Olen tilanteessa joka on kuin painajaisunta, enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin.
Olen 2,5 vuotta sitten tehnyt pienimuotoisen rikkeen työnantajaa kohtaa, muttei tästä seurannut poliisitutkintaa, mutta asiaa kyllä setvittiin näkyvästi sekä kuuluvasti.
Oloni tuolla työpaikalla tehtiin vaikeaksi, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa itseni. Sain toiselta paikkakunnalta nopeasti töitä, mutta töitä en voinut enää tehdä, koska tuntemani häpeän ja kasvojen menetyksen vuoksi masennuin ja masennus kasvoi aina psykoosiin saakka.
Nyt olen ollut pitkällä sairauslomalla, koska minulla ei työkykyä enää ole. Pelkään elämää ja pelkään ihmisiä. Oma tekoni on ehdottomasti väärin, enkä sitä voi puolustella mitenkään. Vuoteen en ole kehdannut kotiovestani poistua, koska tunnen niin suurta syyllisyyttä sekä häpeää. Pelkään lasteni puolesta, pelkään etteivät he saa kavereita vuokseni tai muiden lasten vanhemmat kieltävät heitä leikkimästä lasteni kanssa. Tiedän vielä koittavan päivän, kun naapurit tekevät adressin jotta poistuisin tältä asumisalueelta. Tiedän maineeni olevan kyseenalainen täällä ja varmasti asumiseni tässä saa aikaan asuntojen hinnanlaskun.
En tiedä miten jatkaa eteenpäin. Yritin siis kerran jo toisella paikkakunnallakin asua, mutta jo viikon jälkeen olin niin sekaisin ja pihalla että oli pakko palata puolison ja lasten luokse. Onko tilanteessani ainoa ratkaisu itsemurha? Pelastaisinko näin lasteni ja puolisoni maineen? Ja muut asuntoalueen asukkaat saisivat rauhan itselleen?
En ole tappanut ketään, en ole ollut vankilassa, en ole käyttänyt huumeita.. mutta pieni paikkakunta ja juorut liikkuvat sekä muuttavat muotoaan liikkuessaan. Häpeä on suunnaton, olen täysin lamaantunut ja toimintakyvytön.
Miten paljon ihmiset yleensä miettivät naapureidensa työmokia? Entäpä kun juttuni sai aivan suhteettomat mittasuhteet ja liikkeelle lähti ihan suoranaisia valheita? Järki sanoo, että minun pitäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa siellä alusta. Voimani eivät vain riitä, ei vaikka haluan jättää tämän kaiken taakseni.
Paikallinen mt-toimisto ei ota ongelmaani kantaa taitavat vain mielikseni vähätellä sitä ja sanovat ettei kukaan enää mieti 2,5 vuoden takaisia juttuja. Itse oletan, että naapurit ja muut ihmiset puhuvat minusta alati. Ihmettelvät varmasti sitä miten minulla riittää röyhkeys asua vielä täällä. Miksi kehtaan enää edes esiintyä omalla nimelläni? Ennen kaikkea sitä ihmetellään, että miksi en ole hirteen vetänyt itseäni tämän skandaalin vuoksi...
Mistä tiedän paljonko minua ajatellaan ja miten paljon minusta puhutaan? Mitä sanon, jos joku naapuri tulee sanomaan minulle jotain?
Olen 2,5 vuotta sitten tehnyt pienimuotoisen rikkeen työnantajaa kohtaa, muttei tästä seurannut poliisitutkintaa, mutta asiaa kyllä setvittiin näkyvästi sekä kuuluvasti.
Oloni tuolla työpaikalla tehtiin vaikeaksi, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa itseni. Sain toiselta paikkakunnalta nopeasti töitä, mutta töitä en voinut enää tehdä, koska tuntemani häpeän ja kasvojen menetyksen vuoksi masennuin ja masennus kasvoi aina psykoosiin saakka.
Nyt olen ollut pitkällä sairauslomalla, koska minulla ei työkykyä enää ole. Pelkään elämää ja pelkään ihmisiä. Oma tekoni on ehdottomasti väärin, enkä sitä voi puolustella mitenkään. Vuoteen en ole kehdannut kotiovestani poistua, koska tunnen niin suurta syyllisyyttä sekä häpeää. Pelkään lasteni puolesta, pelkään etteivät he saa kavereita vuokseni tai muiden lasten vanhemmat kieltävät heitä leikkimästä lasteni kanssa. Tiedän vielä koittavan päivän, kun naapurit tekevät adressin jotta poistuisin tältä asumisalueelta. Tiedän maineeni olevan kyseenalainen täällä ja varmasti asumiseni tässä saa aikaan asuntojen hinnanlaskun.
En tiedä miten jatkaa eteenpäin. Yritin siis kerran jo toisella paikkakunnallakin asua, mutta jo viikon jälkeen olin niin sekaisin ja pihalla että oli pakko palata puolison ja lasten luokse. Onko tilanteessani ainoa ratkaisu itsemurha? Pelastaisinko näin lasteni ja puolisoni maineen? Ja muut asuntoalueen asukkaat saisivat rauhan itselleen?
En ole tappanut ketään, en ole ollut vankilassa, en ole käyttänyt huumeita.. mutta pieni paikkakunta ja juorut liikkuvat sekä muuttavat muotoaan liikkuessaan. Häpeä on suunnaton, olen täysin lamaantunut ja toimintakyvytön.
Miten paljon ihmiset yleensä miettivät naapureidensa työmokia? Entäpä kun juttuni sai aivan suhteettomat mittasuhteet ja liikkeelle lähti ihan suoranaisia valheita? Järki sanoo, että minun pitäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa siellä alusta. Voimani eivät vain riitä, ei vaikka haluan jättää tämän kaiken taakseni.
Paikallinen mt-toimisto ei ota ongelmaani kantaa taitavat vain mielikseni vähätellä sitä ja sanovat ettei kukaan enää mieti 2,5 vuoden takaisia juttuja. Itse oletan, että naapurit ja muut ihmiset puhuvat minusta alati. Ihmettelvät varmasti sitä miten minulla riittää röyhkeys asua vielä täällä. Miksi kehtaan enää edes esiintyä omalla nimelläni? Ennen kaikkea sitä ihmetellään, että miksi en ole hirteen vetänyt itseäni tämän skandaalin vuoksi...
Mistä tiedän paljonko minua ajatellaan ja miten paljon minusta puhutaan? Mitä sanon, jos joku naapuri tulee sanomaan minulle jotain?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinun ongelmasi on nyt oma syyllisyys. Omatunto on lahjomaton ja olet periaatteessa hyvin rehellinen ihminen. Koet että alitajuisesti että sinua tulisi rangaista epärehellisyydestä. Ei asiaa varfmaan kukaan ulkopuolinen enää muistele ja tuskin siitä entisellä työpaikallakaan enää muistellaan.
Sinun olisi parasta ihan rehellisesti tunnustaa se rike, pyytää anteeksi ja yritää neuvotella miten sen voisit korvata. Oppia ikä kaikki. Varmaan meistä itsekukin joskus sortuu pieneen vilppiin mutta siitä teulee morkkis ja ainakin oppii, että ei tee moista enää.
Ja on reilua ja rehellistä sittenkin selvitää mokansa. Niin tekevät tunnolliset ja henkilöt joilla omatunto pelaa. Olet terve ja vastuullinen ihminen.
Älä moisen takia itseäsi hirtä. Rohkaisen sinua nyt soittamaan tai kirjoittamaan entiselle työnantajalle ja kertomaan juttu niin perusteelliseksi kuin pystyt. Sano että asai painaa sinua ja se oli paskasti tehty. Varmaan tämä vaikealta, mutta sen jälkeen olet vapaa kuin taivaan lintu. Olet myös oppinut elämässä jotain.
Kun olet asain noin tunnustanut niin nuo piinaavat pakkomileteet alakvat jättää sinua. Ja jos jollkin olisi vielä joskus kanttia tulla huomauttamaan niin voit sanoa, että olen selvittänyt itse jutun.
Ap kiittää vastauksesta ja valaisee taustoja lisää..
Asia on työnantajan kanssa käsitelty ja sovittu kaksi vuotta sitten, mutta tämä rike jäi vain elämään työpaikalla. Kohta ei enää puhuttu rikkeestäni vaan minuun kohdistui ajojahti.. mm vapaa-aikana tekemät asiat tilitettiin esimiehelle ja jouduin niiden vuoksi puhutteluun vaikkei nämä asiat vaikuttaneet työhöni; esim poistin itseni facebookista -> työkaverit raportoivat esimiehelle koska tämä tulkittiin eristäytymiseksi. Olin työterveyslääkärin puhuttelussa ja sain tunnin verran kuunnella hänen yksipuolista kertomusta miten aiheutan työyhteisössä huolta käytökselläni.. pelkäävät minun tekevän itsemurhan tms.
Vastaavia tilanteita tuli eteen vaikka kuinka (tätä tarkoitin tuolla, että oloni tehtiin vaikeaksi) Ulkonäköni arvosteltiin, sanomiseni tulkittiin mitä oudoimmilla tavoilla ja taas olin puhuttelussa. Lopulta en enää tiennyt miten pukeutua, miten puhua, miten saan olla vapaa-ajalla, missä saan liikkua jne
Minä en ole koskaan käyttänyt alkoholia, en tupakoi ja elän hyvin terveellisesti. Olin ammatissani todella pätevä ja minulta kysyttiin päivittäin neuvoa työyhteisössä.. kunnes mokasin ja siitä alkoi alamäkeni.
Asia olisi mielestäni vielä ok, jos minut olisi teilattu vain tekemäni rikkeen vuoksi, mutta tapaus karkasi esimiesten ja työntekijöiden käsistä. Minua oli "lupa" kohdella ala-arvoisesti, minulta vietiin ihmisarvo.
Niin.. jäljelle tuosta jäi valtava häpeä. Koen kaiken kokemani jälkeen olevani tämän maan huonoin ja kieroin henkilö. Nyt tässä tuskassani mietin miten vähentää perheeseeni kohdistuvaa häpeää? En ole keksinyt muuta ratkaisua kuin kuolema. Sen kautta todistaisin oikeasti katuvani tekoani.. muutoin kaikki vain kuvittelevat minun päässeen kuin koira veräjästä.
Painajainen ei voi jatkua kauan, en jaksa enää tätä tuskaa. Puolisoni ja lapset ansaitsevat jo rauhan sekä oikean elämän ilman rikollista.
Sain sen käsityksen, että asia on siellä työpaikalla jo käsitelty, ja hän on irtisanoutunut. Arvaan, että kyseessä on joku hoitoalan tehtävä.
Hän ei muuta kuin sotkisi asioita lisää, jos hän vielä palaisi työnantajan kanssa kirjeitse tai muutenkaan keskustelemaan. Ensinnäkin siksi, että ei kannata luottaa, että se,jolle kirjeen osoittaa pitäisi suunsa kiinni asioista tai että hän edes suhtautuisi siihen anteeksipyyntöön asiallisesti. Ei. Todennäköistä olisi, että anteeksipyyntökirje käsiteltäisiin kaikkea muuta kuin asiallisesti. Ei kannata luottaa, etenkin kun kertomansa mukaan aloittaja on jo joutunut työpaikalla jonkinlaisen eristämisen ja negatiivisen kohtelun kohteeksi. Asiat eivät tuon suhteen muutu miksikään anteeksipyyntökirjeillä. Ihmiset eivät ole hyviä toisiaan kohtaan!
Nyt aloittajan ei auta muu kuin yrittää jatkaa normaalia elämää. Jos saat työn, todennäköisesti joku tuo ne entisen työpaikan asiat sinne uuteen työpaikkaan, yritä sitten vain sinnitellä, älä sielläkään rupea mitenkään erityisemmin asioita selvittelemään, yritä hankkia ystäviä uudesta työpaikasta, se että sulla olisi jonkinlainen tukirengas syntymässä siellä uudessa duunissa, vähentäisi niitä paskapuhujien touhuja olennaisesti!
Yritä jatkaa elämää!
Kuule älä jätä perhettäsi. Silloin he jäävät täysin yksin joutuvat kantamaan vielä sen häpeän että pakenit ja he jäivät pulaan. Te perheenä selivätte. Oletko puhunut itsemurha-aikeista vaimosi kanssa? Jos tuon tempun teet niin silloin tuhoat porukkasi kokonaan.
Koetko sitten vilä jotain syylliyyttä henkilökohtaisesti asiasta. Auttaisko sitten elämä jossain toisella pikkakunnalla. Työkaverti ovat tehneet tuon ajojahdin ihan kateuttaan.
Pakko kai jatkaa elämää, mutta se on vaikeaa.. koko ajan ajattelen, että mitä muut ihmiset ajattelevat minusta ja perheestäni.
Miten paljon ihmiset oikeasti miettivät toisten asioita ja miten paljon toiset ovat valmiita laittamaan paukkuja toisten asioiden pohdiskeluun?
Miten sinä suhtautuisit jos naapurissasi asuisi henkilö joka on ollut puheenaiheena asuinpaikkakunnallasi? Haluaisitko hänen katovan maisemista?
Olen valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle heti, kun saan pääni kuntoon tästä kaikesta. Pelko ihmisiä kohtaan on valtava.. tulihan minä tavallaan selkään puukotetuksi.
ap
Riippuu aiheestapieni taloudellinen moka ei paljoa paina pahoinpitely jo painaa
kin. t yön tekemättä jättäminen tai huonosti se on ihan yleistä monilla paikoin.
tsemppiä kyllä se siitä melkein kaikilla on jotain vääriä tekoja.
En oikein ymmärrä mitä sinä haet täältä! Olet todennäköisesti masentunut, sun ajatukset pyörii koko ajan vaan sen mokas ympärillä. Olet siis tehnyt omien sanojesi mukaan jonkin vakavamman mokan siellä duunissas. Vaikka tässä edellä sitten sanotkin että selkään puukotettu olisit.
No, hae masennuslääkkeitä ja jatka elämääs. Masennuslääkkeet auttavat varmaan tässä vaiheessa kun kaikki vaan pyörii päässä. Samalla todennäköisesti ohjataan tukikeskusteluihin.
Paikkakunnan vaihto ei auta mitään, ne jutut tulee sun perässä. Ei mene kauaa kun joku tulee, että aijaa täähän on se joka sitä ja tätä. Usko pois. Noin se menee. Aina löytyy joku joka lähtee tonkimaan ja levittelemään. Sitten se, että siellä uudellakin paikkakunnalla näin käy, että rumba lähtee pyörimään, niin se voi olla sulle shokki. Ja jos taas vaihdat paikkakuntaa, ja sama juttu - ei mene kauaa kun taas joku tuo ne jutut sun perässä, niin shokki syvenee,,,
Ei auta! Aina löytyy joku joka ne jutut tuo. Ihan vaan omaksi ilokseen. Vaikkei niistä länkyttämisistä olisi mitään hyötyä kenellekään muuten, niin se yks joka niitä levittelee niin se siitä sen suurimman ilon saa, "Kato, mä tiedän".
Mites luulet, että esim. auvisen omaiset ovat selvinneet! No, siinä oli niin iso juttu, että kyllä kansa vähitellen tyrkki niitä häiriköitä pois! Ettei sentään maasta ajettu. Tässä maassa kun kuitenkin jotkut, varsinkin nykyaikana sähköisen tiedonvälityksen keinoin, pystyvät tekemään ihan mitä vaan, ja siis vaikkei olisi mistään rikollisestakaan kyse! Kaikkea pystyy tekemään. Ethän sinä voi tietää kuinka monessa paikassa sun kuvaskaan on liikkunut, ihan sun tietämättä, onhan sitä facebookit, kännyköiden multimediaviestitykset, sähköpostit, että mahdollisuuksia riittää, silloin kun joku halutaan tuhota ihan vaan omaksi iloksi!
Mikään asia ei siis muutu vaikka ne ääliöt länkyttäisivät sen minkä kerkiävät, mutta kun niiltä menee kysymään että miksi tuota teet, että sun puhees ja sun vitsis ja sun levittämät herjat ei muuta mitään, niin ei se ääliö sitä lopeta. Se jatkaa vaan, eikä sen tekemisiin puutu edes poliisi. Vaikka siis ei olis edes mistään rikoksesta kyse!
Ihmisillä ei ole enää minkäänlaista häpeän tunnetta.Kaikkea voi tehdä toisen kiusaksi!
Kyllä kuvittelet mielessäsi liikaa toisten ajattlua. Ei ihmiset kovin kauaa toisten asioita mieti. Ja kun on selvitellyt asiat niin antaa heidän puida mikäli ei ole sitten mielekkäämpää ajakulua.
Puhttekovaimon kanssa asiasta ja peloistasi ja miten hän tuhtautuu nyt kun aikaa on kulunut. Pitääkö hän tilannetta vakavana?
No eipä tarvitse enää edes yrittää rimpuilua.. kansa on puhunut. Päätökseni on helppo.
Mielummin kuolen, kun elän tämän häpeäviittani kanssa.
Kiitos kaikille vastanneille.
Onkohan tää sun esittämä keissi edes tosi. Ongitko sinä jonkun toisen murheita ja ongelmatilanteita esiin.
Olen pahoillani, mutta näin on sanottava: Suomi24:llä voi mika tahansa olla ansa. Joku yrittää ihan vaan omaksi ilokseen hakea jonkun heikomman kertomaan omasta tilastaan!
Ja jos on kyse siitä, että sulla oikeasti on joku kertomasi kaltainen ongelma, mene lääkäriin ja hae niitä lääkkeitä, jotka tasoittaa sun mieltä ja saa sut positiivisemmaksi!
Luuletko, että ketään liikutaa yhtään jos ittes tapat? Kuka sua säälii. Ei kukaan niistä jotka ovat sua haukkuneet, pilkanneet, levitelleet pahoja puheita, pelleilleet, vitsailleet, herjanneet, solvanneet, ei tosiaankaan tule itkemään. Ne sanoo: "Kato, enks mä sanonu, hullu se oli!" Ei satuta niitä yhtään. Se, joka on häpeämätön, ei osaa asettua toisen asemaan, ei tajua omaa loukkaavaa käytöstään, se, joka vaan omaa itseään pönkittää toista pilkkaamalla, ei itse sun haudallas! Päinvastoin! Haluatko suoda heille sen riemun?
Noin vakava asia - mitähän se vois olla, etenkin kun sä vaan itse mietit, että tulipa menetettyä kasvot!
Aikonaan nuorempana ja tyhmempänä tulin puheillani
hieman arvostelleeksi jotenkin erästä vanhempaa henkilöä töiden
teon yhteydessä.
Hän vaan vastasi tyyliin "jokaisella meistä on omat vikamme",
ei provosoitunut, säilytti hyvin oman arvonsa ja samalla
toisenkin.
Kun ihminen saavuttaa semmoisen tilan, pystyy toimimaan noin
karikkoisemmillakin hetkillä, ei sitä hevillä kaada maailman tuiskut.
Ymmärrän ehkä jollain tavalla tilanteesi, koska itsellänikin vanha työjuttu painaa mieltä ja olen kovin herkkä miettimään mitä muut ajattelevat.
Muutama kliseinen asia, jotka kannattaa muistaa:
- Olet ihminen eli teet virheitä. HYVÄKSY SE! Suurin osa meistä tekee virheitä, ratkaisevaa onkin kyky oppia ja selviytyä niistä.
- Menneisyyttää ei voi muuttaa eli vaikka kuinka kadut, piilottelet, häpeät ja juokset asiaa karkuun, asioita ei saa tekemättömäksi. Joten äläkä tuhlaa lainkaan energiaa menneiden miettimiseen.
- Laita itsetuntosi kuntoon ja ota vähän välinpitämättömämpi asenne. Teit virheen, mitä sitten. Pitäisikö sinun sen takia kärsiä koko loppu elämäsi, varsinkaan kun et mitään fyysistä väkivaltaa ole kenellekään tehnyt? Ei tietenkään. Opettele suhtautumaan asiaan siten, että jos joku tulee asiasta puhumaan, niin myönnät sen sellaisella asenteella, että "No eihän se nyt ihan paras ratkasu ollu, mut minkäs teet, elämä jatkuu vaikka kuinka itkis", eli itsetunto kuntoon.
Älä hyvä mies anna yhden työmokan nousta esteeksi. Opettele oikeasti ottamaan sellanen asenne, että tehty mikä tehty, mitä sitten, asiaa ei voi muuttaa, puhukoot naapurit mitä puhuu. Nyt vaan uusi työ hakuun, kun pääset sisään, pyrit vaan hoitamaan homman hyvin ja todistamaan osaamisesi, niin uutta työporukkaa tuskin paljon menneet kiinnostaa.
Terve, kyllä se annettava itselle anteeksi ja armoa, jos ei muuten onnistu niin lääkkeiden kautta, mikäli terapiaan ei pysty menemään. Ihan jokainen meistä on tehnyt asioita mitä katuu. Ja itse olen kyllä päättänyt että ne mitkä ei pysty hyväksymään minua tämmöisenä työelämässä tai siviilissä eivät ole edes sen arvoisia joiden seuraa haluan. Ja olen senkin huomannut tässä lyhyen ajan sisään että kerron tilanteeni suoraan ja 99 % ihmisistä muuttaa asennetta ja ymmärtää tekemiäni päätöksiä, jos päässä vippaa kuten minulla, ei paljon mutta sen verran että ei ole oma itsensä aina. Työpuolella on minun ryssimiset tapahtuneet. Tosin olen osasyyllinen varmaan ettei ole ainuttakaan 100 % kaveria ja uusien suhteiden luominen on mahdotonta, on jotenkin niin varovainen antamaan itsestä ulos tarpeeksi, varmaan moni vastapuoli eiedes huomaa mitään siitä kuin osaan pelata niin ettei hän todelisuudessaq tiedä minun tunteista mitään, vain sen ulkokuoren minkä päätän antaa. Tsemppiä ja antaa muiden luulla mitä luulevat kun itse suunnilleen tietää asioiden oikean tolan.