No mikä on nastapellet, eikö teistä saa vastusta. Mammanpojat on jo nukkumassa. Sitähän se on epävarmat ajavat nastoilla.
Kitkoilla
mennään ja kovaa
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noinko on lepuuttajapellellä suuri hätä, ei saa unta jos sattuu aamulla olemaan taas liukasta, minäpä jo tulin taas turvallisesti töihin aamuliukkaista huolimatta.
Missäs päin niin liukasta oli, että nastoja tarvittiin? Itse en ole tarvinnut mihinkään enää vuosiin.
No ethän sinä siellä hiekkiksellä mitään muutakaan tarvii, no pikku lapparin voi äiskäsi sinulle toimittaa.
Mutta ihan liikenteessä on vielä paljonkin liukkaita paikkoja, aurauspenkat kun päivisin sulaa tielle ja jäätyvät öisin, ne ovat vielä aamuisin ennen kuutta tosi yllättäviä paikkoja.
No varmaan joskus tulevaisuudessa tulet tällaisenkin seikan huomaamaan.
No voivoi. Hienoa että päästiin "keskustelussa" oikealle tasolle. Onhan niitä liukkaita paikkoja, mutta vtut niissä mitään nastoja tarvita. Ei yhtään sen enempää kuin on koko talvena on tarvittu.