Törmäsin eilen itselleni täysin tuntemattomaan tunteeseen,kun olin kyläilemässä kaverini luona jolla 2kk nuorempi vauva kuin itsellä.
Yleisesti ottaen olen tähän mennessä ollut aivan ihastuksissani ystävien ja sukulaisten vauvoista, mutta tämä tapaus on semmoinen etten pidä hänestä. Miten voi olla pitämättä vauvasta? Olen ihan ymmälläni ja mietin onko kukaan muu kohdannut vastaavaa...
En osaa oikein edes määritellä miksen pidä kyseisestä vauvasta kun mielestäni vauvan ulkonäkökin on jotenkin vastenmielinen. En pidä vauvan Isästä kovinkaan paljoa joten syy saattaisi olla siinäkin lapsi kun on isänsä kopio.
En siis tässä sano,että oma lapseni olisi maailman ihanin koska jokainen vanhempi tietenkin ajattelee niin, mutta en ole mitenkään vertaillut tuota lasta omaani että kuinka paljon ihanampi omani onkaan. Olen siis vain ihan ymmälläni.
Jopa vauvan itku sai aikaan jonkinlaisen inhoreaktion mitä ei ole KOSKAAN ennen tapahtunut kenenkään tutun tai vähemmän tutun lapsen tai vauvan kanssa.
Aloin jo miettimään että mussa on jotain ihan kauheesti vikana, kun tuo lapsi oikeastaan tapoineen ällöttää minua. Ja itsellä lähes samanikäinen muksu!!
Lapsemme ovat luonteeltaan aivan erilaisia, kun omani on synnäriltä asti ollut touhukas ja virkeä (ja nykyisin jo kauhea riiviö ;)) ja tämä kaverin vauva on.. noh edelleen ½-vuotiaana ihan vauva. Omani ei voinut edes mennä lähelle kun aloitti hirveän huudon :( Meidän tyttö osaa jo kontata ja on todellinen menijä koko ajan ja tämä vaan makasi paikallaan ja itki samanlaista itkua kuin kuukauden ikäinen.
Oletteko tykänneet kaikkien lapsista ja varsinkin vauvoista? Olenko ainoa jota tälläinen ongelma vaivaa?
Ja mainitsen vielä,että tietenkään en tätä osoita lapselle enkä lapsen äidille mitenkään! Yhtälailla leikitän,pidän sylissä ja ihailen kuin muidenkin lapsia. Se ei vaan tunnu mitenkään mieluisalta. Ja edelleen painotan,että en vertaa kaverin vauvaa omaani vaikka mainitsin että ovat kovin erilaisia luonteeltaan... Tämä ahdistaa itseäni kovin, kun ei koskaan ole ollut tälläistä tunnetta...
Yleisesti ottaen olen tähän mennessä ollut aivan ihastuksissani ystävien ja sukulaisten vauvoista, mutta tämä tapaus on semmoinen etten pidä hänestä. Miten voi olla pitämättä vauvasta? Olen ihan ymmälläni ja mietin onko kukaan muu kohdannut vastaavaa...
En osaa oikein edes määritellä miksen pidä kyseisestä vauvasta kun mielestäni vauvan ulkonäkökin on jotenkin vastenmielinen. En pidä vauvan Isästä kovinkaan paljoa joten syy saattaisi olla siinäkin lapsi kun on isänsä kopio.
En siis tässä sano,että oma lapseni olisi maailman ihanin koska jokainen vanhempi tietenkin ajattelee niin, mutta en ole mitenkään vertaillut tuota lasta omaani että kuinka paljon ihanampi omani onkaan. Olen siis vain ihan ymmälläni.
Jopa vauvan itku sai aikaan jonkinlaisen inhoreaktion mitä ei ole KOSKAAN ennen tapahtunut kenenkään tutun tai vähemmän tutun lapsen tai vauvan kanssa.
Aloin jo miettimään että mussa on jotain ihan kauheesti vikana, kun tuo lapsi oikeastaan tapoineen ällöttää minua. Ja itsellä lähes samanikäinen muksu!!
Lapsemme ovat luonteeltaan aivan erilaisia, kun omani on synnäriltä asti ollut touhukas ja virkeä (ja nykyisin jo kauhea riiviö ;)) ja tämä kaverin vauva on.. noh edelleen ½-vuotiaana ihan vauva. Omani ei voinut edes mennä lähelle kun aloitti hirveän huudon :( Meidän tyttö osaa jo kontata ja on todellinen menijä koko ajan ja tämä vaan makasi paikallaan ja itki samanlaista itkua kuin kuukauden ikäinen.
Oletteko tykänneet kaikkien lapsista ja varsinkin vauvoista? Olenko ainoa jota tälläinen ongelma vaivaa?
Ja mainitsen vielä,että tietenkään en tätä osoita lapselle enkä lapsen äidille mitenkään! Yhtälailla leikitän,pidän sylissä ja ihailen kuin muidenkin lapsia. Se ei vaan tunnu mitenkään mieluisalta. Ja edelleen painotan,että en vertaa kaverin vauvaa omaani vaikka mainitsin että ovat kovin erilaisia luonteeltaan... Tämä ahdistaa itseäni kovin, kun ei koskaan ole ollut tälläistä tunnetta...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Et ole ainoa, minä painin ihan saman kummallisen pulman kanssa! Kiva (tai ei oikeastaan niin kiva) kuulla, että en ole sitten ainoa. Kaverillani on myös meidän vauvaa 2kk nuorempi vauva ja olen ihmetellyt super lapsirakkaana ihmisenä, että miksi kerta toisensa perään tuo lapsi käy hermoille ja ei herätä mitään hellyyden tunteita. Siis ihan kamala edes sanoa näin =(
Mutta kun sitä hössätään ja höösätään, vanhempansa ihastelevat ääneen koko ajan ja se keskeyttää aina kaikki aikuisten jutut. Vauva kuikuillaan ja lässytetään, omaani ei juuri noteerata sieltä taholta taikka meidän aikuisten kuulumisia ollenkaan. Ehkä se juontaa siitä sitten alunperin juurensa, mene ja tiedä.
Vauva on sellainen löysä monotoninen lötkö, möllöttää vain paikallaan. Ei hymyile juurikaan ja huutaa kaikesta. Ei ole söpö eikä millään muotoa mielestäni hellyyttävä. Ja ne asiat, joita koko ajan tuodaan esille vauvan ihanina tapoina ja taitoina on ihan tavallisia joka vauvan tekemiä juttuja. Päristelyä, lampun tuijottelua jne. En jaksaisi millään jutustella tai ylipäätään noteerata koko lasta. Jotenkin ei vain kiinnosta. Onko se sitten vastareaktio siihen vanhempien jatkuvaan lepertelyyn?
Kyse ei voi olla siitäkään, että oman lapsen läsnäolo vaikuttaisi asiaan niin etten jaksaisi jakaa omaa huomiotani kaverin lapselle. Koska tuttavapiirissä on vauvoja likemmäs 10 ja kenenkään muun kanssa ei ole näin! Outoa.
Itse kyllä pidän vauvvoista kuin vauvoista kunhan ne vain on puhtaita. :)
Minua liikkumattomuus tai itku ei saa inhoamaan vauvaa, niinkuin kahta edellistä kirjoittajaa. Se että lapsi alkaa itkeä, kun vieras vauva tulee lähelle, on pikemminkin fiksuuden merkki. Siitä ei pidä närkästyä. Päällekäyvät ja tokinaiset vauvat ovat rauhalliselle ja älykkäälle vauvalle kauhistus.
Likaisista vauvoista en pidä. En halua ottaa syliin lasta, jonka sormet ovat tahmeat ja nenä räässä, keltaiset toukat valumassa ja vaatteissa päivän (vaiko viikon?) ruokalista.
Ylivilkkaat isommat lapset ärsyttävät sitten jo minuakin. Onneksi ylivilkkaita vauvoja ei oikeastaan olekaan. Lapsiksi luen jo kaikki kävelemään oppineet. Omani ovat liikkuvaisia, mutta myös iloisia ja oppivaisia. Puhumattomat lapset ovat usein kauheita sählääjiä, jotka eivät myöskään kykene kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä heiltä odotetaan, vaan touhottavat koko ajan jotain eivätkä osaa keskittyä edes yksinkertaiseen leikkiin.
Itselläni homma menee niin, että en ihan oikeasti pidä muiden lapsista ollenkaan! Vauvat menettelee, mutta harvemmin kenenkään vauva on ihan ylitsepääsemättömän ihana. Ja näin olen kokenut jo kauan ennen kuin sain omia lapsia. En siis ylistä lastani, että hän olisi jotenkin parempi ja ihanampi kuin muut, mutta muiden lapset vaan käyvät hermoilleni. Edes omat kummilapset eivät viehätä. Kuulostaa varmaan ihan hirveälle ja epänormaalille, mutta näin vaan tunnen. En pidä muiden lapsista, eivätkä heidän taitonsa ja tekemisensä minua kiinnosta.
Ihan samaa mieltä olen. Mun mielestä on outoa ihastella jokaista lasta kuinka ihana se on...
Ei, en pidä vauvoista tai lapsista kuin todella harvoin. Minulla on muutama ystävä keiden lapset menettelee ja kaksi tosi mukavaa lastakin tunnen mutta muuten en pidä lapsista!
Suurin pelkoni synnärillä oli että jos oma vauvani saa samat inhon tunteet pintaan mitä suurin osa vauvoista saa.. Onnekseni niin ei käynyt!
Kyllä, tykkään vauvoista ja lapsista yleensäkin. On ihan sama kenen he ovat.
En silti ole höperönä keneenkään enkä leikittele tai sylittele kaikkia.
Olen kuitenkin lapsirakas jos vaikka vertaisi eläinrakkautteen; en ole koskaan ollut kiinnostunut kenenkään kissoista tai koirista.
Tunne voi olla molemminpuolinen.
Minulla oli sukulaislvauva, joka parkaisi pahasti aina kun näki minut. Aluksi luulin, että silmälasit pelottivat, tai että olin puhunut kovalla ääänellä, mutta kun lapsi on nyt jo 18-vuotias, eikä ole vieläkään sanonut minulle sanaakaan, niin voin jo ajatella, että olen hänelle vastenmielinen. Onneksi ei ole pakko usein tavatakaan. On nimittäin aika turhauttavaa yrittää pitää keskustelua yllä murjottavan lapsen kanssa, joka pysyy olemaan vastaamatta, vaikka häneltä suoraan silmiin katsoen jotain kysyy.
Luulin jo, että lapsella ei ole kaikki kunnossa, mutta kuulin, että on ihan vilkas ja puhelias muiden seurassa.
Mainittakoon, etten ole koskaan huomauttanut asiasta kenellekään suvussa. Väistän vain tätä nuorta sen verran, ettei meidän tarvitse kärsiä kiusallisista tilanteista. Eihän minullakaan todella ole mitään sanottavaa hänelle. Mutta asia on meidän välinen.
...mutismia? Meillä on lähisuvussa samanlainen nuori neito. :)
Harva ihminen pitää kaikista aikuisista, joten miksi sitten täytyisi pitää kaikista lapsista/vauvoistakaan? Jos ne on vaan jotkut "kemiat" jotka ei kohtaa... tiedä sitten.
Kasva henkisesti aikuiseksi.
Hei!
Itse en ole koskaan huomannut etten pitäisi jonkun vauvasta, mutta kaikkien lapset eivät totta puhuen miellytä. Mutta mikäs ihme se on, yksilöllisiä ihmisiähän lapset ovat siinä missä aikuisetkin. Ei kaikista vain voi pitää.
En itse vain tietenkään osoita näille lapsille etten heistä erityisemmin pidä.
Mutta kyllä, minä vierastan erään kaverini luona käymistä koska en pidä hänen lapsistaan. Tai en tiedä voinko sanoa ettenkö pitäisi heistä, oikeastaan en pidä siitä kuinka he käyttäytyvät enkä siitä kuinka kaverini tällaiset tilanteet hoitaa. Yksinkertaisesti sanottuna näillä lapsilla ei ole minkään laista kuria. Ja huom kurihan ei ole sama asia kuin kurittaminen väkivallalla, pakko mainita erikseen ettei kukaan luule että minusta näitä lapsia pitäisi lyödä tms.
Tuppaa vain heillä menemään kyläilyt siihen että kuuntelen ja seuraan hänen kahden lapsensa tappelua, huutoa, riehumista aivan nokkani edessä, välillä minunkin päälle kiipeävät huutamaa (aargh!). Äiti vain pyytää heitä nätisti menemään omaan huoneeseen leikkimään tai muuten rauhoittumaan, mutta ei kai lapset ole kuulevinaan tätä.
Kun mennään kahvipöytään, saavat hänen lapsensa mennä pöytään ensimmäisenä ja he sitten rääpivät jokaisen keksin ja pullan pöydässä ja laittavat takaisin lautaselle puraistuaan jos maku ei miellyttänytkää.
Jonkun toisen kaverin luona sen sijaan vieraat saavat juoda kahvinsa rauhassa ensin ja sitten lapset pääsevät pöytään, ja samaa tapaa pidän yllä itsekin. Kotoa opittua. Samoin jos istutaan olohuoneessa juttelemassa kaverin kanssa niin pyrin siihen että lapset leikkivät toisessa huoneessa.
Eli onkohan kyse sittenkään siitä ettei pitäisi lapsista, vaan olisiko sittenki kyse siitä, ettei pidä siitä kuinka he käyttäytyvät? En tiedä, mutta kyllä voin rehellisesti sanoa että välttelen heille menoa jos lapset ovat kotona :D
Tunnen myöskin yhden perheen, jossa lapset hilluu juuri kuvailemallasi tavalla ja kurinpidosta & rangaistuksista ei ole tietoakaan. Lapset tosiaan huutavat korvan juuressa ja hakevat huomiota riehumalla sen minkä kerkeävät! Äiti vaan käskee hiljaisella äänellä lopettamaan...ja kohta palkitsee riehujat haleilla ja silityksillä :D Siis aivan järkyttävää! Itsekin istuin kyseisessä paikassa sohvan reunalla, kun nämä kauhukakarat riehuivat selkäni takana... hyvä ettei tullu iskua takaraivoon :D Kahvittelun aikana lapset konttailivat ruokapöydänalla ja huusivat. Ja molemmat lapset ovat kouluikäisiä... Ei ihme, jos näistä lapsista ei pidetä!
Pahinta tällaisissa tapauksissa on, että ko. lapset ovat tuuliajolla. He tietävät sen itsekin ja pitävät meteliä kiinnittääksen aikuisten huomion itseensä. Tällaisten lasten vanhemmat eivät anna itsestään mitään lapsillensa. He ovat ruokinta- ja vaatetusautomaatteja, mutta ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta heiltä ei saa.
Lapset etsivät sitä vierailta, mutta taitamattomuuttaan vain karkoittavat kaikki ympäriltään. Kontkatia on vaikea luoda.
Lapsi joutuu selvittämään tiensä yksin ja ilman mitään tukea elämässä.
Yksi ymmärtävä aikuinen riittäisi autamaan lasta, mutta juuri näistä tulee ne kouluhäiriköt ja mummonpotkijat, sillä kotona ei ymmärretä puuttua näihinkään seikkoihin, vaan päästäkseen helpommalla vanhemmat sanovat, että lapsi on aina ollut tempperamenttinen ja itsenäinen, vaikeasti hallittava.
Tietenkin hätähuudot muuttuvat vihaksi ja ylimielisyydeksi ajan kanssa. Teini-iässä ei taida yksi ymmärtävä aikuinen enää riittää, jos lapsi itse ei tilaansa tajua.
Lapsi syntyy perheeseen ja on pakotettu jäämään siihen. Hän ei itse ole valintaa tehnyt. Kaikilla ei ole onnea.
Luulen, että tämä asia on yleensä juuri niinkuin nuorempimama tuossa kirjoitti. Eli oikeastaan ei tykätä siitä tavasta miten vanhemmat lapsensa seurassa ovat ja miten he tätä kasvattavat. Kun vanhempien tapa olla lapsensa kanssa ärsyttää, vaikuttaa tämä väkisinkin siihen pitääkö lapsesta vai ei.
Eiköhän se ole normaalia. Itse en juurikaan pidä muiden lapsista. Odotan tällä hetkellä ensimmäistäni ja olen toki omasta lapsestani innoissani ja rakastan häntä suuresti, mutta en innostu muiden lapsista tai muiden mammajutuista. Olenkin sanonut siskolleni että jos olen menossa johonkin mammma-tapaamisiin kuuntelemaan jotain mamma-juttuja niin estää sen. En ymmärrä tuttaviani jotka käyvät joka hiton hiekkalaatikoilla ja neuvoloissa höpöttelemässä muiden mammojen kanssa ja vaihtamassa ongelma-kuulumisiaan.
Olen myös huomannut että kaikki vauvat ei ole nättejä... osa on kovinkin rumia. Nämä ovat yksilöllisiä tuntemuksia ja varmasti sallittuja!
on jos käy hiekkalaatikoilla sun muilla höpöttelemässä.Käyt kai itsekkin jossain puhumassa asioistasi,vaihtamassa kuulumisia ystävien kanssa.
Niin kamalaa kuin tää onkin periaatteessa lapsirakkaana ihmisenä sanoa niin en pidä kaikista vauvoista tai lapsista. Tai no, vauvoista kyllä ei voi olla tykkäämättä mutta jo taaperoissa on "epämiellyttäviä" lapsia. Mulla tää on alkanut vasta omien lasten synnyttyä. Sitä ennen tykkäsin kaikista lapsista tasapuolisesti.
Mutta kuten joku jo edellä totesi, kyse on myös siitä että ei pidä vanhempien tavasta olla lapsen kanssa tms. Mä en myöskään näe tarpeelliseksi antaa omaa huomiotani niin paljon muiden tenaville enää kun on omat lapset. Toki puhun muille lapsille ja otan syliinkin jos omilta ehdin jne.
Ja jos miettii tosiaan toisin päin niin mun oma esikoinen todella valitsee ihmiset joista tykkää. Toki oon yrittänyt käytöstapoja opettaa että pitää esim vastata edes kun kysytään jne. Mut kyl jos ei tykkää jostain mun kaverista niin vastaukset on joo-ei tyyliin ja nopeasti pois tilanteesta. Kun taas jos lapseni tykkää mun kaverista niin on normaali oma iloinen ja vilkas itsensä ;)
ja yleensä tunne on molemminpuolinen joka tilanteessa :D Tai ei kukaan oo vielä sanonut ettei tykkäisi mun lapsesta mutta se elekieli jne.
No siis pidän yleisesti kaikista lapsista jos ne käyttäytyvät hyvin. No siis konttaavalta ipanalta ei voi odottaakaan aina hyvää käytöstä, mutta yli 3-vuotiailta kyllä voi jo. Tunnen erään pojan joka on ihan kamala mutta joudun aina hänen kanssaan tekemisiin säännöllisesti vaikka minulle tulee suorastaan pakoreaktio. Hirveä riiviö.
En pidä kaikista lapsista, en pidä kaikista aikuisista... Ensialkuun... Mutta yksikään lapsi ei ole oikeasti jättänyt kylmäksi, kun hänen kanssaan ehtii tutustua kaikessa rauhassa...
Ja juu, kyllä ne lapset sen itsekkin huomaavat jos et pidä heistä...
Mutta sitten hiukan psykologiaan, en voinut olla huomaamatta että kaksi aloittajaa aloittaa: kaverillani 2kk nuorempi vauva... No joo tuo jo kertoo aika paljon. Kun se oma lapsi on niin rakas ja iso ylpeyden aihe, entäs kun se kaverin vauva onkin siinä ja oma vauva ei saa tältä kaverilta niin isoja ajatuksia ja söpistelyjä? Ja vielä kun se kaverin vauva kehtaakin vaatia enemmän aikaa ja huomiota, joka on sitten siltä omalta kullalta automaattisesti pois ;)
Tollainen outo pötkäle, rumakin kuin mikä ;) Mustasukkaisuus, oli se sitten omaa tai lapsen puolesta, se on vain mielestäni mielettömän rumaa, mutta tunnistettavissa olevaa ;)
OLEN MATERIALISTI JA HEDONISTI
En tykkää eläimistä, lapsista enkä ihmisistä yleensäkään. Itseäni rakastan yli kaiken ja miestäni rakastan. Tykkään kaikista kauniista tavaroista, esineistä, vaatteista ja kengistä. Minulla ei ole yhtään ystävää eikä kotieläimiä tai lapsia. Harrastan shoppailua ja matkustamista, mutta aina vain mieheni kanssa, muita en kaipaa. Ainoat elolliset itseni ja mieheni lisäksi on kukat, joista pidän ja luonto. En tee kenellekään kuitenkaan mitään pahaa, vaikka en tykkääkään kenestäkään, kierrän vain kaukaa. En suinkaan ole onneton tai syyttele itseäni, että miksi olen tällainen. Olen onnellisesti tälläinen.
Pidän itseäni normaalina ja hyvänä äitinä, vaikka en yleisesti pidä lapsista. Omani ovat minulle kaikki kaikessa, ihania ja maailman suloisimpia, mutta vieraat lapset tuntuvat vain rasittavilta. En kestä vieraitten lasten hälinää tai tuppautumista aikuisten keskusteluihin. Lomamatkoille haluan lapsettomiin hotelleihin ja tuskastun jos lentokoneessa on lähellä parkuva lapsi. Kuitenkin omieni kohdalla olen hyvinkin kärsivällinen eikä heidän itkunsa ole minua hermostuttanut. Olen varmaan äiti, jonka lapsirakkaus on herännyt vain omien lasten syntyessä
En minäkään tykkää automaattisesti kaikista lapsista vain siksi, että he ovat lapsia. En automaattisesti tykkää kaikista ihmisistä muutenkaan, eivätkä lapset tee poikkeusta. Ja usein toki siihen ei-tykkäämiseen johtaa se, että lapset käyttäytyvät huonosti (mikä voi johtua kasvatuksesta enemmän kuin itse lapsen luonteesta), mutta niinhän se aikuistenkin kohdalla menee, että käyttäytyminen estää tykkäämisen usein enemmän kuin varsinainen luonne, vaikka käyttäytyminen toki heijastuu siitä luonteesta.
Vauvoista tykkään yleensä, mutta jos en, niin se taitaa liittyä enemmän niihin ulkoisiin seikkoihin. Jos vauva on todella ruma (kyllä, sellaisiakin vauvoja on) tai varsinkin jos hän on todella epäpuhdas, niin hän ei herätä minkäänlaisia positiivisia ajatuksia. Se ei tietenkään ole sen vauvan syy, mutta näin vain on. Vauvan "syy", mikä ei johdu vanhemmista voi olla se, jos vauva kuolaa ihan kohtuuttoman paljon ja yleensä silloin haiseekin kuolalle jo pitkälle riippumatta siitä, miten paljon vaatteita vaihdetaan ja häntä pestään. Noin yleisesti ottaen kuitenkin vauvat ovat vähintään ok. Harvoin näen vauvan, josta en todellakaan yhtään tykkää. Eli yleensä vanhemmat pitävät vauvansa melko puhtaina ja hyvin hoidettuina.
Kaikki aikuiset eivät kykene peittämään niitä tunteitaan, ettei pidä joistakin lapsista. Tunnen naisen, jonka omat lapset ovat pahankurisia ja huonosti käyttäytyviä, (yhdellä heistä tosin mm. tourette, mille ei toki mahda mitään). Hänelle toki lapsensa ovat maailman ihanimpia.
Hän näyttää jopa suoraan ilmeillään, ettei pidä lapsista, jotka ovat samanikäisiä kuin hänen omansa, mutta fiksumpia ja paremmin käyttäytyviä. Olisiko ihan vain kateutta siitä, että joku toinen on parempi kasvattajana kuin hän itse tai että muilla ei ole sairasta lasta?
En ole koskaan pitänyt kaikista lapsista. En pidä kaikista aikuisistakaan. Ärsyttävimpiä ovat märisevät, mankuvat lapset tai ilman kuria riehuvat ja hilluvat, jotka yleensä vievät vanhempiensa huomion ja keskeyttävät aikuisten keskustelun niin, ettei yhtä lausetta saa loppuun. "Äiti,äiti...".
Eivät kaikki lapset ole kauniitakaan, eivätkä kaikki vauvatkaan. Heistäkin voi kasvaa kuitenkin kauniita aikuista, ja kauniista lapsista taviksia.
Oma tytär on teini-iässä. Voin kuvitella, että vieraan aikuisen olisi sietämätöntä kuunnella tuota valituksen määrää :-D