En ole päässyt terapiaan, vaikka olen hakenut sinne. Toukokuun lopussa aika terveyskeskuslääkärille, jolle taas kerron millaista helvettiä elämäni oli 15 vuoden ajan ja ei tämä meno maan päällä hymyilytä vieläkään. Niin, näytän nyt terveeltä, vaikutan kai yleensä pirteältä, mutta muistan hyvin millaista oli olla "kuollut", täysin lamaantunut, kuihtunut ihminen. Miksi minua ei uskota!! Nyt tuntuu, etten olisi halunnut selvitä, olisin joutanut kuolla kotiin.
Jos jälleen psykiatrian puolelta tulee kirje, ettei terapialleni ole tarvetta, niin pitääkö tässä esittää psykoosia tai uhkailla et hyppään sillalta alas? Suljetun osaston kautta terapiaan. Jollen pyytämääni apua saa niin tuo silta on viimeinen paikka missä tulen elävänä seisomaan....... En tiedä mitä teen. En jaksa enää. Ehdotuksia?
Jos jälleen psykiatrian puolelta tulee kirje, ettei terapialleni ole tarvetta, niin pitääkö tässä esittää psykoosia tai uhkailla et hyppään sillalta alas? Suljetun osaston kautta terapiaan. Jollen pyytämääni apua saa niin tuo silta on viimeinen paikka missä tulen elävänä seisomaan....... En tiedä mitä teen. En jaksa enää. Ehdotuksia?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Marmeladia ja nakkeja.
Nykyään masentuneita on niin paljon. Minkälaisista oireista kärsit. Purr murheitasi vaikka tänne. Jospa se edes vähän huojentaa mieltä.
Apua tarvitsevia on niin paljon, että sitä terapiaa ei liikene kuin niille kaikkein pahimmille tapauksille julkisella puolella. Ja epätoivo ajaa sitten vaikka millaisiin tekoihin....
Komppaan edellistä, pura ensihätään tänne tunteitasi...
T. Lumi
Hakeudu yksityiselle psykoterapiaan.
mulla sama tilanne ollut jo kauan.diagnooseja kyllä on vaikka mitä.pääsisin terapiaan jos itse sen maksaisin,en muuten.polin mukaan en ole riittävän huonokuntoinen.nytkin olen ollut saikulla toista kuukautta ja kaikki asiat hoitamatta,kun ei jaksa.nyt vanha äitini aikoo soittaa ma hoitavalle lääkärille ja vaatia terapiaa.jos he kieltäytyvät antamasta sitä,aloitamme paperisodan..en pärjäisi nyt ilman ulkopuolista auttajaa.niin yksin ja heitteille minutkin on jätetty vuosikaudet.tiedän puheiden perusteella että terapia on hyvin raskasta ja vie kauan eikä mitään takeita voida antaa.silti haluan sitä ainakin kokeilla koska minulla on vain yksi elämä ja vielä en ole laitospaikkaa vailla.halvemmaksi tulisin nyt hoidettuna.nyt säästetään väärästä päästä.olen murkkuiästä sairastanut eli jo riittäisi mulle helvetti..
ap:lle kovasti voimia!laita viestiä tulemaan : )
Jos joku haluaa suljetulle osastolle, niin tervemenoa vaan.
Jos olet introvertti, kuten minä, tulet katumaan.
Osastot ovat extroverttejä varten, me introvertit teemme kaikkemme, että pääsemme pois sieltä.
Extrovertit suorastaan nauttivat olostaan suljetulla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Introvertti
hmm. olen kyl erimieltä että introvertti ei nauttisi osastolla olemista. ainaki mä introverttinä kyllä tykkään jostain syystä . ei tarvi nähdä maailmaa ja sen kurjuutta.
ennemmin lääkärille kannattaa hieman liioitella oireita kuin vähätellä.uskoisin että jo pelkkä itsemurha aikomuksista puhuminen saa lääkärin toimimaan.en kuitenkaan suosittele sillalta hyppyä,se voi päätyä eri tavalla kuin itse olit suunnitellut.jos henkiin jäisit ja makaisit neliraajahalvaantuneena niin luulen että tämänhetkinen tosi kurja olo olisi vielä lievää.ikävä kyllä terapioihin vain tuppaa olemaan jonoa.joskus joutuu odottamaan viikkokausia.sun pitäisi sekin väli pärjätä siedettävästi.osastohoitoa annetaan jos paikkoja löytyy eikä suljettu ole ainoa vaihtoehto.olisiko sulla ketään joka tulisi kanssasi käymään lääkärillä?olisi sulle henkisenä tukena ja kenties hän voisi kertoa oman näkemyksensä tilanteesta.
Kiitos vastauksista. :) Niin, meitä avun tarpeessa olevia riittää.
Yksityiseen ei ole varaa, vaikka eikös kela korvaa osan siitä...
Yritin hieman opiskella talvella, mutta olin niin luhistunut, yksinäinen, että en vain yksinkertaisesti jaksanut lukea. Hyvä jos hampaani jaksoin pestä, suihkussa käydä ja jotain ruokaa laittaa.
Yritän olla nyt periksiantamaton tuon terapian suhteen. Tiedän, että jos hyväksyvä päätös tulee, niin terapiaan pääsyä joudun kuitenki odottamaan. Kestän ehkä sinne asti, kunhan hiivatti jonakin päivänä alkaisi. Minulla on edessä uudelleen kouluttautuminen ja tiedän, ettei siitä tule mitään jollen saa käsitellä menneisyyttäni ja nykyisessä tilanteessani olevia asioita, joiden vuoksi olen vieläkin hukassa eikä tulevaisuus oikeasti näytä kovin ruusuiselta. Enkä tiedä pystyykö terapiakaan minua pelastamaan. Saanko apua liian myöhään….. Pitää sanoa sille lääkärille sitten, että hyppään sillalta jos ei ala tapahtumaan. Jos oikeasti jonakin iltana sillä sillalla seison ja viimeisen ratkaisuni teen, niin kyllä henki lähtee, se on varma.
Toivottavasti sinäkin nimimerkillä tämäkö elämää?, pääset sinne terapiaan. Paljon voimia sinulle!!!
älä sieltä sillalta hyppää,rämmitään yhdessä eteenpäin.kaikki ihmiset on enempi ja vähempi"rikkinäisiä" jokainen omalla tavallaan.
en tiedä paranenko koskaan ja sen asian hyväksyminen on vienyt vuosia.tietynlainen sairauden"sinuttelu"on jo pelkästään helpottanut oloa.
täydellistä minusta ei ikinä tule,haluan vain olla minä omana itsenäni.voimia sullekkin,ilmoitellaan!
Miksi ihmeessä haluat suljetulle osastolle? Se on pelkkä hullujen välivarasto, et sinä siellä hoitoa tule saamaan. Pumppaavat väkisin täyteen vaarallisia neuroleptejä, jotka tekevät sinusta kuolaavan katkokävelijän, sitten pääset pihalle miettimään että kannattiko.
"Miksi ihmeessä haluat suljetulle osastolle?"
Olen vahvasti terapian tarpeessa ja jos en sinne muuten pääse kuin rumasti sanottuna hullujenhuoneen kautta, nii ei ole muuta vaihtoehtoa. En saa kaipaamaani apua nettiin kirjoittelulla ja vertaistukiryhmässä en voisi kertoa ihan kaikkein henkilökohtaisimmista asioista. Ne harvat ihmiset joille hieman voin sydäntäni purkaa, eivät ole sitä varten, et kaadan kaiken paskan heidän niskaan.
Tuota lääkitys asiaa olen kyllä miettinyt. Minähän en mitään mielialalääkkeitä suostu syömään. Saavat lääkkeensä tunkea sinne minne ei aurinko paista. Tiedän kyllä millaisia ne ovat. Tarvitsen apua, jotta uskaltaisin taas elää!!
vastaus tämäkö elämää? nimimerkille:
Joo, minäkin olen miettinyt sitä, etten taida parantua koskaan täysin. Siitä olen itse asiassa varma, koska on asioita joihin en voi vaikuttaa. Pitäisi vain oppia hyväksymään se, ettei koskaan ole ehjä, vaan opetella elämään rikkinäisenä.... Myönnän olevani kateellinen niille joiden elämä on ollut ihan erilaista. Säkin oot yhtä arvokas kuin kaikki muut, rikkinäisenäkin! Toivottavasti vointisi parempi ja kevätaurinko piristäisi edes hiukan sun mieltä.
Jos päädyt suljetulle, niin ei sulta kysytä että otatko lääkettä ja mitäs sais olla.
Ne todellakin pakottaa sut ottaamaan ne lääkkeet tai sitten pistävät lepositeisiin ja saat piikin perseeseen.
Onko se tavoittelemisen arvoista?
koeta nyt hoitaa ongelmasi jotenkin muuten, vaikka runsaan liikunnan ja ystävien parissa puuhastelun merkeissä.
Ei osastolla pakoteta syömään lääkkeitä. Se on ihan omasta tahdosta kiinni, jos on vielä kuitenkin ihminen järissään.
Itse kävin yhden yön viettämässä "hullujenhuoneella" loppuun palamisen vuoksi ja siitä lähtien olen käynyt terapiassa, josta on todellakin ollut iso apu.
Eikä lääkärille tarvinnut yhtään liiotella pahaa oloaan.
Minulla ei ole onneksi koskaan ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutta muuten vaan elämä koettelee.
Jos tuota hullujenhuone yötä ei olisi ollut, en todellakaan tiedä mikä tilanne olisi tänä päivänä. Olen onnellinen, että tein sen ratkaisun, että menin sinne.
Voimia jokaiselle voittaa vastoinkäymiset!
Riippuu muuten suljetusta osastosta. voi olla itsetuhoisille ja vaarallisille vähän eri pelisäännöt sielläkin.
On niin helvetin paha olla, että jos asiat ei kesään mennessä rupea etenemään, nii pumpatkoosa sitten hetkellisesti täyteen vaikka lääkkeitä, mut näinkään ei voi jatkua! Eipä hirveästi ole kenelle puhua ja lenkkipolulle eivät murheeni katoa, vaikka liikun päivittäin!!!!
Kun sitä apua pyydät, et saa, kun olet niin rikki, ettei sitä jaksa hakea ja perhe ei välitä, niin sitten olet yksin ongelminesi. Aivan mahtava elämä!
Laitanko lehteen ilmoituksen, et palkataan kallonkutistaja? Riittääkö muutama euro palkaksi ja yhden ihmishengen pelastus?
voi sua ap :(..mullakin paha olla mutta en sillalta hyppää.tiedän että ainakin joku jäisi suremaan ja se olisi väärin.itsari ei ole ratkaisu.etkä sinäkään hyppää.pääset osastolle kun varaat lääkärille akuuttiajan aamusta.suljettujen osastojen paikkatilannetta vaikea tietää mutta kyllä jollekkin osastolle varmasti pääset.ja aina voidaan tarvittaessa siirtää.puhelin käteen juukosta?
Kiitos vastauksesta taas. On vaan ihan kypsä ja surullinen olo, varsinkin aamuisin ja iltaisin. Itken nykyään joka päivä. Jaksan vielä raahautua töihin, joten en viitsi soitella lääkärille. En siis niin pohjalla ole kuin aikaisemmin, mut vapaa-ajalla olen vain suurimmaksi osaksi yksin ja mietin mitä helvettiä teen.... On niin paljon asioita jotka painaa mieltä...
Kerroit ekassa viestissäsi olevasi saikulla ja ettet jaksa tehdä mitään. Saatko nukuttua, maistuuko ruoka, jaksatko yhtään harrastaa liikuntaa? Saathan varmasti kaikki tarvittavat ravintoaineet?! Hienoa, kun olet päättänyt sinnitellä ja hakea muutosta elämääsi. Meillä tosiaan on vain tää yks elämä.
Tiedän tasan tarkkaan kuinka osastolle päädytään. Tarvitsen terapiaa, jos hemmetti en muuten sinne pääse, niin osaan tarvittaessa nähdä pieniä vihreitä miehiä. Vilahtikohan tuolla yksi nurkan taa piiloon…. :)En vain viitsisi viedä hetkeksi osastopaikkaa sellaiselta, joka sen minua kipeämmin tarvitsisi.
Lehti-ilmoitukseeni voisin vielä lisätä, että olethan komea moni osaaja kallonkutistaja. Jos haluat tienata muutaman euron lisää, nii olethan sen verran vahva, että jaksat tarvittaessa kantaa about 50kg paikasta A paikkaan B. Omat jalkani eivät aina kanna….. ;)
Jatkanpa tässä vaikka tapettien tuijottelua....
Suljetulle osastolle ei pyritä, sinne joudutaan.
moi.eipä ole ruokahalua ja olen huomannut ettei ole vitamiiniarvot kohdillaan.eikä uniakaan normaalia.aamusta varaan ajan ja käyn lääkärissä.on saatava nukuttua.töissä en ole enkä haluakkaan vaikka polin ja kelan mielestä olen vielä jotenkuten työkuntoinen.
mulla kotona täysi-ikäinen lapsi,pari kissiä ja koira.onneksi on,ne"velvoittavat" :)
kukaan mun ympärillä olevista ei ymmärrä miksi en vain jaksa kuten muut ns.tavikset.musta ei taida näkyä ulospäin masennus paitsi nyt olen laihtunu paljon lyhyessä ajassa..
se tässä hankalinta on kun masiksen takia jää asiat rästiin eikä apua tule vaikka pyytää monta kertaa.terveilläkin kaikenlaisia huolia jotka rassaa mutta miten käy masentuneelle joka ei jaksa edes perusasioita yksin hoitaa??entäpä läheisille??voimia ap:lle :)
Kelaillu täs itsaria. Elämä parantumattomasti sairaana ja ilman rakkautta ei houkuttele.. Ainoat kaverit tässä kaupungissa, jotka musta taitaa välittää, muuttavat pois. Kaikki ei synny onnellisten tähtien alle. Huomattu jo useamman kerran….. Jos vielä jonkin aikaa yrittäisi uskoa ihmeisiin….. Tapahtuuko niitä?
Toivottavasti jaksoit varata ajan lääkärille ja saat nyt nukuttua paremmin, vaikkakin lääkkeiden avulla. Unettomuuteen itsekin joudun nukahtamislääkkeitä syömään, kun ei melatoniinit enää yksinään auttaneet. Lapsi ja eläimet tuovat todellakin jotain sisältöä siihen arkeen. Yritähän syödä paremmin. Söin tos monta päivää valmispinaattikeittoo, ku ei jaksanu ruveta väsää mitään muuta.
Jaksamisia vkloppuun sulle ja muillekin masentuneille!!!
Saisinkohan vaihtaa noi tapetit, ois jotain vaihtelua....