Miksi Soini ei ole vieläkään puuttunut säätiöverotukseen?

Tärkein vaalilupaus lunastamatta.
22108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No jos persuja äänestit niin hukkaan meni äänesi. Oppositiosta ei maan asioita hoidella. Sieltä vaan räksytetään ja sutkautellaan Jusulan keksimiä sutkauksia. Ja heilutellaan isoja karvaisia käsiä sanojen tahdissa. Ja etsitään virheitä muiden tekemisistä. Siinä se persupolitiikka parhaimmillaan lyhyesti kiteytettynä.

Äänestä
  • On myös olemassa säätiöitä, joiden tarkoitus esim. kiertää yritysverotusta.
    Jotkut säätiöt toimivat käytännössä holding- yhtiöinä.

    Harmaata taloutta torjuttaessa on aika pientä kysellä yksittäisen timpurin
    verokirjan perään, jos (joidenkin) säätiöiden ja yhdistysten avulla mahdollis-
    tetaan miljoonien veronkierto. mitenkä toi uusi osinkovero uudistus toimii?
    alunperin (1 versio)se olisi lisännyt mahdollista veronkiertoa. katsokaa toi MOT maanantaina jospa saadaan lisätietoa noista peroparatiisi yhtiöistä. Mutta on mahdollista kiertää veroja holding pulaakin kautta, eikä soini pysty muuttamaan verolakeja yksin sehän on selvä.

    Äänestä

Milloinkas Soini olisi lupauksistaan kiinni pitänyt? Perus-typeryksillä kun ei ole mitään kusetusrajaa jonka jälkeen silmät käytäisiin huuhtelemassa ja aloitettaisiin omilla aivoilla ajattelu.

http://www.hs.fi/politiikka/Timo Soini Halla-ahon rangaistus on riittävä/a1305573473929

Äänestä
  • Koska Soini on luvannut puuttua säätiöverotuksiin?

    Äänestä

  • Keksitty aloitus kirjoitti:

    Koska Soini on luvannut puuttua säätiöverotuksiin?

    Tässäkin asiassa on syytä pitää mielessä se, milloin ja missä tilanteessa mielipide on lausuttu.

    Hyrrätakki-Timon säätiöitä koskevat mielipiteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan: ennen ja jälkeen Soini-säätiön perustamisen.

    Ennen Soini-säätiön perustamista Soini oli kategorisesti säätiövihamielinen, mutta perustamisen jälkeen hän ei ole muistanut puuttua asiaan millään tavoin.

    Rehellinen mies vaikenee?

    Äänestä

  • Keksitty aloitus kirjoitti:

    Koska Soini on luvannut puuttua säätiöverotuksiin?

    esimerkiksi tässä.

    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1577

    Soinin oma säätiö kerää nimenomaa pääomaa ja siksi siitä ovat nyt hiljaa. Haluavat kerätä tuota pääomaa puoluetuestaan niin kauan kun kannatus jatkuu.

    Äänestä

  • persun anus kirjoitti:

    Tässäkin asiassa on syytä pitää mielessä se, milloin ja missä tilanteessa mielipide on lausuttu.

    Hyrrätakki-Timon säätiöitä koskevat mielipiteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan: ennen ja jälkeen Soini-säätiön perustamisen.

    Ennen Soini-säätiön perustamista Soini oli kategorisesti säätiövihamielinen, mutta perustamisen jälkeen hän ei ole muistanut puuttua asiaan millään tavoin.

    Rehellinen mies vaikenee?

    Soini kumppanit ovat perustaneet säätiön johon ohjataan puolueen jäsenten jäsenmaksut ja puoluetuki. Säätiöverotuksen muutosta luvataan aina "vaalikarjalle" ennen vaaleja, mutta se lupaus aina kummasti unohtuu vaalien jälkeen.
    Motto: Äänestäjien pettäminen ja takinkääntö-politiikka on luonnollista meile persuspoliitikoille, koska siitä on meille itsellemme etua.

    Äänestä

  • Soinin bisnes kirjoitti:

    esimerkiksi tässä.

    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1577

    Soinin oma säätiö kerää nimenomaa pääomaa ja siksi siitä ovat nyt hiljaa. Haluavat kerätä tuota pääomaa puoluetuestaan niin kauan kun kannatus jatkuu.

    Joo mutta nuo perussuomalaisten puolueohjelmat, vaaliohjelmat, ohjelmajulistukset, manifestit, raporttien johtopäätökset yms. ovat voimassa vain sillä hetkellä kun ne julkaistaan, eli n. tuhannesosasekunnin.

    Voimassaoloajan jälkeen Soini puolueineen voi koska tahansa irtisanoutua niistä, ja tarvittaessa vaikka myöhemmin sanoutua takaisin. Aivan fiilispohjalta siis. Ei katso politiikan tarvitse olla aina niin vakavaa.

    4.3.2011: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Perussuomalaisten ohjelmajohtaja haluaa puolueet päättämään taiteesta/1135264271754

    12.12.2011: http://www.hs.fi/politiikka/Soini Postmodernin taiteen paheksunta oli vaalikikka/a1305551245408

    27.2.2013: http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaisten Saarakkala yksityistäisi Kiasman taidemuseon/a1361934622614

    Äänestä

tästä oli toi osinkovero kyselyssä kysymys. etkös huomannut

Äänestä
  • Huomattiin kyllä. Ruuna Tossavaisella on muuten rupinen takapuoli. Olen nähnyt.

    Äänestä

  • Täytyy myöntää että tämän luettuani pisti hieman mietimään. Säätiöasiat ei olekkaan niin kuin olen kuvitellut.

    Äänestä

Perussuomalaisten miljoonatuloista käytetään vuosittain noin 80% keskushallinnon ja säätiön ylläpitoon. Loput 20% jää piireille, osastoille, naisjärjestölle, nuorisojärjestöille, materiaalihankintaan jne. jne. Missään muussa puolueessa rahan haalimineen lähes yksinomaan eliitin käyttöön ei olisi mahdollista. Mutta persuthan ovatkin Soinin henkilöpalvontaan ja pelkäämiseen keskittyvä poliittinen uskonlahko, ei normaali puolue.

Äänestä
  • Hyi!!!

    Äänestä

Miksi säätiön käyttö on vain muiden puolueiden oikeus? Perussuomalaiset haluaa säätiöt edelleen verolle.

Äänestä

Persut vastustivat säätiörohmuilua siihen asti, kun pääsivät itse pumppamaan miljoonia euroja soinisäätiöön. Persujen puheet ja teot ovat täydellisessä ristiriidassa. Ja ainahan voi olla "paperit väärinpäin käsissä", kuten haveli-Oinosella, kun hänen olisi pitänyt puolustaa omaa esitystään puoluetukien leikkaamiseksi.

Äänestä

Perussuomalaiset vastusti ja vastustaa edelleen. Nyt sinuakin käy kateeksi kun perussuomalaiset saa käyttää verottomana säätiötä. RKP saa käyttää muttei perussuomalaiset ei? On sulla ihme logiikka?

Äänestä

Tarkennusta: Perussuomalaiset eivät käytä mitään säätiötä. Timo Soini ja Raimo Vistabcaka käyttävät. persuSS puolue on näistä kuvioista täysin ulkona kaikesta muusta, kuin maksajan paikalta. Siksi soinisäätiö poikkeaa täysin kaikista muista säätiöistä. Soinisäätiö ei ole tukenut perussuomalaista puoluetta KOSKAAN eurollakaan, vaikka on nimeltään "Perussuomalaisten tukisäätiö". Päin vastoin, se on kupannut jo miljoonia euroja puoluetukea ja jopa puolueen jäsenten nettojäsenmaksut. Tälläinen julkea menettely on mahdollista vain soinidiktatuurissa, joka koostuu soinin henkilöpalvontaan ja pelkäämiseen keskittyvistä pelkuriWätyksistä kautta maan.

Äänestä

Onkos tää säätiöpakoilu vielä sitä samaa asiaa, mihin Soinilta odotettiin vastausta joskus syksyllä, mutta se piileskeli ulkomailla mukamas työasioissa ja livahti lentokentälläkin toimittajien tavoittamattomiin ja vaikeni asian "unohduksiin". Onkohan. Timo edes. Plokiin kirjoittanut. Tästä asiasta?

Äänestä

Tässä se on, HS uutinen kahden vuoden takaa: Soini vaatii säätiöitä verolle. Voiko enää enempää takkiaan kääntää, kuin Soini on tehnyt tässäkin asiassa??

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soini vaatii säätiöiden tuloja verolle/1135264083064

Äänestä

Vaati mutta muut puolueet tuli silmille. Sen jälkeen perustettiin oma säätiö.

Äänestä

Miksi Soini valehtelee niin julkeasti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestinkö turhaan? kirjoitti:

Tärkein vaalilupaus lunastamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu