Soinnuista ja tonaalisuudesta

Dhommi´´

Oppilaat.

Soinnut kuuluvat tonaaliseen musiikkiin, joka on sataprosenttisesti syntynyt klassisen musiikin varhaisen historian aikana.

Sointujen koko kehitys dissanoivampaan, ei-tonaaliseen ja laajempaan suuntaan on klassisen musiikin ansiota.

Populaarimusiikki ei ole tehnyt musiikin harmonialle mitään uutta. Rytmille se on antanut oman panoksensa: monotonisen peruskompin, jota Beatlesilla soitti Ringo.

Koko tonaalisuusjärjestelmä ja kaikki soinnut ovat klassisen historian ylpeys. Jazz tosin on myös upeasti käyttänyt sointuja. Mitä tulee teostyyppeihin, niin soinnuilla on suuri merkitys erilaisten suurten teosten (sinfoniat, messut, konsertot ja kvartetot) rakenteen luojana. Modulaatiot, sointufunktiot ja harmonian runsaus ovat perustavanlaatuinen osa kappaleen rakenteen hahmottamista. Poppibiiseissä valitettavasti on yleensä vain 4-8 kolmisointua ja kamalan toiston pahe.

5

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psychedelic Rolls

      Klassisen säveltäjät ja muusikot eivät olleet sointujen keksijöitä. Joku muu, huomattavasti viisaampi henkilö kuin klasariväki, keksi soinnut. Klasarit vain ottivat käyttöönsä valmiiksi tehdyn ja valmiiksi mietityn, ja niin pääsivät lahjattomat klasarit briljeeraamaan jollain mikä ei ollut omaa. Sitähän ei silloin muille kerrottu ja vielä tänäkin päivänä jotkut, kuten Dhommi, uskovat, että klasarit keksivät soinnut.

      Vanhan ajan klasareilla oli siis käytössään jonkun muun keksimät soinnut ja niitä samoja sointuja käytti myös Beatles. Beatlesit vain käyttivät samoja sointuja menestyksekkäämin ja suositummin kuin klasarit. Beatlesilla oli myös taito keksiä sointuihin paremmat melodiat.

      Ei ole väliä kumpi oli ajallisesti ensin, klasari vai Beatles, vain sillä on väliä että Beatles oli ja on parempaa.

      • onttofedu rumpali

        Ja rytmiä ei suinkaan keksinyt Ringo vaan silloin täytyy mennä todella kauas, ihan historian hämärään asti joka nykytiedon mukaan lähti Afrikasta.


      • Dhommi´´

        "Klassisen säveltäjät ja muusikot eivät olleet sointujen keksijöitä."

        Kaikki soinnut ovat syntyneet klassisessa musiikissa.

        "Joku muu, huomattavasti viisaampi henkilö kuin klasariväki, keksi soinnut. "

        Kukas se semmonen oli? Todellisuudessa varhainen klassinen musiikkikulttuuri on kehittänyt soinnut, hiljalleen sointuihin perustuvat järjestelmät.

        Ota selvää ja opi.


      • EivätKeksineetMitään
        Dhommi´´ kirjoitti:

        "Klassisen säveltäjät ja muusikot eivät olleet sointujen keksijöitä."

        Kaikki soinnut ovat syntyneet klassisessa musiikissa.

        "Joku muu, huomattavasti viisaampi henkilö kuin klasariväki, keksi soinnut. "

        Kukas se semmonen oli? Todellisuudessa varhainen klassinen musiikkikulttuuri on kehittänyt soinnut, hiljalleen sointuihin perustuvat järjestelmät.

        Ota selvää ja opi.

        Klassisen säveltäjät eivät keksineet sointuja, he soittivat jo aiemmin keksityillä soinnuilla. Klasarit olivat ajasta ja sointukehityksestä jäljessä ainakin 100 vuotta. He eivät osanneet kehittää uusia sointuja.


    • Dhommi´++

      Lue mitä olen kirjoittanut, ja opi totuus asiasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      302
      3508
    2. 204
      2971
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2534
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      235
      2015
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1435
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    8. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1324
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe