Kun Heinola Lahteen liitetään, niin pienituloiset voivat saada pienellä korolla sosiaalista luottoa, jota Heinola ei myönnä. Kaupungit voivat niin halutessaan järjestää sosiaalista luottoa. Kenelle tahansa voi tulla sairastumisen tai työttömyyden vuoksi tarve saada tilapäistä lainaa ilman pikavippifirmojen koronkiskontaa.
Lahden kaupungin sosiaalinen luototus
Sosiaalinen luotto on tarkoitettu Lahdessa vakinaisesti asuville pienituloisille ja vähävaraisille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa pankista esim. maksuhäiriömerkinnän vuoksi. Sosiaalisen luoton myöntäminen edellyttää, että luoton saaja kykenee maksamaan kuukausittaiset lyhennykset ja korot. Mikäli hakijalla on velkoja myönnetään
sosiaalista luottoa vain silloin, kun hän koko velkatilanteensa saadaan järjesteltyä. Sosiaalista luottoa ei myönnetä säännöllisesti toimeentulotukea saaville henkilöille.
Sosiaalisen luoton käyttökohteita voivat olla muun muassa
kodin hankinnat
terveydenhuoltomenot
työllistymisen tukeminen
asumisen turvaaminen
velkakierteen katkaiseminen
muu hakijan itsenäiseen selviytymiseen vaikuttava meno
Sosiaalisella luotolla voidaan myös tukea opiskelijoita silloin, kun heidän ei ole mahdollista saada Kelan myöntämää opintolainan takausta esim. maksuhäiriömerkinnän takia. Opiskelijan saaman luoton takaisinmaksu alkaa opintojen päättymisen jälkeen. Luoton enimmäismäärä on 5.000 € ja laina-aika voi olla enintään viisi vuotta. Luotosta peritään Suomen Pankin noteeraama viitekorko. Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, eikä se vaikuta mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kunnon kaupungilla olisi annettavana sosiaalista luottoa sitä tarvitseville. Heinolalla ei siihen riitä rahat, kun on niin paljon rahaa vaativa kesäteatteri. Sirkushuvithan ovat tärkeämpiä kuin kaupunkilaisten toimeentulo.
"Leipää vai sirkusta?", olin miettimässä juuri samaa: Saija Jäppisen sirkus syö kuntalaisten leipää.
Tänään ilmestyi Itä-Häme. Ihmetyttää lehdessä olevat Heinolan sosiaali- ja terveysjohdon lausumat siitä miksi Heinolassa ei myönnetä sosiaalisia luottoja. Voi, voi kun sosiaalitoimessa pitäisi tehdä työtä, jos sosiaalisia luottoja myönnettäisiin. Että ihan pitäisi hakijat arvioida, pitää kirjanpitoa ja valvoa takaisinmaksua. Vielä pitäisi nimetä henkilöt ja järjestää työaika hallinnointia varten. Näitä töitähän tekemään sinne on palkattu ihmisiä. Vai mitä varten siellä ollaan työssä? Onkohan kysymys osaamattomasta ja saamattomasta johdosta?
Vielä täytyy ihmetellä, että sosiaali- ja terveysjohtaja ja sosiaalipalvelujohtaja käyttävät palvelupisteestä nimitystä sosiaaliluukku. Se kertoo jotain heidän suhtautumisestaan sosiaalitoimeen ja sosiaalitoimen palveluita käyttäviin kaupunkilaisiin.
Heinolassa seurustelukulttuuri on korvannut työn teon kulttuurin. Sen vuoksi halutaan erottaa kaupunginjohtaja, että seurustelukulttuuria ei saa muuttaa muuksi. Heinolan asukkaat ovat virkamiesten kyykyttämiä kun nämä luottamushenkilöiden tukemana käyttävät verorahoja omiin tarpeisiinsa ja sukulaistensa yrityksiin "hyvät veljet" tavan mukaisesti.
Kaupunginjohtajan sijaisena työskennellyt henkilöstöjohtajaksi palkattu S. Malin oli todennut entisessä työpaikassaan Ypäjän kunnanjohtajana: "On hyvä, että kunnassa ei ole haisevia teollisuusyrityksiä". Eipä niitä juurikaan ole enää Heinolassakaan, kun uusia ei ole saatu poislähtevien tilalle. Ei ole kohta sen enempää haisevia työpaikkoja kuin "haisevia" veronmaksajiakaan. Ensin läksivät teollisuusyritykset ja nyt lähtevät keskustan liikeyritykset, kun ei ole ostajia.
Heinolassa on nyt yli 1500 työtöntä, joita nyt luukutetaan eikä armoa anneta esim. sosiaalisin luottojen avulla, jotta virkamiehille ei tule lisää työtä ja ongelmia.
Heinolan adressivirkamiehet: " Hei, me seurustellaan mieluummin ja kerätään nimiä adressiin kaupunginjohtajan työtavoista, joka tekee liikaa työtä ja uskaltaa vaatia alaisiltaankin työntekoa". Jopas on.
Kysytäänkö sosiaali- ja terveyslautakunnan johtajalta hänen omaa kantaansa?
Hän ainakin lukee Suomi24-keskusteluja.
Kysytään vaan.
Hohoi sosiaali- ja terveslautakunnan puheenjohtaja! Muistelen, että hän on herra Heimo Riutta.
Miksi Heinolan sote ei myönnä sosiaalista luototusta? Sosiaali- ja terveystoimen päälliköt kertovat, että siitä olisi liikaa vaivaa työntekijöille. Oletko samaa mieltä? Eikö työntekijöillä saa teettää työtä Heinolan kaupungin virastoissa? Mistä maksetaan palkkaa johtaville henkilöille, kun he eivät huolehdi kaupunkilaisten palvelujen saanista?
Vastatkaa nyt joku muu asioista tietävä. Jos minulla on ollut väärää tietoa, eikä Riutta olekaan kyseisen lautakunnan puheenjohtaja
Heimo Riutta ei vastaa, vaikka ahkerasti tutkiskelee palstan keskusteluja.
Toki, hän voisi turvautua kaverin kynätaitoihin. Ja vaikka Riutta vastaisi, tiedetään, mitä hän vastaa.