Olemme tyttö-ystävän kanssa kauan miettineet lapsen saamista. Poikaa molemmat tahtoisivat näin ensisijaisesti, tyttö myöhemmin.
Tottakai, luonto tekee omat päätöksensä johon ei voi itse millään vaikuttaa. Sitten on tietysti ne oletukset, että leveällä raskausmahalla tulee tyttö, eteenpäin työntyvällä mahalla poika. Mutta olen kuullut "konkareilta" pari luottettavan-oilista kikkaa;
Eräs tapa on riippuu ruokavaliosta; paljon lihaa syömällä tulee poika, kovalla vihannesten puputtamisella tyttö.
Toinen on sitten itse "aktiin" liittyvä, joka on ns. todistettu 4 kertaa saman pariskunnan kanssa.
Jos haluat poikalapsen, on miehen ejakuloitava karkeasti sanottuna syvälle, koska poika-siemenet ovat nopeita uimareita. Jos taas haluat tyttölapsen, on "laukauksen" jäätävä pinnalle. Tyttö-siemenet kuulemma kestävät kauemmin kuin poika-tavara.
Miten on, onko teillä vastaavanlaisia tapoja ja poppakonsteja määrätä vauvan sukupuoli?
Kiitoksia vaivannäöstä. T: Johanna ja Jari
Vauvan sukupuolen "valinta"
62
5899
Vastaukset
- lahjalapsi
mitäpä johanna ja jari, jos yrittäisitte ensin raskautua ja sitten olisitte kiitollisia, että yleensä tulee raskaaksi. Olette hirveän lapsellisia, jos mietitte vain sukupuolta, ehkä olisi parempi, ettei teille tulisi ainakaan 10 v lapsia, sillä vaikutatte hmm kieroutuneilta ja kuvittelette, että ne lapset tulee tosta vaan.
Kasvakaapa ensin aikuisiksi. - Poika mahassa
No jo on poppakonstit! :D
Kuulostaa ihan joltain 1700 luvun lääkärin jutuilta ... Ette te nyt voi itekkään noihin uskoo? - siittiöfaktaa
Faktahan on, että tyttösiittiöt elävät pitempään kun poikasiittiöt. Poikasiittiöt uivat nopeammin. Tyttö siis tulee helpommin mikäli yhdyntä on ajoitettu muutama päivä ennen ovulaatiota, poika taas jos seksiä on harrastettu juuri ovulaation aikaan.
Tämä on ihan tutkittu juttu, ja netistä löytyy paljon faktaa. Sen sijaan lihan syömisillä tai syömättä jättämisillä ei ole minkäänlaista vaikutusta.
Otattehan huomioon, että toiset vaan saa herkemmin tyttöjä tai poikia oli yhdyntä ajoitettu miten vain. Sukupuolihan riippuu siittiön X tai Y kromosomista.
Jospa vain olisitte onnellisia jos ylipäätään raskaudutte.- niin meilläkin
Tolla tekniikalla meillekin tyttö tuli, kun noin tehtiin, mutta poika olisi ollut myös yhtä tervetullut.
- höpsispöpsis...
Höpöhöpö. Älkää pliis enää 2000-luvulla levitelkö netissä näitä vanhoja 60-luvun uskomuksia ovulaation ja yhdynnän ajankohdalla. Sehän on ajat sitten todistettu hölynpölyksi, mutta nettimaailmassa tämä uskomus pitää itsepäisesti pintansa. Jollain metodi toki toimii, sanotaanko että 50% saa sen jota "yrittää". Kannattaa lukea FAKTAtietoa, esim Duodecimin sivuilta hakusanoilla "tyttö tai poika tilaustyönä". Se on virallinen lääketieteellinen sivu, jossa mukana lähteet, eikä mitään joutavaa nettilöpinää.
- höpsispöpsis...
Höpöhöpö. Älkää pliis enää 2000-luvulla levitelkö netissä näitä vanhoja 60-luvun uskomuksia ovulaation ja yhdynnän ajankohdalla. Sehän on ajat sitten todistettu hölynpölyksi, mutta nettimaailmassa tämä uskomus pitää itsepäisesti pintansa. Jollain metodi toki toimii, sanotaanko että 50% saa sen jota "yrittää". Kannattaa lukea FAKTAtietoa, esim Duodecimin sivuilta hakusanoilla "tyttö tai poika tilaustyönä". Se on virallinen lääketieteellinen sivu, jossa mukana lähteet, eikä mitään joutavaa nettilöpinää.
- höpsispöpsis...
Höpöhöpö. Älkää pliis enää 2000-luvulla levitelkö netissä näitä vanhoja 60-luvun uskomuksia ovulaation ja yhdynnän ajankohdalla. Sehän on ajat sitten todistettu hölynpölyksi, mutta nettimaailmassa tämä uskomus pitää itsepäisesti pintansa. Jollain metodi toki toimii, sanotaanko että 50% saa sen jota "yrittää". Kannattaa lukea FAKTAtietoa, esim Duodecimin sivuilta hakusanoilla "tyttö tai poika tilaustyönä". Se on virallinen lääketieteellinen sivu, jossa mukana lähteet, eikä mitään joutavaa nettilöpinää.
- höpsispöpsis..
höpsispöpsis... kirjoitti:
Höpöhöpö. Älkää pliis enää 2000-luvulla levitelkö netissä näitä vanhoja 60-luvun uskomuksia ovulaation ja yhdynnän ajankohdalla. Sehän on ajat sitten todistettu hölynpölyksi, mutta nettimaailmassa tämä uskomus pitää itsepäisesti pintansa. Jollain metodi toki toimii, sanotaanko että 50% saa sen jota "yrittää". Kannattaa lukea FAKTAtietoa, esim Duodecimin sivuilta hakusanoilla "tyttö tai poika tilaustyönä". Se on virallinen lääketieteellinen sivu, jossa mukana lähteet, eikä mitään joutavaa nettilöpinää.
oho, konekin meni sekaisin tuosta hömpästä, kun lähetti viestin moneen kertaan :D
- gjhspijgk
Mun mielestä ootte tekopyhiä, ketkä tuutte haukkumaan siitä, että toivoo tiettyä sukupuolta. Kuka meistä EI toivoisi? Ehkä ne, keillä jo molempia on..
Eli äskeinen siittiöfakta oli totta; jos poikaa haluatte niin kehottaisin pidättäytymään seksistä viikkoa ennen ovulaatiota ja aloittamaan yhdynnät sitten taas päivää ennen ovulaatiota. Siinä välillä voi kuitenkin "tyhjennellä varastoja" jotta laatu pysyy hyvänä ;-)- no ei kaikki
On runsaasti ihmisiä, jotka toivovat ihan vain lasta ja ovat ikionnellisia, kun ylipäätään lapsen saavat Heille ei ole mitään väliä, onko lapsi tyttö vai poika. Minä esimerkiksi olen yksi heistä. En tiedä missä vaaleanpunaisessa maailmassa elät, jos kuvittelet että kaikki toivovat lapselleen tiettyjä ominaisuuksia sukupuolesta lähtien...
- KALLE KELLO
Jos sinäkin lapsukainen haluat kuulla tosiasiaa, on jokaisen tulevan äidin ja isän ensisijainen toive se, että lapsi olisi terve, sitten jossain vaiheessa, viimeistään silloin kun alkaa tekemään hankintoja, miettii onko se tyttö vai poika vai minkäväristä voisi ostaa, " ostaisiko sinistä, ei mutta jos se on tyttö jne....." Tuossa vaiheessa varmasti miettii, mutta ei toivo kumpaakaan sukupuolta erityisesti. PÄÄASIA KAIKILLE ON SE, ETTÄ ONKO TULEVA LAPSI TERVE.
- Poika ensin
Pojan kuuluukin syntyä ensin, säälin tyttöjä, joilla on pikkuveljiä
- Hävetkää
Aivan ällistyin tässä näitä viestejä lukiessa! Heti alkoi kauhea paskamyrsky, ihankuin lähettäjä oli oikein vittuillut että "hahaa me saadaan lapsi, paska mäihä teille!". Oletan vahvasti että ylipäätään lapsen saaminen on se tärkein asia tässä, sukupuoli nyt vain on se bonus. "Kasvakaapa ensin aikuisiksi" Ei ristus...
Otan suuresti osaa niille, jotka ovat jääneet lapsettomiksi / menettäneet lapsen. Mutta nyt on kyseessä nuoripari (kai?), ja saahan heilläkin olla toiveita, ja luultavasti vielä elävät pumpulimaailmassa, kun eivät ole vielä kohdanneet vastoinkäymisiä. Ei tässä olla mitään BabyBornia ostamassa, vaan tekemässä iso päätös elämässä, ja oletan heidän miettineen tämänkin asian läpi.
Täytyy kyllä myöntää että oudot on konstit, mutta mitäpä haittaa niitä on kokeilla :)- Lapset aikuisille
Johtuisikohan siitä, että jokainen näkee, että aloittajat ovat vähä-älyisiä, joiden ei pitäisi lisääntyä ollenkaan. Jos tuollaisia juttuja uskoo, on joko lapsi tai sitten todella jälkeenjäänyt.
Aloittajille mietittäväksi: mitä te pystytte antamaan lapselle? Tarvitseeko maailmaan synnyttää lisää hölmöjä ihmisiä?
- nainon
Jos haluaa poikalapsen, miehen pitää juosta kuus kertaa sukkasillaan talon ympäri auringonlaskuun nähden vastapäivään, juoda lasi lämmitettyä piimää makuullaan, hyppiä vartti tasajalkaa, jotta siittiöt sekoittuvat riittävästi ja sen jälkeen kannattaa harjoittaa sitä seksiä.
- Mandariini1388
Me saimme mieheni kanssa pojan, kun hommailimme joka päivä. Emme polta, emme juo, liikumme ja syömme terveellisesti ilman höttöhiilareita (sokeri, vaalea leipä, riisi, peruna yms skipataan). Naisen ph-vaikuttaa siihe, miten x:t tai y:t menestyy uimareissulla. Jos nainen on sokeriin menevä, myös alapää on hapan. Y:t suosivat emäksistä ympäristöä, joka tulee paljon kasviksia ja hedelmiä syömällä. Eli siis myös naisella on vaikutusta kumpi sukupuoli voittaa. Jos mies polttaa, se tappaa y:t ennen kuin satsi edes ejakuloidaan. Myös naisella polttaminen happamoittaa alapäätä. Lisäksi itse hommaillessa naisen olisi hyvä saada orgasmi myös: se lisää emäksisyyttä ja auttaa siittiöitä uinnissa, koska emättimen takaosa ikään kuin laajenee. Ja tosiaan miehen "pituus" ja asento vaikuttaa myös. Mitä pidemmälle mies pääsee, sitä lähempänä määränpäätä siittiöt ovat valmiina ja nopsat y:t huikentelevat x:ien ohi. Onnea koitokseen! :)
- KALLE KELLO
Mistä olet karannut?
- ........
kirves sängyn alle niin tulee poika
- tiedettä
Tiheesti peiton heilutusta ovulaatiopäivänä ja seuraavana päivänä jos haluutte poikaa ja harvemmin yhdyntää ja miel. 2 päivää ennen ovista niin parempi mahis saada tyttö. Ei kuitenkaan isoa eroa :)
- kiinan opit
Miehen pitää muljautella silimiä laukeamisen hetkellä. Oikeaa silmää vastapäivään ja vasenta myötäpäivään.
Oikean silmän hermoradat vaikuttavat x-kromosomin- ja vasemman silmän vastaavasti y-kromosomin sisältämiin siittiöihin.
Silmien muljauttelu myötäpäivään saa siittiöt liikkumaan nopeammin ja vastapäivään muljauttelu vastaavasti hidastaa siittiöiden liikettä. - 2+6
Menkää ennustelemaan toisillenne teenlehdistä.
- tyhmiä vai ei vielä?
Luulisi nykyään jo saavan pakotettua toisen sukupuolisen lapsen tyyliin hormoniruiskeilla oikeaan aikaan. Ja jos annatte tarpeeksi estrogeenia poikasikiölekin, niin eiköhän siitä kasva ihan kunnollinen joka äidin toivepoika, joka ei ole liian aggressiivinen.
Olen yllättynyt, etteivät feministit enemmän markkinoi näitä mahdollisuuksia. Heidän edukseen se kuiten olisi. etenkin jos enemmistö syntyvistä olisi naisia, jolloin tulevista äänestäjistä enemmistö olisi samaa mieltä.
En myöskään ymmärrä, mikä tuossa olisisi normaalia epämoraalisempaa. Äitihän kaikesta päättää ja naisten lukumäärä todella ratkaiseee demokratiassa. Ja miesten rodunjalostus olisi sekin pelkkää hyötyä naisille.
Oletteko naisedt tyhmiä, vai eikö tiede vielä ole täyttänyt haaveitanne?
- healthy bb
Rojut vaan peräkamariin ja sitten 9 kk:n kuluttua jännittämään kumpi tulee. Pääasia, että syntyvä lapsi on terve!
- kaksi poikaa
miehen siittiöt määräävät lapsen suku puolen. Tiedän sanoa 90% varmuudella kumpi tulee kun näen miehen!
- 9+8
Juu. Ja sama mies ei voi saada kuin yhtä sukupuolta.
- panomies3
moottorisaha sängyn alle ja takkaapäin niin eiköhän tulos ole selvä...=)
- Kolmen lapsen isä
Omakohtaisesti voin sanoa, että kirves sängyn alla (Fiskars halkomakirves) ja poika tuli.. Vaimoni ei tyiennyt mitään tuosta kirveestä, kun kiikutin sen sinne sängyn alle kaikessa hiljaisuudessa, tosin kyllähän se sieltä sitten löytyi siivouksen yhteydessä :D
Olisin halunnut vielä toisen pojan ja kiikutin sängyn alle punaisen leikkitraktorin, mutta tyttö tuli ja traktoreista kiinnostunut, sekä erityisesti hevosista (10v. pikku mimmi), kolmannelle lapselle laitoin sängyn alle sinisen leikkitraktorin ja tuloksena tyttö, pitää vaan sinisistä traktoreista (8v. mimmi)...
Vaan ihan oikeasti, Johanna ja Jari, ei sitä lapsen sukupuolta noin vain poppakonsteilla määrätä. Lapsia ei hankita, vaan niitä saadaan ja sukupuolen saatte tietää lapsivesipunktiossa tarkasti ennen lapsenne syntymää, tosin siinäkin on omat riskinsä ja nekin täytyy selvittää lääkärin kanssa.- taukoaatu
Hienoa kolme lasta.
Minulla on kolme poikaa ilman kirveitä ja traktoreita.
Kyllä ihmiset saa olla ihan tyytyväisiä kun saa lapsen.
Tyttöä olisin halunnut. Ei tullut. Intiassa ja Kiinassa tyttövauva saattaa joutua
katuojaan hylättynä! - Kolmen lapsen isä
taukoaatu kirjoitti:
Hienoa kolme lasta.
Minulla on kolme poikaa ilman kirveitä ja traktoreita.
Kyllä ihmiset saa olla ihan tyytyväisiä kun saa lapsen.
Tyttöä olisin halunnut. Ei tullut. Intiassa ja Kiinassa tyttövauva saattaa joutua
katuojaan hylättynä!Olen onnellinen lapsistani ja osaan kyllä arvostaa heitä! Et varmaan huomannut pilkettäni noissa kirves- ja traktorijutuissa. Lue kommenttini loppuosa huolella!
Vaikka olenkin kolmen lapsen isä, on minulla nyt nämä kaksi tyttöä, joista olen todella iloinen. Poikamme kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 12 vuotta.
Matkatessamme perheeni kanssa Intiassa useampina talvina, olemme kyllä nähneet sikäläisen tilanteen ja suhtautumisen tyttölapsiin. Olen ajellut moottoripyörällä Intiassa maaseudulla ja nähnyt aamuisin iloisia koululaisia matkaamassa koulupuvuissaan niihin pieniin kyläkouluihin tänää elämän iloa. Kun sitten samana päivänä saapuu miljoonakaupunkiin ja pysähtyy liikennevaloihin, tulee siihen pieni tyttö kerjäämään taikka kauppaamaan kukkia, mahdollisesti "pesemään" kuraisella rätillään moottoripyörän peiliä, niin sydäntä särkee. Samalla tulee mieleen omat tytöt, kuinka onnellisia he ovatkaan ja kuinka onnellinen minä olen heistä.
- yksjukkis
Kirves sängyn alle taitaa tulla tyttö ja sahalla poika, no laita varoksi moottortisaha, sitä en tiedä pitääkö sen käydä??
- Kummatkin tärkeitä
Kyllä se luontoäiti määrää mitä sieltä tulee. Olkaa tyytyväisiä, sillä jotkut ei saa lapsia laisinkaan.
Kummatkin yhtä tärkeitä sukupuolesta riippumatta. Ja myöhemmin sitten he tuovat kyllä niitä toisiakin sukupuolia siihen nurkkiinne.
Aika yleisesti ns. karskit miehet saavat aikaan tyttöjä ja hiukan femiiniset miehet tuottavat poikia. Näin se menee. - orkku2
jotain väitteitä siitä et naisen orgasmi saisi aikaan helpommin pojan on mut kaipa se luontoäiti päättää paremmin ja hyvä et on maailmas poikia ja tyttöjä.
toivottavasti tärppää :) - 8kk raskaana
kannattaa ottaa useampi siementäjä. yhdessä sitten löytyy se oikea poikatekniikka
- enlukenutaikasempiav
Seulotte miehenne spermasta mikroskoopilla Y-siittiöitä. Sen jälkeen keinosiemennyksellä laitatte ne sinun wombaasi.
Lehmänkeinosiemennys ruiskuja saa varmaan maalta halvalla lainaan..- Katso laatu
Maajussi siementämään niin on siementen laatu ja hinta kohdallaan. Tulee maajusseja ja hiukan yksinkertaisia jälkeläisiä.
Kaupunkilaisilla on taas niin huono siementen laatu kun joka paikan reiät kolutaan tautisissa koloissa.
- hergterg
Ovulaatiotestejä apteekista ja sitten h-hetkellä toimintaa. Parempi tod.näk. pojalle, koska ne Y:t ovat nopeampia uimareita.
- BabyCook
Siihen on resepti!Satsit kun vatkattu niin tilkka etikkaa,kynsi valkosipulia ja ripaus suolaa NIIN AVOT kun tulee potra ja väkevä poika!
- RalfKönig
Hibiscus tee! Sitä kun vetelee, niin poikavauva on taattu!
- Oyutta
Takaapäin ja syvälle, jolloin kutittelee lauetessa ihan sitä kohdunsuuta sopivassa kulmassa =) Siellä on hapan/emäs -tasapaino sellainen, että vain "tyttösiittiöt" siitä selviää ja tulos on sit sen mukainen..., toivottavasti =)
Onnea teille lapsenhankintaan =)- auraselkä
Kyntöaura selkään ja puukko toiseen käteen, sitten poika tulille!
- Automatiikkaa
Tuo systeemi noiden siittiöiden kanssa on oikea mutta ei 100% varma. Johtuu seuraavista asioista miksi se menee näin.
Jos naisella ylitarjontaa miehistä tulee enemmän tyttöjä koska silloin niille tarvista.
Jos puutetta miehistä eli harvoin tarvitaan poikia lisää. Näin sitä tasapainoa pidetään yllä. Eli sillä on syynsä miksi toiset siittiöt nopeita ja toiset sitkeähenkisiä. - alomisalomi
Näin saat poikavauvan:
Miehen täytyy juoda 1dl omenaviinietikkaa, jonka jälkeen röyhtäistä viisi kertaa kuuluvasti. Sen jälkeen miehen tulee nypläillä vasenta kivestä ja samaan aikaan oikean jalan pikkuvarpaalla hyväillä vasenta kantapäätään. Kun mies on tämän tehnyt, hänen tulee NUUHKIA mummonsa alushousuja ja sanoa ääneen muutaman kiinalainen sananlasku..
Alo mi salo mi poikavauva- hehhee
Mieheni aikoo kokeilla tuota :) ihan läpällä vaan että voidaan sit naureskella jos poika tulee!
- sekatyömies1
hehhee kirjoitti:
Mieheni aikoo kokeilla tuota :) ihan läpällä vaan että voidaan sit naureskella jos poika tulee!
Jos miehesi on sekatyömies, tulette saamaan sekä poikia että tyttöjä! ;)
- jorma.
Peniksen koko ratkaisee. Jos miehellä on kunnollinen yli kaksikymmentä senttiä pitkä penis siemen lentää kunnolla syvälle kohtuun naisen räjähtävän orgasmin pumpatessa valtavan määrän spermaa syvälle naisen sisuksiin. Mutta tytöt on ihania.
- kondomia ei tarvita
Kunhan nainen muistaa jättää ehkäisypillerit ottamatta ja mies unohtaa "sadetakin" niin eiköhän nainen ole kohta "siunatussa tilassa". Lääkäriltä voi sitten kysyä sukupuolenkin jo melkoisen varhaisessa vaiheessa, jos ei malta odottaa 9 kuukautta. ;)
- kaksi poikaa
Larsen sukupuolen määrittämiseksi ennakkoon , on olemassa yksin kertainen konsti. Minäkö olen ainut joka sen on tutkinut ja tiedän. Se on selitetty useassa "lääkärin kirjassa" kun osaa tehdä omat päätelmät.
- poikienäiti
Heh, mulla on kolme poikaa, kaikilla sama isä tietysti. Jos olisin halunnut tytön, olisi pitänyt vaihtaa miestä. Yhdeltä mieheltä saa vain yhtä sukupuolta olevia lapsia. Se on vanha kansanviisaus joka pitää paikkansa.
- <35<3
Meillä viisi lasta. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Kunnon sekatyömies siis. Kahden tytön jälkeen kolmatta tyttöä yritettiin, mutta poika tulikin. Ajoitettiin nimenomaan ennen ovulaatiota, mutta nyt olen poikasestanikin oikein onnellinen alkujärkytyksestä kun selvittiin... Muut on tulleet kun on tullakseen. Eli ainoa kerta kun vartavasten yritettiin tiettyä sukupuolta niin pieleen meni ;)
- Doktor
Mitenkäs ton intersukupuolisuuden kanssa?? Mitä pitää syödä ja mitä laittaa sängyn alle?
- Kekekeli
Kusipää...
- tilastotieteilijäää
Luottakaa puhtaaseen matamatiikkaan, eli tehkää riittävän monta lasta. Jos molempia syntyy 50-50-suhteessa, niin aina jokaisen tytön jälkeen pojan saamisen tilastollinen todennäköisyys kasvaa. Yhdyntäkerrat tulee tietysti maksimoida, koska joka kerta ei kuitenkaan tärppää.
- Tytto seuraavaksi
Aivan oikein on useamman kerran jo mainittu, etta seksia muutama paiva ennen ovista lisaa mahiksia tyttoon ja oviksen aikoihin poikaan. Tama juuri siksi, etta poikasiittiot ovat nopeampia ja kuolevat nopeammin. Tytot taas hitaampia (raskaampia) ja elavat pidempaan.
On myos tutkittu, etta jotkut miehet luonnostaan tuottavat toisia siittioita toisia enemman ja taten tekevat enemman yhta sukupuolta. Mutta useimmiten tasapaino on aika fifty-fifty.
Myoskin naisen emattimen happamuudella on merkitys, silla y-sperma (poika) tykkaa emaksisemmasta, kun taas x-sperma tykkaa happamammasta. Vaginan happamuutta voi yrittaa saadella sisasuihkulla, mutta tasta googlettakaa ohjeita ja enemman tietoa, enka itse pakolla suosittele.
Poikaa varten nainen voisi yrittaa syoda enemman punaista lihaa ja suolaisia naksuja ja muita ruokia, jotka alentavat happamuutta (lisaavat emaksisyytta) elikka sodiumia ja potassiumia sisaltavat (banaanit, aprikoosit, rusinat, pahkinat, perunat, vesimeloni, pinaatti jne...)
Seksin suhteen naisen pitaisi yrittaa saada orgasmi, koska se auttaa spermaa liikkumaan (varsinkin ovulaatio-aikaan tarkeaa) ja koska vaginan nesteet joita orgasmissa vapautuu, ovat hieman emaksisia. Myoskin asennolla voi yrittaa pelata, elikka syva yhdynta tyontaa sperman lahemmaksi (edesauttaa poikia).
Mutta vaikka tekisitte taman kaiken ja viela enemmankin, on silti mahdollisuus etta tytto tulee.. :) - Osui kahdesti
Kiinalainen syntymäkalenteri.
Vanhan legendan mukaan syntymäkalenterin loi kiinalainen tiedemies 700 vuotta sitten. Kalenteri löydettiin tarinan mukaan kuninkaallisesta hautakammiosta, ja on sen koommin kiikutettu talteen pekingiläiseen tiedemuseoon.
Väitetään, että kalenteri ennustaa lapsen sukupuolen oikein yli 90 prosentissa tapauksista. Miten sinulla?
http://www.vau.fi/raskaus/Poika-vai-tytto/Kiinalainen-syntymakalenteri/- Eve
Tuon kiinalaiskalenterin mukaan esikoinen pitäisi olla tyttö ja kuopuksen poika, eli 50/50. Kun olin viidennellä kuulla raskaana odottaessani esikoistani, ultrassa erikoislääkäri sanoi, että voi voi tyttö raukkaa jos sillä on noin isot pallit.
- mummijapappa3
Meillä oli samat toiveet, en tiedä oliko sattumaa, vai oliko kyse ajoituksesta. Ensimmäinen, poika saatiin yhdynnässä 10:s päivä kuukautisten alkamisesta. Tyttö saatiin 14:sta päivä. Tosin, olimme nuoria ja terveitä, nyt lapset jo yli 30vuotta;)
Onnea! - KALLE KELLO
Hei älykääpiöt! Älkää tehkö kakaroita koskaan eikä ikinä. Noilla älynlahjoilla, mitä te omaatte, ei saa tehdä laisinkaan jälkikasvua.
- Eve
Esikoinen sai alkunsa takaapäin, kuten myös kuopus. Kummatkin yhdynnät olivat pari-kolme päivää ennen ovulaatiota.
Kumpikaan meistä ei ole polttanut eikä juopottele. Minä en ole ikinä lihasta juurikaan välittänyt, kuitenkin syönyt proteiinin takia pieniä määriä. Mieheni rakastaa lihaa, varsinkin kunnon pihvejä. Olen aina syönyt raskaana ollessanikin paljon kasviksia, hedelmiä, ruisleipää ja vähärasvaisia maitotuotteita. En välitä makeasta. Olemme kumpikin liikunnallisia, perusterveitä, pitkiä ja hoikkia.
Meillä on nyt kaksi poikaa.
Synnärillä alansa erikoislääkäri sanoi, että se on vain ja ainoastaan miehestä kiinni, kumpi tulee. Muu on taikauskoa. Naureskeli ihmisten tietämättömyydelle. - torisari
Uusimmat tutkimustulokset kertovat että ei ole tuollaisa konsteja, niiden ns. toteen todistamiset ovat olleet tuurista kiinni. Seulonnallahan voidaan valita sukupuoli, mutta sille on oltava rankat perusteet, kuten perinnöllinen sairaus, jota esiintyy vain toisella sukupuolella. Kyllä mun mielestä on ihan normaalia toivoa vähän enemmän jompaa kumpaa sukupuolta, jotkut jopa pakkomielteisesti. On tekopyhää väittää että se on kiittämätöntä, ne jotka tuomitsee, eivät tiedäkkään millaiset alitajuntaiset syyt voivat tuohon valinnanhaluun vaikuttaa. Esim. minulla hirveät kokemukset isästäni, joten toivon saavani tytön. Mutta en todellakaan pety jos saankin pojan, se on minulle ihan yhtä rakas kuin tyttölapsikin olisi, mutta voin silti myöntää että toivon tyttöä. Tulkaas nyt vähän tähänkin aukomaan päätänne kun niin nautitte siitä niin saatte hyvän mielen :)
- Harkki..
KALLE KELLO miksi kiukustut, jos joku kysyy jotain ja toiset vastaavat. Voit mennä huutelemaan toiselle palstalle. :D
- täsä mää olen
Johanna, käyt soittamassa alasti naapurin ovikelloa ja laulat ukkonooa. Jari, sinä taas valitset vasemmasta kädestä keskimäisen sormen pystyyn ja näytät sitä pomolle vapun aamuna. Varmasti tulee poika, koittakaa!
Kaikkeen sitä ihmiset uskoo.... - valinnanvapaus100
Olisko Kypros ainoa paikka Euroopassa, missä saa valita...
Suomi... se nyt on niin jälkeenjäänyt ja ahdasmielinen paikka kaikessa mielessä, nämä kommentitkin sen todistavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865