Puhtain asein puhtaan asian puolesta

Känä

Tällä palstalla kepulaiset näyttävät vuodattavan viikosta toiseen törkyä ja saastaa.

Asialliseen keskusteluun keskivertokepulainen ei näytä pystyvän.

Peruskepulainen lähtee keskustelussa aina lähes välittömästi henkilöön kohdistuvaan hyökkäykseen. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä peruskepulaisen heikko yleissivistys jää tappiolle asia-argumentteihin perustuvassa väittelyssä.

Pahiten törkyä niskaansa näyttää saaneen K.K.Korhonen, jota vastaan oivahärköset, jormalaitiset ja kepuonparas tyypit näyttävät lähteneen koko rintaman levyiseen hyökkäykseen. K.K.Korhonen on peruskepulaiselle vaarallinen, sillä hän on selvittänyt taustoja ja perustelee aina hyvin kirjoituksensa. Peruskepulaisen mielestä muuta "totuutta" ei saisi olla kuin Ilkan, Keskisuomalaisen ja Suomenmaan "totuus".

Syksyn kunnallisvaaleissa Kepu tietää kärsivänsä rökeletappion ja se panee näköjään kirjoittajat hermostumaan.

Älkäämme me lähtekö tähän kepulaisten loanheittoon mukaan.

Toimikaamme marsalkka Mannerheimin tapaan puhtain asein puhtaan asian puolesta.

6

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puntarissa

      DEMARI ON NEGATIIVINEN
      Itse olen ollut huomaavinani demarien olevan yleensä "ankeuttajia". He yrittävät päästä niskan päälle pilkkaamalla ja ivalla. Monet näistä pilkkakirveistä ovat nokkelia, mutta heidän valitsemansa tyylilaji (ehkä heille luonteenomainen) ei luo otollista ilmapiiriä heidän katsomuksiensa hyväksymiseen.

      (Nimim. Känän avaus edustaa demarien negatiivista ankeuttamisperinnettä tyypillisimmillään)

      KESKUSTALAINEN ON POSITIIVINEN
      Keskustalaiset puolestaan lähestyvät asioita usein huumorin kautta. He uhkuvat hyvää tuulta ja vilpittömyyttä eivätkä lannistu vähästä.

      "Keskusta on paras, on maailman kaunein lause."

      Edellä oleva, jostain viestiketjusta poimimani toteamus viehättää minua vilpittömyydessään suuresti. Sitä voisi joku "ankeuttaja" pilkata lapselliseksi. Minusta siinä on runsain mitoin juuri sitä peruspositiivisuutta joka on Keskustan voima.

      • Olen samaa mieltä.

        Keskusta on turvallinen ja lämminhenkinen yhteisö, jota demarikirjoittajat yrittää hajoittaa.

        Mutta Keskustalaisten kannustimena on tuo maailman kaunein lause.

        KESKUSTA ON PARAS:


      • monsignor

        Älähän nyt viitsi.

        Kyllä kepulainen se perusnegatiivinen on.

        Kepulainen perusasenteellaan sellainen, että kaikki pitäisi saada valtiolta valmiina.

        Ilman tukiaista peruskepulainen ei viitsi ahteriaan liikuttaa.

        Kepulainen kadehtii kaikkia. Erityisesti kepulainen kadehtii kaupungeissa asuvia menestyviä ihmisiä. Maaseudun ankeudessa kasvaminen aiheuttaa pysyvät traumat kepulaisen mieleen.

        Koitan silti yrittää ymmärtää myös ankeita ja kateellisia kepulaisia.


    • onnistu kepulaisilla

      ei milloinkaan ole puhtaita jauhoja...

    • Haukkumestarille

      kultainen mitali. Siisti oma suusi ensin.

    • Olet kuin

      paska rattaassa joka paikassa hämmentämässä. Sama soitto päällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe