Hesassa on jäänyt pari tsekkiläistä miestä kiinni parituksesta.
Lööppijournalistit ovat vääntäneet tapauksen ihmiskaupaksi, mitä se ei ainakaan eu-lainsäädännön mukaan ole.
Lööppijournalistit ovat vääntäneet tapauksen ihmiskaupaksi, mitä se ei ainakaan eu-lainsäädännön mukaan ole.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Törkeää ihmiskauppaa Helsingin keskustassa - Nainen huijattiin prostituoiduksi
Perjantai 5.4.2013 klo 15.09
Nainen joutui ottamaan vastaan useita asiakkaita päivässä helsinkiläisessä hotellissa.
Helsingin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden yksikkö sai viime vuoden marraskuussa tutkittavakseen tapauksen, jossa kahden tsekkiläisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään ihmiskauppaan.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun toinen epäillyistä, 22-vuotias mies, otti yhteyttä tsekkiläiseen naiseen, joka oli jättänyt työpaikkailmoituksen internetiin. Mies värväsi naisen harjoittamaan seuralaispalvelua, johon ei pitänyt kuulua seksiä.
Mies hankki naiselle lentolipun Suomeen ja varasi tälle huoneen Helsingin keskustasta sijaitsevasta hotellista. Nainen lähti matkaan marraskuun 22. päivä toisen epäillyn, 47-vuotiaan miehen kanssa.
Lennon aikana tulevien työtehtävien todellinen luonne selvisi naiselle. Helsinkiin päästyään hänet pakotettiin toimimaan prostituoituna pääosin helsinkiläishotellissa. Ajoittain hänen käskettiin tehdä myös kotikäyntejä asiakkaiden luona.
Operaattori järjesti
Helsingin poliisin mukaan asiakkaita hankittiin ilmoittamalla seksipalveluista kansainvälisillä internetsivustoilla. Ilmoituksissa asiakkaita pyydettiin soittamaan numeroon, jossa vastasi Tsekissä toimiva operaattori.
- Tsekissä ollut operaattori välitti tiedot Suomeen, kertoo rikoskomisario Jukka Larkio Iltalehdelle.
Asiakkaiden tiedot ja toiveet päätyivät helsinkiläishotelliin, jossa 47-vuotias epäity kontrolloi vain tsekkiä puhuvan uhrin liikkumista täysin. Asiakkaita kävi poliisin mukaan keskimäärin päivän aikana kuudesta seitsemään, ja heidän maksamansa taksat vaihtelivat palvelujen mukaan.
Rahat mies vei naiselta aina asiakaskäyntien jälkeen.
Nainen ilmoitti
Ihmiskauppavyyhti alkoi purkautua marraskuun lopulla.
- Naisen onnistui ilmoittaa asiasta poliisille, rikoskomisario Larkio kertoo.
Marraskuun 30. päivänä poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni 47-vuotiaan epäillyn. Samalla hotellihuoneesta takavarikoitiin 3 250 euroa käteistä rahaa sekä tietokone.
Tapausta tsekkiläisten kollegojen kanssa selvittänyt Helsingin poliisi sai myös toisen, 22-vuotiaan epäillyn toimitettua Suomeen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella.
Kansainvälinen organisaatio?
Google-mainokset
Mistubishi Lämpöpumppu
Ilmaa puhdistava, hiljainen pumppu. Varaa aika ilmaiseen konsultointiin
candeon.net/MitsubishiKirigamine
Vaikka tapaus saatiin Suomen päässä selvitettyä, Helsingin poliisin rikoskomisario epäilee, että taustalla pyörii huomattavasti laajempi, kansainvälinen kuvio.
- Oman näkemykseni mukaan tämä (kiinniotetut) ei ole ainoa porukka, joka operaattorin kanssa toimii, Larkio sanoo.
Operaattorin henkilöllisyyttä ei ole saatu selvitettyä.
Ovatko viranomaiset vihdoinkin heränneet! HYVÄ!! Vielä kun alatte tuomitsemaan pitkiin rangaistuksiin niitä mahakkaita ukkomiehiä, jotka käyvät jonoiksi asti jyystämässä näitä paritettuja, suojaamatonta suuseksiä,markkinointikeinona käyttäviä horoja. Kiimaiset ukkomiehet ja tauteja levittävät piittaamattomat, rahanahneet horot KURIIN.
löytää EU-lainsäädännöstä kohdan ja lakipykälän joka sallii ukkomiesten vapaan horoissa käynnin?