Back to the basics

Joitain kirjoittajia ja heistä etupäässä Kapia ja minua arvostellaan (=muutamat arvostelevat) täällä kepukaunaisiksi. Ymmärrän kyllä, että kirjoituksemme eivät aina miellytä kepu-uskovaisia. Toisaalta on kuitenkin välillä hyvä, että täältäkin puolelta kerrotaan perussyitä sille, että Kepu puolueena koetaan huonoksi vaihtoehdoksi. Pitää olla siis jokin tai joitakin perustavaa laatua olevia asioita "kepukaunaisille" näkemyksille, jotta ne olisivat vakuuttavia. Sellaisista yritän tässä nyt kertoa.

Omalta kohdaltani näkemykseni perustuu historiassa tapahtuneeseen yhteiskunnan kehitykseen ja eri puolueiden asemaan tuossa aikajanassa. Mikä puolue on edistänyt kansalaisten elintasoa ja yleistä hyvinvointia edistäviä prosesseja ja mikä puolue on taas jarruttanut sitä.

Yhteiskuntamme muuttui kalastus- ja metsästysyhteiskunnasta vähitellen maatalousyhteiskunnaksi ajan saatossa. Varmaan maanviljelijät kehityksen kärjessä edustivat silloin modernia ajatusmaailmaa, joka nähtiin luopumisena erämiehen vapaudesta ja kaiken elämän tarkoituksesta. Paikalleen asettuminen jonnekin maatilalle näyttäytyi tässä tietysti tylsänä ja kuivakkaana. Tosimies ei sellaiseen tietysti halunnut alistua. Vähitellen nämä tosimiehetkin alkoivat kuitenkin käsittää, että maanviljely oli paljon tuottoisampi ja varmempi tapa hankkia elanto, perustaa perhe ja lämmin asuinsija kuin jatkuva vaeltelu pitkin erämaita.

Seuraava muutos alkoi 1800-luvun loppupuolella eli Suomikin alkoi muiden maiden mallin mukaisesti teollistua ja asutus teollistumisen vaatimusten mukaisesti keskittyä. Maatalouspuolue asettui tässä kuitenkin poikkiteloin. Se halusi jarruttaa teollistumiskehitystä ja pidättää maatalouden saavuttaman aseman elinkeinorakenteessa. Teollistuminen alkoi kasvattaa enemmän elintasoa ja yleistä hyvinvointia kuin maatalous. Suomi ei enää sotien jälkeen elänytkään pellosta vaan puunjalostus- ja metalliteollisuuden tuotteista. Teollistumisprosessiin liittyi laaja työnjako ja osaamisen vähittäin kasvava eriytyminen.

Poliittisesti meille syntyi kahtiajako sen mukaan, että osa puolueista alkoi varauksetta edistämään politiikkaa, joka vahvisti teollisuuden asemaa osan pyrkiessä jarruttamaan tällaista kehitystä. Porvarilliset oikeistopuolueet näkivät teollistumisen kansantalouden kakun kasvattajana ja yksilötason mahdollisuutena saavuttaa huomattavia varallisuustason nousuja. Poliittinen vasemmisto näki taas teollistumisessa mahdollisuuden lisätä työtilaisuuksia ja nostaa sen ansiosta omaa elintasoon. Käytännössä myös nähtiin, että sekä porvariston että vasemmiston odotukset palkittiin.

Kansantulon kasvusta ja teollistumisesta oli paljon poliittisia seurauksia. Voimistuvan ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston vaatimuksia tasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskunnan luomisesta alettiin vähin erin toteuttaa. Näitä osapuolia yhdisti sama tavoite ja erotti näkemykset kakun oikeudenmukaisesta jaosta. Yhdistävät tekijät olivat kuitenkin lopulta määräävämpiä ja kehitys jatkui samansuuntaisena nykypäiviin asti.

Kepu puolueena ensin vastusti teollistumiskehitystä pyrkimällä edistämään maaseutuelinkeinoja teollistumisen vastapainoksi. Kun tämä ei onnistunut, Kepu alkoi valikoida maaseudun edun valvontaa hylkäämällä pienviljelijät ja suosimalla suurempia maatiloja. Toinen tapa oli antaa myöten teollistumiselle mutta pyrkiä hajasijoittamaan sitä mahdollisimman laajalle alueellisesti.

Yhtäkaikki Kepu on tehnyt kaiken voitavansa ja enemmänkin sen eteen, ettei Suomi olisi valinnut suorinta ja tehokkainta tietä kohden vaurastumista, vaikka kaikkialla maailmassa voitiin nähdä, että teollistuminen on selkeä tapa päästä elintason nousuun.

Suomessa erittäin merkitykselliseksi nousi koulutuspolitiikka. Tässä vasemmisto oivalsi, että tie nousevaan säätykiertoon kulkee koulutuksen kautta. Kaikille haluttiin antaa yhtäläiset mahdollisuudet opin tielle. Ja tämän ansiosta Suomesta alkoi löytyä ihan tavallisesta rahvaastakin niitä Jukolan Eeroja, joiden pää ei ollut ihan umpipuuta toisin kuin veljensä Jussin. Koulutus oli tie ulos Impivaarasta kohden uutta ja usein auvoisempaa maailmaa. Koulutus tarkoitti kansantalouden tasolla leveää ja syvää murrosta. Lopulta sen tuloksena Suomeen syntyi mm. vahva high tech -teollisuus. Kyntöaurojen perässä kulkijoistakin oli tullut inisinöörejä. Tilastoista voidaan lukea ja ihan silmämääräisestikin nähdä, miten valtaisa elintason nousu tästä kaikesta on ollut seurauksena.

Kepu (Maalaisliitto) tarjosi tälle kehitykselle pitkään ja hartaasti vaihtoehtoa. Se oli maatalouden aseman pysyttäminen. Se pyrki hyötymään teollistumisesta lähinnä metsänomistuksen eli raaka-ainetuotannon kautta. Sitten kun teollistumisen tärkeimmäksi raaka-aineeksi alkoivat tulla ihmisaivojen toiminta, Kepun eväät alkoivat olla syöty.