voi enää kuntoutua.

Minä sain pysyvän eläkkeen pitkän tappelun jälkeen. Kuntoutustuella olin 3,5 vuotta ja olen viisikymppinen.

Jos sinulla ei ole hyvää hoitosuhdetta psykiatriin, niin ei edes kannata sanoa, että haluaa eläkkeelle, koska byrokraattilääkäreiden mukaan eläkkeelle ei saa haluta, vaan joutua. Parempi on kertoa se kuinka huonosti menee ja kuinka paljon on sekoiltu. Jos pyytäisit päästä ammatillisen kuntoutukseen tai/ja psykoterapiaan?

Kyllä kannattaisi ihan vaikka yrittää osa-aikatöihin, koska se Kelan eläke on todella pieni ja siellä sitten pitäisi elää loppuelämä. Toisaalta kuntoutustuellakin ja tk-eläkkeellä saa tehdä jonkinverran töitä.

nykyään todella vaikea päästä eläkkeelle pään takia.en pääse minäkään.kokeiltu on useammankin kerran.kelan mukaan työkunto ei ole vielä laskenut riittävästi..vielä.kuitenkin olen useita kuukausia masentunut ja työkyvytön.lisäksi olen liian nuori,42v.olisin helpottunut eläkepäätöksestä,loppuisi se iänikuinen väkisin yrittäminen.kun ei jaksa niin ei jaksa..peukkuja!

Kiitos vastaajille! Tässä on lisää tietoa..
Korjaus vielä tohon ensimmäiseen tekstiini minkä kirjoitin, olen ollut yhtäjaksoisesti kuntoutustuella kesäkuusta 2009 lähtien enkä 2011 niin ku olin kirjottanu aiemmin (alkaa muisti pätkimään jo).
Vuosien varrella oon kokeillu työkkärin ynnä muitten järjestämiä kuntoutuspaikkoja, jotka ovat olleet noin 3 kertaa viikossa ja 4 tuntia kerralla, mutta joka kerta se on vajaassa kahdessa viikossa päättynyt sairaslomaan, koska en ole pystynyt nousemaan sängystä ylös ja ahdistun ihmisten seurassa. Kuontoutustukihakemukseni ovat menneet kerralla läpi joka kerta. Minulla on vuosien hoitosuhde takana tosi hyvään terapeuttiin jolle pystyn puhumaan kaikesta ja kun viimeksi kävin sen luona niin se oli todella huolissaan musta ja noista parista kerrasta jolloin olen saanut outoja oireita. Tää terapeutti on tietoinen koko mun taustasta. Olen sille myös kertonu viiltelystäkin, niin se on siitäkin huolissaan. Mutta tuo kun yksi kommentoi tosta et jos nirhaan haavoja ranteisiin ym., niin mä en tee sitä sen takia että hakisin sillä huomiota vaan koska se helpottaa mun tuskaa ainakin hetkeksi. Ja itse en ole pahemmin tilannut ambulanssia itelleni vaan sen on tehnyt joku muu (jos joku muu on ollu tietoinen mitä touhuan sillä hetkellä). Yleensä kukaan ei tiedä mitä teen itelleni, koska mulla ei oo luottamusta enää oikeen kehenkään. Nyt huomenna lääkärille ja sielä katotaan taas et haetaanko kontoutustukea edelleen vai pysyvää eläkettä.

Sain tiistaina uuden diagnoosin, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mun on todella vaikee sisäistää kyseistä sairautta ja olen ihan rikki. Mä en haluu tätä sairautta elämääni, vaikka oonki vuosia sitä jo epäilly. Mä en jaksa käydä terapeutilla enkä lääkärissä, parempi olis ku tätä ei olis, tää on mulle täystuomio. Tää satuttaa eniten mitä ykskään aiempi diagnoosi ei oo tehny. Hyvä teille jotka jaksatte yrittää tän sairauden kanssa, mut mulla on voimat loppu ja mun perhe ei auta. Tällä hetkellä lääkäri kirjoitti B-lausunnon tammikuuhun 2014. Sitten taas katotaan.. Voimia kaikille!

moi.mullakin muitten lisäksi tää bipo..mennäänhän eteen päin kaikesta huolimatta!

Joo yritetään ainaki kovasti. Vaikka välillä se on todella vaikeeta..

pysyvälle eläkkeelle, niin bipo-diagnoosi auttaa sinua huomattavasti siinä. Kun stressi työelämän suhteen helpottaa, usein auttaa myös mielialaan. Nyt ehkä mahdollista saada myös toimivampi lääkitys, kun tiedetään, mikä ongelmana. Pelkät masennuslääkkeethän yleensä vain hulluttavat bipon mielialoja, niitä käytetään lähinnä neuroleptien rinnalla.

Kiitos edelliselle kommentoijalle, viestisi piristi. :) Joo nyt on uus lääkitys alotettu ja toivottavasti se sopii mulle. Ja se on kyllä totta et pelkät masennuslääkket ei sovi bibolle, ne vaan masentaa lisää, ei poista tai lievennä oloa. Mutta näillä mennään päivä kerrallaan. :)

Sain pysyvän eläkkeen kymmenen vuotta sitten eli 35-vuotiaana masennusdiagnoosin perusteella. Masennukseni joka on kroonista eikä ole parantunut millään masennuslääkkeellä alkoi 10-vuotiaana.

Lähti alunerin työkkärin aloitteesta. Sossu vastusti varsin napakasti. Eli siis tuo työkyvyttömyyseläke. Noin 2-vuotta erillaisia tutkimuksia eri laitoksissa. Varsin kalliita. Työkkäri silti maksoi. Turussa taisi olla joku laitos, jossa vietin ainakin viikon. En vaan jaksa muistaa nimeä. Liian väsynyt....


Petrea muistaakseni....


Myös jonkin aikaa aikuiskoulutuskeskuksessa. Ainakin yksi Aspa palaveri. Työkkäri ja Kela kannattivat, sossu ja paikallinen kunnan ylilääkäri vastustivat. Mielenkiintoista aikaa....


Sanotaanko, että vaikeaa se kaikesta huolimatta oli....HYVIN vaikeaa....mutta jotenkin se Kelan järjestämä työkyvyttömyyseläke sieltä sitten lopulta postista tuli. Mutta taustalla sairasdiagnoosi, ei käytännössä päivääkään työhistoriaa ja loputon ravaaminen laitoksesta ja tutkimuskeskuksesta toiseen. Aikuiset ne haluvat pitää töissä, nuoret ne haluavat saada eläkkeelle. Jos olet Romani, niin eläke tosin tippuu sinulle automaattisesti. Rotuoikeus. Myös Somaleilla on keskimäärin helpompi saada tuo pyhä vapaaherran arvonimi, joka vapauttaa sinut melkein kaikesta vastuusta elämässä. Sain siis eläkkeen 28-vuotiaana. Tutkimukset alkoivat 26-vuotiaana. Tunnen kaverin joka sai eläkkeen paljon pienemmälla vaivanäöllä 22-vuotiaana. Autistinen ja artistinen homo. Paikallinen romanipoika sai sen 18-vuotiaana.


Että tällaista! Minulle hyvin, HYVIN vaikea saada! Sossu vastusti fanaattisesti. Oli kai siinä omat motiivinsa ja pakko myöntää, vierivä kivi ei sammaloidu. Työkyvyttömyyseläke on joskus hyvä vaihtoehto, jos ihmisen tarvitsee aikaa pysähtyä miettimään kuka on ja minne on menossa. Ei se automaattisesti tulevaisuutta silti lukitse. Sanoisin että kaiken kokemani jälkeen "ansaitsen" eläkkeen, joskaan kyse ei aina tässä elämässä ole siitä kuka "ansaitsee" ja mitä. Minä vain tarvitsin aikaa pohtia, mikä tässä elämässä oikein todellisuudessa ratkaisee, miksi olen ja miksi elän? Oli tärkeää olla "irti ajasta" jonkin aikaa. Ilman säännöllistä elämä ja työrytmiä minun täytyi itse luoda sellainen. Lakkasin katsomasta uutisia kokonaan. Tuli TOSI hyvä olo! Nyt uskon että olen löytänyt elämälleni tarkoituksen.

Minulle myönnettiin viime viikolla työkyvyttömyyseläke, olen 28-vuotias. 5 vuotta meni välillä sairaspäivärahalla, työttömyysrahalla ja kuntoutusrahalla, kunnes myönnettiin vuodeksi määräaikainen eläke ja siitä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Voin sanoa, että nyt vasta voin aloittaa todellakin elämisen ja olen iloinen eläkkeestä. Ei tarvitse enää stressata, että joutuu turhiin kuntoutuksiin (petrea), taikka uudelleen työttömäksi työnhakijaksi.

, onnittelut. Itselläni alkaa eläke neljän vuoden sairastamisen jälkeen kesäkuussa ja olen nyt 48- vuotias.
Kolme ekaa vuotta sairastin työmarkkinatuella, sitten vuoden sairasloma ja eläke.
Ei enää työkkärin mielivaltaa. :) Eikä Kelan pompotusta. :)

Noin parikymmentä vuotta pätkätyöhistoriaa, lähes täysin jo
syrjäytyneenä muusta maailmasta siinä vaiheessa.
Reilu 2 vuotta käyntejä mtt:llä, lopulta psykiatrian erikoislääkäri
kirjoitti lausunnon tyylin, en pidä potilaan toipumista opiskelu- ja
työkykyiseksi enää mahdollisena.
Aikas ikävää pahaa taustaa oli, monenlaista ongelmaa.

Sitä ennen oli jotain sairaspäivärahaa, kuntoutustukea ja sitten
tuosta lausunnosta n. 2kk kuluttua myönnettiin työkyvyttömyyseläke,
noin 40 vuotiaana.
Kuten sanottua, olin jo tuohon rumbaan mennessä tosi syrjäytynyt
mieshenkilö jo silloin, nyt vuosien eläkkeelläolon jälkeen olen,
jos se on edes mahdollista, vieläkin syrjäytyneempi.

Pieni eläke ei tuonut enää siinä vaiheessa mitään kovin suurta
mullistavaa käänteentekevää helpotusta ongelmiini.
Vaivat vanhemmiten vaan lisääntyy, kyky hoitaa asioitaan
heikkenee entisestään.
Toivottavasti ap llä ja muilla lähtis menemään vähän parempaan
suuntaan näiden eläkejuttujen tienoilta asiat, ettei kierre vain
ainoastaan jatkuis.
Koitetaan jaksaa.

Mä pääsin eläkkeelle 30 vuotiaana bipon takia. Suljetulla osastolla alkoi manian takia hoito, siitä sitten kaikkia mahdollisia lääkkeitä kokeiltiin, mutta ei tähän sekamuotoiseen, nopeasykliseen tautimuotoon apua lääkkeistä ollut.

Kuntoutukseen mua yritettiin saada, mutta vastauksena oli, jotta liian huonokuntoinen kuntoutettavaksi. En mä siinä montaa vuotta ehtinyt pyristellä, kun psykiatri sanoi ettei musta enää työkykyistä saada. Aika karulta se silloin tuntui, mä vielä jaksoin uskoa että kyllä tästä noustaan.

olen 54v.ja todettu vakava masennus ja persoonallisuushäiriö. Olen ollut useita jaksoja sairaslomilla työstäni joka on henkisesti ja fyysisesti raskasta.Psykiatri laittoi lähetteen psyk.polille ja sanoi että mahd.sieltä saan myös psykoterapiaa? Olisi nyt tarkoitus laittaa eläkepaperit vetämään,mahdankohan saada niitä tässä iässä?muitakin sairauksia on kuten veranpainetauti ym...

Tämä aihe kiinnostaa, koska minuakaan ei huvita tehdä töitä.

Paljon kivempaahan se olisi nyt terveenä 40-v eläkeläisenä nauttia ihanista eläke-kissan-päivistä, kuin joskus vasta vähän alle 70-vuotiaana vanhana ja väsyneenä. Eli miten terve, virkeä ja punaposkinen 40-kymppinen urheilijamies pääsisi eläkkeelle? Pitäisköhän pistää valkoista puuteria poskiin, jotain pumpulihötöä keskivartaloon reilusti, pukeutua tarjoustalon harmaisiin / mustiin vaatteisiin, jättää peseytymättä, alkaa puhua lattealle ja monotonisella äänellä ja valvoa pari yötä, aina ennen lääkärille menoa?? Monta vuotta joutuu ravaa lääkärillä, että näyttely menee läpi ja eläkepaperit napsahtaa käteen? Olen katellut jo pitkään asuntoja ulkomailla. Työssäkäyvänä ei vain ole aikaa asua etelässä, kun lomat on niin lyhyet :-(

Kun olet töitä tehnyt ja parhaat vuotesi antanut on aika siirtyä eläkkeelle. Se on luonnollinen valinta ja parhaita eläkevuosia nauttimaan rohkeasti.

Omasta kokemuksesta puhun,pääset eläkkeelle kun olet ollut "tarpeeksi" kauan kuntoutustuella.Älä hätäile eläkkeestä...kun et pysty töihin niin et pysty,mut älä mene itse pyytämään.Jos kysyvät mitä mieltä olet asiasta,niin sanot et en pysty töihin ja silläsiisti ...tehkää mitä haluatte! Voimia sinulle kohtalo toveri.

Älähän hätäile - hae apua, ja jos eläke tuleekin kysmykseen, niin mieti, mitä itse haluat tehdä. Sehän on tärkeintä muutenkin... Mitä sinä haluaisit tehdä? Mikä voisi olla mahdollista?