Kyllä on ihanat säät olleet pidemmän aikaa. Meillä on täällä sillai mammalle sopivasti kumpuilevat maastot. Enää ei uskalla vauhdilla painella ja pikkuhiljaa alan oppia kuinka lujaa voin mennä. Olen kupsahdellut pepulleni ja sukellellut mahalleni, kun tuiskulumi on erilaista kuin kiiltävä hanki. Ensin kohti aurinkoa ja sitten takaisin - kokeilkaahan.
Hohtavat hanget kutsuvat!
1943
24230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Todellakin taivaalliset ulkoiluilmat, vai oliko liian suuresti sanottu...ei miusta :)
Just tulin hiihtolenkiltä, Kitteenjärven ympäri sivakoin, matkaa kuulemma kertyy n. 10 kilometriä. Ladut on vielä hyvässä kunnossa, eikä vesikään ole noussut hiihtäjien harmiksi. Nautitaan näistä harvinaisen hienoista keleistä :)
Tässäkin on järvi puolen kilometrin päässä, mutta naapuri kalkitsi pellon, jolla hiihtelin ja siitä järvelle, missä oli avattu latu. Pari vuotta sitten päätin oikaista ja jään päällä olikin vettä. Kyllä oli työlästä saada suksenpohjiin hyytynyt hyhmä pois. Sen koommin olen pysytellyt pellolla,jonne pälviä alkaa ilmestyä. Eli on muutaman päivän ilo vielä edessä, jos hyvin käy. Auringossa oli mukava ottaa pois kuivia oksia omenapuista, käärmeitä ei vielä näkynyt kivien päällä köllöttelemässä. Muuten kirjoittelen ihan tarkoituksella tästä aiheesta vähän niinkun kilpaillen palstan kuolinilmoitusten kanssa.
Eriävä mielipide.
Muutenkin vuodenaika veeceemäisin, mitä voi keksiä. Tekopirteät ihmiset ottaa kupoliin, kakarat alkaa reuhaamaan, kaikenlaista epäkivaa.
Kaiken kruunaa itellä yks ihotauti, joka ei kestä lämpö, ei valoa, ei hikoilemista. Ihan yleinen ja vaaraton, vähän kuin psoriasis, mutta toimii päinvastoin. Meitsi istuu keväät ja syksyt pimeässä varjossa. vältellen ikäviä asioita. mainiten muuten potunviljelijätkin. Stressi ei tee hyvää hipiälle.
Kyllä tämä tästä taas, kunhan saa antibioottinsa syötyä ja alkaa olemaan pakkasia.
Koska kuvat kertovat enenpi kuin sanat, linni kookleen,kuvia ruusufinnistä. Mulla ei ikinä ole mennyt naamari noin huonoksi, sitä koitan varoakin:
https://www.google.fi/search?q=ruusufinni&hl=fi&client=firefox-a&hs=yF&rls=org.mozilla:fi:official&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=ByhgUa9ApofgBJPqgagG&ved=0CAoQ_AUoAQ&biw=1366&bih=632
Niettä hiihtele sä, meitsi keskittyy kultturellisiin harrastuksiin, nettikirjoitteluun vaikkapa :DDD
=DW=
Osanottoni, oletko kokeillut asumista jossain sopivammassa paikassa? Missähän sellainen optimaalinen muuten olisi?
Pohjois- tai etelänapa, ei missään nimessä kumpikaan Korea.
Ei tää niin pahaa ole, kuin kuvista vois päätellä, pikkuharmi. Monet sekoittaa tämän aikuisiän akneen, aivan eri asia. Puhkeaa keski-iässä, kenelle puhkeaa. Tunnen muutaman naisen, joilla sama vaiva. ne pääsee jollainlailla helpommalla, ne kun meikkaa, ei näy kilometrin päähän, jos sydeemi aktivoituu ja naamari alkaa mätänemään. Ukot ei paljoa meikkaa, mä kyllä joskus, Mä koitan peittaa asiaa parralla. Siis kovin kipee ei ole, miltä se nyt tuntuu jos naamari joskus mätänee. Kuitenkin lähinnä ulkonäköhaitta. Mitä sitä ulkonäöllä tekiskään, ukkomies :DDD
=DW=
Minulle on joskus diagnisoitu sama ruusfinni epäily kasvoissa olevan ihottuman takia. Määrättiin jotakin sinkkivoidetta jolla vaan paheni. Ystäväni antoi minulle tulikukkavoiteen reseptin joka sekoitettiin apteekissa. 30-vuoden takaista sekoitusta en enää muista, jospa apteekissa tietäisivät. Ainakin se voide tehosi.
Nykyisin vaan kasvoni palavat herkästi auringossa. Kaitpa siihen nuo valkoisina hohtavat hanget ovat osasyynä. Kosteusvoidetta alle ja aurinkovoidetta päälle, ei sekään aina riitä. Joskus kasvoni punoittavat kuin ferrarin kylki.
Sää todella suosinut. Meillä on vielä täysi talvi eli ei suvea sen vertaa että hankikelejä olisi. Öisin pakkasta parikymmentä astetta, päivisin nollakeli. Valmiita latuja olen hiihdellyt ja jos kelejä riittää vielä pari viikkoa niin tuhannen kilometrin raja rikkoutuu taas tänä talvena. :)
Itse en laske kilometrejä, senkun nautiskelen. Eikä latuja tarvita. Hanki on kyllä melko röpelöinen ja pitää olla varovainen. Täällä on öisin ollut kymmenkunta astetta pakkasta, mikä on harvinaista tähän aikaan vuodesta eli yhteen pötköön harvinaista. En vielä uskalla vaihta kesärenkaisiin, kun viikon päästä on matka pohjoisemmaksi. Ei kuitenkaan lähellekään Lappia.
Tänä aamuna oisi ollut kyyti esim. Saariselän laduille, mutta jätin tällä kertaa väliin, - siskoni siellä hiihtää viuhtoo, meillon vähä kuin sukuvika tämä rakkaus hiihtämiseen. :)
Pitkäperjantaina vielä hiihdin, mutta nyt on käsi kipsissä viisi viikkoa, joten hiihtämiset jäävät ensi talveen.
Onneksi voi ulkoilla muutenkin.
Ohhoh..mites se niin, liukastuitko? Otan osaa..
p.s. mie olen murtanut ranteeni kerran ja ei siitä ihan ehjää tullut, mutta kelpaa loppuelämäksi..:)
Perinteisten tapojeni mukaan suorastaan kaaduin..aprillipäivä kului päivystyspolilla, 8 tuntia kaikkiaan siellä vietin.
Enköhän miekin tällä kädellä hautaan pääse, ellei tarvitse itse kuoppaa kaivaa.. :)
Mätkähdin oikein kunnolla turvalleni, mutta pääsin pintanaarmuilla.
Ajattelin mennä rannetta näyttämään, mutta kun vertailin tuntemuksia edelliseen, vuosien takaiseen ranteen murtumiseen niin tuntui että seuraanpa nyt vähän, enkä mennyt. Kunnossa taitaa olla.
En ollut hiihtämässä, vaan kävelemässä ison nurmikkoalueen poikki menevää oikopolkua. Polku on kovaksi tallautunut ja aika hyvä vielä, mitä nyt vähän muhkurainen. Lunta on tosi paljon, ja jos jalka lipsahtaa sivuun niin sitten kyllä uppoaa. Kaatumisen jälkiä on lumessa vähän väliä, mutta itse olen toistaiseksi pysynyt tolpillani.
Nyt yllätys tuli polun päässä, aurauspenkkaan muodostuneita "rappusia" laskeutuessani. Tai siis yrittäessäni laskeutua.
Pystysuora penkka, jossa paljon tummaa hiekoitussepeliä lisää lämpöä imemässä, aurinkohan oli pehmentänyt sitä ihan eri tavalla kuin siihen johtavaa polkua.
Sitähän minä en älynnyt, vaan astuin, tai oikeastaan siinä joutui pudottautumaan, sieltä penkan harjalta ylimmälle "askelmalle". Jalka upposi ja onneksi niin syvälle että taisin saada sen verran reagointiaikaa, etten ihan kasvot edellä siihen koiranjätöksillä koristellulle, sepelöidylle kävelytielle lentänyt. Täysin hallitsematon mahalasku kuitenkin.
N. 20 metrin päässä olevan päiväkodin työntekijä huuteli, että onko varmasti kaikki hyvin, näytti niin hurjalta. Sanoin että suurin kolaus taisi tulla ylpeydelle, olin näet arvioinut että tyylikkäin tapa laskeutua on tehdä se vauhdilla, mutta ei nyt ihan noin vauhdikkaasti sentään.
Ei nuo kävelytiet tai jalkakäytävät vielä kovin mukavia ole kävellä, mutta en tässä lähinurkilla liikkuessani autoonkaan turvaudu, on tosiaan niin kivat ilmat.
Tänään olin hiihtämässä ennen lumisadetta. Ei ollut aurinkoa, mutta oli luistava keli. Hanki heijasti niin, että olisi pitänyt olla aurinkolasit. Ulkoilla voi, suunnistus alkaa keskiviikkona.
Minäkin olin lähellä liukastua. En hangilla, vaan kotiin tultuani avasin parkkipaikalla auton takaluukun ja sieltä lähti lentoon muovikassi. Auton vieressä oli jäätä, jälkeenpäin ajatellen hölmöä hommaa, onneksi en kaatunut.
Naapurini suunnisti kanssani ennen vanhaan. Yhden kevään ensimmäisillä iltarasteilla hän astui tiellä olevaan kuoppaan, kaatui ja mursi ranteensa. Aamuyöllä pääsimme kotiin päivystyksestä, ranne kesti melko kauan parantua. Naapuri ei enää lähde suunnistamaan.
Jalkakäytävät ovat tosiaan paikoin sulia ja kuivia, mutta varjopaikoissa ovat jäisiä. Kun menen kävellen kauppaan, oikaisen tiettyä reittiä. Melkoista ponnistelua on vaatinut lumivallien yli pääseminen. Alaspäin meno on minusta vaikeampaa kuin kiipeäminen, kaatuu helpommin.
Kevät kylvöt taitaa olla tehty, ei kuitenkaan Skånessa jossa on ollut kylmää ja lunta.
Täällä on hyvin tasaista ei kuin Skånessa, aurinko on paistanut jo yli kuukauden yöt kylmiä, nyt kylläkin tuuli on lännestä.
Kyllä se kesä tännekin tulee, ja aurinkokin kohta näyttäytyy taas. Mutta uusi lumi on vanhan surma.
Iltapäiväkävelyllä meren rannalla näkyi vielä muutama urhea jäälautta uhmaavan aurinkoa ja tuulta. Vielä on routa maassa ja kevät myöhässä, nytkin pakkasta, kovin on kuivaa maastossa ja vesi matalalla.
Lehtikirjoitusten mukaan routaa ei täällä paljon ole, joten maa lämmennee nopeasti kunhan aika on.
Pari viikkoa sitten jätin sukset toiveikkaasti seinä vierustalle. Ei ole kuitenkaan ollut käyttöä niille. Metsäladut ovat roskaiset ja jäiset, avarampia maisemia en ole kokeillut. Sauvakävely on nyt in. Ja sisäliikuntalajit.
Minulla on melanomaiho, ei juuri siedä aurinkoa, mutta onhan tuo valon lisääntyminen aina mieltä nostattava asia.
Kun luin ketjua, oli pakko todeta, että olenpa ollut onnekas: ei kaatumisia, ei murtumisia... Eipäs: viime syksynä kaaduin sauvakävelyllä suoraan olkapääni päälle. Savitie oli märkä ja liukas ja vauhti oli turhan kova. Selvisin kuitenkin säikähdyksellä. Siitä alkaen olen yrittänyt treenata "nopeita lihaksia", eli nopeuttaa liikkeitten suorittamista...
Minä mursin käteni suksia jalkaan laittaessani, ja paikka oli silloisen pihamme niljanteinen mäen nyppylä jossa sukset lipsahtivat yhtäkkiä sidettä kiinni laittaessani alta, ja tottakai vasen käteni oli ensimmäisenä ottamassa kiinni..ja murtui pahasti.
Ranteeni jouduttiin myöhemmin leikkaamaan ja jolloin siihen laitettiin t -levy tueksi, - kipsaus epäonnistui tai sitä ei alunperinkään oisi pitänyt kipsaamalla hoitaa, koska murtuma oli sirpaleinen.
Myöhemmin mäkisilläkään laduilla ei ole sattunut mitään, vauhtia vaan polkasen mäenpäällä lisää..he..tosiasiassa kuitenkin kovin kurvisissa mäissä auraan hieman ennakkoon :)
Noista käden murtumista olen kuullut monta ikävää tarinaa (Pirre*). Eräs tuttu poti kättään koko kevään. Metallia ja mitä kaikkea oli jouduttu operaatiossa tueksi laittamaan. Ja kun mukaan vielä laskeen säryt, niin eipä käy kateeksi...
Tietysti, jos kahdesta pahasta pitää valita, mieluummin käsi kuin lonkka...
Mutta "elämä on" - vaarallista...