Olen ikuinen pohdistelija. En erota todellisuutta omista ajatuksistani. Ja miksi? Liian kauan elin elämää muiden ihmisten kautta. Lohduttaen, opastaen, eheyttäen. Jokaikinen kerta, kun olen pysähtynyt hengähtämään, on elämä tullut kierteellä takavasemmalta ja potkaissut päähän. Kyllä. Heittänyt häränpyllyä, kuin sanoakseen:
-"Älä nyt tähän jää.."
-"Et ole kotona."
No, missä se koti on?
Miksi kirjoitan tätä..? Kenties turhanpäiväisyyksiä? Todennäköisesti aivan samasta syystä, kuin miksi sinä luet, vastailet. Rakastuin. Silmittömästi, jo yksi katse, sen riittikertomaan. Iskostamaan tajuntaani.. syviä tunteita.
Tämä rakkaus on opettanut minulle paljon. Ennenkuin pääsen kotiin, on minun alettava oma polkuni. Terve, ehyt polku. Kehitettävä itseäni, kokonaiseksi.. itseäni ja miksei muitakin varten. Elämähän on vuorovaikutusta. Jatkuvaa sellaista. Sanojen jaihmisten vetovoimaa.
Kun polut ovat ehyet, ne yhtyvät kepeästi, ei kiemurrellen.
Koti on sydämessä. Kysynkin, että onko sydämessäsi salaisia lukkoja? Ymmärrätkö miksi kaikki tapahtui, miksi kohtalo johdatti sinut tähän. Istut, seisot, makaat siinä, missä nyt ikinä oletkaan. Sinulla on sininen peitto, punainen tuoli, kukikas paita.. valkoinen matto. Mitä kaipaat? Miksi koit juuri silloin (tai nyt) murhetta, iloa ja onnea,Rakkautta.
Saat, haet tietoisesti/tiedostamatta sitä mitä eniten elämääsi kaipaat, syvällä sisimmässäsi. Sydämessä. Se, että näetkö, ja myönnätkö todellisuuden - onkin asia erikseen. Toiveiden toteutuminen voi näkyä mitä eriskummallisimmilla tavoilla ja tapahtumina. Saatat toivoa pysyvyyttä, et haluaisi pettyä, ei mustasukkaisuutta tai toisen omimista. Ja kuinka käy? Elämän häränpylly heittä eteesi ihmisen, kenen kanssa todennäköisesti koet nuo tapahtumat. Joudut oppimaan käytännönkautta, että toivo nyt hyvä ihminen niitä iloisia ja positiivisia asioita. Unohda negatiivisuus. Vasta silloin oppii, että mitä tämä elämä todella on. Mikä on tajunta, ja ymmärryksen tila. Oppia todella arvostamaan niitä elämän myönteisiä puolia.
Saatat toivoa Rakkautta. Saat rakkautta. Osaatko sitten kuitenkaan vastaanottaa sensellaisenaan, vai heräätkö sydämesi lukkoihin? Kuuluu hiljainen kilkatus, pilkallinen ilkkuminen:
Siinä hän nyt on, oletko Hänen arvoisensa?
Siinä Hän nyt on, uskotko Sydämesi ääntä?
Siinä Hän nyt on, järki vai tunteet?
Tässä kohtaa oman vajaavuutensa, niin lujaa (kuin juoksisi betoniseinään), eli järkihän siinä lähtee. Tähän päälle jokapäiväinen leip.. eli arkipäivän vastuu. Elämäntilanne. Se sama elämä, mikä on seurannut henkenä sinussa, aina syntymästä tähän päivään..
Ilkkuuko sekin:
Sovitteko te nyt yhteen?
Eihän tämä nyt millään sovi.
Rinnakkainasettelu: Menneisyys - Tulevaisuus
(Anteeksi, muuten kun vien kallisarvoista aikaasi, kenties ihan turhaan;))
Heräsin nimittäin näiden ailahtelevien, itsepohdintojen, henkisen kehittymisen jäljiltä ajatukseen: Keitä me todella olemme? Olemmeko sitä, mitä todella haluamme, mitä omalta elämältämme toivomme. Vai olemmeko vain
menneisyyden heijastumia?
Jos ajattelenkin löytäneeni, elämäni rakkauden, mutta olen henkisesti rikki.. katsoessani Hänen silmiinsä, Sinisilmiin.. näen kuitenkin Rakkautta. Hyväksynnän. Pohdinpa vain.. että katsookohan takaisin samoin tunteva? Ne silmät vain ovat niin tutut. Täynnä kaipausta, ymmärrystä. Ei himokkaat, vaan hellät.. tai hellänhimokkaat.
Mikä tuli väliimme? Velvollisuudet, menneisyyden heijastumat, pelko, epävarmuus? Syitä löytyy varmasti lukematonmäärä, tekosyitä.
Viime vuosi oli minulle todella raskas, monellakin tapaa. Sitä edelsivät myöskin raskaat: epävarmuutta, pettymyksiä, valheiden täyttämät ajat. Toki myös hyviäkin hetkiä, unohtumattomia .. korvaamattomia.
Loppuvuodesta koin eräänlaisen kliimaksin, aallonporjan, mustanaukon, kuilun, kokemuksien tornaadon.. ja kiepuin sen syövereissä. Näistä melankolisista ajatuksistani johtuen, kävelin useamman tunnin kovalla paukkupakkasella, vailla määränpäätä. "Kotona" huomasin että jalkani olivat aivan kirkkaanpunaiset. Painaessani niitä, jäi tummia läiskiä. Menin kiireesti lämpimään suihkuun ja pariksi tunniksi peiton alle. Olin ajanut itseni loppuun, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kylmyys tuntui luissa ja ytimissä, silmät olivat raskaat ja nukuin.
Siitä tilasta heräsin ja ymmärsin mitä olin tekemässä itselleni. Mikä minulta puuttui. Elämän nälkä. Olin saanut totuuden. Sen mitä kaipasin ja mitä toivoin. Nyt olisi eheyttämisen aika.
...
-"Älä nyt tähän jää.."
-"Et ole kotona."
No, missä se koti on?
Miksi kirjoitan tätä..? Kenties turhanpäiväisyyksiä? Todennäköisesti aivan samasta syystä, kuin miksi sinä luet, vastailet. Rakastuin. Silmittömästi, jo yksi katse, sen riittikertomaan. Iskostamaan tajuntaani.. syviä tunteita.
Tämä rakkaus on opettanut minulle paljon. Ennenkuin pääsen kotiin, on minun alettava oma polkuni. Terve, ehyt polku. Kehitettävä itseäni, kokonaiseksi.. itseäni ja miksei muitakin varten. Elämähän on vuorovaikutusta. Jatkuvaa sellaista. Sanojen jaihmisten vetovoimaa.
Kun polut ovat ehyet, ne yhtyvät kepeästi, ei kiemurrellen.
Koti on sydämessä. Kysynkin, että onko sydämessäsi salaisia lukkoja? Ymmärrätkö miksi kaikki tapahtui, miksi kohtalo johdatti sinut tähän. Istut, seisot, makaat siinä, missä nyt ikinä oletkaan. Sinulla on sininen peitto, punainen tuoli, kukikas paita.. valkoinen matto. Mitä kaipaat? Miksi koit juuri silloin (tai nyt) murhetta, iloa ja onnea,Rakkautta.
Saat, haet tietoisesti/tiedostamatta sitä mitä eniten elämääsi kaipaat, syvällä sisimmässäsi. Sydämessä. Se, että näetkö, ja myönnätkö todellisuuden - onkin asia erikseen. Toiveiden toteutuminen voi näkyä mitä eriskummallisimmilla tavoilla ja tapahtumina. Saatat toivoa pysyvyyttä, et haluaisi pettyä, ei mustasukkaisuutta tai toisen omimista. Ja kuinka käy? Elämän häränpylly heittä eteesi ihmisen, kenen kanssa todennäköisesti koet nuo tapahtumat. Joudut oppimaan käytännönkautta, että toivo nyt hyvä ihminen niitä iloisia ja positiivisia asioita. Unohda negatiivisuus. Vasta silloin oppii, että mitä tämä elämä todella on. Mikä on tajunta, ja ymmärryksen tila. Oppia todella arvostamaan niitä elämän myönteisiä puolia.
Saatat toivoa Rakkautta. Saat rakkautta. Osaatko sitten kuitenkaan vastaanottaa sensellaisenaan, vai heräätkö sydämesi lukkoihin? Kuuluu hiljainen kilkatus, pilkallinen ilkkuminen:
Siinä hän nyt on, oletko Hänen arvoisensa?
Siinä Hän nyt on, uskotko Sydämesi ääntä?
Siinä Hän nyt on, järki vai tunteet?
Tässä kohtaa oman vajaavuutensa, niin lujaa (kuin juoksisi betoniseinään), eli järkihän siinä lähtee. Tähän päälle jokapäiväinen leip.. eli arkipäivän vastuu. Elämäntilanne. Se sama elämä, mikä on seurannut henkenä sinussa, aina syntymästä tähän päivään..
Ilkkuuko sekin:
Sovitteko te nyt yhteen?
Eihän tämä nyt millään sovi.
Rinnakkainasettelu: Menneisyys - Tulevaisuus
(Anteeksi, muuten kun vien kallisarvoista aikaasi, kenties ihan turhaan;))
Heräsin nimittäin näiden ailahtelevien, itsepohdintojen, henkisen kehittymisen jäljiltä ajatukseen: Keitä me todella olemme? Olemmeko sitä, mitä todella haluamme, mitä omalta elämältämme toivomme. Vai olemmeko vain
menneisyyden heijastumia?
Jos ajattelenkin löytäneeni, elämäni rakkauden, mutta olen henkisesti rikki.. katsoessani Hänen silmiinsä, Sinisilmiin.. näen kuitenkin Rakkautta. Hyväksynnän. Pohdinpa vain.. että katsookohan takaisin samoin tunteva? Ne silmät vain ovat niin tutut. Täynnä kaipausta, ymmärrystä. Ei himokkaat, vaan hellät.. tai hellänhimokkaat.
Mikä tuli väliimme? Velvollisuudet, menneisyyden heijastumat, pelko, epävarmuus? Syitä löytyy varmasti lukematonmäärä, tekosyitä.
Viime vuosi oli minulle todella raskas, monellakin tapaa. Sitä edelsivät myöskin raskaat: epävarmuutta, pettymyksiä, valheiden täyttämät ajat. Toki myös hyviäkin hetkiä, unohtumattomia .. korvaamattomia.
Loppuvuodesta koin eräänlaisen kliimaksin, aallonporjan, mustanaukon, kuilun, kokemuksien tornaadon.. ja kiepuin sen syövereissä. Näistä melankolisista ajatuksistani johtuen, kävelin useamman tunnin kovalla paukkupakkasella, vailla määränpäätä. "Kotona" huomasin että jalkani olivat aivan kirkkaanpunaiset. Painaessani niitä, jäi tummia läiskiä. Menin kiireesti lämpimään suihkuun ja pariksi tunniksi peiton alle. Olin ajanut itseni loppuun, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kylmyys tuntui luissa ja ytimissä, silmät olivat raskaat ja nukuin.
Siitä tilasta heräsin ja ymmärsin mitä olin tekemässä itselleni. Mikä minulta puuttui. Elämän nälkä. Olin saanut totuuden. Sen mitä kaipasin ja mitä toivoin. Nyt olisi eheyttämisen aika.
...
Vastaukset 14
Vanhimmat
..
Päätin alkuvuodesta ruveta rakentamaan itselleni, mieleistäni elämää. Nyt loppui muiden ihmisten turha mielistely, asettaminen itseni edelle. Elämä on tässä ja nyt. Olen tärkeä itselleni ja niille, ketkä elämääni haluavat tavalla tai toisella kuulua. Rakastan itseäni tälläisenä kuin olen.. niinkuin rakastan muitakin sellaisina kuin heidät näen ja koen.
Tämän "elämäni rakkauden" suhteen.. vain tulevaisuus sen täyttää. Yhtyvätkö ehyet polut, sammalverhojen ja linnunradan välimaastoihin. Toivoa on. Se riittää. Tietenkintoivon että Hän saa elämältään sen mitä kaikkein hartaimmin haluaa. Jos se olen minä, uskon että pelkkä rakkaus riittää. Se kyllä saattaa meidät yhteen.. tai jättää kypsymään.
Rakennan nyt oman oveni, se on sydämeni. Täynnä uskoa, toivoa ja Rakkautta. Sinä olet sinne aina sydämellisesti tervetullut
..ystäväni, Pähkinä;)
Mielenkiintoista.
Itse uskon johdatukseen enemmän kuin sattumaan. Ajoitus, tunnetilat ja vastaanottavaisuus osuvat kohdalleen, ja kun jo luulee jättäneensä kaiken taakseen yhtenä episodina elämässään, kohtaa yllättäen paikassa, jossa ei ikinä uskoisi itse olevansa eikä varsinkaan toista kohtaavansa.
Kun tahdonvoimallaan päättää unohtaa, tulee eteen taas jotain, mikä tekee sen mahdottomaksi. Kaikki on jotenkin luovuttamista vastaan.
Rikoin säännöt numero kolme ja neljä, siksikö tämä kaikki? Olisi pitänyt olla varovaisempi ja ymmärtää paremmin. Mutta jokin merkitys tällä kohtaamisella oli, sillä sattumaan en usko tällaisissa asioissa. Tarvin paljon aikaa prosessoida etenkin, kun en osaa tarkkailla itseäni ja ajatuksiani noin perusteellisesti kuin ap-kirjoittaja.
http://www.youtube.com/watch?v=JSLPN8e8Mkc
Tämä tuo hänet mieleeni.
Kiitos♥ joskus tämä vain tuntuu enemmän kiroukselta kuin lahjalta. Ajatuksien vankina.. mutta huh kun tapaa ihmisen kuka ajattelee samalla tasolla, samalla tavalla ..niin. Olen aivan sanaton. Ajatukset eivät tuntuneet liikkuvan suuntaan tai toiseen. Sitä vain oli. Kun oli niin hyvä olla, juuri siinä, sillä hetkellä. Aivan käsittämätöntä! Sitä vain hymyilee ja muistelee niitä hetkiä.. olen vain niin onnellinen, haikean ja raukean onnellinen..
Ehkäpä Sinisilmäsi haluaa vain antaa Sinulle sen kaiken rakkauden ja hellyyden, joka hänellä on sydämellään. Eräs Sinisilmä ajattelee erästä vihreä/ruskeasilmäistä miestä aamusta iltaan ja toivoo, että seuraavan kerran voisi vähän lähentyä tämän ihanan kultaisen miehen kanssa. Vastaan on taisteltu, ja ne taistelut on hävitty, koska tunteilleen ei voi mitään, varsinkaan rakkaudelle. Tämä tunne sydämessä on jotain ainutlaatuista. Olisi jotenkin pakko selvittää, mistä oikein on kyse.
..näin toivon♥
Selvitä tilanteesi. Tunteet, kemia. Muuten jäät jossittelemaan ja harmittelemaan. Minäkin teen sen, kunhan aika on kypsä..
Tälläinen sydän tuli elämässä vastaan -kivassa kuoressakin oli... Tuntui kaikki helpolta -tän ihmisen kanssa oli kuin olisi ollut siinä aina. Seuraavana päivänä huomasin, et otti etäisyyttä ja heilautti kättä ja lähti.
Ikävä jäi, tuo tunne jäi kaivertamaan
....
Meidän tapauksessamme koen, että tapahtui molemminpuolinen etääntyminen. Olin henkisesti sen verran uupunut, että kaikki tuntui painavan päälle. Uskon, että Hän taisi aistia sen ja otti etäisyyttä. Otin häneen yhteyttä yhdesti, hän halusi vieläkin etäisyyttä. Ei minulla ole kiire mihinkään. Odotan ja katson tilanteen kehittymisen. Se joko ottaa tuulta purjeisiin, tai sitten ei. Tietenkin toivon tätä ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta ainahan se on kahdenkauppa. Ainoa pelkoni on, että saatoin jo pilata oman mahdollisuuteni, omalla varovaisuudellani. Ymmärsin jo kuitenkin tuolloin, että jos nyt "lähden tähän leikkiin" niin teen väärin. Liikaa avoimia haavoja. Ja miksi olisin sitten halunnut tavata hänet? Kertoakseni elämästäni ja sen kulusta, itsestäni.
Onneksi olen suhteellisen kärsivällinen ihminen. Jos se, mitä tarvitsemme (toivon näin) on aika, niin jaksan kyllä odottaa. Se ei tule olemaan ongelma. Enkä tule tekemään siitä ongelmaa.
Ja ei, en ole hysteerinen stalkkeri. Osaan myös luovuttaa, jos Hän niin todella haluaa. Kuten sanoin ..toivon että Hän saa elämältään juuri ne asiat, mitä hartaimmin haluaa. Jospa se vain olisin minä.. ..me.
Olen huomannut, että näillä palstoilla kopioidaan tekstipohjia muiden kirjoitelmista. Selvyyden vuoksi, en kirjoittele toisilla palstoilla ollenkaan. Vain tähän viestiketjuun. Ja vastaan ihan mielelläni, mikäli joku haluaa "keskustella" ^^ aiheista.
Lämpöistä kevättä kaikille:)
Pidän siitä miten puhut. Miten katsot maailmaa. Miten heittelet palloja ilmaan täynnä kysymyksiä, etsien vastauksia ja teitä. Kiitos että jaoit.
Kylläpä kommenttisi lämmitti mieltäni, kiitoksia siis itsellesi. Ja kyllä, välillä tuntuukin, kuin pää olisi täynnä erivärisiä palloja;) Täytyy vain napata ne oikeat ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä ...
*
Elämä. Avoin, rönsyilevä
mahdollisuuksien täyttämä
*
Ajatuksen raukeus;
pisaroiden kätkemä sointu,
sateen jälkeinen metsä,
tuoksussa havupuu
..sammal ja kaarna
On mielenrauha,
hiljaisuus
Hyvää yötä♥
Pysähdyttävä teksti, johon jo eilen kaavailin tänne sanoja mutta tuli yllättäin pysäyttävä ongelma. Olen iloinen kirjoittajan puolesta, että hän on rohjennut kertoa tunteistaan. Ajattelen kannustavin ja rohkaisevin tuntein hänen suuntaansa.
Koskaan ei voi tietää toisen ihmisen syviä tuntemuksia ja elämän kamppailuita, mikäli hän ei halua/uskalla niitä kertoilla. Minä rakastuneena toivoisin, että voisin olla juuri se luottohenkilö, jolle kohteeni uskaltaisi kertoa aratkin tuntemuksensa. Eläytyvä kuuntelu on auttanut itseäni ja ongelmista selvinneenä haluan puolestani kuunnella muita.
Kun rakkaus iskee kohdalle, se on kuin salama, joka vaikuttaa kaikkeen elämään. On pakotettu näkemään itsestä niitä piilossakin olleita huonoja puolia ja miettimään asioiden merkityksiä. Hyvänä puolena kaikessa on se, että rakkauden avulla voi nähdä sen, mikä elämässä on tärkeää ja minkä vuoksi kannattaa elää. Sen näyttämiseen tarvitaan toinen ihminen, hän joka näkee sisimpään. Olen kiitollinen ihmiselleni.
Kauniita sanoja aloittajalla.
Olen samaa mieltä. Ja koen että tuolla salamalla on myös se "oikea" ajankohta vaikuttaa, vaikka se saattaisikin tuntua väärältä, esim. elämäntilanne huomioonottaen. Ja olen samaa mieltä myöskin siitä, että Rakkaus avartaa katseen,
puhaltaa meihin uutta, raikasta henkeä.. ..tekee alastomaksi.
Ja hyvä pointti tuokin, että tarvitaan toinen ihminen, kenelle tuon rakkauden ilmentää.. tokihan sen rakkauden voi näyttää myös hyvillä teoilla, mikäli on esim. joutunut luopumaan rakkaastaan (kuolema). Jollakin tavallahan tuo on kuitenkin pakko purkaa? Itselläni ainakin melkoisen pakahduttava tunne.. ..
tosta mihinkään yksittäiseen asiaan... hyvä pointti ja itsekin sanon, että voitaispa jo viimein viettää loppu elämä, sen yhden kanssa...
Koskettavia ajatuksia ja kysymyksiä..noita asioita olen itsekin pohdiskellut.
.Siinä hän nyt on, oletko Hänen arvoisensa?
Siinä Hän nyt on, uskotko Sydämesi ääntä?
Siinä Hän nyt on, järki vai tunteet?
tai Sovimmeko yhteen?
Katsoessani häntä(miespuolista) näin ja vaistosin hänestä, että elämä on kolhinut ja haavoja on auki.. hellästi katson häntä ja yritän viestittää hänelle, en halua satuttaa häntä