Teiltä nyt , teille pikkusumma vaikka 1 -miljoona euroa > todella tarpeeseen>>
te olette sen tästä samasta kasata saaneet / ottaneet.
Voitte hyvin nyt millin nakata todella hyvään asiaan, lyhentämättömänä.
Voisiko ryhmän voimalla saada aikaiseksi jotain todella hyvää? Tämä 30 kutsusta lähtenyt ryhmä on kasvanut niin valtavasti, että on aika valjastaa sosiaalisen median voima ja saada aikaan jotain suurempaa. Esimerkiksi Tampereen Lastenklinikka on tällä hetkellä keskoskaapin (29 000 euroa) ja tehohoitorespiraattorin (37 000 euroa) tarpeessa.
Keskosina syntyneiden pienokaisten lisäksi avun tarvitsijoita riittää muitakin.
- Hissimatka osastolle muistuttaa minua aina siitä, että monilla lapsilla on asiat todella huonosti - yhtä kerrosta ylempänä on nimittäin lasten syöpähoito-osastot. Meidän tyttömme tulee todennäköisesti selviämään, mutta ikävä kyllä monen lapsen ennusteet ovat huonommat kerrosta ylempänä. Nämä vesselit ansaitsevat niin paljon pehmoleluja ja pelejä, etteivät osaa enää edes päättää millä leikkisivät

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mukavampi antaa rahat välimereen ja Afrikkaan.
Vaikka teatteria.
Halonen voisi sosialistinä millin heittää
Jäähän silti 9 milliä
Presidenttin palkkaa on 400 000 dollaria kaikki ekstrat. Obaman vaali kampanja maksoi yli miljardia dollaria! Aikamoinen summa tällaisen virkaan.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa palauttaa osan palkastaan takaisin valtion kassaan.
Näin hän haluaa osoittaa myötätuntoaan julkisen sektorin työntekijöille, joita talouden rajut säästötoimet ovat koskettaneet.
Presidentin palkka, samoin kuin kongressin jäsenten palkka, on säädetty lailla eikä niitä voi kovin helposti muuttaa.
Obama on siksi päättänyt palauttaa 5 prosenttia palkastaan joka kuukausi.
Presidentin vuosipalkka on 400 000 dollaria eli runsaat 310 000 euroa.
Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti uudenvuodenpuheessaan haluavansa palkkionsa alentamista viidenneksellä
160 000 eurosta 126 000 euroon.
Kehitys avusta voisi ihan hyvin leikata muutama miljoona sairaaloille, sinne alkupään hoitoihin heti.
Kehitysapu 1100 miljoonaa
Aina vähemmän sitten diktaattorit sitä rahaa pistää liiveihinsä.
mm Jasser Arafatillakin sanottiin olevan yli 1 mijardi $ tileillään.
Ettei liene epäselvää mihin osa päätyi Palestiinalaisten keräys rahoista