Vaikka mulla on ympärilläni enemmän "kavereita" kuin koskaan aikaisemmin, tunnen oloni silti yksinäisemmäksi kuin koskaan. Tuntuu että kukaan ei tosiasiassa tunne minua, ja että ympärilläni olisi jatkuva sumuverho jonka läpi kukaan ei näe sitä todellista ihmistä, vaan että jokainen uudemmista tutuista luulee minua joksikin mitä en ole. Jouduin viettämään todella pitkiä aikoja yksinäni koulukiusaamisen vuoksi peruskoulussa, ja viime vuoden olin kokonaan sairaslomalla vakavan masennuksen vuoksi.
Olin peruskoulussa tyyliltäni ihan erilainen (ja sain kuulla siitä joka päivä, vaikka nykyään katsonkin sen aikaisia valokuvia ylpeänä sillä uskalsin erottua), ja vaikka nykyään olenkin ns. "tavallinen" pelkään yhä että kaikki kiinnittäisivät kamalasti huomiota outoon ulkonäkööni ja pitäisivät minua jotenkin vastenmielisenä. Koulussa on todella hankalaa, kun kovat äänet ja jatkuva melu saavat voimaan pahoin, ja pelkään jokaisen naurahduksen kohdistuvan minuun tai jokaisen tuntemattoman katsovan vihamielisesti. Osa oppilaista pitää minua kamalan ylimielisenä, vaikka tosiasiassa olen vain jatkuvasti peloissani enkä uskalla esim. käydä ruokailemassa koulun ruokalassa koska pelkään että joku katsoisi pahasti tai alkaisi kuiskia tms. (.. vaikka näin ei oikeastaan ole kai vielä käynyt)
En tiedä kuinka saisin tämän sumuverhon pois, että voisin olla oma itseni ja elää elämääni niin että joku haluiaisi todella tutustua minuun, ei siihen luotuun roolihahmoon.
Olin peruskoulussa tyyliltäni ihan erilainen (ja sain kuulla siitä joka päivä, vaikka nykyään katsonkin sen aikaisia valokuvia ylpeänä sillä uskalsin erottua), ja vaikka nykyään olenkin ns. "tavallinen" pelkään yhä että kaikki kiinnittäisivät kamalasti huomiota outoon ulkonäkööni ja pitäisivät minua jotenkin vastenmielisenä. Koulussa on todella hankalaa, kun kovat äänet ja jatkuva melu saavat voimaan pahoin, ja pelkään jokaisen naurahduksen kohdistuvan minuun tai jokaisen tuntemattoman katsovan vihamielisesti. Osa oppilaista pitää minua kamalan ylimielisenä, vaikka tosiasiassa olen vain jatkuvasti peloissani enkä uskalla esim. käydä ruokailemassa koulun ruokalassa koska pelkään että joku katsoisi pahasti tai alkaisi kuiskia tms. (.. vaikka näin ei oikeastaan ole kai vielä käynyt)
En tiedä kuinka saisin tämän sumuverhon pois, että voisin olla oma itseni ja elää elämääni niin että joku haluiaisi todella tutustua minuun, ei siihen luotuun roolihahmoon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taidat siis olla narsisti.
Toinen joutunut koulukiusauksen kohteeksi ja kärsii vieläkin sen jättämistä jäljistä ja sä tuut sit tollaista sanomaan?!
No, aika harva yksinäinen sattuu olemaan ystävällinen muita kohtaan. Mikä toki nostaa esiin kysymyksen, "tuliko muna ennen kanaa", ts. onko epäystävällinen ihminen yksinäinen, vaiko onko yksinäinen ihminen epäystävällinen?
Älä välitä nyt täällä noista kommenteista. Joka kiusaa niin on todennäköisesti narsiti joka pönkittää heikkoa itsetuntoa juuri aliarvioimilla ja rökittämällä toisa. Kiusaajalla on toivoa: hän ainakin voli eheytyä ja parantua, mutta narsistit ei koska he eivät huomaa ongelmiaan. Hyvä että sinulla on noita kavereita. Tuo orpouden tunne kumpuaa perusturvattomuudestasi. Et ole mitenkään huono jos sinua kiusataan. Ole vain oma itsesi ja älä sulaudu massaan. Jos joudut vetämään rooleja vieraannut omista tunteistasi ja itsestäsi ja se kuluttaa valtavasti turhaan energiaa.
Jos minä sinut saisin, pitäisin sinusta huolta ja rakastaisin.
möö :(
Mitä tarkoitat tuolla luodulla roolihahmolla? Meinaatko, että se entinen joukosta erottuva sinä olit oma itsesi ja nyt vedät "tavis"roolia muiden mieliksi? Jos näin on, niin unohda roolit ja ole oma itsesi, vaikka se pistäisikin muiden silmään, sanoithan olevasi ylpeä siitä mitä olit. Jos se haittaa muita, niin anna haitata. Jos porukat katsovat aiheelliseksi kuiskia, tai tuijottaa, niin anna heille lisää aihetta siihen. Ei tarvitse keskittyä enää siihen, että kuiskitaanko sinusta, kun tiedät olevasi julkkis. Turhaan tuollaisia pässejä tarvitsee nöyristellä olemalla jotain, mitä ei ole. Ole oma itsesi ja keskity olennaiseen, älä siihen, mihin muut keskittyvät. Saattaa tuntua klassiselta "helpommin sanottu, kuin tehty" -hommalta, mutta roolin vetäminen ja jatkuva varominen on lopulta kuluttavaa. Omana itsenä on huomattavasti kevyempi olla, vaikka ei olisikaan muiden mieleen. Eipä ainakaan ole sitä sumuverhoa, jonka poistamiseen täytyy käyttää energiaa.
Vttu mua ärsyttää tollaset ihmiset joilla on kavereita kuin muille jakaa, ja silti BYÄHÄÄHÄÄÄ OON YKSINÄINEN!!111111111
Ei nyt millään pahalla vaan!
Hei
Tiedän ihmisen, joka kärsii epävakaa/rajatila-oireilusta (myös diagnoosissa) ja hänellä on samanlaista oireilua, vaikkakin etsii siihen vastausta aina kaikesta muista mahdollisista sairauksista löytämättä vastausta ja yrittämättä keskittyä diagnosoidun epävakauden hoitoon. On kärsinyt ainakin teini-ikäisestä astien oireilusta. En tarkoita että sinulla olisi välttämättä tuota häiriötä, mutta oletko perehtynyt aiheeseen?