6 vko ikäisen kakka koko ajan vihreää???

Mistä johtuu, että meidän pian 6 viikoisen pojan kakka on aina vaan ihan vihreää? Sinapinkeltaista oli ehkä max viikko laitokselta lähdön jälkeen, sen jälkeen vihreää ja ryynimäistä. Ilmavaivoja aika paljon ja välillä haisevat pahalle. Ei kuitenkaan varsinaisesti kipuile mahan kanssa kuin ajoittain. Kakkaa tulee myös tosi paljon, jokaikiseen vaippaan (vaihdan kerran 2-3 tunnissa). Yölläkin vaihdan kahdesti.
9433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No, vihreä kakka on joskus allergian merkki, mutta voi olla myös ihan vaan ilmavaivojen merkki. Niin kuin sanoitkin, että ilmavaivoja on. Imetätkö vai onko poika korvikkeella? Jos imetät, niin oletko jo jättänyt omasta ruokavaliosta ilmavaivoja aiheuttavat aineet pois? Siis sipulit, kaalit, suklaa, ruisleipä yms.? Jos taas vauva on korvikkeella, niin oletteko kokeilleet eri korvikemerkkejä? Niissä on tosiaankin pieniä eroja ja kaikki eivät sovi kaikille.

Äänestä
  • Meilläkin tytöllä oli tuossa iässä vihertävä kakka ja syylliseksi selvisi korvike.Korvikemerkki vaihdettiin ja kakka oli taas ihan normaalinnäköistä. Tyttö tosiaan kakkasi ihan jatkuvasti,yölläkin. Sai ohessa myös tissiä.

    Äänestä

Hei

kiitos vastauksesta. Unohtui sanoa, että poika on täysimetyksellä, eikä yhtään korviketta lisäksi. Omasta ruokavaliosta sen verran, että ruisleipää syön aika harvoin (pari kolme kertaa viikossa), suklaata en juuri lainkaan, kaalia sipulia en ollenkaan. Maitoa en juo kuin teessä ja lisäksi syön luonnonjogurttia aamiaismysln kanssa. ihmetyttää vaan se kun kakka on tosiaan ihan aina vihreää...

Äänestä
  • No, ruisleipäkin kannattaa kokeeksi jättää pois kokonaan. Et syö myöskään valkosipulia? Kaikki sipulit voivat aiheuttaa ilmavaivoja, lisäksi vielä esim. pavut ja herneet. Samoin sokeri ja valkoinen vehnä kannattaa jättää minimiin, nekin turvottavat. Jos tuo vihreä kakka ja jatkuva kakkaaminen vain jatkuvat ja lapsella tuntuu jatkuvasti olevan mahavaivaa, kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä. Sitten voi kokeilla maidotonta imetysdieettiä, mutta nämä suositellaan aina kokeilemaan lääkärin kanssa yhteistyössä, jotta dieetti tulee varmasti toteutettua oikein.

    Äänestä

Ok, kiitos viestistä.

Papuja, herneitä, valkosipulia yms. en ole syönyt ollenkaan juuri pojan vatsan takia. Sokeria menee jonkun verran herkkujen muodossa, samoin tuota vehnää. Lääkärintarkastaus on parin viikon päästä, pitää kysyä siellä jos edelleen jatkuu. JOs kyse on 'vaan ilmavaivoista', ei varmaan ole syytä huoleen?

Äänestä
  • No ei ole syytä huoleen, jos vauva ei ala kipuilla ja olla kovin itkuinen koko ajan. :) Voit kysyä lääkärissä asiasta, mutta neuvolalääkärit eivät kovin usein ole perillä allergia-asioista, joten vastaus voi olla jotakin sellaista, että imeväisen kakka voi olla minkä väristä vaan. Mikä tavallaan onkin totta, aina vihreä kakka ei viittaa mihinkään ongelmiin. Jos tulee muita oireita, niin sitten asiaa lienee syytä tutkia enemmän.

    Äänestä

No nyt tilanne on se, että edelleen vihreää ja lisäksi AIVAN JUOKSEVAA, siis valuu vaipasta reisille. Mistä on kyse!?

Kävin neuvolassa eilen, sanoi, että varmaan ilmaa vaan, ei ollut silloin vielä juoksevaa. Tänään on tullut hailakaanvihreää ihan tosi juoksevaa kakkaa, lapsi myös ehkä vähän itkuisempi.

Tietääkö joku pitääkö ripulin, siis äkillisen tällaisen takia, mennä lääkäriin?

Äänestä
  • Noro-virus tai joku muu ripulitauti? Lapsi on sen verran pieni, että lähtisin oitis viemään lääkäriin. Pieni lapsi kuivuu jo 24 tunnissa.

    Itse en aamiaismyslejä syö, koska niissä saattaa olla pahimpina pidettyjä lisäaineita.

    E 221 – Natriumsulfiitti, E 222 – Natriumvetysulfiitti, E 223 – Natriumdisulfiitti, E 228 – Kaliumvetysulfiitti,

    Äänestä

  • Joo, kyllä pitää kirjoitti:

    Noro-virus tai joku muu ripulitauti? Lapsi on sen verran pieni, että lähtisin oitis viemään lääkäriin. Pieni lapsi kuivuu jo 24 tunnissa.

    Itse en aamiaismyslejä syö, koska niissä saattaa olla pahimpina pidettyjä lisäaineita.

    E 221 – Natriumsulfiitti, E 222 – Natriumvetysulfiitti, E 223 – Natriumdisulfiitti, E 228 – Kaliumvetysulfiitti,

    Jos ainoa oire on ripuli, lapsi juo maitoa normaalisti eikä osoita muita kuivumisen merkkejä (pissaa normaalisti, aukile normaali ja vireystaso suunnilleen normaali) niin ei tarvitse kyllä suuna päänä lääkäriin rynnätä vaan voi seurata tilannetta kotona. Jos tulee pulmatilanne, niin soittakaa hyvät ihmiset päivystykseen tai terveysneuvontaan, netissä voi saada mitä neuvoja tahansa. Päivystyksessä kyllä osataan arvioida, pitääkö lapsi tuoda sinne vai voiko seurata kotona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellus kirjoitti:

Mistä johtuu, että meidän pian 6 viikoisen pojan kakka on aina vaan ihan vihreää? Sinapinkeltaista oli ehkä max viikko laitokselta lähdön jälkeen, sen jälkeen vihreää ja ryynimäistä. Ilmavaivoja aika paljon ja välillä haisevat pahalle. Ei kuitenkaan varsinaisesti kipuile mahan kanssa kuin ajoittain. Kakkaa tulee myös tosi paljon, jokaikiseen vaippaan (vaihdan kerran 2-3 tunnissa). Yölläkin vaihdan kahdesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu